Elikkäs toivoisin saavani mielipiteitä siitä voisiko tämä mies olla ihastunut minuun ja miten kannattaisi edetä tämän kanssa. Itse olen myös vähän ujo mutta kuitenkin selvästi sosiaalisempi kuin hän, luonteeltani näkyvästi myös temperamenttinen ja iloinen ja ulkonäöltäni kuulemma kaunis ja siro. Ihastukseni luonteesta tiedän sen verran että hän on kiltti, auttavainen ja huumorintajuinen. Ja niin hyvännäköinen että ihmettelen miten hänestä ei ole kasvanut täyttä kusipäätä! Olemme samalla työpaikalla ja huomasin hänet heti ja aloin vilkuilla häntä varovasti. Kunnolla kiinnostuin hänestä kuitenkin vasta kun jouduin ensi kertaa tekemisiin kanssaan; olin uutena työntekijänä hitaampi tehtävässäni kuin muut ja hän joutui auttamaan minua. Hän oli silloin harvasanainen mutta kuitenkin mukava vaikka itse olin pikemminkin sarkastinen sillä häpesin sitä että hän joutui auttamaan minua x( Siitä lähtien kuitenkin katseemme alkoivat kohdata useammin ja päädyimme pariin otteeseen samaan pöytään, joskin hän ei puhunut mitään ja minä puhuin muille. Muutaman kerran olemme istuneet vierekkäin mikä selvästi on hermostuttanut häntäkin. Parin viime viikon aikana on tullut molemmille rutiiniksi katsoa toisiamme silmiin aina kun toinen saapuu paikalle. Olen huomannut hänen muutaman kerran etsineen minua katseellaan ja kerran kahvilla rohkaistuin ja vilkuilin häntä ujolla hymyllä ja ihme kyllä hän vastasi hymyihin ja katseisiin ilahtuneen oloisesti. Nykyään hän joko hymyilee tai katsoo tutkivasti. Kerran huomasin että hänen ilmeensä oli ärtynyt kun istuin pelkkien miesten kanssa kahvilla... Kun saavun tai lähden, hän vaikuttaa aina iloiselta kun näkee minut. Mutta toisaalta hän ei joskus huomaa tai katso minua lainkaan, tai katsoo epäilevästi... En tiedä. Voi olla että vain kuvittelen kaiken tuon pienen, tai sitten hän on huomannut ihastukseni ja katsoo että jahas, taas se muhun ihastunut vahtaa. =( hän ei tosiaan ole puhunut mulle kun kerran mutta silloin se ei ollut välttämätöntä emmekä näe tai ole samoissa työtehtävissä kovin usein. Lisäksi olen nähnyt hänen juttelevan muillekkin vain muutaman kerran eikä meillä ole samaa kaveriporukkaa. Rehellisesti sanottuna en edes tiedä hänen nimeään, kun taas hän on takuulla kuullut nimeni ja muitakin asioita itsestäni! Pahalta vaikuttaa, mutta olen silti ihastunut häneen!
Tosiaan tahtoisin tietää mitä on meneillään ja tuhlaanko vain aikaani...! Ja miten etenen? Sen verran tiedän etten saa edetä kun vain hitain askelin. Kiitos jos jaksatte kirjoittaa mielipiteitänne!
Voisiko tämä ujo jätkä olla kiinnostunut minusta?
11
934
Vastaukset
- 4w65j5et7k
hirveä tekstiseinä
kysy sitä kahville niin ei tarvi käsiään vaurioittaa tuommosilla jonnin joutavilla jutuilla. - tälleen vaan
No ota sen kädestä kii ja vie kotiis työpäivän jälkeen. SItte nus.sit sitä kunnes pyörryt.
- Lolanahime
joo kiitos mutta asialliset viestit olis kyllä ihan okei. En kyllä rupee noin suoraan toimintaan, noin ujo tyyppihän juoksis karkuun ja pilaisin koko jutun! Eikä omatkaan rahkeet varmaan riittäis. Hahah, joo ehkä vähä piinaavaa luettavaa noin pitkä teksti yhtenä pötkönä, koittakaa kestää :D
- Huorantappaja
Lolanahime kirjoitti:
joo kiitos mutta asialliset viestit olis kyllä ihan okei. En kyllä rupee noin suoraan toimintaan, noin ujo tyyppihän juoksis karkuun ja pilaisin koko jutun! Eikä omatkaan rahkeet varmaan riittäis. Hahah, joo ehkä vähä piinaavaa luettavaa noin pitkä teksti yhtenä pötkönä, koittakaa kestää :D
Esittele peppuasi ja silleen niinku kaikki muutkin naiset (huorat).
- tälleen vaan
Lolanahime kirjoitti:
joo kiitos mutta asialliset viestit olis kyllä ihan okei. En kyllä rupee noin suoraan toimintaan, noin ujo tyyppihän juoksis karkuun ja pilaisin koko jutun! Eikä omatkaan rahkeet varmaan riittäis. Hahah, joo ehkä vähä piinaavaa luettavaa noin pitkä teksti yhtenä pötkönä, koittakaa kestää :D
Okei, anteeks oli huono idea toi. Mut pyydä sitä nyt kahville aluksi tai rannalle jos on hyvä ilma. Yritä viettää sen kaa paljon aikaa ja tutustua. se varmaan tykkää kun teet aloitteen jos se on ujo. Kysele kaikke ja vietä vaikka koko viikonloppu sen kaa. Tehkää yhdessä ruokaa ja katsokaa leffoja , niin kyllä poika siitä syttyy.
- huithait
MINUN kokemukseni mukaan, jos mies on kiinnostunut, hän kyllä tekee sen niin selväksi, ettei asiasta jää epäselvyyksiä. Joten mielestäni sinulla on kaksi vaihtoehtoa: joko pyytää häntä kahville/leffaan tms ja selvittää onko hän kiinnostunut tai sitten vain odottaa hänen aloitettaan. Itse olen oppinut sen, että kiinnostunut ihminen kyllä toimii, oli ujo tai ei.
- Lolanahime
Joo toivottavasti on kiinnostunut etten tee itsestäni täydellistä pelleä pyytämällä kahville (ei takuulla ajattelisi että olisin kiinnostunut vaan kaverimielessä)
Siispä pelaan varman päälle ja jatkan silmäpeliä ja hymyilyä, jota oli muuten tänäänkin aina kun nähtiin! ;)
Tähän väliin kiitos kaikille jotka ovat vastanneet asiallisesti ja oikeasti auttaneet! :) hyvä etteivät kaikki rinnasta naisia huoriin niinkuin eräs sovinisti ylhäällä päin...!
Pitää tosiaan toivoa että ujokin jätkä voi rohkaistua aloitteen tekijäksi! Alankin
näyttää yhä selvemmin merkkejä kiinnostuksesta niin ei jätkän tarvi ainakaan
miettiä oonko sittenkään ihastunut ja sen
takia jättää aloitetta tekemättä.
En vielä kysy kahville, mutta juttelemaan pitäisi päästä, yritän huomenna! Vaikka sitten työasioista jos ei muuta xD Edetköön nyt toistaiseksi hitaasti, oon jo niin kiintynyt kyseiseen tyyppiin etten halua ainakaan säikäyttää sitä pois :D
- täysin nolla
Annat nyt sille tosissaan sellasii vinkkejä et sokeakin tajuaa sun olevan kiinostunut. Se on ujo niin se ei välttämättä tee asialle mitään joten sun pitää ikään kuin ottaa sitä kädestä kii ja sanoa et saa koskea. Työpaikkal voi jutella muutakin kun työ asioista. Kysy sen kesäsuunnitelmia tai viikonloppu suunnitelmia. Jos sillä ei ole suunnitelmia niin ehdota sille jotain jota teette yhdessä.
- Alphonse Des
Mielestäni on melkoisen selvää, että mies on kiinnostunut, mutta hän on aivan liian ujo tehdäkseen mitään aloitetta. Kannattaa ehdottaa, että tekisitte jotain yhdessä esim. ensin työasiaa. Mene vaikka kysymään jostain asiasta neuvoa tai tai pyydä häntä näyttämään jotain. Ei ole väliä vaikka se olisi tekaistu. Vähän tekaistu asia voi jopa olla parempi, koska sitten hän tajuaa, että se on tekaistu, ja samalla rohkaistuu itsekin. Toisaalta voit kysyä häneltä jotain jossa hän voisi päteä ja saada siten esiintyä asiantuntevana miehenä, joka aina hivelee miehen mieltä.
Sitten kun olet tällä tavalla päässyt lähemmäs, voi jossain vaiheessa ehdottaa jotain työajan ulkopuolista juttua, vaikka elokuvia tms. mitä yhteistä teillä nyt onkaan. Kysy hänen musiikkimausta ja elokuvamausta jne. - Lolanahime
Eihh, etenen liiankin hitaasti! Ihastukseni oli poissa eilen (ei hajuakaan syystä) mutta tänään taas näin hänet. Mutta arvatkaapa vaan uskalsinko mennä juttelemaan?? Miten aina käykään niin että kun lupaan itselleni että nyt sanon hänelle jotain, ihan mitä tahansa, hänet nähdessäni sitten lamaannun! En pysty muuhun kuin katseeseen ja välillä hymyyn, joka tuskin näyttää¨selvästi siltä että se olisi tarkoitettu hänelle...!
Sanon häntä ujoksi, mutta minähän se ujo tässä taidan olla! Vai onko se jotenkin tarttunut hänestä minuun, sillä en yleensä pelkää puhua miehille, ihastuneenakaan...! 8I Asiaan toki varmaan vaikuttaa se että tämä tapaus on ujoin koskaan, entiset ihastukseni ovat olleet oma-aloitteisempia. Emmekä tosiaan päässeet tänäänkään tekemään työtehtävää yhdessä, niin käy vain ani harvoin!
Kun kerroin asiasta ystävilleni ja sanoin että pitäisi murtaa muuri ja mennä juttelemaan, he kysyivät ihmeissään mistä oikein luulisin saavani jutun juurta. No en minä tiedä, mutta jotain tässä pitäisi alkaa tekemään ettei juttu ikuisesti junnaa paikallaan! Tai siis mitä muuta voisin tehdä? Emme tosiaan ole "jutelleet" kuin kerran, ja sekin sisälsi vain muutaman sanan vaihdon. Loppujen lopuksi keskusteleminen hänen kanssaan tuntuu niin isolta askeleelta että pelkään että sanonkin jotain typerää ja hän pitää minua ääliönä, tai säikähtää ja perääntyy tai on tyly tai... x(
Katsomme toisiamme aina kun näemme, teen työparinikin tehtäviä jotta saisin enemmän mahdollisuuksia kulkea hänen ohitseen ja tehdä pienen hymyn ja etsimme jatkuvasti toisiamme katseellamme. Hän seuraa minua katseellaan kun puhun työkavereideni kanssa, näyttää häkeltyvän kuten minäkin aina kun tulen eteen yllättäen kulman tai selän takaa ja yrittää myös hymyillä... Kierrämme toisiamme kuin kissa kuumaa puuroa!
Molemminpuolinen kiinnostus tuntuisi minun mielestäni varmalta mutta mene ja tiedä, mies tarkkailijatyyppinä voi katsoa kaikkia sillä tavalla, voin kuvitella liikoja. Ystäväni olivat sitä mieltä että pahimmillaan suurentelen kaikkia juttuja päässäni, mikä on mahdollista sillä pienenkin katseen jälkeen leijun pilvissä...! :D Mutta siitä olen varma että ihastukseni on huomannut kiinnostukseni, hän ei yksinkertaisesti voi olla niin sokea ettei olisi huomannut! Voi tulisipa hän sanomaan jotain!
Tosiaan, huomenna aijon jatkaa jutteluyritystä, yritän saada kakaistua jotain, edes pientä, ja hymyillä aina hänet nähdessäni kuin naantalin aurinko! Ei kai tässä muukaan auta, enkä muuta keksi. Lapsen kengissä mennään, niin kauan kunnes saan jonkun hyvän tilaisuuden edistää tätä juttua. Kaipa se jätkäkin pohtii tällaisia asioita, tuskin hänkään on tyytyväinen tähän tilanteeseen ja pelkää ettemme pääse pidemmälle. Tosin olen selvästi puheliaampi joten ehkä hänestä pallo on minulla, ja kyllähän hänkin yrittää...
Toivottakaa onnea huomiselle, ja näin myöhäisesti hyvää juhannusta! ^^- Hei beibe
juhannus män jo beibe!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668