petin, ja nyt kadun

ei ole ei. älä tee niin enää,koskaan. toivut kyllä. eihän sitä voi kasvaa, ellei tee joskus pahojakin vihreitä.

kadut vaan sitä, ettei vieraan naiminen ollut ihanaa. jos se olisi ollut ihanaa, et katuisi.

kerroit tai et, sä satutit jo toista ja teit törkeän teon häntä vastaan.. tosiasiassa et kerro, koska et halua kohdata tekojesi seurauksia.

harvassa on ihmiset, joiden mielestä on parempi ettei hänelle kerrota pettämisestä. se on vain pettäjien tekosyy..

Miksi olet avopuolison puolesta huolissasi kun olet tehnyt jo parannuksen. Minä olisin huolissani silloin, jos olet mies ja olet ollut naisen kanssa. Naisen sydän särkyy(?). Ei nainen ole ruoho eikä seksi, vaan persoona.

Kärsikös kysyä miksi sitten petit ja miksi luulit että se on ihanaa? Vittu että voi olla tyhmä nainen. Ensin vonkuu toista miestä ja sitten itkee kun se ei ollutkaan niin ihanaa. Olisit pitänyt housut jalassa niin ei nyt tarvitsisi itkeä pillittää.

Missähän tässä luki että olis nainen?

Sukupuolellani ei tuskin ole väliä teon kannalta. Petin, koska koin jääneeni huomiotta omassa parisuhteessani. Petin, koska luulin siten saavani huomiota, ja jännitystä elämääni, luulin, että hetken himo toisen kanssa piristäisi oloani. Tekihän se niinkin, mutta omantuntoani kolkutta TODELLA pahasti. En kehtaa katsoa edes avokkiani silmiin. Häpeän itseäni, häpeän heikkouttani, ja ennenkaikkea häpeän sitä, miten syvästi olen loukannut avokkiani.

Jos itseäni petettäisiin, en haluaisi siitä koskaan kuulla. Exäni petti, ja jäi siitä kiinni. Ja nyt olen ihan yhtä paha jja tyhmä ihminen, kuin hänkin aikanaan.. Kuvotan itseäni.

Tätä komppaan täysillä:
"Ajattelepa asiaa siitä näkökullmasta, että eikö puolisollasi ole oikeutta valita, millaisen ihmisen kanssa on. Eli sinuna kertoisin tapahtuneesta ja antaisin puolisolle reilun mahdollisuuden valita, haluaako sinut vai etsiä parempaa. Tottakai toisen uskottomuus satuttaa mutta se, ettei omista teoista kerro on itsensä suojelua, ei toisen. Jos oikeasti välität puolisostasi, olet hänelle rehellinen."

Olen lähes saman tehnyt, kuin ap, tosin jo yli puoli vuotta olen tätä karmeaa salaisuutta kantanut itse. Ei ole ollut helppoa ja nyt viimeaikoina olen alkanut syvästi pohtimaan, pitäisikö minun vain kertoa.

Olemme minun aloitteestani eronneet kesän alussa, mutta asumme vielä yhdessä ja viimeiset 1,5 kk tämä on mennyt taas vähän seurusteluksi, vaikkei kuitenkaan ole sitä. Enkä tiedä haluanko enää. Avokkini haluaa jatkaa. En ainakaan usko pystyväni, ellen sitten kerro totuutta hänelle ja hän saa päättää mitä teemme. Tiedän että olen loukannut avokkiani todella pahasti, vaikken kertoisi ja vielä enemmän jos kerron.

Häntä on aiemmissa suhteissa petetty, ja on sanonut että se on ainoa asia, jota ei voi antaa anteeksi. Ymmärrän, ja ehkä siksi kerronkin, niin hänen on helpompi sitten lähteä, kun vihaa minua. Itse en ole koskaan aikaisemmin pettänyt, olen aina ollut se joka kauhistelee ja moralisoi pettäjiä, että miten ihmeessä niin voi tehdä toiselle.

Sain kuulla jonkin aikaa sitten avokkini ja kihlattuni pettäneen minua 4kk takaisella laivareissulla. Seksiä oli harrastettu, ei tosin loppuun asti sillä hän oli tullut järkiinsä muutaman minuutin jälkeen ja lähtenyt itkien pois. Avokkisi tulee huomaamaan, että jokin on vikana, minä ainakin huomasin, en tosin ikinä uskonut sen liittyvän pettämiseen.

Kun mieheni kertoi minulle, shokki oli tietysti melkoinen. Päätin kuitenkin antaa asian anteeksi, sillä koen itse että pahempaa olisi ollut jos tunteita olisi ollut pelissä. Nyt asian tultua ilmi, väliltämme on hävinnyt tämä 4kk kasvanut muuri ja olemme avoimempia toisillemme, seksielämäkin on palannut normaaliksi.

Mies kertoi asian olleen hetken mielijohde (tilaisuus tekee varkaan) ja vannoi ettei voisi ikinä tehdä sitä uudestaan, sillä kertoo olonsa olleen sen jälkeen niin hirveä, ettei sitä tunnetta haluaisi enää koskaan.

Näistä asioista voi päästä yli ja parisuhde voi jopa parantua, vaikkei koskaan asiaa voikaan unohtaa. Itse suosittelen petettynä, että kerrot avokillesi