Ei saatu nähdä lastenlasta edes juhannuksena.
Olemme epäonnistuneet.
3
347
Vastaukset
- jk
niinkö
- Sinulta niitä riittä
ylen fiksuja kommentteja keskusteluun kuin keskusteluun.
Omasta avominiästäni tuli entinen sellainen n. vuosi sitten. On järkyttävää miten hän onnistui manipuloimaan viranomaisia valheillaan, ja pitämään meille niin rakkaat lapsenlapset erossa niin heidän isästään kuin meistäkin yli 4 kuukauden ajan. Senkin jälkeen tapaamisten järjestäminen on ollut erityisen hankalaa. Poikani lakimies on sanonut, että lapset voidaan noutaa tapaamisiin virkavallan avulla, mutta poikani joka ajattelee myös lapsiaan, ei ole tähän suostunut missään vaiheessa. Nuorempi ei välttämättä vielä edes ymmärtäisi mistä on kysymys, mutta vanhempi (6 v) kyllä saattaisi kokea tilanteen melko ahdistavana.
Nyt hiljattain tapaamiset ovat alkaneet sujumaan asiaankuuluvasti, mutta oletettavasti vain siksi, että tuo nainen olisi halukas palaamaan takaisin poikani elämään. Neuvoja en rupea pojalleni antamaan, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen jota nyt en täällä ala julkisesti revittelemään, toivon sydämestäni että se nainen ei enää ikinä palaa takaisin sotkemaan poikani tai meidän muiden elämää. Lapset rakastavat molempia vanhempiaan, ja ikävöivät isäänsä kovasti. Eronhetki on aina tuskallista katsottavaa, silä etenkin nuorempi lapsista takertuu isäänsä, ja huutaa ettei halua mennä äidin luokse. Pelkään, että poikani ottaa avokin takaisin lasten takia. Siitä on maksettu nyt kymppitonnin verran, että ollaan eroon päästy ja saatu lasten tapaamiset järjestymään.
Tiedän ex-miniäkkeen lukevan näitä palstoja, joten tämän viestin kohdistan hänell:: Pysy kaukana poissa poikani elämästä, sillä hän on löytänyt tilallesi kunnollisen naisen. Anna hänen elää rauhassa, ja yritä keskittyä tarjoamaan yhteisille lapsillenne mahdollisimman hyvä alku elämään. Itse halusit aikoinasi lähteä ulos suhteesta kokeilemaan uutta onnea miesystäväsi kanssa.Kanna nyt kerrankin tekojesi seuraukset. - onko
jk
kommentointisi jää sanoihin "niinkö" ja "vai niin" joten kannattaako ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750