Olen onnellisesti naimisissa ja meillä on mieheni kanssa hyvä ja ihana suhde - yhtä asiaa lukuunottamatta. Olen vastikään huomannut todella epämiellyttävän asian itsestäni jota todella häpeän ja halveksin, nimittäin mieheni jatkuvan ulkonäön kommentoinnin. Hän itsekkin tietää olevansa päästänyt itsensä huonoon kuntoon (tekee pitkää päivää koneen ääressä istuen), ja haluaisi kovasti päästä terveellisiin normaalimittoihin. Ja kyseessä siis on vain lievä ylipaino. Tästä huolimatta olen huomannut jatkuvasti piikitteleväni miestäni hänen kaksoisleuasta, alkavasta omenamahasta ym. Tiedän, olen ihan hirveä! Nykyään yritän olla päästämättä sammakkoja suustani, ja jos sanon jotain ulkonäkökriittistä, pyydän heti anteeksi sanomisiani. Onneksi miehelläni on rautainen itsetunto ja hän usein vain laskee asiasta leikkiä, mutta ehkä joskus hänelläkin tulee raja vastaan. Jos mietin että mieheni huomauttaisi joskus minulle ulkonäöstäni, loukkaantuisin kamalasti. En siis tajua käytöstäni, miten voinkin olla näin inhottava. En halua pilata hyvää parisuhdetta näin tyhmän asian takia, mutta aina tulee silloin tällöin lipsautettua jotain negatiivista hänen kiloistaan.
Omassa lapsuudenperheessäni tällainen arvosteleva käytös on ihan normaalia, varsinkin äitini on nuorestani saakka arvostellut omaa ulkonäköäni lähes päivittäin, ja sairastuinkin siitä johtuen vuosiksi syömishäiriöön, eli tiedän kuinka kovat seuraukset ulkonäön arvostelulla voi saada aikaan. Ulkonäön arvostelun olen siis oppinut kotoa. Miten oppisin olemaan arvostelematta mieheni ulkonäköä jatkuvasti?
Omassa lapsuudenperheessäni tällainen arvosteleva käytös on ihan normaalia, varsinkin äitini on nuorestani saakka arvostellut omaa ulkonäköäni lähes päivittäin, ja sairastuinkin siitä johtuen vuosiksi syömishäiriöön, eli tiedän kuinka kovat seuraukset ulkonäön arvostelulla voi saada aikaan. Ulkonäön arvostelun olen siis oppinut kotoa. Miten oppisin olemaan arvostelematta mieheni ulkonäköä jatkuvasti?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuosta on hyvä jatkaa muutokseen. Se paras lähtökohtahan on kun itse myöntää tekevänsä ei toivotulla tavalla.
Lopettaminen on helppoa, pidät lärvisi kiinni ja annat äijäsi olla rauhassa kaljamahoineen.
Miehesi on harvinaisen hyväntahtoinen kun jaksaa kuunnella nalkutustasi.
Miksi et alkaisi käydä lenkillä tai salilla miehesi kanssa? Onhan se paljon rakentavampaa kuin toisen morkkaaminen. Ja kaiken lisäksi kivaa minkä yllätyksekseni huomasin kun vaimo muutama kuukausi sitten onnistui houkuttelemaan salille. Kummasti onko vaimokin hauista hivellyt ja muuttuneita muotoja kehunut.
Uskon ettårig positiivinen palaute aina tehoa paremmin kuin nalkutus.
Lykkyä tyll ja hymyä huuleen!