Naimisissa kurdin kanssa.

Nasukka85

Olen ollut naimissia Turkin kurdin kanssa reilun puolitoista vuotta.
Minulla on tyttö,tyttö ei siis ole mieheni lapsi.
Mieheni ikäänkuin tekee mitä haluaa eikä keskustele minun kanssani mistään menoistaan tai tekemistään asioista.
Mieheni tekee pitkää paivää,tultuaan kotiin lösähtää sohvalle ja alkaa tuijottamaan omaa ohjelmaansa joko tv:tä tai tietokoneelta.Jos yritän puhua hänelle esim. päivän asioista tai muista jutuista hän ei ota välttämättä kuuleviin korviinsa.
Vapaapäivinään hän tietenkin nukkuu pitkää ja iltapäivällä lähtee kavereidensa kanssa hengailemaan jonnekkin.
Iltaisinkin useasti hän tulee kaverinsa kodin kautta.
Meillä tuo yhteinen aika on siis aika "kortilla"
Ihmettelen suuresti,kun olen kysynyt mieheltäni miksi hän ei koskaan pyydä minua mukaansa Turkkiin,hänen vastauksensa tähän on vain,että minä en halua. Lapsenikaan ei voisi lähteä sinne.
Tähän loppuun lisäykseksi vielä,että en usko pettämis juttuihin tai toiseen vaimoon. Ihmettelen vain hänen käytöstään.
Ajattelin,että jos täällä sattuisi olemaan muita avioliitossa olevia naisia jotka ovat kurdin tai ylipäätänsä ulkomaalaisen kanssa naimisissa. Onko tilanteita jotka ovat saman kaltaisia??

36

1076

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Missä itsetunto?

      "Ajattelin,että jos täällä sattuisi olemaan muita avioliitossa olevia naisia jotka ovat kurdin tai ylipäätänsä ulkomaalaisen kanssa naimisissa. Onko tilanteita jotka ovat saman kaltaisia??"

      Ja mitä tämä tieto muuttaisi? Olisiko sinun helpompi hyväksyä tyytymättömyytesi parisuhdettasi kohtaan jos joku muukin Turkin kurdin vaimo sanoisi että "joo, kaikki ne on tollasia".

      No, ei ne ole. Kannattaisiko sinun miettiä ennemmin mitä haluat mieheltä ja olla hakeutumatta parisuhteisiin jos ei kunnioita itseään ja vaadi sitä mitä haluaa. Ja miksi hakeudut suhteisiin joissa et ole onnellinen? Tämän miehen turkkilaisuus on vaan sivuseikka, turha sinun on siihen takertua.

    • 17+5

      Miksi ihmeessä te negatiivisen kannalla olevat ihmiset ylipäätänsä luette näitä juttuja,jos olette asioista noin jyrkkää mieltä!!!

      • 9896969

        Eli vain kaikkeen positiivisesti suhtautuvat saisivat lukea ja kommentoida näitä tarinoita? No sehän olisikin hienoa ja rakentaavaa:
        -Mä aion nyt vetää purkillisen kolmiolääkkeitä huiviin!
        -Ihanaa hei! Tosi hyvä idea! Kerro sit kuin kävi!

        Jos on "jyrkkiä" juttuja, niin varmasti tulee jyrkkiä mielipiteitä.


    • kunrakkausonsokeaa

      Mitä mies sanoisikaan jos tilanne olisikin tämä:

      sinä et haluaisi keskustella omista asioista ja menemisistä, jättäisit tyttäresi hänen hoitoon ja lähtisit vain kavereille tai baariin yks kaks, tai sitten otat tytön mukaan ja kerrot meneväsi ystäville illan viettoon sen enempää mitään kertomatta. Mitä mieltä mies olisi jos kotiin tultuasi lösähtäisit sohvalle koko päiväksi ja sanoisit vaan "en jaksa muuta" ja sanoisit ettet jaksa puhua mistään ja esittäisit mykkää kun mies yrittäisi komentaa kotitöihin. Vapaapäivät laiskottelisit ja soittaisit jatkuvasti uusille kavereille joiden kanssa sinulla olisi iltarientoja, rupeaisit oikein salaperäiseksi. Sinusta on tullut jokin itsestäänselvyys miehelle häntä ei enää jaksa kiinnostaa eikä hän arvosta sinua. Kokeile tätä samaa konstia häneen ja lopeta hänen arvostaminen myös.

      Noniin tuskin mies kauan kattelisi sinua kun toimisit noin, siis miksi ihmeessä haluat kärsiä ja katsella tuollaista laiskaa miestä joka ei ole puhetuulella kuin kaveriensa kanssa? ja mistä ihmeestä luulet tietäväsi ettei mies petä sinua, oletko tosiaan tarkastanut että hän on oikeasti töissä kaiken sen ajan mitä sanoo eikä ole tyttöjen kanssa. Jos haluat vain luottaa sokeasti niin silloin saatkin kärsiä

      • rakkaussokeaa

        "Ihmettelen suuresti,kun olen kysynyt mieheltäni miksi hän ei koskaan pyydä minua mukaansa Turkkiin,hänen vastauksensa tähän on vain,että minä en halua. Lapsenikaan ei voisi lähteä sinne."

        Eli mies ei halua esitellä sinua perheelleen ja koko suvulleen sen takia hän ei sinua sinne pyydä. Turkki ei ole edes niin vaarallinen paikka kuin vaikkapa Irak. Miehelle voi olla myös jo aikaisemmin valittu serkku jonka kanssa hänen tulisi mennä naimisiin siellä, ehkä siksi ei vie sinua sinne. Keskustele asiat läpi ja jos mies ei ole keskustelutuulella koskaan eikö se jo aika hyvin osoita ettei mies halua elämän pituista suhdetta sinun kanssasi, ehkä hänellä on joku muu syy olla kanssasi kuten asunto. Paras olisi kun jättäisit miehen niin että katoaisit vain, tekisit kaiken salassa ja hommaisit vaikka uuden asunnon eri paikkakunnalta, ettei mies jää roikkumaan. Siinähän mies sitten ihmettelisi mitä muka teki väärin, ehkä jonain päivänä vielä ymmärtäisi ja katuisi..


    • kamoon

      Voi nassukka-mussukka, miksi ihmeessä sinä jatkat tuollaisessa "parisuhteessa"? Luuletko tosiaan, ettet löytäisi parempaa?

    • Kurdin kanssa myös

      Vastauksena kysymykseesi: ei, meillä ei ole ollenkaan tuonkaltaista, ja jos olisi, niin lähtisin kävelemään. Yhdyn tuohon edelliseen: luuletko tosiaan ettet löytäisi parempaa? Miksi ihmeessä jatkat suhdetta, mikä ei anna sitä mitä suhteelta toivoisit? Onko se mies niin komea tai onko sen muna niin iso, että sen takia kannattaa roikkua suhteessa, jossa ei ole kumppanuutta, ystävyyttä, yhteenkuuluvuutta ja sielujen sympatiaa?

      Minä sekä mieheni teemme kumpikin töitä ja pitkää päivää, mutta ilman muuta juttelemme siitä mitä päivän aikana on tapahtunut, ja millä fiiliksellä toinen on, mitä ylipäätään kuuluu. Mieheni ei hengaile kavereidensa kanssa iltaisin, vaan ihan omasta halustaan tulee suoraan kotiin töistä ja hengailee minun kanssani. Ihan normaalia elämää ja toimiva ihana suhde.

      • ei kaikki samaa

        Täällä myös turkin kurdi puolisona eikä suhde lainkaan apn kuvailema vaan ihana, toimiva ja tasavertainen suhde. Myös minulla on kaksi lasta jotka eivät ole kyseisen miehen mutta silti hän ja hänen perheensä haluaa meidät koko perheen sinne vierailulle. Ihmettelen suuresti miksi joku roikkuu tuollaisessa suhteessa kun selvästi ei ole onnellinen, ei itse eikä miestä selkeästi kiinnosta..nyt nainen irti tuollaisesta epäterveestä ja onnettomasta suhteesta ja heti. Olet paljon onnellisempi tyttösi kanssa kahdestaan tai jonkun sinua arvostavan miehen kanssa.


      • hae ero
        ei kaikki samaa kirjoitti:

        Täällä myös turkin kurdi puolisona eikä suhde lainkaan apn kuvailema vaan ihana, toimiva ja tasavertainen suhde. Myös minulla on kaksi lasta jotka eivät ole kyseisen miehen mutta silti hän ja hänen perheensä haluaa meidät koko perheen sinne vierailulle. Ihmettelen suuresti miksi joku roikkuu tuollaisessa suhteessa kun selvästi ei ole onnellinen, ei itse eikä miestä selkeästi kiinnosta..nyt nainen irti tuollaisesta epäterveestä ja onnettomasta suhteesta ja heti. Olet paljon onnellisempi tyttösi kanssa kahdestaan tai jonkun sinua arvostavan miehen kanssa.

        Olet ilmeisesti vain ilmainen piika ja asunnon antaja.Kaikki mukavat ihanat hetket mies viettää jossan muualla .Jos mies on viellä komea niin aina löytyy nuoria tyttöjä jotka on helppoja " saaliita" eikö lapset ole esteenä.


    • Nasukka85

      Heip.

      Tässä nyt niin pääsi käymään,että avioero tuli.
      Tosin itse en sitä alulle laittanut vaan tämä mies.
      Selitykseksi sanoi minulle,että tarvitsee ja haluaa omaa aikaa.
      Haluaa siis elää itsenäistä elämää ilman selityksiä tai sopimuksia kenenkään kanssa. Ihmettelen suuresti vain,että onkohan hän puinut mielessään asioita erosta jo pitkäänkin.
      Olen itse aika loppu,mutta toivon että ajan kanssa haavat umpeutuu.

      Kiitos kaikille vastanneille. Ja hyvää kesää!

      • yksi vastaaja

        Tosi ikävä kuulla, että ero tuli. Toisaalta myös hyvä asia ettei suhde joka ei toimi jatkunut enää pidempään. Sinä et ollut onnellinen hän ei ollut onnellinen. Mies varmaan on miettinyt asiaa pidempäänkin koska vetäytyi pois kotoa luotasi eikä halunnut viettää aikaa enää kanssasi. Toivon voimia sulle tämän eron läpikäymiseen! Usko että vielä löydät miehen jonka kanssa olet onnellinen, joka haluaa viettää kanssasi aikaa ja tehdä sinusta ja tyttärestäsi onnellisen! Oikein hyvää kesää! Muista vielä se aurinko paistaa.


      • pensselitäti

        Tulipa ero aika äkkiä. Olen luullut, että siihen tarvitaan puolen vuoden harkinta-aika.
        Onko mies saanut äskettäin pysyvän oleskeluluvan? Kai olet suojannut omaisuutesi eron varalta?

        Muuten olen aivan vakavasti sitä mieltä, että jos teille tuli/tulee ero, se on parhaaksi sinulle ja tyttärellesi.


      • 234234

        Onnittelut! Ihan oikeasti, ei pottuilua. Kunhan vähän aikaa kuluu, tulet huomaamaan, että ero tästä tyypistä oli loistojuttu.


      • ulkkiksen vaimo myös

        Voimia sinulle ja löydät vielä oikean,joka arvostaa ja kuuntelee sinua:)Toivon kaikkea hyvää sinulle ja tyttärellesi:)


      • surullinen myös

        No minä olen kertonut oman tarinani tänne joskus...samantapainen, vaikka ei avioliitossa vaan avoliitossa. Juuri tuota se oli meidän avoliitto. MInä en saanut kysyä mitään. Hänellä oli sitten jossain vaiheessa asunto, josta en tiennyt. Edelleen seurustelemme, hän elää siellä asunnossaan ja tekee mitä tekee. Kaikki on salaista. Asunnon sijaintikin. Kauaa en enää jaksa. En vain jaksa enää. Minäkään en halua uskoa toisiin naisiin enkä pettämiseen. Ja silti en voi olla varma. Ja se raastaa. Kyllä hän ainakin netissä puuhaa...ja puhelin on visusti minun ulottumattomissani (en tosin mitään urkkisi, koska minulla ei ole lupaa). Minun kanssani ei hän paljon uskalla liikkua edes siellä, missä on muita ulkomaalaisia. Ja samaa selittelyä...haluaa urheilla, haluaa omaa aikaa, haluaa mennä että joku sitoo jne. No, tässä vaan odotan sitä päivää, että olen riittävän vahva sanomaan viimeisen hei.


    • Onnea loppuelämälle

      Ap kertoo olleensa naimisissa kurdin kanssa reilun 1,5 vuotta (18.6.2012). Olisikohan kurdi saanut pysyvän oleskeluluvan, mutta ei ole ehkä vielä siitä ilmoittanut vaimolle? Vaimon olisi syytä kysellä oleskeluluvasta viranomaisilta, ja infota heitä avioeropäätöksestä.
      Muuten olen minäkin sitä mieltä, että ero voi olla parasta mitä ko. suhteesta koskaan on tullut. Onneksi teillä ei ole yhteisiä lapsia.

    • Nasukka85

      Ei ollut pysyvä oleskelu lupa vielä vaan määräaikainen.Tarkistin asian papereista. Olo tila on kyllä vieläkin kuin olisi halolla päähän lyöty.
      Osaako kukaan kertoa,että miehellä suuretkin mahdollisuudet jäädä Suomeen,kun näin äkkiä erosi?

      • toinen huijattu turk

        voit pyytää poliisia peruuttamaan oleskeluluvan, jos se on myönnetty avioliiton perusteella, koska miehen tarkoitus ei ollut viettää avioliittoa, vaan saada lupa.
        Jos eroatte, niin luvan peruste (=avioliitto) lakkaa olemasta, ja poliisi voi harkita että peruuttaako miehen luvan.


      • voimia sulle

        jostain luin et vaimo voi peruuttaa luvan,jos haluaa,mies palaa kotimaahan,jos mies löytäny heti uuden näin ollen hyväksi käytti sai oleskeluvan.Mutta kannattaa tarkistaa onko todella näin.Tsemppiä


    • naineneneläin

      Kannattaa tosiaan mennä nopeasti naimisiin kurdimiehen kanssa etenkin irakin kurdin kanssa, heistä ei meinaan pääse ikinä eroon!
      pelkästä seurustelusuhteesta aikaa yli vuosi, mutta miehen kaverin ja kaverien kaverit jaksavat yhä yrittää suhteeseen, heille nainen on vain eläin jolla on aina haluja kaikkia ja kaikkea kohtaan!

    • voi ei!!

      HAAA.. Anteeksi tuo eka haaaa.. mutta kun tuo on niin tuttua. Minulla on kuuden vuoden kokemus kurdimiehestä ja voinen kertoa sinulle, että he ovat saalistajia, ja viettelevät naisen ensin, olemalla ihania seksissä ja kaikessa. Minun tuntemani mies sanoo, että nainen on hetken päästä peruna, tai kuin riisi ja ei sitä tykkää joka päivä syödä. Mies huomioi seksissä aluksi naista, koska tarkoitus on saada toinen koukkuun.. Sitten se on myöhemmin omien tarpeiden pikaista tyydyttämistä... Sama itsekkyys pätee kaikkeen muuhunkin toimintaan. Näiltä miehiltä ei kysytä minne menevät ja missä ovat tai mitä tekevät. Nainen on näille itsekkäille kurdimiehille siivoja ja kodin kunnossapitäjä ja ruuan laittaja. Mies lakkaa huomioimiast aivan täysin naistaan.. Turkkiin et valtettavasti pääse, koska tod näköisesti joko suku ei tiedä sinusta tai siellä tosiaan on se vaimo:D Onko miehelläsi kaksi puhelinta? Kannattaa tarkistaa? Sinun kannattaa myös tarkistaa onko hänellä myös suomalaisia tyttöystäviä.. Todennäköisesti tulet elämään noin loppuelämäsi. Tuokin on niin tyypillistä, että itsekkäästi vetäytyvät katsomaan netistä jotain turkki sarjaa- Sanooko sulle, että mene nukkumaan? Antaako koskaan hellyyttä? Mitä tapahtuu jos vaadit vapaa päivänä olemaan kanssasi???
      Harkitse nyt tarkkaan haluatko elää tollaisessa parisuhteessa loppuelämän, sinulla on kulttuurin mukaan joka on aika vanhoillinen vaikka on muuttumassa myös turkissa sellainen asema, että mies määrää ja sinulla on paikkasi luusi kanssa. Siinä se. jos olet nuori niin ota ero ja lähde etsimään kumppania joka oikeasti rakastaa sinua!!

      • ikäväirakilainen

        Juu tutulta kuulostaa ensin esittävät niin ylikiinnostunutta ja jahtaavat ja seuraavat ulkona ympäriinsä aina kun löytävät tietyn naisen joka milloinkin on ns. tähtäimessä ja kun tarpeeksi rasittavat naista kuin naista niin joku voi erehtyä suhteeseen tai ainakin treffeille ja se riittää heistä ei pääse ikinä ikinä eroon.
        Sitten kiinnostus lopahtaa kun seksiä saa ja uusi tyttö tähtäimeen jopa tyttöystävän kaverit ja sukulaiset kelpaa!
        sitten kun saavat haluamansa niin taas kiinnostus lopahtaa ja uusi tyttö/nainen/mummo tähtäimeen ja sama ruletti jatkaa pyörimistään aina vaan, jotkut miehet eivät kasva aikuisiksi ikinä vaikka lähestyisivät 30 tai 40 ikävuotta. Ja sitten vielä kehtaavat vuosienkin päästä tulla uudelleen huomioimaan sitä ekaa naista jota ovat kohdelleet kaltoin mutta kun kiinnostaa taas yrittää että pääsisi taas toisen jättämään


    • bebek

      Minullakin on turkin kurdi aviomies. Olemme olleet naimisissa nyt 1,5 vuotta ja meillä on vajaan vuoden ikäinen poika. Mies on ollut nyt Suomessa reilun vuoden ja on tavannut täällä muitakin turkkilaisia ja ystävystynyt heidän kanssaan. Hän haluaa enemmänkin viettää aikaa perheensä kuin kavereidensa kanssa. Ehkä n.2-3 kertaa viikossa pari tuntia hän käy jossakin kavereidensa kanssa.

      Baarissa ollaan käyty vain kerran yhdessä. Eikä miestä baarit kiinnostakaan :) Ja Turkkiinkin ollaan nyt syksyllä lähdössä yhdessä :) Eli ei voi yleistää, että kaikki turkin kurdit ovat samanlaisia!! Löytyy niitä huonoja miehiä suomalaisistakin!!

      • kurdin vaimo

        Bebekin teksti on kuin minun näppiksellä kirjoitettu. Perhekeskeisiäkin kurdeja on.


      • kurdin waimo

        Bebek ja kurdin vaimo: samat sanat. Mulla turkin kurdi puolisona, ei hillu kavereiden kanssa vaan haluaa viettää aikaa mieluummin minun kanssani, on perhekeskeinen ja lapsirakas. On sanonutkin että kuuluu kulttuuriin että aikaa vietetään vaimon ja perheen, ei niinkään kavereiden kanssa. Baariin jos menemme, mennään aina yhdessä.


    • kysyy

      "On sanonutkin että kuuluu kulttuuriin että aikaa vietetään vaimon ja perheen, ei niinkään kavereiden kanssa"

      Kysypäs mieheltäsi miten asian laita kuuluu olla seurustelun alettua ennen naimisiin menoa että mies saa viettää kaiken ajan kaverien kanssa ja vähän kuin hylätä naisen heti kun ne tärkeät kaverit soittavat? vai ovatko naiset sitten ennen seurustelua vain kavereita joilla ei ole niin väliä? ja menittekö te heti naimisiin kun tapasitte?

      • kurdin waimo

        Ainakin minun mieheni halusi viettää jo seurustelun alusta lähtien paljon enemmän aikaa minun kanssani kuin kavereiden, toki kavereita näki ja näkee edelleen mutta mieluummin viettää vapaa-aikaa minun kanssani. Ollaan tästä monet kerrat keskusteltu kuinka kaverit kyllä ymmärtää että vaimo ja perhe ovat ne tärkeimmät. Olin alusta lähtien rakas en kaveri. Niin ja ollaan oltu yli vuosi yhdessä ennen naimisiin menoa.


    • Arabin vaimo -72

      Sellaisen näkökulman haluan tähän ketjuun tuoda, että useimmilla ikäviä kokeneilla ei taida olla riittävästi tietoa kurdikulttuurista. Minulla on pitkäaikaista kokemusta arabikulttuurista, mutta se ei ei eroa olennaisesti kurdilaisesta, joten kerron tässä hieman havainnoistani.

      Arabit arvostavat perhettä, avioliittoa ja aviopuolisoa erittäin paljon, mutta nämä seikat ovat heille kulttuurin ankarasti määräämien rajojen sisällä. Tyypillisesti avioliitto solmitaan seuraavalla tavalla: kun nuori mies katsoo olevansa kyllin kypsä avioitumaan, hän kertoo tästä halustaan vanhemmilleen, jotka sitten ryhtyvät etsimään sopivaa puolisoehdokasta. Pojalla voi olla kiikarissaan myös joku tietty tyttö, johon on ihastunut, mutta eteneminen tuon valitun tytön suhteen riippuu täysin siitä, hyväksyvätkö pojan ja tytön vanhemmat asian. Nuorilla ei yleensä ole mahdollisuutta tavata ja "seurustella", vaan he voivat nähdä toisensa lähinnä tyyliin poika norkuu parkkipaikalla ja tyttö vilkuttaa ikkunasta.

      Vanhemmat ja muut läheiset sukulaiset sitten istuvat alas ja puhuvat näistä avioliittoaikeista ja antavat sille hyväksyntänsä (elleivät anna, niin etsintä jatkuu seuraavaan ehdokkaaseen). Nyt nuoripari voi alkaa vaikkapa soitella toisilleen, mutta eivät vieläkään voi tavata kahden kesken. Mahdollisimman pian järjestetään kihlajaiset, joiden jälkeen asia on julkinen ja nuoret voivat jonkin verran enemmän tapailla toisiaan esim. vierailemalla toistensa kotona. Vasta häiden jälkeen he voivat ensimmäistä kertaa olla todella kahden ja tehdä mitä tykkäävät.

      Avioliitto on siten ikäänkuin koko perheen yhteinen projekti ja se on todellakin merkittävä ja arvostettu asia. Häiden jälkeenkin on yhteiselämälle monia sääntöjä, ja yksi tärkeimmistä on seikka, jota nimitän tässä verhoutumiseksi. Molemmilta puolisoilta odotetaan oman suhteen verhoamista siten, ettei heidän iloistaan, suruistaan ja ongelmistaan kukaan ulkopuolinen saa tietää. Varsinkin vaimon tulee verhota vartalonsa ja koko käytöksensä siten, että hän osoittaa kaikille olevansa siveä ja kuuluvansa vain omalle miehelleen. Myös mieheltä odotetaan vastaavaa käytöstä, mutta ei yhtä laajasti kuin vaimolta.

      Avioliiton sisällä puolisoiden roolit on tarkoin rajattu. Yhteiselämä sujuu yleensä melko hyvin, koska kummallekin ne pelisäännöt ovat alusta asti selvät eikä niistä tarvitse vääntää kättä. Arabivaimo on vahva ja arvostettu henkilö kotonaan, mutta vain niinkauan kuin hän pysyttelee niiden kulttuurin asettamien rajojen sisällä. On asioita, jotka ovat aivan täysin sopimattomia heille, eikä keskiverto arabinainen sellaisia tekisi edes unissaan. Esimerkkinä olkoon vaikkapa miespuoliset kaverit facebookissa.

      Keskiverto eurooppalaisnainen ei sovi tähän kuvioon millään tavalla. Nainen, jolla on ollut aikaisempia miesystäviä ja joka suostuu alusta asti viettämään aikaa kahden kesken ja jopa menemään sänkyyn arabi- tai kurdimiehen kanssa, on heidän silmissään yhtä arvokas kuin tarjousmakkara lähimarketissa. Toki he siihen tarttuvat, mutta syyt ovat aivan muut kuin yllä mainittu elinikäinen avioliitto.

      Arabimies on koko elämänsä nähnyt kuinka yhteiselämä omien vanhempien ja muiden sukulaispariskuntien välillä toimi. Ja hän näki, että äiti puunasi, teki ja passasi isän joko makoillessa patjalla tai ollessa pois kotoa. Äiti ei koskaan valittanut, vaan oli iloinen ja piti itsestäänselvänä, että hänen tehtäviinsä kuului nousta, laittaa ja tarjoilla teetä, vaikka hänellä olisi pitkä pyykkipäivä takanaan ja mies olisi vain loikoillut patjalla koko päivän. Tällaisista ei arabiperheessä ikinä kinastella.

      Arabi ei kasva ympäristössä, jossa ajatellaan, että kukin tehköön tyylillään. Hänelle opetetaan pienestä lähtien, että asiat tehdään joko oikein tai väärin, ei ole muita vaihtoehtoja. Niinpä se heidän tapansa avioliiton suhteen on heille se oikea, kun muut tavat ovat yksiselitteisesti vääriä. Eurooppalainen taas kuvittelee rakentavansa sen puolisonsa kanssa yhdessä oman näköisensä ainutlaatuisen suhteen, jossa yhdessä pohditaan ja päätetään kuinka asiat tehdään. Siinä menee arabilla tai kurdilla muutama aivosolu solmuun, koska heidän mielestään avioliitossa ei ole mitään pohdittavaa ja päätettävää, vaan sen tulisi sujua yhtä mutkattomasti kuin se on isän ja isoisän aikaan sujunut.

      Lopuksi siis neuvoksi teille, jotka olette ryhtymässä suhteeseen arabin, kurdin tai vastaavista kulttuureista peräisin olevan henkilön kanssa: olkaa siveitä, pihdatkaa, sillä se on varmin keino saada selville toisen todelliset ajatukset ja herättää heissä arvostusta teitä kohtaan.

      • Chom chom

        "Siinä menee arabilla tai kurdilla muutama aivosolu solmuun, koska heidän mielestään avioliitossa ei ole mitään pohdittavaa ja päätettävää, vaan sen tulisi sujua yhtä mutkattomasti kuin se on isän ja isoisän aikaan sujunut."

        Tavallaan ymmärrän hyvin, mistä Arabin vaimo puhuu. Jos filosofiseksi ryhtyisi, voisi kuitenkin todeta, että siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä, miten niiden pitäisi olla. Ja toiselta kannalta: vaikkei itse hyväksyisi jotakin näkemystä, on ihmisiä, joille juuri se näkemys on tärkeä. Joskus asiat eivät suju niillä pelisäännöillä, joihin on itse tottunut.

        Kaikki me ollaan siinä mielessä etnosentrisiä, että katsomme maailmaa sen mukaan, mitä meille on opetettu ja mihin olemme tottuneet. Mutta jos ryhtyy suhteeseen toisesta kulttuurista tulevan kanssa, on itsestään selvää, että mikään ei ole itsestään selvää. Molemmille puolisoille yhtä lailla. Kyse on siitä, mitkä ovat puolisoille sellaisia luovuttamattomia asioita, joista ei voi tinkiä, ja missä asioissa taas voi tehdä kompromisseja. Tai mitkä asiat ovat niitä, jotka yhdistävät.

        Vaikka olisi samakin etninen tausta, perhekulttuurit ovat erilaisia, ihmiset ovat erilaisia.


    • Kivikaudeltaterve!

      "Nuorilla ei yleensä ole mahdollisuutta tavata ja "seurustella", vaan he voivat nähdä toisensa lähinnä tyyliin poika norkuu parkkipaikalla ja tyttö vilkuttaa ikkunasta. "

      Tuo on kuin suoraan keskiajalta: neito asuu linnassa ja uhrea ritari yrittää taistellen valloittaa neidon ja linnan itselleen, onneksi eurooppalaiset eivät enää elä keskiaikaa tai Kivisiä ja Sorasia. Olisi arabien ja kurdienkin jo aika mennä elämässä eteenpäin eikä vain elää historiaa taaksepäin...

      "Varsinkin vaimon tulee verhota vartalonsa ja koko käytöksensä siten, että hän osoittaa kaikille olevansa siveä ja kuuluvansa vain omalle miehelleen. Myös mieheltä odotetaan vastaavaa käytöstä, mutta ei yhtä laajasti kuin vaimolta."

      Vaimolla tulee olla huivi/burkha päällä ja peittää kaikki mitä pystyy, jotenkin on kumminkin nähtävä ja hengitettävä sen takia silmät saa näkyä. Aivan niin kuin keskiajallakin oli "muotia" säkkikankaasta tehdyt vaatteet joita munkit käyttävät yhä ja nunnillakin on kaavut, olisihan se kauheaa jos on vähemmän vaatteita ja jonkun viattoman miehen halut herää sen takia, naisen syytähän se vain on! Not. Hyvä jos kivikaudelta on edetty edes keskiajalle saakka, mutta se ei vielä riitä kun länsimaissa on vuosi 2012 meneillään..

      "Nainen, jolla on ollut aikaisempia miesystäviä ja joka suostuu alusta asti viettämään aikaa kahden kesken ja jopa menemään sänkyyn arabi- tai kurdimiehen kanssa, on heidän silmissään yhtä arvokas kuin tarjousmakkara lähimarketissa. Toki he siihen tarttuvat, mutta syyt ovat aivan muut kuin yllä mainittu elinikäinen avioliitto"

      Minäkin ajattelen sitten useiden naisten kanssa maanneiden kurdimiesten olevan yhtä arvokas kuin mätä tarjousmakkara. Kulttuuri voi sanoa mitä tahansa ja senkin että vain naiset ovat likaisia maattuaan miesten kanssa mutta ei se mene niin, miehet jotka painavat kaikenlaisia naisia (ehkä myös miehiä ja orgioissa kuka tietää) ilman kondomia ovat likaisia, haisevia ja sairaita eikä heitä usein huolikkaan kun vastaavanlaiset naiset. Ehkä se onkin niin etteivät edes ne huonoimmatkaan naiset huoli heitä eliniäksi vaan hetken kokeiluun. Itse ainakin haluan puhtaan ja raittiin tuoksuisen miehen, enkä sellaista jolla on takanaan 30-100 exää ja lisää tulee koko ajan ja jos kulttuuri tai islam ei sano että tuollainen mies on täysin mätä niin minä sanon.

      • exex

        "Arabivaimo on vahva ja arvostettu henkilö kotonaan, mutta vain niinkauan kuin hän pysyttelee niiden kulttuurin asettamien rajojen sisällä. On asioita, jotka ovat aivan täysin sopimattomia heille, eikä keskiverto arabinainen sellaisia tekisi edes unissaan. Esimerkkinä olkoon vaikkapa miespuoliset kaverit facebookissa."

        Onneksi arabinaiset ovat jo ruvenneet kyseenalaistamaan näitä miesten keksimiä turhia ja kontrolloivia sääntöjä!!
        Tiedän monia arabinaisia ja kurdinaisia jotka käyttävät facebookia ja kaikilla on miespuolisia ystäviä siellä, en ole koskaan kysynyt mistä tuntevat, luultavasti osa miehistä on sukulaisia ja osa sitten netistä tai koulun/työn kautta tuttuja. Eniten ihmetyttää juuri tuo sääntöjen asettaminen ettei muille miehille saa puhua! Se puhuminen kun ei tarkoita sänkyyn hyppäämistä, tai jos miehelle se sitä tarkoittaa niin vika on päässä ja pahasti. Jos ei voi tuon vertaa luottaa kannattaa ottaa nyssykkä nainen jolla ei ole yhtään luonnetta, oman maalainen serkku tai muu joka on pienestä pitäen opetettu antamaan periksi miehelle kaikessa eikä sano vastaan ikinä. En suostunut luopumaan miespuolisesta kaveristani joka muuten seurustelee) vaan luovuin mieluummin musuexästäni. Vaikea myös ymmärtää tuota että ne jotka ovat mustasukkaisimpia ja kontrolloivat eniten myös saavat itse pitää naisia kavereinaan ja pettää, kun taas nainen ei saisi edes avata suutaan muille miehille, pelkäävät vaan että nainen löytäisi paremman miehen toisesta.


    • Arabin vaimo -72

      Hyviä mietteitä teillä! Kyllähän se kauhean epäoikeudenmukaiselta tuntuu, että mies, jolla itsellään on kokemusta vaikka toisille jakaa, kuitenkin odottaa tulevalta vaimoltaan siveää käytöstä ja neitsyyttä. Näin se kuitenkin noissa kulttuureissa menee. Islamin uskon mukaan miehen haureus on yhtä tuomittavaa kuin naisenkin, mutta kyllä käytännössä siinä on suuri ero.

      Luen tältä palstalta usein kirjoituksia, joissa valitetaan siltä suunnalta tulleiden miesten käytöstä, esim. sitä että mies vain viihtyy ulkona kavereidensa kanssa ja jättää vaimonsa yksin kotiin odottelemaan. Tai ettei mies suostu tekemään kotitöitä. Tai keskustelemaan suhteesta. Katsoessani täällä (asun siis arabimaassa) avioparien elämää, niin kaikki tuo kuuluu siihen aivan normaalina asiana. Miehet eivät todellakaan pane tikkua ristiin kotonaan, vaan kaikki kotityöt (korjaustöitä lukuunottamatta) ovat naisten työmaata. Miehet eivät myöskään hoida lapsia, paitsi korkeintaan vahtivat heitä hetken jos vaimolla on jokin tärkeä meno (lääkäri tms.). Vaimolla ei ole mitään sanomista miehen menemisten suhteen, he vain häipyvät ovesta ja sanovat moikka (jos muistavat). Ei ole tavatonta, etteivät tule takaisin edes yöksi, koska ovatkin jääneet jonnekin sukulaisiin. Nykyisin toki kännyköiden avulla voidaan soitella, missä mies on ja milloin tulee, mutta kyllä siinä silti vaimoilta vaaditaan kärsivällisyyttä ja sopeutumista yksinoloon kotona.

      Naisten sen sijaan odotetaan pysyttelevän etupäässä kotosalla. Harrastuksia ei ole juuri kellään, eikä ystäviäkään, vaan päivät kuluvat kotona kotitöitä tehden ja tv:tä katsellen. Naiset käyvät joskus ostoksilla, kampaajalla, tms. ja he vierailevat usein sukulaisten luona, mutta muuta kodin ulkopuolista elämää heillä ei yleensä ole. Miehen niin salliessa naiset voivat käydä töissä, mutta silloinkin kotityöt ovat yksin heidän vastuullaan, joten useimmat naiset eivät halua lisätaakkaa menemällä töihin. Huomattava on kuitenkin, että täkäläiset naiset hyväksyvät itse asemansa eivätkä valita siitä. He ovat enimmäkseen iloisia, hyväksyviä ja miestään vaalivia. Niiden huntujen ja burghien alla... oletteko nähneet?

      Itsellä on pitkälti toistakymmentä vuotta takana arabin vaimona, ja minun suositukseni kuuluu jokaiselle suomalaiselle naiselle, että älkää ryhtykö siihen! Tiedän tapauksia, joissa suhde ON onnistunut, mutta ne ovat poikkeuksia, ja yhteistä niille onnistuneille suhteille on se, että nainen on ollut erittäin joustava ja sopeutuva, on kääntynyt muslimiksi ja ikäänkuin ryhtynyt itsekin arabiksi. Toki tällä palstalla kirjoittelee jatkuvasti naisia, jotka vakuuttavat elävänsä arabin, kurdin, turkkilaisen tai muun sellaisen kanssa aivan tasa-arvoista eurooppalaistyylistä avioelämää, mutta elävässä elämässä en ole yhtään sellaista paria tavannut.

      • Chom chom

        Jos asuu Suomessa tai haluaa suhteeseen suomalaisen kanssa, ei voi olettaa, että kaikki toimii niin kuin on lapsesta saakka tottunut. Tietty auttaa, jos tuntee puolison kulttuuria, mutta loppujen lopuksi olennaista on se, ettei pidä mitään itsestään selvänä vaan kysyy siltä puolisolta.

        Oma mieheni on kotoisin maasta (Vietnam), jossa on yleisesti vallalla aika erilaiset perhe-, rakkaus- ja sukupuolikäsitykset kuin Suomessa - joskin asenteet Vietnamissakin muuttuvat. Mutta aina on ihmisiä, jotka kyseenalaistavat oman kulttuurinsa (ja/tai perheensä) tavat ja ovat valmiita tekemään kompromisseja. Omassa liitossani ei ole ollut kovin vaikeaa ymmärtää miehen erilaisia tapoja tai ajatusmalleja. Tiedostamme, ettei toinen yleensä halua tahallisesti loukata, ja siksi pitääkin rohjeta kysyä ja keskustella - vaikkei avoin keskustelu kaikista asioista omaan tai puolison kulttuuriin kuuluisikaan. Vaikeinta on ehkä puolustaa omaa tapaamme toimia puolisoina ja perheenä "ulkomaailmaa" vastaan.

        Oma lukunsa ovat ihmissuhteilla leikkijät, joita valitettavasti joka maasta ja kulttuurista löytyy. Siksi pidättyväisyys on varsin hyvä neuvo, jos on vakavampaa suhdetta hakemassa, vaikka henk. koht. en ymmärräkään, mitä pahaa naisen seksuaalisuudessa on. Joskus tuntuu, että näiden pelaajien ihmiskäsityksessä ja tunne-elämässä on sellaisia vaurioita, että eivät he ole onnellisia avioliitossaankaan, vaikka kuinka siveän vaimon saisivat.

        Monessa kulttuurissa sillä ei ole väliä, mitä on oikeasti tapahtunut, vaan miltä asiat näyttävät tai mitä olisi voinut tapahtua. Helposti ajattelee, ettei mun tarvitse välittää, mitä mieltä muut ovat musta, mutta asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia.


    • kurdinex

      Hyvä kirjoitus, arabin tai kurdin vaimona oleminen vaatii suuria uhrauksia niin omista menemisistä, ystävistä kuin tekemisistäkin. Ellei mies ole sitten todella länsimaalaistunut ja suomalaiseen kulttuuriin jo tottunut!
      "Huomattava on kuitenkin, että täkäläiset naiset hyväksyvät itse asemansa eivätkä valita siitä. He ovat enimmäkseen iloisia, hyväksyviä ja miestään vaalivia"

      Ehkä se menee noin siksi kun naiset siellä eivät tiedä toisenlaisesta elämästä, ei voi valittaa ja vaatia erilaista elämää jos ei tiedä muunlaisesta elämästä ja jos on koko ikänsä tottunut sellaiseen kulttuuriin jossa naisen asema on palvella miestä ja olla hiljaa eikä valittaa asioista jotka eivät heidän kulttuuriin kuulu. Suomessa vain moni musumies unohtaa etteivät suomalaiset naiset ole eläneet tuossa kulttuurissa eikä moni voi ymmärtää ettei suhteen alettua olekkaan yhtä vapaa kuin ennen. Joillekin se on liikaa ettei ole yhtä vapaa kuin ennen ja silloin pitää älytä lopettaa suhde eikä jäädä roikkumaan ja yrittämään muuttaa miestä, se mitä on omassa maassa lapsuudessa opittu ei muutu. Länsimaalaiset naiset ovat paljon vaativampia kuin arabinaiset ja sitä ei moni mies kestä..

      • surullinen.

        Hei, siis minulle se elämä kotona on ihan ok, kun en koskaan mene mihinkään enkä edes tykkää mennä mihinkään. Ei minua haittaa, jos hänellä on harrastuksia, mutta minä saan jumpata kotona. Ei haittaa jos hän tapaa kavereitaan ja minä hoidan lapsia kotona. Mutta...Jos olisikin sitten ihan normaali arabimiesystävä mutta oma miesystäväni edellyttää minulta nämä kaikki ilman omaa sitoutumista. Jos laitan suhteen poikki, niin hän ei lotkauta korviakaan, päinvastoin, jos laitan poikki koska olen niin yksin eikä miehellä ole minulle aikaa, niin äkkiäkös hän on paikan päällä ja auttaa jne. Sitten kun hän arvioi, että olen taas joten kuten tyytyväinen, niin hän häipyy omille teilleen. Joo, joten kuten vielä menettelisi...mutta se, että en tiedä, mitä hän puuhaa tai mihin menee, se tulee johtamaan eroon. Koska johtui se minun päästäni tai totuudesta, niin salailu voi verhota taakseen esim toisen perheen, toisen naisystävän, mitä vaan. Minä en usko, että kovin kauaa enää jaksan tätä...ja juuri sen salailun vuoksi.


    • vinkki

      Älä usko niitä naisia jotka elävät huonossa parisuhteessa ja sen takia kirjoittavat tänne että pettäminen on normaalia ja so what, se ei pidä paikkaansa. Jotkut ovat vain niin epätoivoisia että jäävät roikkumaan huonoon suhteeseen jossa jompi kumpi tai kummatkin pettävät, mitä elämää se sellainen on ei ainakaan normaalia parisuhde-elämää jossa voidaan hyvin. Mitä ylipäätään elämästä tulisi jos kaikki vain koko ajan pettäisivät ja salailisivat menojaan, ei mitään.
      Jotkut naiset eivät ymmärrä että voisivat löytää parempaa ja jäävät roikkumaan, mutta kaikkien ei tarvitse tehdä niin kun rehellisiäkin miehiä löytyy, aika pian ihmisestä huomaa salaako hän asioita vai ei, valehtelijat salaavat ihan pienetkin asiat heti alussa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe