Parturi-Kampaajat apuun!

Neuvoton

Hei kaikille!

Olen 22 v tyttö ja valmistuin parturi-kampaajaks vuosi sitten keväällä 2011. Vietin tämän viime vuoden muualla maailmalla aupairina.

Olen yhteensä työskennellyt parturi-kampaaja 5-6 kk viimeisen vuoden opiskelujen ohella. Nyt olen palannut Suomeen, vantaalle, takaisin ja haluaisin aloittaa kampaaja hommat syksyllä.

Leikkaus tahtini on nopeutunut sitten opiskelija aikojen, mutta silti ((mahd.pesu) leikkaus viimeistely) tahtini on 50-55 min naisissa ja miehissä 35-40 min. Opiskelijana sain työhöni aikaa tarvittavan määrän kun muilla (opiskelijoilla ja ammattilaisilla) oli 45 min naisissa ja miehissä 30 min.

Teen työni ehkä turhan tarkkaan ja päädynkin usein tekemään pieniä piiperryksiä leikkauksissa. Testinä leikkasin siskoni pitkää tukkaan ja pyysin häneltä että laittaisi sekunttikellon päälle.

Kun tunsin leikkauksen olevan valmis satuin vilkaisemaan kelloa ja huomasin että on mennyt vain 30 minuuttia, ja kun ryhdyin tekemään uudelleen tarkastusta, kerrosten korjailua ja näitä yhditelemään muuhun leikkaukseen. Aikaa olikin kulunut juuri 45 min. Tuskastuin tästä sillä mietin että kampaamossa tähän pitäisi vielä mahdollisesti lisätä loppu viimeistelyt joten tässä tilanteessa aika menisi yli.

Onko jotain vihjeitä mitä voisin tehdä jotta saisin tahtini nopeammaksi?

Haluaisin mennä kampaamoon töihin mutta en tiedä miten paljon pomot antavat anteeksi 5-10 minuutin viiveen leikkaustöissä vaikka ne ylimääräiset minuutit merkitään jo valmiiksi listaan tilausvaiheessa? (Kun leikkaukseen olisi normaalisti varattu 45 min naisille ja 30 min miehille)

Entä jos kampaamo opettaa opiskelijoita? (Esim. Beauty hair Sirpa Mansner)
Oltaisiinko siellä hieman myötäilevämpiä?

1

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • parturi-kampaaja.

      Ei sulla ole mitään häpeämistä noissa suorituksissasi. Sitä "piperrystä" arvostetaan asiakkaiden joukossa ja fiksu työnantajakin osaa antaa sille arvoa.

      Töihin vain ja onnea!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe