muutama vuosi sitten seurustelin vähän aikaa mukavan miehen kanssa. suhde päättyi minun halutessa erota. Jälkikäteen ymmärrän olleeni ainoastaan ahdistunut ja peloissani. Aiemmissa suhteissa on takana pettämistä ja minun onkin vaikea luottaa ihmisiin. Tämä mies tuntui olevan "liian hyvä" ja pääni sisällä kehitin vikoja ja syitä jättää hänet, ennenkuin hän tekee sen.
Nyt huomaan tehneeni virheen. Vuosi eron jälkeen tunnustin kaipaavani häntä ja hänkin myönsi, että olen ollut hänen mielessään. Olemme nähneet muutamia kertoja ja pidämme yhteyttä (viikoittain) netin välityksellä. Puhelut ovat humalaisten iltojen seurausta, jolloin pähkäillään suhteemme mahdollisuutta. Tätä satunnaista yhteyden pitoa on jatkunut reilusti yli vuoden. Pitäisikö kissa nostaa pöydälle. Hänen puheistaan olen saanut selville, että olen ajatuksissa olen minäkin ja viikko sitten sanoi ettei osaa oikein muita katsellakkaan. Olenko hölmö kun luotan näihin sanoihin, joita hän tunnustaa pienen humalan jälkeen? Asumme eri paikkakunnilla, mutta on ollu suunnitelmissa että tapaisimme kesällä.
kumpikin kai hämillään
epävarma
2
382
Vastaukset
- 27
Kyllä näin kauniissa kesäyössä kannattaa ollakin hieman hölmö. Mustarastas laulaa jne.
Hölmö olit hänet jättäessäsi. Virheitään voi korjata, kun ne ymmärtää. Onnea teille uuteen yritykseen. - epävarma
Kiitos rohkaisevasta viestistä. Kai minunkin täytyy juopua siitä hölmöstä rakkaudesta vapaasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756