Jatkuva riita tuhoaa avioliiton

Aina riidan tullessa mies alkaa huutaa ja haukkua silmittömästi, esiin vedetään minun huono luonteeni, kuinka arvostelen muita jatkuvasti, miksi minulla ei ole ystäviä jne. Kyllä ystäviä on ja usein tapaankin, vaan nykyisin mahdoton tehdä mitään suunnitelmia etukäteen, koskapa mieheni juo ja aivan liikaa.
Kotiin tullessa kolistellaan ja usein valvotaan koko yö, tuloksena on että joudun perumaan tekemäni tapaamisen ystäväni kanssa. Olen jo kyllästynyt tähän, ja menen yksikseni ulos päivisin, en siis kavereideni kanssa.
Syytä heille en voi kertoa.
Yritin puhua tästä miehelleni, joka ei sitä tajua, tai ei halua tajuta.

Kaikki muka johtuu minusta, ei koskaan hänestä, ja alkoholin käyttö ja sen tuomat probleemat ovat jokapäiväista arkea, valitettavasti.

Riitoja tulee entistä useammin, ja pelkään että ero on edessä.
Nyt kysynkin, että jos vaimo haluaa pitää kodin vielä pystyssä, ja yrittää kaikkensa, vaan on usein ärtynyt miehen käytöksestä, niin miksei molemmat voisi aloittaa puolitiestä? Kuinka sitä voi olla suloinen ja rakastava, kun mies juo ja käytös on aivan kauheaa silloin, ja seuraavat päivät menee siten että yritän pitää vihan sisälläni ja olla neutraali.
Vaan syy kuulemma on aina minussa, juodaan koska olen niin kauhea ihminen, ja vaikka kuinka yrittäisin paikata välejämme, se ei auta, silti käydään ulkona kavereiden kanssa ryyppäämässä.

Ehdotin että jos alkaisimme siitä että hän hallitsisi juomisen määrää, tai olisi enemmän kotona jms, niin minäkin olisin rauhallisempi, vaan ei muka käy. Ei hänellä omien sanojensa mukaan ole probleemaa, vaan probleema on minä.

Kuinka nyt edetä asioissa jotta saisimme paikattua avioliittomme, joka näyttää olevan jo tuhoon tuomittu. Emme ole mitään nuoria enää, muutama avioliittovuosi takana.
7247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pihtaatko?

Äänestä
  • ei ole 15-vuotiaiden palsta.

    Äänestä

Jos asiat on tuolla mallilla niin kannattaako tuota liittoa enää paikkailla, varsinkin kun ainakin tekstin perusteella vaikuttaa että kirjoittaja on pulmunen ja mies lähes juoppo.

Äänestä

Leikkaa matot halki!

Jos vuorovaikutuksessa mennään henkilötason solvaamiseen niin minusta suhteen jatkumiselle ei ole edellytyksiä.

Äänestä

Miksi ihmeessä jatkaisit tuota? Solvaaminen parisuhteessa olisi minulle sellainen niitti, että morjens. Parisuhteen pitää perustua toisen kunnioittamiseen.

Äänestä

Tyypillistä alkoholistille. Syy on aina muissa, ei koskaan itsessä eikä juomisessa. Jos hänet pakotetaan tekemään valintoja, juominen tai sinä, juominen tai työ, juominen tai asunto, hän valitsee aina juomisen, tai riippuu alkoholismin asteesta.

Minäkin yritin enemmän kuin kaikkeni, annoin hänelle vielä yksiä tilaisuuksia, mutta turhaan. Nyt kadun vain sitä, että en uskonut ja ottanut eroa aikaisemmin.

Äänestä

Miksi naisia aina syyllistetään, jos miehellä ongelma alkoholin kanssa, joka tuo murhetta koko perhepiiriin? kyllä juttu menee niin jos mies ei pysty eikä halua lopettaan juomista, ei vaimo voi siihen asiaan vaikutta yhtikäs yhtään.
Ei juoppo puolesteluja tarvitse, se on juoppo. Viina on etualalla koko elämässä, vaimo siinä jossain kuin huonekalu.

Syitä aina löytyy takinhihasta, uusia vedetään esiin kun vanhat loppuu, ja syy on AINA muissa, ei koskaan itsessään. Sitten juodaan joka tekee hermostuneemmaksi, huudetaan vaimolle että kaikki on hänen syytään. En sanonutkaan että pulmunen olen, mitä lie se nyt sitten tarkoittaakin, pyhimystä kait, luulen, vaan kyllä kaiken alku on aina tämä alkoholi, jonka seurauksena alkaa huuto pikkuasiasta ja solvaaminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sota Polulla kirjoitti:

Aina riidan tullessa mies alkaa huutaa ja haukkua silmittömästi, esiin vedetään minun huono luonteeni, kuinka arvostelen muita jatkuvasti, miksi minulla ei ole ystäviä jne. Kyllä ystäviä on ja usein tapaankin, vaan nykyisin mahdoton tehdä mitään suunnitelmia etukäteen, koskapa mieheni juo ja aivan liikaa.
Kotiin tullessa kolistellaan ja usein valvotaan koko yö, tuloksena on että joudun perumaan tekemäni tapaamisen ystäväni kanssa. Olen jo kyllästynyt tähän, ja menen yksikseni ulos päivisin, en siis kavereideni kanssa.
Syytä heille en voi kertoa.
Yritin puhua tästä miehelleni, joka ei sitä tajua, tai ei halua tajuta.

Kaikki muka johtuu minusta, ei koskaan hänestä, ja alkoholin käyttö ja sen tuomat probleemat ovat jokapäiväista arkea, valitettavasti.

Riitoja tulee entistä useammin, ja pelkään että ero on edessä.
Nyt kysynkin, että jos vaimo haluaa pitää kodin vielä pystyssä, ja yrittää kaikkensa, vaan on usein ärtynyt miehen käytöksestä, niin miksei molemmat voisi aloittaa puolitiestä? Kuinka sitä voi olla suloinen ja rakastava, kun mies juo ja käytös on aivan kauheaa silloin, ja seuraavat päivät menee siten että yritän pitää vihan sisälläni ja olla neutraali.
Vaan syy kuulemma on aina minussa, juodaan koska olen niin kauhea ihminen, ja vaikka kuinka yrittäisin paikata välejämme, se ei auta, silti käydään ulkona kavereiden kanssa ryyppäämässä.

Ehdotin että jos alkaisimme siitä että hän hallitsisi juomisen määrää, tai olisi enemmän kotona jms, niin minäkin olisin rauhallisempi, vaan ei muka käy. Ei hänellä omien sanojensa mukaan ole probleemaa, vaan probleema on minä.

Kuinka nyt edetä asioissa jotta saisimme paikattua avioliittomme, joka näyttää olevan jo tuhoon tuomittu. Emme ole mitään nuoria enää, muutama avioliittovuosi takana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu