Kyllästynyt ihmisiin

reviiritietoinen

Mitä tehdä, kun on kyllästynyt ihmisiin? Kirjoittaminen vielä menee, mutta puhuminen ei nappaa.

Vaikuttaako ikääntyminen siten, että ihmisestä tulee seurallisempi / vähemmän seurallisempi?
Tässä voi nimittäin käydä niinkin, että tulen sanomaan ihmisille hyvinkin töykeästi, jos he tunkeutuvat reviirilleni.

17

168

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mieti asiaa toisten ihmisten kannalta tai tutustu siihen miten muuntyyppiset ihmiset maailman kokevat.

      Useimmat ihmiset ymmärtävät, että on olemassa erilaisia ihmisiä.

      Ja aina voi valita miten toisiin ihmisiin suhtautuu, koska jos mietityttää miksi ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, monesti vastaus löytyy itsestä. Muut ihmiset peilaavat omaa käytöstäsi takaisin.

      Ikääntyminen tasaa piikit, eli voisi olettaa, että tapauksessasi töykeys ei ole enää niin terävää tai haastavaa, kuin nuorempana, mutta perusolemus voi olla hyvin pitkälti samaa. Lisäksi elämän aikana ihminen voi muuttua käytöksensä osalta, varsinkin jos kuitenkin joutuu olemaan paljon tekemisissä toisten kanssa ja käytöksen muutos on palkitsevaa.

      Jokainen valitsee sen oman tyylinsä elää. Oma elämänkatsomukseni on sen tyylinen, että pyrin mahdollisimman vähän vaikeuttamaan toisten elämää, koska loppujen lopuksi ei se ole kenenkään meidän syy, että olemme täällä, olemme vaan tulleet tänne tai joutuneet tänne, joten miksi siitä pitäisi vielä erikseen rankaista ketään vaikeuttamalla toisen elämää entisestään?

      • rt.

        Minä tiedän kuinka muut ihmiset maailman kokevat. Suuri osa kaipaa päivittäistä juttuseuraa ja jotain touhuamista. Minä en kumpaakaan.
        Monet sanovat, että tulisivat hulluksi, jos ei olisi mitään tekemistä. Minä en kaipaa mitään tekemistä; päivittäisissä rutineissakin on selviämistä

        Minulle riittää oman perheen seura.

      • rt. kirjoitti:

        Monet eivät tiedä mikä riittää, joten olet aika paljon edellä useimpia ihmisiä.

        Jos et koe tarvetta miellyttää, niin sitten se mikä riittää, riittää. Mutta tosiaan, tätä ei välttämättä kovin monet ymmärrä.

        Ei välttämättä helpoin tapa elää, mutta yhtä kunnitoitettava kuin joku muukin tapa.

      • rt.
        vajaus kirjoitti:

        Oikeastaan tämä asia tuli esille siksi, että lomakohteessa (maalla) ihmisillä on tapana 'hyökätä kimppuun' eikä heillä ole minkäänlaista ymmärrystä / kunnioitusta sen enempää tontin, kuin ihmisten välisten rajojen suhteen.
        Minkä takia minun täytyy alkaa opettamaan heille aakkosia?

        Taajamissa ihmiset ovat kehittyneempiä ymmärtämään ihmisten väliset rajat.

        Shokki on varmaan molemminpuolinen. Selkeä konfliktitilanne.

        Maalla ympyrät ovat pienet, siellä eletään niinkuin siellä on totuttu elämään. Joten lähes kaikki muualta tuleva on outoa ja ihmeellistä.

        Ei siinä senkummempaa.

        Mutta ei se tee maallaelävistä sen typerämpiä, he vaan eivät välttämäät tiedä muusta, kuin omastaan. Jos jaksat kertoa asiasta lähimmille naapureille, seuraava kerta ei ole välttämättä yhtä kulmikas, jos ovat ymmärtäväisiä.

    • Nasdaq

      Kyllä näin on. Mua vituttaa yli kaiken kaikki ylimääräinen. Sana "ylimääräinen" on tod henkevä, sillä yleensä se liittyy sijoitus- tai muuhun pankkitoimintaan, aneisiin tai muuhun psykologiseen jeesusteluun.

      Ylimääräinen on myös tehokas sana kansanmurhan käyttövoimana.

      Mutta totuus on se että mitään yli- tai alimääräistä ei maailmassa ole, ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan.

      • --> "Mutta totuus on se että mitään yli- tai alimääräistä ei maailmassa ole, ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan. "

      • vajaus kirjoitti:

        --> "Mutta totuus on se että mitään yli- tai alimääräistä ei maailmassa ole, ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan. "

        Avaan vähän. Raamattu sanoo, että alussa oli sana, ja se sana oli "tosi", digitaalitekniikan arvo 1 siis. Noin sanoo Raamattu. Nykyään universumi on mielestämme ääretön, Raamattu ei sitä sano, joten se on meidän omaa humppaamme, joten tähän omaan humppaamme perustuen, inflaatio on hieman kuluttanut sanaa "tosi" sen jälkeen.

        Vai miten asian ymmärrät?

        Ihan mielenkiinnosta kysyn.

      • rt.

        Minä koen, että muut ihmiset kuluttavat energiaani enkä oikein jaksa kuunnella mitään itsestäänselvyyksiä.

        Minä tiedän takuuvarman keinon, millä saa ihmiset puhumaan, mutta tietäisinpä, millä saan heidät vaikenemaan...

      • se vajaus

        Eipä tuo niin mielenkiintoista ollut, hyvää kesää tähänkin ketjuun, nähdään taas joskus.

      • no hö,
        rt. kirjoitti:

        Minä koen, että muut ihmiset kuluttavat energiaani enkä oikein jaksa kuunnella mitään itsestäänselvyyksiä.

        Minä tiedän takuuvarman keinon, millä saa ihmiset puhumaan, mutta tietäisinpä, millä saan heidät vaikenemaan...

        avaat vain sen oman leipäläpes ja paukahutat ilmoille ne omat ajatuksesi!

      • 13+9
        rt. kirjoitti:

        Minä koen, että muut ihmiset kuluttavat energiaani enkä oikein jaksa kuunnella mitään itsestäänselvyyksiä.

        Minä tiedän takuuvarman keinon, millä saa ihmiset puhumaan, mutta tietäisinpä, millä saan heidät vaikenemaan...

        oletko jazuli?

    • Präktikäl advais..

      .

      Ota ovikellosta patterit pois

      .

      • rt.

        Ei siellä maalla ole sellaisia.

    • nuoru.

      Liskoseni, et ole vielä vanha.

    • Koska kyse on maaseudusta, myy mökki ja osta tilalle saari.

      Mikäli kesämökkisi on mökkiyhteisössä, on aivan luonnollista naapuri tulee häiriköimään. Varsinkin, jos vuosien saatossa olette puhuneet ummet ja lammet. He olettavat teidän olevan yhtä vieraskoreita mitä ennenkin. Tietämättä, ettet halua häiriköintiä.
      Mitens vaimo ja lapset mielentilastanne ovat?

      • rt.

        Ne ovat sukulaisia, jotka ahdistelevat ja toki haluaisivatkin tontin peltoineen omakseen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe