Minä 18v, poikaystävä 20v, yhdessä 7kk.
Olin onneni kukkuloilla vielä pari päivää sitten, kunnes poikaystäväni jätti minut tekstarilla toissapäivänä ja ei ensin kertonut minulle syytä, että miksi. Odotin anteeksipyyntöä tästä karusta tavasta, miten hän hoiti eron, mutta en saanut sitä. En vastannut hänen jättämisviestiinsä heti, vaan pistin hänelle eilen viestiä ja kysyin monia kysymyksiä ja vastaukseksi mikä eroon johti oli, että kuulemma en luota häneen. Luotan häneen 110% tai vielä enemmän, mutta hän ei usko sitä. Luulen, että tämä oli vain jokin tekosyy, koska en ole missään vaiheessa näyttänyt, ettenkö luottaisi häneen. Mutta nyt tämäkin "epäily mahdollisesta tekosyystä" saa minut näyttämään siltä, etten luottaisi häneen, vaikka asia on aivan toisin. Mutta..hän myös toitotti koko ajan samaa, että hän on luovuttanut jo kokonaan, eikä halua yrittää uudelleen, vaikka olen yrittänyt vaikka ja mitä keinoja saada häntä muuttamaan mieltään suhteemme puolesta.
Nyt se on sitten varmaankin selvää. Minulla ei ole enään sitä yhtä henkilöä, jonka kanssa vietin päivät pitkät oleskellen. Minulla ei ole sitä syytä enään herätä aamuisin ja odottaa jotain päivältä. Nukkumaan meneminen on ahdistavaa, koska tiedän, että en tule saamaan hyvän yön toivotuksia tai muutakaan. Omassa huoneessakin oleminen ahdistaa, sillä täällä istuin koneella hänen kanssaan pelaten pelejä tai muuta sen sellaista, jos ei muutakaan tekemistä löytynyt kyseisillä hetkillä.
En tiedä miten jatkaisin tästä. Tiedän, että aika parantaa haavat, mutta en tiedä jaksanko odottaa niin kauaa. Hän oli kaikkeni, joten kaipuu on suuri. Suunnittelimme innolla tulevaa ja teimme lupauksia, jotka ei näköjään käykään toteen. Odotin niitä niin innolla.
Välillä tuntuu, että voisin yhä pelastaa suhteen, mutta en voi pakottaa ketään mihinkään sellaiseen, mihin he eivät itse halua. Voin vain sanoa, että olen yrittänyt ja tehnyt parhaani, mutta mikään ei näytä auttavan. En kestä ajatella, että päivistäni tulee tylsän pitkät ilman häntä. En tiedä mitä tehdä päivisin nytten, sillä poikaystävän kanssa puhuimme joka ikinen päivä, ei ollut päivääkään, jolloin emme olisi puhuneet. Kaikki tämä ahdistaa minua.
Minulla on paljon ystäviä tukenani, mutta he ovat kaikki juuri tällä hetkellä kuitenkin reissussa ties missä päin Suomea tai Suomen ulkopuolella, joten turvaudun tänne, koska tunsin tarvetta saada kirjoittaa tästä ja kuulla mielipiteitä ja kysymyksiä, jos tämä kenessäkään mitään herättää.
Kiitos lukemisesta, jos joku luki.
Olin onneni kukkuloilla vielä pari päivää sitten, kunnes poikaystäväni jätti minut tekstarilla toissapäivänä ja ei ensin kertonut minulle syytä, että miksi. Odotin anteeksipyyntöä tästä karusta tavasta, miten hän hoiti eron, mutta en saanut sitä. En vastannut hänen jättämisviestiinsä heti, vaan pistin hänelle eilen viestiä ja kysyin monia kysymyksiä ja vastaukseksi mikä eroon johti oli, että kuulemma en luota häneen. Luotan häneen 110% tai vielä enemmän, mutta hän ei usko sitä. Luulen, että tämä oli vain jokin tekosyy, koska en ole missään vaiheessa näyttänyt, ettenkö luottaisi häneen. Mutta nyt tämäkin "epäily mahdollisesta tekosyystä" saa minut näyttämään siltä, etten luottaisi häneen, vaikka asia on aivan toisin. Mutta..hän myös toitotti koko ajan samaa, että hän on luovuttanut jo kokonaan, eikä halua yrittää uudelleen, vaikka olen yrittänyt vaikka ja mitä keinoja saada häntä muuttamaan mieltään suhteemme puolesta.
Nyt se on sitten varmaankin selvää. Minulla ei ole enään sitä yhtä henkilöä, jonka kanssa vietin päivät pitkät oleskellen. Minulla ei ole sitä syytä enään herätä aamuisin ja odottaa jotain päivältä. Nukkumaan meneminen on ahdistavaa, koska tiedän, että en tule saamaan hyvän yön toivotuksia tai muutakaan. Omassa huoneessakin oleminen ahdistaa, sillä täällä istuin koneella hänen kanssaan pelaten pelejä tai muuta sen sellaista, jos ei muutakaan tekemistä löytynyt kyseisillä hetkillä.
En tiedä miten jatkaisin tästä. Tiedän, että aika parantaa haavat, mutta en tiedä jaksanko odottaa niin kauaa. Hän oli kaikkeni, joten kaipuu on suuri. Suunnittelimme innolla tulevaa ja teimme lupauksia, jotka ei näköjään käykään toteen. Odotin niitä niin innolla.
Välillä tuntuu, että voisin yhä pelastaa suhteen, mutta en voi pakottaa ketään mihinkään sellaiseen, mihin he eivät itse halua. Voin vain sanoa, että olen yrittänyt ja tehnyt parhaani, mutta mikään ei näytä auttavan. En kestä ajatella, että päivistäni tulee tylsän pitkät ilman häntä. En tiedä mitä tehdä päivisin nytten, sillä poikaystävän kanssa puhuimme joka ikinen päivä, ei ollut päivääkään, jolloin emme olisi puhuneet. Kaikki tämä ahdistaa minua.
Minulla on paljon ystäviä tukenani, mutta he ovat kaikki juuri tällä hetkellä kuitenkin reissussa ties missä päin Suomea tai Suomen ulkopuolella, joten turvaudun tänne, koska tunsin tarvetta saada kirjoittaa tästä ja kuulla mielipiteitä ja kysymyksiä, jos tämä kenessäkään mitään herättää.
Kiitos lukemisesta, jos joku luki.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tiedän tunteesi, tässä sinnittelen vieläkin. Kun kaikki tulee puun takaa, ei voi kuin murtua. Koita jaksaa.
se sanoo kokevansa ettet luota siihen koska sillä on itsellään jotain tunnollaan. näin se yleensä on tuollaisessa tapauksessa jossa toinen valittaa ettei siihen luoteta.