Miehen kosto?

Mies tuo paikalle puolisonsa. Paikkaan ei ole kutsuttu miestä, tulee muiden mukana vain paikalle, tietäen tarkalleen kenen luokse mennään, mikä on meininki. Paikalla on myös se toinen nainen, jonka mies on jo vuosia sitten osannut hienosti hurmata, saattanut ihastuksen valtaan, antanut ymmärtää oman kiinnostuksensa monin eri tavoin, on ollut läheisyyttä ja tunteita, muttei sen enempää intiimisti.Mies on toiminut ennen salaisesti, nyt avoimesti. Toinen nainen ei enää haluaisi olla tekemisissä, siksi ei myöskään kutsu käynyt. Mies on kuitenkin pyydellyt naista käymään, missä milloinkin, tekee yrityksiä joissa mahdollista nähdä jne. On siis antanut koko ajan ymmärtää että häntä kiinnostaisi edelleen.

Mielessä vain, toiko hän puolisonsa sinne näyttääkseen toiselle naiselle oman paikkansa? Puhdistaakseen oman maineensa? Olisko käry käynyt..?! Mies toimi aika häijysti, ikäänkuin koitti järjestää tilanteita joissa toinen nainen muka olisi "päällekäyvä" ja osoittanut kiinnostusta miehelle, ja mies itse oli hämmästyneen oloinen..ja tottakai niin että oma puoliso näki kaiken.
890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En ymmärtänyt sanaakaan. Selkeämmin ensi kerralla, kiitos.

Äänestä

yb on ihanin ja sitten tulee muut perässä.

Äänestä
  • Jassåå, modellin naisamakua on aito blondi, selvästi skandinaavi
    tai irkku/skottityyppinen naikkonen
    Minä kun arvostan Venezuelan latinoja ja thaikkunaisen suuria suklaasilmiä.
    Olikin tänään tullut neljä ystäväpyyntöä facepuukkiin nuorilta thaikkunaikkosilta-----yx jokin 93 syntyneiden tyttöjen yliopiston luokka on ottanut kummipojaksikin jo

    Taidankin ottaa Herra modellin mukaan naisenpyydystykseen
    tyrkkynaikkoset liikkuvat aina parittain ja meille ei tule kina
    jaosta

    Äänestä

Ymmärsin, että mies toi kiusallaan näytille saaliinsa

On erilaisia suhtatumisia exän uuteen partneriin

Kun sattumalta näen exän uuden uhrin, teen mielessäni pienen
vertailun ja jos uusi uhri onkin spurgu, tulee mieleen, että kuulunko minäkin tuohon sarjaan----jos uusi uhri on oikein fiksu ihailen äämän hyvää miesmakua minunkin suhteen

e

Äänestä

Joo tuota...oliskohan viisainta, että unohtaisit miehet ihan kokonaan? Hankkisit itelles vaikka jonkun uuden harrastuksen. Voisit kokeilla esim. sauvakävelyä. Joutilaisuus syö naista.

Äänestä

Joo tuota...oliskohan viisainta, että unohtaisit miehet ihan kokonaan? Hankkisit itelles vaikka jonkun uuden harrastuksen. Voisit kokeilla esim. sauvakävelyä. Joutilaisuus syö naista.

Äänestä

No, kyse ei ole exästä eikä saaliista vaan omasta puolisosta.. joka ei tiedä toisesta naisesta, kai..?!
Siis tämä mies on koko ajan monen vuoden ajalla ollut tuohon toiseen naiseen retkallaan (sana painolla _toinen_ nainen), tunne on ollut molemminpuolinen vahvasti. Mutta toinen nainen on halunnut laittaa jutulle stopin, mies ei kuitenkaan jätä rauhaan vaikka välillä näyttää siltä lun eiota yhteyttä jne mutta sitten taas tulee ihmisten ilmoille ja järkkää juttuja joissa näkevät. (itse sanonut tahallaan järjestävänsä tilanteita joissa tapaavat)

Miksi mies tuo puolison paikalle, miksi tulee kutsumatta paikalle puolison kanssa?! Miksi järjestää tilanteita, joissa toinen nainen joutuu ikäänkuin silmätikuksi ja itse mies on olevinaan viaton mihinkään?! Esim mies voi pöydän alla olla jalkapelissä toisen naisen kanssa ja kun nainen siirtää oman jalkansa pois pelistä, mies oikein isolla eleellä katsoo pöydän alle- puoliso seuraa vierestä myös mitä siellä tapahtuu..Oikeasti, siis mitä ihmeen peliä tämä on Miehet.,.

Äänestä
  • Ei tuosta vieläkään saa mitään tolkkua. Ole pari tuntia dokaamatta ja yritä sitten kirjoittaa vähän selkeämmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelenpä vain kirjoitti:

Mies tuo paikalle puolisonsa. Paikkaan ei ole kutsuttu miestä, tulee muiden mukana vain paikalle, tietäen tarkalleen kenen luokse mennään, mikä on meininki. Paikalla on myös se toinen nainen, jonka mies on jo vuosia sitten osannut hienosti hurmata, saattanut ihastuksen valtaan, antanut ymmärtää oman kiinnostuksensa monin eri tavoin, on ollut läheisyyttä ja tunteita, muttei sen enempää intiimisti.Mies on toiminut ennen salaisesti, nyt avoimesti. Toinen nainen ei enää haluaisi olla tekemisissä, siksi ei myöskään kutsu käynyt. Mies on kuitenkin pyydellyt naista käymään, missä milloinkin, tekee yrityksiä joissa mahdollista nähdä jne. On siis antanut koko ajan ymmärtää että häntä kiinnostaisi edelleen.

Mielessä vain, toiko hän puolisonsa sinne näyttääkseen toiselle naiselle oman paikkansa? Puhdistaakseen oman maineensa? Olisko käry käynyt..?! Mies toimi aika häijysti, ikäänkuin koitti järjestää tilanteita joissa toinen nainen muka olisi "päällekäyvä" ja osoittanut kiinnostusta miehelle, ja mies itse oli hämmästyneen oloinen..ja tottakai niin että oma puoliso näki kaiken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu