Onko elämä sitä mitä erotessasi kuvittelit sen olevan? Jos nyt voisit palata eronhetkeen, tekisitkö samat valinnat? Onko ruoho todellakin aidan takana vihreämpää?
Eronneen tunnelmat
NytRisteyksessä
31776
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ei ole vihreämpää ja kaduttaa koko ero, mutta silloin oli niin rikki, ettei halunnut kun paeta, mutta paha olo se vaan on sitten eron jälkeenkin, kun tietäs ja osis jotenkin käsitellä, mutta katkeruus jäi.
Kyllä ero kannatti. Olisi pitänyt vain erota jo aikaisemmin. Molempien kannalta ero pitkittyi ja tilanteet kärjistyivät aivan turhaan. Kannattaa luottaa vaistoonsa.
Elämä on vielä paljon parempaa kuin miksi sen erohetkellä kuvitteli. Etten sanoisi ihan fantastista. Raskas taakka on pudonnut hartioilta, elämä on ihanaa!
Hyvä kun mies halusi eroa. Nyt elämä on parempaa, mielenkiintoisempaa ja olen muuttunut ihmisenä positiiviseksi. Otan kontaktia muihin ihmisiin, juttelen ventovieraitten kanssa. Kyllä kannatti vaikka alussa tuntui, että ei ole elämää eron jälkeen. Kyllä sitä on, kun vaan itse tahtoo ja tekee itselleen elämän.
Ei ole,
vaan paljon parempaa kuin osasin silloin ajatella!
Ruohosta en tiedä, en ole kokeillut, mutta muuten elo ja olo on paljon stressittömämpää, vapautuneempaa, tasapainoisempaa ja onnellisempaa.
En olisi uskonut millainren taakka voikaan sydämeltä pudota kun lakkaa "hoitamasta" yhtä ylimääräistä lasta=miestä.
Ei ole elämä muuttunut mitenkään paremmaksi eron myötä. Jotkut asiat olivat alussa mukavampia, kuten se, että ei tarvinnut miettiä voiko laittaa jotain ruokaa tai ostaa toisen lempiherkkuja omien sijaan. Nyt voi tehdä mitä huvittaa, mutta ei se minusta ole mitenkään autuaaksi tekevää. Kaipaan toista yhä vaan, vaikka opinkin yksinolosta paljon eron jälkeen.
Jos voisin, eläisin avioliittomme uudelleen. Tekisin niin monta asiaa paremmin, jotta liittomme olisi voinut kestää.
Ottaisin exäni takaisin, vaikka hän oli minulle pahakin eikä varsinkaan ajatellut minun parastani. Rakastan häntä edelleen, kaikesta huolimatta. Me vain emme saaneet asioita tai omia elämiämme setvittyä.
Rakkautta on...rakastaa Häntä ikuisesti..
Laastareita ei ole ollut eikä uusia suhteita, minusta ruoho ei muutenkaan ole aidan toisella puolella vihreämpää. Se on omassa pihassa juuri niin vihreää kuin sen haluaa olevan.
Todennäköisesti ruoho ei ole aidan takan vihreämpää elämän realiteetit iskevät päälle mutta jos seuraavaksi iskisi omalle kohdalle niin tukisin kyllä tarkkaan tilanteen. mieluummin yksin kuin huonon puolison kanssa
Ero 5 vuotta sitten oli paras ratkaisu elämässä pitkään aikaan. Yksi aikoinaan oli avioliitto sen miehen kanssa. Mutta se oli silloin eikä silloin tiennyt mihin se muuttuu. Onneksi. Koska oli meillä monta hyvää vuottakin.
Ihmiset muuttuu. Kun ei enää yhteiselämästä kertakaikkiaan tullut mitään oli parempi erota. Ensin se tuntui pahalta. Tunsin itseni huonoksi. Epäilin ratkaisua. Sitten itsekseen oppi elämään ja pärjäämään. Tuli muita ajatuksia ja tekemisiä.
Ainoa mikä vähän harmittaa, että jotkut ystävät meni eron myötä. Kuka mistäkin syystä. Yksi oli "miehen puolella", toinen ylipäätään ylenkatsoi ratkaisua kuin se ei olisi tarkkaan harkittu ja oltaisi luovutettu liian helpolla tai jotain muuta ylimielistä sontaa. Sitten joku ei vaan kai tiennyt miten suhtautua ja yhteydenpito ensin jäi, sitten se ei enää tuntunut luontevalle.
Nyt on näin. En usko enää jaksavani uutta seurusteluyritystä. Vanhempana ihmisenä olen alkanut ymmärtää miksi jotkut nimenomaan vanhemmat (iäkkäämmät?) ei enää muuta yhteen, vaan pitävät omat asuntonsa vaikka hengailevat keskenään kuin pariskunta.
Eroa ei kannata pitkään surra. Jokainen sureksittu päivä on poissa loppuelämästä.
Omasta erotuomiostani on vasta kolme kuukautta, mutta ajattelen samalla tavalla. Yli 25 vuotta yhdessä oli hienoa, mutta kun mitään yhteistä ei enää ole,niin on ahdistavaa jatkaa. Mitään hinkua uuteen ihmissuhteeseen ei ole ja jos niin käykin, niin todennäköisimmin pysyn silti "omavaraisena".
tui on järkevän ihmisen pointi, seinät kaatuu päälle sanonta kuuluu nuorille jotka eivät ole pystyneet napanuoriaan katkaisemaan vanhempiinsa
"Voittajana selvisin", minkä ikäinen olet? Oletko löytänyt uuden suhteen? Oliko uuden suhteen luominen pitkän liiton jälkeen vaikeaa?
Sain eilen Käräjäoikeuden päätöksen, että meidät on "tuomittu avioeroon". Yhdessä ja pitkän harkinnan jälkeen olemme eroa hakeneet, silti tuntuu uskomattoman surulliselta. Yksi paperi, yksi lause ja 14½ vuoden avioliitto on "mitätöity". No joo, kaksi ihanaa lasta, yhteiset muistot jne...
Olen toisaalta helpottunut lopullisesta erosta. Pärjäämme hyvin kolmisin, vaikka lapset ovatkin paljon isänsäkin kanssa tekemisissä. Silti olen pallo hukassa. Mitä tällä uudella vapaudella pitäisi tehdä? Kaipa se intomieli omiin juttuihin ja harrastuksiin jossain vaiheessa iskee, nyt vaan katson Hoo Moilasena, kun exä juoksee humpalla ja lähti Levin yöttömään yöhön uuden kumppanin kanssa. Ei kuulu enää mulle, silti satuttaa. Ei kai pitäis... Takaisinkaan en halua.
Joten vastaus kysymykseen; Tiedän tehneeni oikean valinnan, mutta ei tää helppoa ole... Eikä minkään vihreetä laidunta omassa näköpiirissä!!!
Samat tunnelmat täälläkin, vastikään tuli "tuomio" samanpituisesta avioliitosta. Elämä on kaikenkaikkiaan ihan hyvää, onnea on kun ei tarvitse tapella mistään, kotona on rauha maassa ja lapsetkin tottuneet.
Exällä oli nopeasti uusi jonka kanssa muutti pikavauhtia yhteen. Itse hämmästelin sitä. En vaihtaisi tätä nykyistä rauhallista olotilaani takaisin vanhaan. Toki edelleen välillä mietiskelen miksi näin kävi jne. mutta exää kohtaa minulla ei ole enää mitään kiintymyksen tunteita vaikken häntä vihaakkaan vaan tullaan ihan hyvin toimeen.
Minullakaan ei ruoho viherrä mitenkään vielä, välillä toivoisin kun tulee vähän yksinäisempi tunne että jospa olisi joku jne. mutta se menee äkkiä ohi, ensinäkään en oikeasti koe olevani erosta toipunut enkä halua lähteä sekoilemaan ja laastaroimaan itseäni kenen kanssa vaan. Tulee aikanaan vastaan jos on tullakseen. Enkä usko että vaikka joku tulisikin, niin ihan heti yhteen muuttaisin, olen oppinut nauttimaan omasta olotilasta täällä kotona.
jos exällä on toinen niin se pitää sitten unohtaa ja alkaa elämään omaa elämää sulla on ne lapset exälläs ei muuta kuin ne latotanssit so who cares pidä pennuista huolta
6v sitten eronneena olen surullinen ja olo haikea,vaikka ero oli oikea ratkaisu meille.Mun mies ei koskaan mua arvostanut eikä sitä tule koskaan tekemäänkään.mutta miksi mua kukaan arvostais,enhän itsekään pidä itseäni naisena minään.Olen vain lasteni äiti ja työläinen,en muuta.Ainoa asia erossa kaduttaa,etten pitänyt puoliani.
En edes kuvitellut löytäväni enää ketään uutta miestä elämääni,En jaksaisi aloittaa minkäänlaista suhdetta,mieluummin yksin.Kaipaan toki miestä elämääni,mutta rima on liian korkealla.
Once upon, miksi rimasi on korkealla kun itselläsi kuulostaisi olevan pahasti petraamisen varaa itsetunnossa..? Etkö arvosta itse itseäsi? Jos et, eivät arvosta muutkaan..jos tuo vähättely johtuu exästä, niin laske jo kuuden vuoden jälkeen vihdoin irti ja elä oikeasti kuin olisit irti entisestä!
Miksi en ole eronnut ? Siksi, että tämä perhe on minun rakennelmani. Lapset asuvat jo omillaan, mutta käyvät usein "porukoilla." Tuulet ja tuiskut on parisuhde läpi käynyt. "Kivi kiveä hioo, ja ihminen toistansa hioo."
En kaipaa" omaa" vapautta. On kiva kun oma vanha elämäntoveri vierellä.
Kysymys. Mikä on se taakka joka on teillä eronneilla pudonnut harteilta ja tehnyt elämästänne niin fantastista?
Miksi siis kommentoit, kun kysymys ei selvästikään ollut suunnattu sinulle ?
Vaikka muuta vakuutat, epäiletkö kuitenkin kun kysyt tuosta "taakasta"..?
Erosin kolme vuotta sitten ja juuri sunnuntaina juteltiin exän kanssa useamman tunnin verran elämistämme. Niin hän kuin minä totesimme, että näin on hyvä. On helpompi hengittää ilman väkisinyrittämisen stressiä, kun ei sitä yhteen menty 15 v sitten sillä mielellä, etteikö tämä kestäisi. Mitään yhtä suurta syytä eroon ei ollut, vaan kasa pienempiä, joista tuli liian leveä virta ylitettäväksi. Emme eronneet vapautta saavuttaaksemme, vaan mielenrauhan.
Minusta kysymys "taakasta" on aivan oikeutettu. Mietin muuttuiko se toinen ihminen siksi taakaksi? Vai joku muu.
Miksi minä saisi tulla palstalle, kyllähän jokainen häävieras toivoo että liitto kestäisi. Vasta tulinkin häistä. Kuitenkin joka toinen liitto purkautuu, niin saa kait sitä nyt kysyä että miksi, eri kirjoittajien kohdalla !
Sävysi on negatiivinen ; puhut "taakoista" ja ivaat elämän "fantastisuutta" eron jälkeen?
Ei ihminen ole muuttunut taakaksi, vaan suhde tämän ihmisen kanssa.
Elämä on tavallista elämää eron jälkeenkin, toisille helpompaa, toisille vaikeaakin.
Toki sana on vapaa, mutta ivallinen sävy ei ole erityisen onnistunut valinta, jos tarkoituksena on saada aikaan rakentavaa keskustelua.
No voi anteeksi! Sanat "taakka ja fantastisuus" on poimittu nimim. NINNUN vastauksesta. Hän kirjoittaa taakan pudonneen harteilta ja elämän olevan nyt eron jälkeen lähes fantastista.
En ole tippaakaan ivallinen, missään olosuhteissa. Tottakai herää kysymys jos tuttavapiirissä ja tilastollisesti avioerot lisääntyvät. Joku nuori kirjoitti eronneensa lyhyestä liitosta sen vuoksi, että alkoivat olla "kuin sisko ja veli."
Kyllä tällainen ilmiö kiinnostaa, ihmissuhteiden loppuminen voi olla hyvinkin traumaattista, kuten uutiset murheellisesti kertovat.
Yhden trauma ja tuska on toiselle taakan putoaminen harteilta, ihana vapaus. Asenteesta, itsetunnosta on kaikki kiinni. Ihmissuhteen päättyminen on traumaattisinta niille, joilla on huono itsetunto sekä sosiaaliset kontaktit toisiin ihmisiin, tai/ja mielenterveysongelmia.
Kun suhteessa viihtyy, on selvä, ettei se ole taakka. Mikään ei syö niin paljon ihmisestä virtaa kuin huono parisuhde. Tässä täytyy muistaa, että usein vain toisen mielestä parisuhde on huono ja toisen mielestä hyvä tai ihan ok.
Hyvin kuvaat kahdessa viimeisessä lauseessasi myös meidän tilannetta. Miksi miehen on niin vaikea käsittää muita ero syitä kuin uskottomuutta, sairautta, väkivaltaa tms. sormella osoiteltavaa. Miksi ajautuminen eri maailmohin ei riitä syyksi?
Monen kanssa juteltuani epäilen, että usein se, jolle "kelpaa" ihan OK parisuhde, on MIES? Ja nainen tarvitsee jotain syvempää yhteyttä eikä tavan suhde riitä. Otan mielelläni vastaväitteitä vastaan!
Niinpä. Jostain luin, että miehelle riittää seksi ja ruoka. Nainen taas tarvitsee ymmärtäjää, kuuntelijaa, ihailijaa, turvallisuutta edellä mainittujen lisäksi. Moni kuvittelee, että psykiatri olisi se paras vaihtoehto. Tosin siitä ryhmästä löytyy useimmiten yksilö, joka terapoisi omankin parisuhteensa tosi ongelmalliseksi.
Eikö se ole juuri yksinkertaisinta, että mies on mies, ja nainen on nainen. Siinä sen "säpinän" salaisuus reilusti yksinkertaistettuna. Kuka nainen jaksaisi ikuista myötäilijää? Täytyy olla vähän särmää ja testosteronia. Näin.
Usein se on nainen, joka raataa kotityöt, hoitaa lapset, toteuttaa miehen toiveet ja tarpeet. Siinä sivussa vielä tekee oman leipätyönsä. Kun nainen alkaa toivoa mieheltä osallistumista, niin miehelle tulee tenkkapoo. Aikansa pyydettyään ja yritettyään keskustelua, vuorovaikutusta yms. nainen väsyy eikä viihdy suhteessa. Miksi viihtyisikään? Nainen haluaa erota, koska suhde on huono. Miehensä mielestä se on ihan hyvä, kelpaa, ok. Tämä on se syy, miksi naiset useinmiten eroa hakevat.
Usein nainen tarvitsee tasavertaisen kumppanin, itsenäisen miehen, joka arvostaa naistaan. Ei niinkään ymmärtäjää, kuuntelijaa, puhumattakaan ihailijasta, eikä edes turvallisuutta. Nainen ei jaksa ikuista myötäilijää, muttei perusta machoilustakaan.
Eka vuos eron jälkeen oli kärsimystä, mutta siitä selvittyäni nyt osaan NAUTIA VAPAUDESTANI!!!
Naurettavia selityksiä ja kitinää, jänkkäystä
Paljon parempaa on elämä eron jälkeen ollut. Tasapainosta. Ei oikein voi sanoin selittää. Olin nynny, kun en eronnut jo aiemmin. Tosin sanontahan kuuluu "kaikella on aikansa". Erosin vasta sitten, kun olin tarpeeksi rohkea.
UUden kumppanin kanssa on myös ihanan rauhaisaa. Pystytään puhumaan vaikeistakin asioista. Kaikki sujuu. Ex suhteessa ei koskaan sujunut mikään, ellen minä antanut periksi, alistunut yms ikävää.