No, vähän mutkia kaartaen, meidän piti mennä ystävän mökille juhannukseksi, jonne oli tulossa myös muuta porukkaa. Yksi ongelma itselläni oli, että minulla on menkat, eikä ole kiva mennä mökille, jos siellä ei ole kunnon saniteettitiloja. Selvisi kuitenkin, että siellä on, joten olimme ihan lähdössä. KUNNES. Kämppämme on niin hirveässä kunnossa, että en olisi ehtinyt lähtemään ennen kuin vastka klo. 12.00 tai 13.00. Näin olisin saanut kämppää siivottua ja käytyä vielä kaupassa. Noh, tämä oli avomieheni mielestä aivan liian myöhäinen lähtöaika, koska kuulemma lossit tulisivat olemaan ihan täynnä, jos lähtisimme vasta silloin.
Näin ollen totesi, että olen pahoillani, mutta en aio jättää kämppää tähän kuntoon. Kun täällä on kolme kissaakin. Tämä ei sitten kuitenkaan sopinut avomiehelleni, joten hän päätti sitten lähteä ilman minua mökkeilemään klo. 10.00.
Tiedän, että tämä siivousjuttu voi kuullostaa oudolta, mut kyl mua ainakin harmittais tulla sunnuntai iltan tällaseen kämppään, tai päästää kissanvahtijan tänne katselemaan sotkuja.
Mun mielestä avomieheni teki melko törkeästi, sillä tiesi, ettei minulla ollut mitään muita juhannussuunnitelmia, joten istuin sitten yksin kotona. Joo, helvetin kivaa olikin.
Voi kuinka otti päähän, kun eräs mökillä olevista tytöistä laittoi face -postauksen, että kuinka kivaa heillä siellä on!
Juhannus ilman avomiestä
V#tuttaa
1
185
Vastaukset
- Paras Juhannus
Nyt sitten järjestät itsellesi mukavaa menoa täksi illaksi ja / tai huomiseksikin, että olet palaamassa riennoista iloisena, hyväntuulisena ja säteilevänä samaan aikaan kuin ääliömieskin. Hauskaa on muuallakin kuin mökillä, jopa hauskempaa ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770