Taustoista sen verran, että ollaan miehen kanssa oltu yhdessä neljä vuotta, joista vuosi kihloissa. Asutaan saman katon alla ja on lemmikkejäkin.
Viimeisen vuoden aikana olen itsessäni huomannut ei-niin-kivoja piirteitä, en tiedä mistä johtuvat, koska en näe suoraa syy-seuraus-suhdetta. Olen ruvennut välinpitämättömäksi suhteessa. Oletan jatkuvasti miehen tekevän jotain, jonka varjolla voin torjua hänet.
En juurikaan enää pidä edes läheisyydestä, seksiä ollut ties milloin viimeksi. Mutta tässä onkin sitten miehen valtaisat halut. Olen sanonut, että menee muualta hakemaan sen mitä ei kotoa saa, mulle ihan fine (oikeasti), mutta ei kuulemma halua. Ja tavallaan ymmärränkin, mutta miksi kitua kun tietää kuitenkin tuntemukseni?
Olen elämässäni kokenut paljon pettymyksiä: vanhempien valehtelu ja dissaaminen, ex-miehen valehtelu ja pettäminen, ainoan luotettavan ihmisen kuolema jne.. Itsestä tuntuu että odotan aina vain sitä että joudun taas pettymään kaikkeen.
Annan miehen mennä ja tehdä, en nipota tai muuta. On kuitenkin yksi asia mitä en enää suvaitse ja se on viina. Vähän on ok, mutta siihen mies ei kykene, överit on ainoa mahdollisuus (ottaen mallia vanhemmista). Tehtiin sopimus, että kerran kun vielä tulee kotiin naama ruvella kaikki tavarat lompakosta lähtien ties missä niin lähden kävelemään. Sanoi ettei halua sitä. Nyt kuitenkin muutamaan otteeseen on tullut kännissä kotiin, oppinut tosin tulemaan ennen minua nukkumaan niin en ehkä huomaa (olen yötöissä). Nyt ovat isolla porukalla viettämässä juhannusta ja siitä alkoholin määrästä mitä oli mukana niin voin vain arvata lopputuloksen. ELI ODOTAN AINA PAHINTA.
Ystävät ovat kaikonneet suojamuurini vuoksi, jotain diipadaapaa voin jutella mutta syvällisiä ja mitä mulle oikeasti kuuluu-juttuja en puhu kenellekään. Karkotan ilmeisesti myös kaikki ihmiset ympäriltäni. Lisäksi teen neljää työtä (joista pidän), joten vapaa-aikakin on hyvin kortilla.
Halusin kai vain purkaa tätä oloa ja ajatuksia, teksti on varmasti sekava, mutta toivoisin että se herättäisi jotain ajatuksia ja neuvoja mitä tehdä. Mennä psykologille?
Viimeisen vuoden aikana olen itsessäni huomannut ei-niin-kivoja piirteitä, en tiedä mistä johtuvat, koska en näe suoraa syy-seuraus-suhdetta. Olen ruvennut välinpitämättömäksi suhteessa. Oletan jatkuvasti miehen tekevän jotain, jonka varjolla voin torjua hänet.
En juurikaan enää pidä edes läheisyydestä, seksiä ollut ties milloin viimeksi. Mutta tässä onkin sitten miehen valtaisat halut. Olen sanonut, että menee muualta hakemaan sen mitä ei kotoa saa, mulle ihan fine (oikeasti), mutta ei kuulemma halua. Ja tavallaan ymmärränkin, mutta miksi kitua kun tietää kuitenkin tuntemukseni?
Olen elämässäni kokenut paljon pettymyksiä: vanhempien valehtelu ja dissaaminen, ex-miehen valehtelu ja pettäminen, ainoan luotettavan ihmisen kuolema jne.. Itsestä tuntuu että odotan aina vain sitä että joudun taas pettymään kaikkeen.
Annan miehen mennä ja tehdä, en nipota tai muuta. On kuitenkin yksi asia mitä en enää suvaitse ja se on viina. Vähän on ok, mutta siihen mies ei kykene, överit on ainoa mahdollisuus (ottaen mallia vanhemmista). Tehtiin sopimus, että kerran kun vielä tulee kotiin naama ruvella kaikki tavarat lompakosta lähtien ties missä niin lähden kävelemään. Sanoi ettei halua sitä. Nyt kuitenkin muutamaan otteeseen on tullut kännissä kotiin, oppinut tosin tulemaan ennen minua nukkumaan niin en ehkä huomaa (olen yötöissä). Nyt ovat isolla porukalla viettämässä juhannusta ja siitä alkoholin määrästä mitä oli mukana niin voin vain arvata lopputuloksen. ELI ODOTAN AINA PAHINTA.
Ystävät ovat kaikonneet suojamuurini vuoksi, jotain diipadaapaa voin jutella mutta syvällisiä ja mitä mulle oikeasti kuuluu-juttuja en puhu kenellekään. Karkotan ilmeisesti myös kaikki ihmiset ympäriltäni. Lisäksi teen neljää työtä (joista pidän), joten vapaa-aikakin on hyvin kortilla.
Halusin kai vain purkaa tätä oloa ja ajatuksia, teksti on varmasti sekava, mutta toivoisin että se herättäisi jotain ajatuksia ja neuvoja mitä tehdä. Mennä psykologille?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Välinpitämättömyys on rakkauden vastakohta. Eli kun toinen on kuollut kokonaan sinun sisälläsi.
Tietysti varmaan nuo mainitsemasi tragediat ovat tehneet sinulle hallaa. Kuten sanoit: kasvattanut suojakuoren jotta kukaan ei enää voi vahingoittaa sinua. Se suoja kuori on nyt niin paksu ettet tunne muutakuin välinpitämättömyyttä muitakohtaan. Ei surua, iloa, nautintoa, vihaa jne. Vain kuoressa olevaa "ihan sama, ei tunnu miltään"
Suosittelen terapiaa jotta voit keskustella niistä asioista jotka eniten suhun sattuu niin tuo suojamuurikin alkaa murtumaan ja tulet vahvaksi sisältä, et pelkän kuoren avulla.