Mitä tehdä, kun pettäminen houkuttelee kovasti?

Sekaisin91

Olen seurustellut kohta 2 vuotta poikaystäväni kanssa. Meillä menee huonommin kuin koskaan ennen. Olemme eläneet etäsuhteessa koko suhteemme ajan, kaikki vapaa-aikamme menee yhdessä.

Nyt kuitenkin olemme alkaneet nähdä harvemmin, varsinkin poikaystäväni viihtyy mielummin kotona ja kavereiden seurassa.Hän on myös alkanut etsiä uusia tuttavuuksia ja tapailee heitä myös usein.

Ykkösasiana tulee nykyään kaverit. Tästä toisistamme etääntymisestä olemme riidelleet usein. Seksi ei tunnu enää oikeen samalta, tunnen olevani pelkkä panopuu, joka ottaa lastit vastaan muttei itse saa mitään.

Äskettäin riitelimme myös niin pahasti, että lopulta löin miestä ja hän huusi haluavansa erota.

Minua kyselee samaan aikaan viettämään aikaa hyvin mukava, muutaman vuoden vanhempi mies töistä. Mies on aivan syötävän hyvännäköinen, juuri sellainen mistä olen pienestä tytöstä pitäen haaveillut.

Minun tekisi mieli tavata hänet, mutta en välttämättä ns. mennä pettämään, eli suudella ja mahdollisesti harrastaa seksiä miehen kanssa. Tosin on aina vaara, että mies yrittää jotain...

Mitä minun pitäisi tehdä?

6

207

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaa jaa

      hyvin simppeliä. eroat nykyisestä suhteesta ja kokeilet sitten uutta.

      miksi valitsisit mielummin pettämisen..

    • Itsestään selvää

      Samaa mieltä, eroa nykyisestä, koska yhteistä onnellista tulevaisuutta ei ole. Sitten voit alkaa tapailemaan uutta miestä, ilman pettämistä ja huonoa omatuntoa.

    • Joku nainen vaan

      Suosittelen sinullekin luettavaksi kirjan, vaikka ei olisikaan ajankohtainen vielä.

      Revitty sydän - Voiko uskottomuudesta toipua?

    • Trumpet

      Jaahas ja taas ollaan vierittämässä miehen syyksi jos mennään itse vieraisiin...

      En tiedä mutta oletko istuttanut miehesi pöydän toiselle puolelle ja ajatellut vaikka puhua tunteistasi suoraan?

      VAikuttaa ainakin tämän palstan mukaan että 60-80% parisuhteista hajoaa siihen kun toinen ei saa suuta auki ajoissa että selvitettäisiin missä mennään ja mikä on.

    • Sekaisin91

      Trumpet, usko pois, asioista on puhuttu viimeiset puoli vuotta. Hän itsekin myöntää että tällä hetkellä häntä kiinnostaa enemmän löytää uusia tuttuja ja hengata vanhojen kanssa. Kuitenkin hän haluaisi minun odottavan häntä.

      Olemme puhuneet piiiiitkään ja hartaasti asioistamme ja olen sanonut että etäsuhde on minulle valmiiksi jo niin raskasta etten kestä enää sitä, että näemme kerran kuussa vain siksi, että hän pääsee bilettämään ilman minua.

      Hän kerran sekoili ''ystäviensä'' kanssa jopa niin että meni kokeilemaan huumeita. Siispä en luota häneen enkä hänen arvostelukykyynsä hankkia fiksuja ihmisiä ympärilleen. Siltikään poikaystäväni ei halua ymmärtää kantaani, hänen olen vain ja ainoastaan hyvin mustasukkainen ja naurettava ja minun tulisi suoda hänelle vapautta. Jos aloitan puhumaan, hän vain tiuskaisee että ''taasko se sama virsi alkaa''.

      Sitä vapautta en kuitenkaan minä saa, eikä minulla niinkään ole enää paljoakaan ystäviä, koska minun on oltava saatavilla silloin kun hän haluaa.

      Jotenkin en vain jaksa uskoa, että minä olen yksinkertaisesti tässä vain se paska petturi. Tämä tilanne on ollut raastava, enkä löydä enää tietä miten alkaisin uskoa, että hän vielä välittäisi saada tulevaisuuden minun kanssani.

      Ja korostan nyt sitä, että en ole tavannut miestä vielä kertaakaan työpaikan ulkopuolella, vaikka hän on sitä ehdotellut. Juuri siitäkin syystä, etten halua päätyä pettämään, vaikka kuinka olenkin katkeroitunut tähän tilanteeseen...

    • Jumalauta kun ei

      Näin miehen näkökulmasta sanoisin, että ei kannata odotella mikäli toinen tahtoo tavata vanhoja ja hieroa uusia tuttavuuksia. Naisten ja linja-auton perässä ei kannata juosta - uusia tulee kun vähän aikaa odottelee...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe