Onko mahdollista että vaunun pohjassa olevista raittiinilmanaukoista tulee vesisateella autoa vedettäessä sisälle vettä? Ja ihan reilustikkin. Vesinorot valuvat myös kaapiston ja istuinpenkin alle. Vesisäiliö ja sen letkut eivät vuoda. Onko kukaan huomannut moista? Millähän ongelman voisi poistaa, aukkoja ei tukkiakkaan voi.
Vettä ilmaantuu asuntovaunun lattialle
kesämatkailija
183399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tarkoitin siis vesisateella vaunua vedettäessä...
On jos vaunu on Kafi 580 Lohjaninsinöörien suunnittelema Teuvalla.
SILLOIN ON KAIKKI MAHDOLLISTA
Joo, sama vika rahikaisella, mutta olempa ratkaissut ongelman - liikun vain poutasäällä ja pakkasilla.
on reinolla vaikeaa!
Kunnolla suunnitellussa vaunussa ei tule eikä kuulu tulla. Omatekemät aukkoviritelmät ja risat vaunut erikseen, niissä kaikki on mahdollista
Minä huristelen pyörälläni.
kusasta kännipäissäsi muistin menettäneenä
Kunhan et olisi käynyt itse kurkkimassa vaunuun ja päästäsi olisi loiskahtanut kusta. Toivon todella ettei noin kusipäistä olisikaan, vaan että olisit kirjoittanut kännipäissäsi. Etkö tunne sympatiaa aloittajan vesivhinkoista? Ei siinä enää mitään v.....lua tarvita. Itsellä ei kokemusta, mutta hain 8 kuukautta aktiivisesti
että löysin kuivan vanhan vaunun 40.000€ hintaluokasta.
Yksi paikka mistä vesi saattaa tulla lattialle, on lokarin ja lattian saumat. Pari semmosta tappausta on sattunu kohalle omilla reissullakki, ne vaunut oli Sprite ja LMC. Mutta se ei ole merkistä kiinni, missä vaunussa vaan voi olla ihan sama homma. Tarkistappas ekana ne.
Ja niihin raitisilima-aukkoihinhan voi tarvittaessa panna alle semmoset pellistä tai muovista tehyt kotelot jotka on etulaijastaan ummessa ja takapuolelta auki.
Matkaajissa on jo valmiiksi pohjan alla sellaiset kaukalot , mitkä avautuvat taaksepäin. Ei tule vesi.
Voi tulla ikkunan tiivistysten kautta tai kyljessä olevan listan alta.
Jos on solihveri niin ei mitään uutta silloin.
Todellinen tapaus oli että soliferin takasohvan alle tuli vesi joka sateella, jos olit liikenteessä. Kauan piti etsiä vikaa, mutta viimein laukesi. ( oli 552 tms malli)
Ilm eriste oli liian ohut tai jotain muuta mittavikaa, mutta kyljen takaosassa ei pelti vastannut rakenteisiin vaan painui kädellä koettaen sisään ja niin pellin ja vaunun katon reunan kautta kiertävän alumiinilistan väli ei ollut tiivis takaseinän alaosan kohdalta. Näytti siis aivan ehjältä, mutta kädellä painettaessa pelti painui n. 5 mm sisäänpäin ja jätti rakosen sivupellin ja tiivistemassan väliin. Siitä paineella vettä sisään ja järvi aina sateella takasohvan alle.
Kannattaa siis käydä läpi systemaattisesti ikkunan ympärykset ja kylkipeltien reunaosat varsinkin takaa ja alhaalta. Kyllä se siitä.
Reunassa oleva puurima oli maatunut pois...
Eli kompostoitunut. Asuntovaunut onki kalleimpia komposteja markkinoilla.
Veden sisälletulosta ko. raitisilmaaukoista ei huomioita, mutta pölyn/ohuen hiekan sisälletulosta on karmea kokemus kuivalla hiekkatiellä 50km vedon jälkeen, vaunu oli uusi dethleffs. Pölyä/ ohutta hiekkaa oli todella paljon vaunun sisällä koko lattiapintaalalla sekä kaappien sisällä lattialla.
Jos soutaa dethlefssillä min muistettava veneen tulpat paikoilleen. Airot voi työntää ikkunoista ulos.
Löytykö syytä ? Sama ongelma 2003 vuoden hobbyssa.
Hobby exellentti oli kyllä aikamoinen hiekkalaatikko. Rumatikin altakin puski hiekkapölyä.