Jääkö pyörävaras koskaan kiinni?

Turhautunut

Jälleen sain kokea ikävän yllätyksen. Aamulla huomasin, ettei pyöräni ole paikassa jonne illalla sen jätin. Kun kuuntelee tarinoita kavereilta ja tutun tutuilta, huomaa, ettei ole väliä onko pyörä kuinka monessa lukossa tahansa tai mihin lie tolppaan kiinnitetty tai lukitun oven takana kellarissa, niin ne pyörät vaan lähtee omille teilleen. Harvinaisen suuri piikki lihassa! Yritän nyt metsästää kadonnutta pyörääni, sillä uskokaa tai älkää, sillä on tunnearvoa. Onko teillä kokemuksia? Ei siis vain varastetusta pyörästä ja sydänsuruista sen takia, vaan varastetun pyörän löytämisestä?

Poljen kaikki matkani päivittäin. Pidän huolta pyörästäni ja kunnostan sitä joka vuosi. Siihen on siis upotettu rahaa jo viimeisen 7 vuoden ajan. Toivon todella sydämeni pohjasta, että vanha pyöräni löytyisi. Mahdollisesti saan vakuutusyhtiöltä korvauksen, mutten ole kovin innostunut uudesta pyörästä. Oma pyörä on kuitenkin se oma pyörä. Te, jotka poljette päivittäin, ymmärrätte mitä tarkoitan.

Oletko sinä varastanut pyöriä? Miksi ihmeessä joku tekee tälläistä? Ei kai sillä nyt niin paljoa voi tienata..? On käsittämättömän turhauttavaa ja raivostuttavaa, yht äkkiä joutua liikkumaan bussilla ja katsomaan aikatauluja ja tekemään rikosilmoituksen ja odottamaan vakuutusyhtiön päätöstä ja käyttämään ylimääriset voimavarat ja rahat uuteen fillariin, joka parhaimmassa tapauksessa ei vain sovi sulle pätkääkään.

Olen siis todella turhautunut pyötävarkaisiin, ja tahtoisin piestä usean heistä. Uskaltakaakin koskea vielä pyörääni, kunhan saan sen vielä joskus takaisin.

14

804

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nopea oikeus

      Kehitys ei aina kehity. Mitä villissä lännessä tehtiin hevosvarkaille?

    • 23890

      >Ei kai sillä nyt niin paljoa voi tienata..?

      No varmaan tienaa, kun ammattilaiset vie niitä pyöriä pakettiautojen avustuksella. Lukot puretaan sitten jälkeen päin. Kannattaa aina kiinnittää pyörä lukolla johonkin. Ei sitten niin helposti joudu varastettavaksi.

    • Joo, siis ei

      Pääosa pyörävarkaista on nistejä. Suomalaisten kukkahattutätien mukaan heitä pitää ymmärtää, ei tuomita. Narkki voisi pahastua, jos hänet siivottaisiin kadulta vankilaan.

      Rikosilmoitus kannattaa tehdä. Kun juttuja selviää, niitä selviää usein enemmän kerralla.

      • camuli

        Kyllä, mustahampaat ne usein vie. Fillarinsäilytys on ongelmallista. Kuten yllä sanottiin niin tekemällä ilmoituksen voit hyvällä tuurilla auttaa muita fillarinsa menettäneitä. Opiskeluaikoina hoasilla asuessani taloyhtiöllä oli käytäntö että pyöräkellariin oli pääsy vain sinne avaimen lunastaneilta. Homma toimi hyvin ja mitään ei kadonnut. Mutta sitten hoas suuressa viisaudessaan sarjoitti lukot uudestaan ja muutti politiikkansa niin että kaikilla asukkailla tulee olla pääsy kellariin.. kunnon jeesustelua siis. Saman rapun tukiasunnon asukki sai kavereineen hyvät apajat ja vielä ihan omasta rapusta.

        Lisätään tähän vielä että en todellakaan tarkoita yleistää kaikkia tukiasujia fillarivarkaiksi vaan tarkoitan nyt tätä yhtä hemmoa.


      • Joo, siis ei
        camuli kirjoitti:

        Kyllä, mustahampaat ne usein vie. Fillarinsäilytys on ongelmallista. Kuten yllä sanottiin niin tekemällä ilmoituksen voit hyvällä tuurilla auttaa muita fillarinsa menettäneitä. Opiskeluaikoina hoasilla asuessani taloyhtiöllä oli käytäntö että pyöräkellariin oli pääsy vain sinne avaimen lunastaneilta. Homma toimi hyvin ja mitään ei kadonnut. Mutta sitten hoas suuressa viisaudessaan sarjoitti lukot uudestaan ja muutti politiikkansa niin että kaikilla asukkailla tulee olla pääsy kellariin.. kunnon jeesustelua siis. Saman rapun tukiasunnon asukki sai kavereineen hyvät apajat ja vielä ihan omasta rapusta.

        Lisätään tähän vielä että en todellakaan tarkoita yleistää kaikkia tukiasujia fillarivarkaiksi vaan tarkoitan nyt tätä yhtä hemmoa.

        HOAS on tyyppi esimerkki siitä, miten opiskelija-asumista ei saa järjestää. Kaikissa hyvissä yliopistoissa on yhteisenä piirteenä opetuksen, asumisen ja sosiaalisen elämän yhdistäminen. Huippuyliopistoissa on yleinen käytäntö, että campuksella on pakko asua ainakin pari ensimmäistä vuotta.


      • Turhautunut

        Rikosilmoituksen tein samantien. Edellinen pyöri oli kahdella lukolla ja kiinni tolpassa, ja sekin lähti käveleen.. Että ei se aina auta vaikka miten lukitsee pyöränsä. Kaveri sanoi että hänen tutun pyörä varastettiin niin että tolppa revittiin irti.

        Toivottavasti poliisit saavat jonkun kusipään kiinni. Olen myös fb:ssä levittänyt kuvaa löytöpalkkion kera. Ja kaverini levittävät kuvaa pyörästäni lisää. Joten ainakin pistän oman korteni kekoon.


      • positiiviinen pyöräilijä
        Joo, siis ei kirjoitti:

        HOAS on tyyppi esimerkki siitä, miten opiskelija-asumista ei saa järjestää. Kaikissa hyvissä yliopistoissa on yhteisenä piirteenä opetuksen, asumisen ja sosiaalisen elämän yhdistäminen. Huippuyliopistoissa on yleinen käytäntö, että campuksella on pakko asua ainakin pari ensimmäistä vuotta.

        Miten tämä liittyy pyöräilyyn? Onko mikään asia hyvin? Olet haukkunut terveystiedon opetuksen, Liikenneturvan ohjeet, Intersportin pyörämyynnin, Suomen polkupyörätukun jne.

        Tykkäätkö kesästä ja mansikoista?


    • Liikunta=perusoikeus

      Ostin äskettäin halutun mallisen käytetyn pyörän. Käytettyydestä huolimattakin otan siitä ennen seuraavaa julkiselle paikalle vientiä takuuvarmasti tarkat valokuvat eri puolilta. Rungon tunnistenumero on jo kirjoitettu ylös... =)

    • Rööpe rösvön setä

      Tämänlaiset taparikolliset pitäisi sulkea valtion omistamaan 25kerroksiseen kerrostaloon jonne ne ruokittaisiin niukasti. Talo olisi sujettu ettei olisi ulospääsyn mahdollisuutta. Nämä ihmiset tulevat kanssaihmisille kalliiksi kun he voivat rötöstellä varattomana ja itseään huolehtimesta puhumattakaan. Tämä olisi yhteiskunnan avovankila, koska ojennuslaitos heihin ei ole tehonnut. Aina rakennettaisiin viereen usi talo kun vanha täyttyy. Alkaisi ojennuslaitoksen asiakkaat ajattelemaan loppuelämänsä kohtaloa?

      • Keinoton

        Käsitän ja epäilen ettei poliisi tutki pyörävarkauksia. Tokihan, jos varas jää kiinni sitoessaan vaikkapa tietokonetta tarakalle voidaan kysyä että oliko pyöräkin ?

        Pyörät ovat jotenkin oma ryhmänsä. Viime kevättalveako se oli kun poliisi puhui rautatieasemalle hylätyistä suurista pyörämääristä. Sanoi ne jätetyn ja haettavan vakuutuksesta korvaus ja sitten muotipyörän valintaan.

        Hylätyt pyörät voisi, pitäisikö sitten, tutkia onko niissä tunniste ja ilmoitettu varastetuksi.

        Olen jo varauksellinen ollut kunnon pyörän ostoonkin, mutta niin on vohkittu vanhasta korjaamanikin.


    • että näin täällä

      Joskus aikanaan poliisit soittivat aamuyöllä ja sanoivat että niillä olis mun polkupyörä. hiukan ihmettelin siinä ja sanoin että kyllähän tuo on ihan häkkivarastossa. Pyysivät tulemaan pihalle ja siinähän se pyörä niillä oli, samoin mun kalastusvälineet. Seinänaapuri oli murtautunut häkkivarastoon ja vienyt tavarat mutta kun kyseessä oli poliisin vanha tuttu niin pysäyttivät sen kylällä ja alkoivat kyselemään tavaroiden alkuperää. Fillarissa oli nimi kaiverrettuna, samoin osassa kalastusvälineitä, niin oli hiukan hankala jätkän selitellä.

    • Bensarahaton

      Jep. Nopeasäätösatula reppuun mukaan ja pyörä takaa (rungon läpi) kiinteään kohteeseen kiinni. Mieluiten vielä eturengas mukaan lenkkivaijerilla.

      Näin lehahtaa harvemmin.

      • LZ 127

        "Nopeasäätösatula reppuun mukaan"

        Jolloin sadevesi valuu keskiöön.


    • Itse sain takaisin

      Itseltä varastettiin jopo, mutta löytyi 2 kuukauden päästä. Onneksi.

      Totesin vain että alta 15 euron lukkoja ei kannata ostaa kun ne saa käytännössä rikki jo ilman työkalujakin kun hajoaa lukko-osa jo pelkästään tavallisellakin käytöllä.

      Nyt on 60€ lukko mikä aina kiinni pyörätelineeseen eikä ole enää pöllitty.

      Toisaalta kaikki lukot on mahdollista murtaa nopeastikin oikeilla välineillä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe