Normaalia juomistako?

turhautunutjuomiseen

Olen parisuhteessa muuten ihanan miehen kanssa, paitsi hänen alkoholinkäyttö tapansa huolestuttaa minua.

Onko normaalia juoda joka kerta kun lähtee viihteelle itsensä aivan sekaisin? Mieheni tekee näin ja vaikka kuinka yritän sanoa hänelle pitkin iltaa että älä tilaa enään mitään, niin sillä ei ole vaikutsta!
Ärsyttää eniten kun hänellä seisoo silmät suurinpiirtein päässä ja puhe mongertaa, niin hän menee ja tilaa itselleen teqilaa siihen vielä päälle..

Rasittavaa käydä ulkonä hänen kanssaa kun hänet joko heitetään ravintolasta ulos tai joudun itse passittamaan hänet kesken iltaa kotiin tai joudumme molemmat lähtemään.
Sitten mieheni rymyää vielä kotona kun on niin kännissä eikä saa nukuttua,seksiäkään ei minun tee mieli tuommoisena hänen kanssaan.. saattaa jatkaa vielä aamulla juomistaan vaikka tietää hyvin että en pidä siitä.

Jotkut muutamat kerrat hän on osannut ottaa ihan hillitysti ja silloin olen ollut hänestä niin ylpeä, mutta valitettavasti useimmiten näin ei ole...

Tämä asia on aiheuttanut aika monet riidat meidän välillä, joskus hän myöntää juovansa liikaa ja sanoo ettei haluaisi niin tehdä, mutta joskus taas painaa vain villaisella.

Hän on kertonut että hänellä on ollut joskus herätessä sydämmen tykytystä ja jotenkin uskon sen liittyvän liialliseen alkoholin käyttöön..

8

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • !"#¤%&/()=?

      Kirjoitat. suomeksi. Olet siis kai suomalainen? Suhteessa suomalaisen "miehen" kanssa? Asutte Suomessa??

      MITÄ siis vielä ihmettelet???????

      TYYPILLINEN PERUSJUNTTI suomalainen looseri se sun "miehes"!!!!!!!!
      Ihan tavallinen ku si housu!!!

    • g84dd56fn

      ehkäpä se koittaa juoda sut kauniiksi ja siihen ei keskiolut riitä.
      ja hyvä että sydän pumppaa, saattais tuo eläminen olla muuten suhteellise vaikeeta.

    • Namma

      Kysyit, että onko tuollainen juominen normaalia? Ei, ei se ole.

      Tuntuu ihan kamalan surulliselta puolestasi, sillä niin monta kertaa olen nähnyt saman tarinan ja lähes aina lopputulos on ollut se, että tilanne vain pahenee juomisen suhteen. Siihen ei auta se, että sinä itket, toivot, rukoilet, uhkaat, ei mikään. Rakkaus toiseen ei muuta miehen käytöstä.

      Eipä sinulla kai montaa vaihtoehtoa ole. Jätät miehen, jolloin hän saattaa (mutta vain saattaa) herätä ja aidosti tehdä muutoksen juomisen kanssa. Usein näin ei käy. Toinen vaihtoehto ja kurjin sinun näkökulmastasi, on sietää miestä, joka ei hallitse alkoholinkäyttöään.

      En kirjoita tätä pahalla, vaan suurella myötätunnolla. Itse en jäisi koskaan suhteeseen, jossa toisella on ongelmia alkoholin kanssa. MInä olen nähnyt tuon aivan liian läheltä jäädäkseni.

      Parhaimmat jatkot aloittajalle!

      • osa-aikaraitis

        Miksi naiset välttelevät alkoholittomia miehiä, mutta valittavat sitten parisuhteessa, kun mies juo?


    • turhautunutjuomiseen

      en minä mitenkään välttele tai ole vältellyt alkoholittomia miehiä, niitä en vain ole tavannut.. ehkä liikun väärissä piireissä vaikka en mitenkään epämääräisissä piireissä liikukaan.

      Minua ei haittaa jos ottaa jonkin verran, minua haittaa se ettei osata pitää kontrollia juomisen kanssa. HEti ensimmäiseksi aamullakin juomisen aloittaminen on jotenkin arveluttavaa..
      Ei ole väliä jos baarissakin menee överiksi JOSKUS, sitä sattuu, mutta jos baarissa menee överiksi lähes aina, niin eikai sellaista hyvällä voi katsoa.

      Edellinen mieheni osasi käyttää alkoholia ihan normaalisti eikä hänen kanssaan moista ongelmaa ollut, mutta valitettavasti kemiamme ei muuten pelannut täysin.. Tämän nykyiseni kanssa taas tulemme muuten lähes täydellisesti toimeen mutta tuo juominen on osoittautunut ongelmaksi..

      Saattaa tietysti olla että mieheni yrittää "juoda minut kauniiksi", vaikkakin se on hassua sikäli kun hän on laittanut jopa tietokoneensa taustalle kuvaswown minusta ja puhelimeensa taustakuvaksi, eli voisi luulla että se minusta edes vähän tykkää ulkoisestikin..

    • jonde

      Itellä tilanne se, että mies juo joka ilta, nykyään kirkkaita, aiemmin siideriä että saa nukuttua.. Ei välitä mun tunteista ja mielipiteistä tippaakaan, itse olen absolutisti ja syystä. Itken joka ilta, mutta silti rakastan miestä. Alannut juomaan salaa, muka yhden huikan ottanut vaikka mennyt puoli pulloa.. En halua erota, mutta miten hemmetissä miehelle puhua järkeä ja saada se tajuamaan että muhun sattuu. Hänen käytös mua kohtaan kun puhun asiasta ja muutenkin.

      Apua, pliis!

    • oh

      Tässä ketjussa loistava esimerkki miehenä olemisesta: mies tekee mitä haluaa, eikä naisen mielipiteellä ole merkitystä. Tulos: nainen pysyy rinnalla vaikka täällä vähän tilannetta harmitteleekin. Onhan oma mies nyt mies eikä mikään mikkihiiri!

    • jonde

      Miten miehen kanssa voi asiasta keskustella ilman että kokee asian nipotuksena? En halua nipottaa, oon oman valintani tehnyt että en juo, en voi sitä muilta kieltää, mutta ihanaa mennä joka ilta nukkumaan viinalle haisevan miehen viereen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4158
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3127
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe