Seurustelin vuoden verran naisen kanssa joka kohteli kuin kynnysmattoa jota voi polkea milloin huvittaa. Hän osasi erittäin hyvin kääntää pääni uskomaan, että kaikki olisi minun vikani. Kerjäsi jatkuvasti huomiota eksiltä, työkavereilta ja jopa ihan juuri tapaamiltaan äijiltä baarissa. Eron tultua sain itselleni vihdoin selkärankaa sanoa hänelle, kuinka hän ajatteli vain itseään ja yritti silloinkin vielä kääntää asian minun syyksi. katkasi kaikki yhteydet ja nyt puhuu minusta ihmisille kuinka olisin ollut hänelle kylmä ja ajattelematon. Omasta mielestä kylmä ihminen ei laita omalle rakkaalleen ruokaa kun odottaa häntä kotiin, lähde yöllä kävelemään vastaan kun on tulossa baarista kotiin. auta siivoamisessa ja lopulta ole ainoa, joka kerää astioita pitkin kämppää. Huomio toista tekemällä yllätykseksi eväät valmiiksi töihin. jne. Ihminen joka niin antaa ulospäin ymmärtää kuinka tasapainoinen ja ymmärtäväinen olisi, mutta pinnan alta todella kylmä ja itsepäinen ihminen. Kääntää omat virheensä toisen syyksi
empatian puutetta(ko)
@
1
105
Vastaukset
- Modern.
Ehkäpä tämä on taas näitä juttuja. Sä et ollut tarpeeksi renttumainen ja kova. Vähän näyttää siltä, että liian kiltit joutuu yleensä kärsimään eniten. Hyvä että et vuotta kauempaa muijan touhuja kumminkaan katsonut. Vahingosta viisastuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595940Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793369Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242581No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402145- 202095
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61649Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085