Onko Ketään MUUTA mahdollista mitalitoivoa näissä kisoissa?
Tero Pitkämäki, Jukka Keskisalo ja Tommi Evilä?
Kysyjä?
11275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
EM-kisoissa voi tulla yllätyksiä toisella tapaa kuin MM- tai olympiakisoissa. Etenkin kun monen maan urheilijat panostavat enemmän olympiakisoihin. Muistetaan esim. Heli Koivulan mitali 2002. Ja nyt ovat vielä kyseessä ns. kotikisat, joissa yleensä joku aina venyy.
Tosin kovin monta positiivista yllätystä ei mahdu näihin kisoihin, siitä kai voidaan lähteä.
Miesten keihäässä tulee 2-3 mitalia.
Uhosta päätellen 4 mitalia.
Keskisalolle taisi tulla liian korkeat veriarvot. Se ei juokse.
Niinpä. On toki mahdollista, että myös henkinenkantti petti.
Keskisalo on jättänyt aika monet arvokisat väliin. Toki onnistunut aika hyvin silloin kun on mukana ollut, mutta ura taitaa olla lopuillaan. Toivottavasti pääsee olympialaisiin.
Niinpä. Surullista. Mikä olisi sopivin uran lopetus tähän hätään??
Jos löytäisi kuntonsa ja venyisi olympiafinaaliin, niin olisi aika komea uran lopetus.
Tais Keskisalolta katketa sauva.
Toivon Tero Pitkämäelle epäonnistumista näissä kisoissa ja vakavaa loukkaantumista, mikä lopettaisi hänen uransa jo tähän vuoteen.
Taidat olla vain kateellinen. Kyseessä on Suomen menestynein yleisurheilija tällä vuosituhannella.
Niin on. Olen silti edelleen sitä mieltä että keihäs valinnat menivät metsään ja mielestäni Pitkämäkeä ei olisi tarvinnut ottaa kisoihin. Toisaalta sitten hänen vaihtoehtonsa olisi ollut Wirkkala joka ei ole mistään kotoisin kun hän suohtui mukaan vaikka tiesi vaivoistaan. Se yksi kaveri(en muista nyt nimeä) olisi voinut tulla valituksi, niin olisi nuori poika saanut hieman arvokisa kokemusta.
Kyllä Pitkämäki on ollut hyvä ja menestynyt urallaan valtavasti, mutta hänet valittiin kisoihin jälleen kerran vanhojen tulosten ja yhden onnistumisen myötä. Toivoisin, että hän heittäisi tänään hyvin ja saisi muutettua mielipiteeni hänen vallinnasta joukkueeseen.
Toivottavasti Mannio palauttaisi Suomen keihäsmiesten uskottavuuden. Ruuskasen poisjäänti on hyvin harmillista muttei sairastumiselle mitään voi ja sairaana taas ei kannata kovin yrittää sillä sen yrityksen jälkeen voi olla paljon pahemmin sairaana ja vaikka koko ura vaakalaudalla.
Toivottavasti myös Karjalainen on kunnossa ja pystyy heittämään moukaria finaalissa.