Avioliitto velkaongelmaisen kanssa

apua kaipaava

Hei!

Tämä ei ole provo, vaan ihan tositilanne. Sellainen hirveän kinkkinen ja vaikea.

Olen asunut pitkään yhdessä erään naisen kanssa. Myös lapsen teimme. Raskausaikana avovaimo oli kototna ja osteli paljon kaikenlaista kamaa tulevalle lapselle. Kaikki ne hienot kamat olivat aika kalliita, joten kun rahat loppuivat, niin hän otti pikavippiä toisen perään ja sössi raha-asiansa totaalisesti. En tiennyt asiasta mitään niin pitkään kunnes hänen luottotiedot menivät.

Kun tämä tuli ilmi avovaimo selitteli ostoksia sillä, että ne olivat lapselle. Kaiken tarpeellisen (vaunut, sänky, ruokailutarvikkeet, vaatteet, lelut, yms.) lapselle maksoin minä, mutta vaimo osteli niillä pikavipeillä kaikenlaista krääsää, kuten strassikoristellun tutin ja jotain ylihienoja vaatteita. Kovasti hän anteeksi pyyteli ja yritti selitellä tekojaan. Minä sanoin, että kerta itse on raha-asiansa sotkenut, saapi ne itse selvittääkin. Minä vetäydyn tilanteesta, koska koen tulleeni petetyksi, kun hän tietämättäni toimi. Myös kaikki ylihienot tavarat (esim. tutin hinta 56 euroa) hän osti ihan omaksi ilokseen, vauvalle kaikki tarpeelliset ostin minä.

Ongelma on siinä, ettei vaimolla ole mitään myytävää omaisuutta; automme ja asuntomme, sekä mökki ovat minun nimissäni. Nyt vaimo kiristää minua avioitumaan hänen kanssaan, jotta minäkin joutuisin maksumieheksi hänen velkojensa suhteen, koska lapsi on minunkin. Tai muutoin hän aikoo muuttaa pois luotani toiselle puolelle Suomea ja vaatia oikeudessa, että minä saan tavata lastani vain pari päivää viikossa, jos sitäkään.

Rakastan lastamme yli kaiken, mutta en haluaisi joutua maksumieheksi puolisoni sotkemiin asioihin. En taida enää edes rakastaa tätä naista tuollaisen tempun jälkeen. En enää luota häneen. Mutta lapsestamme en haluaisi luopua. Mitä vaihtoehtoja on ratkaista asiaa?

7

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • goug

      Älä suostu naimisiinmenoon. Käykää jollain perheterapeutilla tms. ulkopuolisen mielipide voi tehota vaimoosi paremmin kuin sinun. Eihän tuo toiminta oikein terveeltä kuulosta.

    • Mr tee vm 80

      Älä helvetissä suostu menemään naimisiin, koska olisit avokillesi pelkkä lompsa. On liian myöhäistä kasvattaa hänestä enää aikuista, jos alat nyt maksamaan, niin saat maksaa loppuelämäsi. Ei tule muuksi enää muuttumaan. Yhteinen muksu mutkistaa asioita, onko tunnustus tehty? Jos on niin uskon, että selvityksissä olet vahvoilla, koska moinen taloudellinen vastuuttomuus heittää väkisinkin epäilyksen varjon siitä, onko hän kykenevä/kypsä kasvattamaan lasta. My advice: ota ero ja kerää kamasi tai kitkuttele muutama vuosi ja ÄLÄ SUOSTU HÄIHIN, ja lähde kunhan muksu on isompi, koska huoltajuudella on hankalampi uhkailla kun lapsi on isompi. Suhtaudu asiaan kuten linnatuomioon, se loppuu aikanaan, lusit vain rauhassa. Ota huomioon se, että naisellasi tuskin on rahaa muuttaa, ja kukaan ei lainaa luottotietonsa menettäneelle mitään. Todennäköisesti hän on myös suhteellisen pieniliksainenkin.

      Tuo viikonloppuisyys on pienempi paha loppujen lopuksi, kuin olla ikuisesti perseaukisen naisen lompakkona, ja saat uskoa ettei hän siitä tule muuksi enää muuttumaan. Taloudellinen perseily jatkuu ikuisesti. Ero ja huoltajuuskuviot sattuu helvetisti, mutta ne sattuu kerran. Ja mieti miten hienoa olisi elää ilman taloudellista rekeä niskassa. ?

    • mk

      Jos suostut naimisiin niin teet kaikeen kattava avioehto niin vaimollesi ei ole mahdollisuutta sinun oamisuuteen jos joskus ero tulee mutta älä muuten mene hänen kanssaan ollenkaan naimisiin. Erossa aina valat ovat sen kenen nimissä ne ovat ja sama on avuioliitossa ja ei siinäkään velat siirry yhteiseksi vaikka naimisiin menee. Ainoa asia on että jos avikillasi on työpaikka ja velkaa ei ole ihan hirveesti eli alle 10t€ niin sitten kun mene töihin niin takaat hänelle lainan että maksaa ne vipit pois ja setten riittävän pitkällä maksuajalla maksaa lainan pois että silleen mutta voi olla että lainaa kaatuu sinun niskaan jos ei nainen osaa raha-asioitaan hoitaa. Enempää ei voi kuluttaa mitä tienaa että silleen. Ei sinun niitä naisen velkoja tartte maksaa vaikka naimisiin menisitte mutta ei ilman avioehtoa kannata mennä.

      • ap

        Vaimo haluaa olla kotiäiti. Hänellä on merkonomin (amis) koulutus, muttei ole koskaan työskennellyt siinä ammatissa. Minulle on ihan ok, että hän pysyy kotiäitinä. On se kodinhoitokin työtä. Hän saa jotain kelan tukia, muttei ne kummoisia ole minun tulojeni vuoksi. Maksan kaikki yhteiset menomme ja tietenkin lapsen menot. Kaikki saamansa tuet vaimo saa käyttää miten tykkää omiin menoihinsa (shoppailu, harrastukset, yms.).

        Juttelin vaimoni kanssa vakavasti ja sanoin, että naimisiin mennään, jos hän niin haluaa, mutta vasta sen jälkeen kun hän on saanut velkansa maksettua. Hänen täytyy valitettavasti luopua unelmastaan kotiäitiydestä mennäkseen töihin ja maksaakseen velkansa pois. Hän saa käyttää kaikki ansaitsemansa rahat ja saamansa tuet velkojen maksuun. Minä kustannan elämisemme. Tästä vaimo sekosi ihan totaalisesti ja julisti muuttavansa pois, koska en rakasta häntä enkä lastamme ja harkitsen jo eroa.

        En tajua, mikä häneen meni? Haluan pistää hänet vastuuseen teoistaan. En muuta. Katsotaan, miten tilanne tästä kehittyy. Voinkohan jotenkin saada lapsen huoltajuuden itselleni, jos ero tulee?


      • 34
        ap kirjoitti:

        Vaimo haluaa olla kotiäiti. Hänellä on merkonomin (amis) koulutus, muttei ole koskaan työskennellyt siinä ammatissa. Minulle on ihan ok, että hän pysyy kotiäitinä. On se kodinhoitokin työtä. Hän saa jotain kelan tukia, muttei ne kummoisia ole minun tulojeni vuoksi. Maksan kaikki yhteiset menomme ja tietenkin lapsen menot. Kaikki saamansa tuet vaimo saa käyttää miten tykkää omiin menoihinsa (shoppailu, harrastukset, yms.).

        Juttelin vaimoni kanssa vakavasti ja sanoin, että naimisiin mennään, jos hän niin haluaa, mutta vasta sen jälkeen kun hän on saanut velkansa maksettua. Hänen täytyy valitettavasti luopua unelmastaan kotiäitiydestä mennäkseen töihin ja maksaakseen velkansa pois. Hän saa käyttää kaikki ansaitsemansa rahat ja saamansa tuet velkojen maksuun. Minä kustannan elämisemme. Tästä vaimo sekosi ihan totaalisesti ja julisti muuttavansa pois, koska en rakasta häntä enkä lastamme ja harkitsen jo eroa.

        En tajua, mikä häneen meni? Haluan pistää hänet vastuuseen teoistaan. En muuta. Katsotaan, miten tilanne tästä kehittyy. Voinkohan jotenkin saada lapsen huoltajuuden itselleni, jos ero tulee?

        Voit saada lapsen huoltajuuden itsellesi, epäilemättä.
        Aikamoiselle otukselle olet lapsen siittänyt..
        Ei tullut pidempään puntaroitua naisen luonnetta ja elämäntyyliä silloin alkuun? Seksi oli hyvää, kapakassa tavattiin jne?
        Ainakin naiselle voit vakain tuumin kertoa, että asumuserotilanteessa tulet vaatimaan lapsen huoltajuutta itsellesi. Minkä ikäinen lapsi nyt on?


    • Troll. I. Provo

      Vaimo haluaa naimisiin?!!?

      Antaisikohan tämä käsitekaaos jo vihjettä sellaisesta yleisestä ymmärryksen puutteesta?

    • miehen mitta

      Mä erosin naisesta joll aoli tyttö 5 vuotias. Itse olen varakas ja tulen hyvin toimeen. tää nainen oli kans sössinyt raha asiansa pahemmin kun kukaan ja velkaa ja ulosottoa oli enemmän kuin tarpeeksi. Sit kun sai tietää et mull aon rahaa niin alkoi eri verukkeilla keksiä mihin tarvii rahaa. its eolen todellla varovainen. Kyseli jopa et jos mä kuolen niin kuka saa mun omaisuuteni. kyseli myös mun netti tunnuksia tililleni ja etsi niitä mun paperien seasta. Huomasin kun kaapit ja kansiot oli pengottu. Mut olen niin fiksu et ne tunnukset on mun päässä ainoastaan. Alkoi myös tilamaan netistä tavaraa mun nimellä mut sain onneks estettyä ja sitten otinkin eron kun en epärehellisen kanssa seurustele. Vuoden päivät siinä meni. Täästä lähin seurustelen ainoastaa sellasen naisen kaa jolla on työ ja raha asiat kunnossa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe