Hei, kertokaa ihmeessä hyviä vinkkejä miten saan pudotettua tehokkasti painoa, silloin kun liikkuminen on vaikeaa selkäkipujen takia? Karppaus osottautui ekalla kerralla ihan hyväksi vaihtoehdoksi, painoa putosi n.10 kg kahdessa viikossa. Toisella kerralla kuitenkin huono vointisuus, väsymys, päänsärky ja hiilareiden himo voitti, sillä pienen lapsen äitinä pitäisi jaksaa läpi päivän ilman huimausta ja kärttyisyyttä. Vähäkalorinen ruokavalio jätti niin järkyttävän nälän ettei siitäkään tullut mitään. Herkut(sipsit, suklaa ym.) ovat suuri pahe minulle, mutta niidenkään pois jättäminen pelkästään ei tietenkään ole auttanut. Pudotettavaa on n. 30 kg jotta pääsisi normaalipainoisen mittoihin, joten töitä on paljon. En toki odota asian tapahtuvan yhdessä yössä (tai edes kuukausissa), mutta tietysti nopeat tulokset edesauttavat jatkamaan, ja herättävät menetetyn uskon :)
Olen harkinnut jopa kaikenmaailman ihmepillereitä, mutta en uskalla uskoa niihin ihan vaan jo sen takia että ei tässä perheessä ole varaa laittaa niin suuria summia kuukaudessa johonkin pillereihin.
Aina sitä lukee juttuja kuinka muut ovat saaneet pudotettua kymmeniä kiloja, ja saaneet elämänhalunsa takaisin, mutta miten siihen itse pystyisi?
Mikä neuvoksi?
2
<50
Vastaukset
- veganism
Jätä pillerit pois. Pillereillä et painoa saa alas. Ja vaikka jonkun ihmeen kaupalla saisitkin, ne palaavat heti takaisin kun jätät ne pillerit pois. Olisiko elämä pilleripurkin kanssa sitten kovinkaan mukavaa? Ei varmasti.
Haluaisitko listata mitä sinä päivän mittaan syöt ja myös lisäät siihen jos sinulla on joitain allergioita. Voin antaa omat vinkkini sille millainen ravinto sopisi henkilölle, joka ei pysty hirveästi liikkumaan. Se kuitenkin vaatii sen oikeanlaisen ruokavalion.
Selkäkipuihin voi muuten auttaa se, että alottaisit ensiksi selkälihaksien kohottavilla liikkeillä. Liikunnasta: (tärkeää kipeälle selälle)
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=11331563#post11331563
Eri ihmedieteistä:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=11331329#post11331329
Oman projektini edistymisestä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9637010
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=11331498#post11331498
Vähän ruokavalioista:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=11335394#post11335394
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=11334129#post11334129
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=11333999#post11333999
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475375Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612136Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181770Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 171505
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301437Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se207917