Tapasin fiksulta tuntuneen miehen netissä, tapailimme myös livenä ja ihastuin syvästi. Hänellä oli hankala työtilanne, yksityisyrittäjä ja työrintama hiljentynyt. Minua tai minuun se ei vaikuttanut mitenkään, siis en ikipäivänä arvostellut/ottanut puheeksi/halveerannut häntä tms. muutoinkaan antanut asian mitenkään vaikuttaa siihen, että nimenomaan halusin tutustua häneen Ihmisenä.
Hän puhui ja antoi ymmärtää jatkuvuudesta, olin toki ajatuksissani hyvin onnellinen, vaikkakin varautunut siinä mielessä, että olen itse kokenut pari vuotta sitten ikävästi päättyneen suhteen ja haluan vain ottaa varovaisia askeleita. Kuitenkin eteenpäin ja kyllä tämän ihmisen kanssa kaikki olisi voinut olla mahdollista.
En tiedä mitä tapahtui, hän vain lakkasi pitämästä yhteyttä. Ei selityksiä. Ainoa järkevä ajatus, mikä mieleeni tulee, on se, että hän ei kestänyt sitä, että minä pärjään taloudellisesti hyvin. En sitä tuonut omasta mielestäni mitenkään esille, mutta satuin mainitsemaan asunnon hankkimisesta, joka on ollut pitkä projekti jo ennen tämän miehen kohtaamista.
No, joka tapauksessa, ko mies jätti lähtemättömän jäljen minuun, ajatukset pyörivät hänessä. En osaa edes kuvitella, että olisin muista kiinnostunut, vie aikansa.
Mutta miksi aikuinen mies "katoaa" selittelyittä?
Miksi te miehet pelkäätte hyvätuloisia naisia?
9
199
Vastaukset
- lululul
Nyt kannattaa otta jostain kiinni, sillä pian maa järisee ja tanner tömisee kun kaikki köyhät naiset hyökkäävät tänne kertomaan, että heidätkin on jätetty selittelyjä ja syitä antamatta.
Toivut koko jutusta parhaiten, kun hyväksyt sen, että miestä ei yksinkertaisesti napannut sun kaa. Shame on him! Osta uudet biksut, käy kampaajalla, sun korttihan se tykkää vinkua, et sinä, ja lähde katselemaan löytyisikö uusi ihana mies. Ota samantien sellainen, jonka kanssa voi toteuttaa kivoja juttua laskun tilaamista pelkäämättä.
Voimahali ja zemii- ap
No, tulkitsen viestisi puoliksi ironiaksi, puoliksi todeksi; ei mua kiinnosta uusi ihmissuhde tähän saumaan.
Siinä mielessä toteutan kyllä neuvoasi, että nautin elämästä omassa seurassani, rauhallisesti. Painan mieleeni tämän kesäpäivän kauneuden niiden huonompien päivien varalle.
Olen fatalisti ja uskon, että tapahtuneilla on tarkoituksensa. Ei auta, vaikka räpiköisi vastaan, kaikkeen ei vaan voi saada vastauksia. Elämää ei pysty hallitsemaan, vaikka kuinka haluaisi. Silti sattuu - osa minua ymmärtää, että niin sen kuuluukin mennä.
Kiitos tsemeistä kuitenkin ja hyvää mittumaaria sulle :)!
- samassa veneessä
Hei! Mä kyllä ymmärrän sitä miestä, kun itselläni on vähän sama tilanne. Ei uskalla ehdottaa mitään mukavaa tekemistä, koska kaikki maksaa. Tulee vähän epätoivoinen olo. Ei kertakaikkiaan uskalla tehdä mitään, vaikka mielitekoja olis, alkaa jopa karttamaan muita ihmisiä.
Ikävä tilanne, en oikein osaa antaa mitään neuvoja muuta, kuin voisit kirjoittaa hänelle, että ymmärrät hänen tilanteensa, eikä se sua haittaa ollenkaan, kerro, että olisit halukas jatkamaan. Kerro myös, että voisitte vaikka käydä kävelemässä tai jotain muuta, mikä ei maksa paljoa.
tsemppiä - aapeelle
Ehkä olet katkera, mutta en usko, että muiden miesten provosointi auttaa tilanteessa. Luulisi nyt olevan selvää, ettei täysijärkiset jätä ketään sen takia, että tällä on "liikaa" rahaa. Ja hulluista puhuminen on vähän tylsää, kun ei täyspäisenä hulluja voi ymmärtää
- deft
"samassa veneessä" tuossa jo kertoi jotain käytännöllistä, mutta mä sanoisin että suurin syy miksi miehet pelkäävät hyvätuloisia naisia liittyy johonkin yleistykseen. Olkoon se sitten vaikka naisen asenne työntekoon tai maalliseen omistamiseen. Plus tietysti se, että miehet näkevät itsensä vähän niin kuin elättäjinä ja jos naisella on (paljon) rahaa, miehen arvo tipahtaa naiselle koska nainen ei tarvitse miestä edes sen yhden asian vuoksi.
Aikuinen mies "katoaa" selittelyittä aivan samalla tavoin kuin nainenkin:
Vaikeuksia kommunikointitaidoissa ja pelko siitä ettei osaa sanoa oikein. - ...
Voihan syy olla jokin muukin. Yleensähän alkuinnostuksen jälkeen kiinnostus lopahtaa ja silloin myös yhteydenpito loppuu.
- uuno turhapuro
jee tänne vaan ja rikkaisiin naimisiin
- hukkaan meni
Hahah. Mä tienaan 4000 egee ja yks muija luuli et tiennaan 1650 vaan. sit se alko kyselee et mitä teen työkseni ja sanelin sille. No kyselin kans siltä kaikkee mitä teen. Se luuli et olen joku luuseri rivi mies etten ole ikin ollut raksa työmaalla töissä ja sit esitinkin sille sitä kuukauden et mitä duunaan. Oli hauska kuunnella sen arvosteluu raksamiehiä kohtaan ja olisitte varmaan halunneet nähdä sen muijan naaman kun yks kerta pyydettiin kokoukseen kaikki työntekijät ja johto henkilöt. Sanoin siel kokouksens suorat sanat siitä mitä jotkut ajattelee pomoista.
- StrangeMessage
Oliko tää yks muija siis samalla työmaalla vai??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668