Nettideittailu ei toimi!

J.Espoo

Reilun puolen vuoden kiduttamisen jälkeen poistin kaikki nettideittiprofiilit ja olo on todella helpottonut. Minulla oli profiilit suomi24, Match ja AYI:ssa.

Pidän itseäni "ihan hyvännäköisenä" miehenä ja minulla on akateeminen koulutus ja harrastan liikuntaa ja käyn töissä. Aikaisemmasta elämästä minulla on avioero mutta ei lapsia. Ikää on tullut 35-vuotta ja asun Espoossa.

Yritin netissä lähestyä sellaisia naisia, joita katselen ravintoloissa ja jotak katsovat minua. Ravintoloissa käyn myös juttelemassa naisille ja en edes oikeasti ymmärrä miksi yritin hakea seuraa netsitä kun sitä saa muutenkin.

Netissä ns. nätit naiset eivät edes vastaa minulle. Sain yhteydenottoja vain ylipainoisilta tai sitten selvästi rumemmilta naisilta. Suomi24:ssä oli myös ärsyttävän paljon huijariprofiileja ja sain mm. viestin Johanna Kurkelan kuvan profiiliinsa laittaneelta erittäin huonoa Suomea kirjoittavalta henkilöltä.

Kävin muutamilla treffeillä ja niistä jokainen oli järkytys.

Kaikki naiset olivat muka hoikkia tai normaalivartaloisia. Todellisuudessa nämä naiset olivat löysiä ja reilusti ylipainoisia, eikä kukaan vastannut profiilista saatua mielikuvaa.

Nettideittailu oli ilmeisesti jotenkin koukuttavaa kun siihen jäi puoleksi vuodeksi kiinni, mutta ei se oikeasti toimi.

Nyt tulee kesä ja nettideittailu saa jäädä.....toivottavasti kokonaan.

35

1049

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1210131

      Tuota "akateemista koulutusta" ylistetään liikaa ja muutenkin eihän tuossa
      ole mitään eriskummallista. Perus sinun ikäisen juttuja.

      Kun ei ole profiilia nähnyt, niin vaikea sanoa onko siinä massasta poikkeavaa.
      Millä ikähaarukalla ja vaatimuksilla etsit. Onko yh-äidit pois suljettu, kun olet
      lapseton itse. Tuo 35v. näyttää olevan kompastuskivi monelle, vaikka olis
      kuinka ns. "komea".

      Sain vähän kriittisen kuvan, no et ole ainut. Mikäli vaatimukset on taivaalliset,
      niin ihan rauhassa voi etsiskellä. tämä koskee kaikkia valkkaajia....

      • ???+++???

        "Akateeminen koulutus" => henkilö joka jaksaa vatkata tuota samaa asiaa on kaikin puolin muutoin mitätön mihinkään ihmissuhteeseen ja mitä ilmeisesti "kädetön" vähän joka asiassa.

        Jos ihminen on on saanut pahvit yliopistosta niin ei niitä tarvitse sen kummemmin kailottaa ja honottaa jonkinlaisena saavutuksena. En tee niin minäkään.

        35 vuotta ei ole minun mielestäni minkäänlainen kompastuskivi mihinkään. Ihmisen olemus ja kunto merkkaavat enemmän.

        Tää nettideittailu on mennyt yli hilseen jo useampi vuosi sitten. Kaikenlaiset ylikoulutetut ja alikoulutetut itserakkaat henkilöt mainostavat vain itseään.

        JOS DEITTIYHTEYDENOTTO ALKAA TUNTUA SAMALTA KUIN TYÖHAKEMUKSEN LÄHETTÄMINEN NIIN JOTAIN ON TOSI PAHASTI PERSEELLEEN.

        Ei elämä mene noi kumppanin hankkimisen suhteen. Eli itse en ainakaan tuollaisen lähde mukaan. On parempi olla oma itsensä kuin jonkun hiton narsistin talutusnuorassa.

      • mästeri
        ???+++??? kirjoitti:

        Sinulla ei ole akateemista koulutusta :) Sinä olet amis ja sen näkee jos kirjoitustyylistä. Oletko Levyseppähitsaaja?

      • ikärasismia

        "Tuo 35v. näyttää olevan kompastuskivi monelle, vaikka olis kuinka ns. komea"

        siis naisten mielestä:

        18-22 v mies on muka "liian nuori"
        ja ainakin 35v mies on muka "liian vanha"

        minkähän ikäiset miehet naisille yleensäkään kelpaavat lapsettomille naisille ?

        yh -äiteihin kun harva mies oikeasti haluaa tutustua (poikkeuksena ehkä ne, joilla on itselläänkin lapsi(a).

      • Anonyymi
        mästeri kirjoitti:

        Sinulla ei ole akateemista koulutusta :) Sinä olet amis ja sen näkee jos kirjoitustyylistä. Oletko Levyseppähitsaaja?

        Niinpä. :D Kateus. Itse ainakin arvostan ihmisiä jotka ovat viitsineet opiskella.

      • Anonyymi
        mästeri kirjoitti:

        Sinulla ei ole akateemista koulutusta :) Sinä olet amis ja sen näkee jos kirjoitustyylistä. Oletko Levyseppähitsaaja?

        "Sinä olet amis ja sen näkee jos kirjoitustyylistä"

        Oletkohan itse edes amis, kirjoitustyylin perusteella.

    • ikideittaaja

      Sellaista se on. Olen nainen ja profiili ollut jo kolme vuotta. Siitä on tullut sellainen selviö. En oikein odotakaan mitään. Jotenkin vaan tuntuu kivalta, että on profiili olemassa. Pitää antaa kohtalolle mahdollisuus. Omia mahdollisuuksiani vähentää ikä, vaikka muuten olen ok.

      • Vanha mikä vanha...

        Saman tyyppisiä kokemuksia minulla. Pari vuotta sitten maksullisella nettipalstalla viivyin 3 kk maksaen mielestäni kalliit maksut. Tulos: ei yhtään tapaamista, muutama kirjeenvaihto kyllä. Lopetin, aloitin toisen palstan puolivuotta sitten. Sama tulos kuin edellä. Luulen, että minullakin ikä on este, joten tapaamisia ei edes synny. Nyt liityin palstalle 50 . Muutama aloitti kiinnostuksen "valmiilla lauseella", mutta edes kirjeenvaihtoon asti eivät jatkuneet.

        Omasta mielestäni olen ihan ok nainen. Katseenkestävä, koska ravintoloista ja tansseista saisin kyllä seuraa. Taidan olla krattu itsekin, kun en ole ketään kelpuuttanut. Tai kyllä olisin, mutta kunnolliset miehet ovat kaikki naimisissa, joten kolmanneksi pyöräksi en halua ryhtyä. Eikä kapakoissakaan jaksa aina käydä.

        Jotenkin tämä nettideittailu on vain tapa ja ajankuluke. Olen luopunut toivosta, että täältä sopivaa miestä löytäisin.

      • tarkkana oleva
        Vanha mikä vanha... kirjoitti:

        "en ole ketään kelpuuttanut"

        Now there's your problem!

      • alkaa tuntua että

        kyllä aika kranttuja tuntuu naisetkin olevan, ei kelpaa kuin omanikäiset ja nuoremmat, poikkeuksiakin on mutta siinä sitten onkin valinnanvarat aika vähissä kun ikää tulee, onneksi kaikki naiset ei ole myöskään ikärasisteja. Jos tämä ikäero ei olisi niin rasittava tekijä puolin ja toisin, niin monellakin olisi suuremmat mahdollisuudet löytää se sielunkumppani. Itsellänikin ikää ja kokemusta suhteistani ja eroistani, että tiedän mistä puhun, nettisaitilla olen tavannut ihan kivoja ja täyspäisiä naisia ulkomailtakin, muutama sekopääkin on osut tielleni, ihan lähialueeltani, mutta ei se lannista, kyllä naisia riittää kaikille miehille, pitää vain koputtaa oikeaa puuta

      • discovery-74

        Minullakin oli profiili noin kolme vuotta. Sinä aikana treffasin kymmeniä naisia, ja välillä tuntui, etten koskaan löydä itselleni sopivaa. Lopulta niin kuitenkin kävi, ja tässä sitä nyt ollaan. Suhdetta on nyt useampi kuukausi takana ja kaikki näyttää edelleen erittäin hyvältä. Ei siis kannata luopua toivosta eikä passivoitua.

      • Tarkkana olen
        tarkkana oleva kirjoitti:

        "en ole ketään kelpuuttanut"

        Now there's your problem!

        Kuulepas nimim. Tarkkana oltava: Olemmeko me vanhat naiset niin säälittäviä, että meidän pitäisi kelpuuttaa seuraksemme kuka tahansa, jolla on munat jalkojen välissä. Ehei... meilläkin on oikeus vaatia kunnollista, siistiä miestä, ja ennenkaikkea tervejärkistä. Mielummin ilman, kuin kuka tahansa ensimmäiseksi vastaan tuleva turvenuija.

        Tässä vastaus, miksi en jokaista kelpuuta, it`s not my problem number one ! Ymmärräthän, valinta on minun...ja vain minun !

      • profilia
        discovery-74 kirjoitti:

        Minullakin oli profiili noin kolme vuotta. Sinä aikana treffasin kymmeniä naisia, ja välillä tuntui, etten koskaan löydä itselleni sopivaa. Lopulta niin kuitenkin kävi, ja tässä sitä nyt ollaan. Suhdetta on nyt useampi kuukausi takana ja kaikki näyttää edelleen erittäin hyvältä. Ei siis kannata luopua toivosta eikä passivoitua.

        Olet harvinainen mies, mies jolla _oli_ profiili.

      • Anonyymi
        Tarkkana olen kirjoitti:

        Kuulepas nimim. Tarkkana oltava: Olemmeko me vanhat naiset niin säälittäviä, että meidän pitäisi kelpuuttaa seuraksemme kuka tahansa, jolla on munat jalkojen välissä. Ehei... meilläkin on oikeus vaatia kunnollista, siistiä miestä, ja ennenkaikkea tervejärkistä. Mielummin ilman, kuin kuka tahansa ensimmäiseksi vastaan tuleva turvenuija.

        Tässä vastaus, miksi en jokaista kelpuuta, it`s not my problem number one ! Ymmärräthän, valinta on minun...ja vain minun !

        Oletkohan samanlainen kuin eräs 56v vanha nainen s24,s treffeissä.
        Sanoi olevansa erittäin kaunis hoikka nainen. :) 162cm lyhyt, 60 kg.
        Sanoin ettei noilla mitoilla oikein hoikka ole, pikemminkin normaali. Ei kelvannut selitys, sanoi olevansa hoikka. (50 kg 162 cm on hoikka)
        Ensin lupasi lähettää kuvansa, mulla oli kuvat näkyvissä, ei lähettänyt kun halusin nähdä onko erittäin kaunis. ( 56v ei tietenkään ole enää erittäin kaunis, ei edes kaunis)
        Sitten ehdotin tapaamista, ei, vaikka asuttiin lähes samassa kylässä.

        Tämä nainen oli myös kestomenestyjä nettitreffeillä, muistan nähneeni aiemmin yli vuosi sitten saman profiilin.
        Nainen oli minua vanhempi, eipä tarvi noin vanhoja enää katsastaa, tämä opetti ettei naisten luulot itsestään lopu koskaan, hyvää ikuisuusjatkoa nettideiteissä.

    • rumamies

      4 vuotta profiili eikä yhtään vastausta

      • mutta älä välitä

        otan osaa, ruma olen minäkin omasta mielestäni, vai liekö peilissä vika, mutta ei se ole haitannut koska ulkonäkö ei ratkaise kaikkea, rumallakin voi olla kaunis hymy ja silläkin pärjää pitkälle. Baareista kannnataisi katella naisia kun siellä on yleensä niin huono valaistus että humalaiset naiset ei tajua kuinka ruma olet ja seuraavana päivänä kohmeloissan eivät usko että olet ruma.

    • rumamies

      Just joo, en usko et kehtaan baariin mennä ikinä

    • barbabody

      Nettisaiteilla ja varsinkin s24:ssä on todella nirppanokkaisia naisia, jotka luulevat itsestään aivan liikoja.

      Heillä saattaa olla kauniit kasvot, mutta kaulasta alaspäin ollaan kuin Muumimamma.

      Netissä ei tietenkään ole kuin kasvokuva ja sen takia he saavat paljon viestejä. Todellisessa elämässä heidän sellupersettään ei kukaan halua.

      • Monaliisan hymy

        joo, kyllä olen useinkin nähnyt pilattua sellua, mutta mitäs tuosta kun kasvot on katseenkestävät.

    • Fsagania Vesca

      Hei - tiesitkös muuten yhden asian; sinusta tulee vanha. Sinulta lähtee ehkä hiukset, sinulle tulee eturauhasvaivoja ja muuta vastaavaa. Mutta toivotaan, että edes silloin joku täydellinen nainen rakastaa sinua!

    • t_markus

      Noh.. sanotaanko että en nyt ehkä kovin fiksua profiiliakaan ole vääntänyt mutta ainoat viestit joita tähän mennessä on tullut ovat olleet jotain feikkejä tai mainostaneet jotain seksisivuja =P Ainii ja joku äijä kysy noin tunti profiilin luomisesta että persettäkö haet =P Sellasta. En nyt kovin kummosia tältä edes odota mutta hittojakos tässä .. toivossa on hyvä elää =P

    • Miehen näkökulma...

      ...saattaa olla näin myös naisenkin näkökulmasta.

      Itselläni on myös jonkin verran kokemusta nettideittailusta, ai niin olen 39 vuotias mies. Suoraan sanottuna flaksi käy harvoin mutta en syytä ulkonäköä ainakaan yksinomaan koska olen ihan tavallinen keskivertomies jolla on muutama liikakilo mutta mpaino vaihtelee kuten meillä kaikilla ja koskaan ei vatsa ole ollut näköesteenä vessassa käydessä.

      Itselläni on välillä flaksi käynyt netin kautta ja kerran jopa jutellessa samassa taloyhtiössä asuvan naapurin naisen kanssa jutellessa. Omaan kokemukseeni pohjaten parhaat tulokset saa kun tiedostaa omat hyvät ja huonot puolet ja katselee sellaisia omankaltaisiaan naisia. Eli niitä jotka ovat samalla taustalla ja elämänkatsomuksella ym varustettuja.

      Toinen asia on se että olet rehellinen ja kerrot totuudenmukaisesti mitä olet ja kerrot mielummin liikaa kuin liian vähän. Tämä siksi että moni nainen arvostaa rehellisyyttä ja avoimuutta eikä myöhemmin tule yllätyksiä eikä selittelyjä että kun tää asia olikin näin ja jos olisin silloin tiennyt...

      Sitten yksi asia joka aina pistää itseäni silmään näissä kirjoituksissa: Kukaan nainen ei todellisuudessa ole ruma! On jonkinlainen urbaanilegenda että maailmassa olisi rumia naisia. Totuushan on on ulkonäkö ja sen miellyttävyys on subjektiivista. Näin ollen jonkin ihmisen ulkonäkö voi hyvinkin miellyttää toista vaikka ensimmäistä ei miellytäkään ja tässä jo on peruste nähdä että oikeasti rumaa naista ei ole edes olemassa.

      Tiedän että minussakin on paljon vikoja joita monikaan nainen ei voi sietää ja siksi olen yhä sinkku. Siksi mielelläni korostan sitä että ne viat ei ainakaan ole elintavoissa koska en polta, alkoholia käytän kohtuudella ja kahviakaan en mielelläni juo koska vatsa ei kestä. Pidän naisista jotka eivät ole langanlaihoja vaan omaavat muotoja ja kaaria ja ennenkaikkea hyväksyvät minut sellaisena ihmisenä kuin olen.

      Jos siis löytyy tätä lukevista naisista yksikin joka haluaa aidosti tutustua niin voi kirjoittaa ja laittaa vaikkapa osoitteensa niin kirjoitan hänelle sitten suoraan.

      Ps. asun Pirkanmaalla

      • n 13+8

        Onko sinulla laittaa anonyymia ossua tähän?

      • Miehen näkökulma...
        n 13+8 kirjoitti:

        Onko sinulla laittaa anonyymia ossua tähän?

        juu mää loin nyt uuden sitä varten, eli: yhteys.kirjoittajaan@gmail.com

    • miesnaisnaismies

      vuonna 2004-2005 oli viimeisiä toimivia
      vuosia täällä...Nyttemmin yhteiskunta on mennyt hieaman
      materiaaliseksi..Ja se on tuhonnut muutaman sukupolven..
      Molmpien sukupuolten edustajia.

    • pelimies_lpr

      Vakavemmassa mielessä rekisteröityessä deittailemmaan menee pohjat alta nopeasti siellä porataan. Ei vakavaan tarkoitukseen toimi siis ollenkaan just tähän ei toimi mihin sitä markkinoidaan. Deittailu on piiloseksipalvelua. Sivistyneen yhteiskunnan pornoluola. Vaikka naiset kirjoittaa ei seksiä seksiä etsivät miehet ei kiinnosta mutta kymmenistä miehistä aina joku pääsee touhuamaan. Olisi mieletöntä vain luottaa siihen et vuosia tositarkoituksella deittaillut nainen on elänyt ilman miestä sänkyssään käyttämättä. Miehiä voi kyllä olla deiteillä vuosia ilman naisen näkemistä sänkyssä peseytymistiloissa ym mut naisen on oltava ihan oikea perunasäkki et jäisi ilman kikulia netissä sillä olen nähnyt niin hurjanoloisia naisia pantuna paksuksi et laittaisin juoksuksi ja se todistaa et totta.

      • MissOMG

        Koska Pelimies ei hurmaa ketään kirjoitustaidoillaan, niin hänellä täytyy olla jotain muuta, joka tehoaa...

    • Anonyymi

      Siskoni löysi sen poikakaverin netistä ja oon kuullut monta jotka on tavannut netissä ja se lisääntyy kokoajan ei kaupungilla enää oo ketään

      • Anonyymi

        Mutta netissä ei saa olla liian vaativa eikä muutenkaa esim naiset ei saa olla liian vaativa täydellistä miestä ei ole ja miehet täydellistä naista ei ole kaikilla on plussat ja miinukset :)

      • Anonyymi

        Kenen poikakaverin siskosi löysi kun kirjoitit että löysi sen poikakaverin..

    • Anonyymi

      "Kaikki naiset olivat muka hoikkia tai normaalivartaloisia. Todellisuudessa nämä naiset olivat löysiä ja reilusti ylipainoisia, eikä kukaan vastannut profiilista saatua mielikuvaa. "

      Luulin että tämä ilmiö on aika tuore mutta ei näytä olevan. Usein olen naureskellut nettideittien naisille jotka sanovat olevansa normaalipainoisia, todellisuudessa hirveitä ylipainoisia lehmiä.

      • Anonyymi

        Miehet jotka ovat esim 178 pituisia ja 95 painoisia,
        ovat ruksanneet että ruumiinrakenne on normaali. Näitä on paljon.
        Että se niistä läskeistä naisista :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehet jotka ovat esim 178 pituisia ja 95 painoisia,
        ovat ruksanneet että ruumiinrakenne on normaali. Näitä on paljon.
        Että se niistä läskeistä naisista :D

        Tuo ei ole vielä hirveä ylipaino, ei riitä vertailuun.

    • Anonyymi

      Avaus on päivätty: 20.6.2012. Toki valituksen aihe on edelleen olemassa ja väittäisin, että korostettuna jopa.

      Tietenkin heidät, joilla on vientiä, viedään IRL ja nopeasti. Sakka valuu sitten niihin nettipalveluihin.

      • Anonyymi

        Samaa naiset harrastaneet jo 2012, vääristellään vartalomallia eikä kuvaa tietenkään vartalosta, vain kasvoista yläviistoon otettuna ettei rypyt näy.
        Nettideiteissä on todellakin naisten pohjasakka, miksi muuten menisivät nettiin tarjolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe