Ole salaperäinen, niin saat kumppanin

Jos haluat olla houkutteleva ja jännittävä vaihtoehto kumppanillesi, voit olla salaperäinen. Monet meistä rakastavat mysteerisiä ja hieman salaperäisiä kumppaneita. Usein tälläiset ihmiset vetävät uteliaita ihmisiä puoleensa. Tässä muutamia vinkkejä joilla sinustakin voi olla tulla hieman salaperäisempi ja eksoottisempi kumppanisi mielestä

Älä ole aina tavoitettavissa. Älä tee suunnitelmaa jossa aijot olla kumppanin kanssa joka päivä koko viikon ajan. On vaikeata olla salaperäinen jos olet hänen kanssaan 24/7. En siis suosittele, että sinun tulisi vältellä häntä, mutta pidä itselläsi muutama harrastus / meno joihin hän ei sisälly. Pidä myös mielessä, että hänen tulee tietää, että et vain katso televisiota kotona vaan olet oikeasti liikenteessä. Kerro hänelle esimerkiksi aamupäivällä puhelimessa että et voi nähdä häntä tänään, koska sinulla on menoja. Kun hän kysyy millaisia menoja, kerro hänelle mahdollisimman vähän, mutta kuitenkin samalla niin, että ei vaikuta että tapailisit jotakiin muuta. Esimerkiksi voit kertoa näkeväsi vanhaa ystävääsi

Pyri olemaan hieman arvoituksellinen. Et voi olla salaperäinen jos puhut koko ajan ohi suusi. Kun hän esimerkiksi kysyy mitä teet työksesi, voit vastata että olet rahoitusalalla, mutta älä kuitenkaan ala selittämään päivittäistä rutiiniasi tuntikellon mukaan. Jos taas olet opettaja, voit kertoa, että työskentelet lasten kanssa.

Yllätä hänet taidoillasi. Älä kerro hänelle heti alkuun, että osaat puhua esimerkiksi sujuvaa kiinaa tai korjata hänen autonsa moottorin. Odottele sopivaa tilaisuutta ja yllätä hänet. Usein tällöin kumppani tajuaa, että ei tunnekkaan sinua kunnolla ja saatat osata monenlaisia asioita.

Älä valehtele. On eriasia olla hieman salaperäinen tai vain valehdella. Jos kerrot hänelle, että sinulla on töissä erityinen projekti jonka takia sinulla menee myöhään ja hän saa selville, että sinun " projektisi " oli baarin happy hour niin sen lisäksi, että näytät täysin idiootilta, hän ei luultavasti enään myöskään luota sinuun.

(tämä hyvä ohje on peräisin Panoseuraa-sivustolta)
6228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sama ohje naisille: Älä kulje pillu paljaana.

Äänestä

ohje miehille

Äänestä

Itse olen niin salaperäinen ettei juuri kukaan edes tunne minua ja näyttäydyn vain harvoin. Voin kertoa ettei toimi.

Äänestä

Ei toimi. Kerran istuin yksin salaperäisen näköisenä yökerhon nurkkapöydässä eikä yksikään nainen tullut iskemään minua.

Äänestä

Kaikilta osin ei ole käyttökelpoinen ohje. Kerran minua tuli yksi nainen jututtamaan ja yllätin hänet perusteellisesti tervehtimällä kiinaksi ja nainen lähti heti karkuun.

Äänestä

Mitä puppua taas. Rakkaus ja kemia ratkaisee sanoo tämä ikisinkku! Ei siinä mitään ohjeita ja kaavoihin kangistumista kannata katsoa. Olemalla oma rehellinen itsensä, luulisin homman hoituvan, jos kiinnostusta ja uskallusta vain löyty jne...

Oikein mukavaa juhannusten jatkoa vaan kaikille sinkuille ja onnekasta kesälomaa työelämässä kärsiviille!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinnostumaan kirjoitti:

Jos haluat olla houkutteleva ja jännittävä vaihtoehto kumppanillesi, voit olla salaperäinen. Monet meistä rakastavat mysteerisiä ja hieman salaperäisiä kumppaneita. Usein tälläiset ihmiset vetävät uteliaita ihmisiä puoleensa. Tässä muutamia vinkkejä joilla sinustakin voi olla tulla hieman salaperäisempi ja eksoottisempi kumppanisi mielestä

Älä ole aina tavoitettavissa. Älä tee suunnitelmaa jossa aijot olla kumppanin kanssa joka päivä koko viikon ajan. On vaikeata olla salaperäinen jos olet hänen kanssaan 24/7. En siis suosittele, että sinun tulisi vältellä häntä, mutta pidä itselläsi muutama harrastus / meno joihin hän ei sisälly. Pidä myös mielessä, että hänen tulee tietää, että et vain katso televisiota kotona vaan olet oikeasti liikenteessä. Kerro hänelle esimerkiksi aamupäivällä puhelimessa että et voi nähdä häntä tänään, koska sinulla on menoja. Kun hän kysyy millaisia menoja, kerro hänelle mahdollisimman vähän, mutta kuitenkin samalla niin, että ei vaikuta että tapailisit jotakiin muuta. Esimerkiksi voit kertoa näkeväsi vanhaa ystävääsi

Pyri olemaan hieman arvoituksellinen. Et voi olla salaperäinen jos puhut koko ajan ohi suusi. Kun hän esimerkiksi kysyy mitä teet työksesi, voit vastata että olet rahoitusalalla, mutta älä kuitenkaan ala selittämään päivittäistä rutiiniasi tuntikellon mukaan. Jos taas olet opettaja, voit kertoa, että työskentelet lasten kanssa.

Yllätä hänet taidoillasi. Älä kerro hänelle heti alkuun, että osaat puhua esimerkiksi sujuvaa kiinaa tai korjata hänen autonsa moottorin. Odottele sopivaa tilaisuutta ja yllätä hänet. Usein tällöin kumppani tajuaa, että ei tunnekkaan sinua kunnolla ja saatat osata monenlaisia asioita.

Älä valehtele. On eriasia olla hieman salaperäinen tai vain valehdella. Jos kerrot hänelle, että sinulla on töissä erityinen projekti jonka takia sinulla menee myöhään ja hän saa selville, että sinun " projektisi " oli baarin happy hour niin sen lisäksi, että näytät täysin idiootilta, hän ei luultavasti enään myöskään luota sinuun.

(tämä hyvä ohje on peräisin Panoseuraa-sivustolta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu