Narsistin uhri

apua tarvitaan

Heippa kaikille, on vaikea kirjoittaa tätä, mutta uskon että tarvitsen apua ja kipeästi.

Olen narsismin uhri, narsismin, en yhden narsistin vaan lukuisten.

Olen ollut lapsesta asti, isähahmo elämässäni oli hyvin suuri narsisti ja hyvin väkivaltainen sellainen, mutta ongelma on se että olen ollut muutamassa pitkässä parisuhteessa ja tarina on samanlainen, narsisteja ollut kaikki, eräs niin paha että päätti elämänsäkin kun ei keksinyt muuta keinoa satuttaa mua.

Tiedän tuon koska lähipiirin ihminen kertoi tapahtuneen jälkeen. Hän oli elämäni 7. narsisti.

Anteeksi etten pysty kirjoittamaan tarkemmin, en tahdo että minua tunnistetaan.

Tilanne on kuitenkin se että tietämättäni valitsen aina narsistin, en kiinnostu muista kuin mahdottomista tapauksista, jotka ovat paatuneita pelimiehiä ja joille alkoholi maistuu ehkä enemmän kuin normaali-ihmiselle.

Sillä lapsesta asti mulle on kerrottu etten ole kukaan, mua on tallottu maahan ja syljetty päälle, en usko ansaitsevani mitään hyvää, ja ku sama jatkuu aina vaan, niin jotenkin kun tuollainen "vannoutunut poikamies" kiinnostuu minusta muutenkin kuin seksimielessä, tunnen että olen joku. Että en ole muita huonompi, sillä ei sille muut kelvannu suhteeseen, jos suhdetta ikinä edes tulee. Tunnen itseni edes vähän samanarvoiseksi kuin muut tässä maailmassa, ja silloin alamäki alkaa. Koska he pettävät ja satuttavat ja silloin mua sattuu paljon, mutta ne hetket selvinpäin mun kanssa, vieressä, ne kun ei näe kuin minut, tuntuu niin ihanalta. Aivan kuin olisin saavuttanut jotakin suurta, ja sitten taas kelkka kääntyy huonompaan.

Olen usein ollut itsemurhan partaalla ja yrittänytkin muutamaan otteeseen. Ja mua huolettaa kun tiedostan että teen tämän kuvion uudelleen ja uudelleen ja tiedän että seuraava kerta on todennäköisesti viimeinen. Terapiat tai mitkää ei auta.

Haluaisin tietää että onko joku kokenut samaa, joku jolla ollut sama tarve, ja miten siitä pääsee eroon, miten kiinnostuu kunnon miehistä, miten tuntee itsensä ihmiseksi jälleen ja samanarvoiseksi, muuten kuin taistelemalla siitä ?

6

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oh

      Mitäpä jos etsisi käsiisi esim. täysin raittiin ja vaatimattomamman miehen. Vaikka et ihastuisikaan heti, yritä päästä miehen kanssa parisuhteeseen, niin mahdollisesti näet miten suhde "normaalin" miehen kanssa toimisi. Ehkä silloin tunteetkin syttyisivät kun saisit kokea jotain parempaa.

    • 424424232

      Pyöräytin silmiäni tuossa kohdassa kun sanot että "tappoi itsensä kun ei keskinyt muutakaan tapaa satuttaa blabla..."

      Kuulostat itse enemmän kyllä narsistilta. Olet narsisti joka tahtoo olla marttyyri, joka tahtoo kaikkien sympatian, joka tahtoo että ihmiset lohduttaa jatkuvasti.

      Katso peiliin ja herää.

    • vpk221

      Sinulla on edessä vakava itsetutkistelun paikka. Elämässäsi ja asenteessasi muihin ihmisiin on jotain pahasti pielessä. Vain sinä voit ratkaista oman elämäsi ongelmat , ei ne muut elämäsi miehet. Ehkä tarvitset psykiatrista apua ?

    • kohtasin pedon

      Toivottavasti saat apua ongelmaasi. Varaudu siihen, että tänne tulevissa vastauksissa on myös sinua syytteleviä. Ihminen, jolla ei ole samanlaisia ongelmia, ei helposti tajua tästä problematiikasta oikein mitään.

      Tunnistan saman piirteen itsessäni. Olen ollut suhteessa usean patologisen valehtelijan kanssa. Ja muutaman muun vaikean miehen kanssa. Olen myös tajunnut, että en kiinnostu tavallisista miehistä, joita on kyllä ollut tarjolla todella paljon.

      Nyt olen tutkiskellut itseäni. Olen myöntänyt itselleni sen, että en kiinnostu tavallisista miehistä, koska haluan elämääni vastuksia, hankaluuksia, kamppailua; jotenkin kaikki sellainen tuntuu tutulta ja paradoksaalista kyllä jotenkin turvalliselta. Syyt kaikkeen tähän ovat varmasti menneissä vuorovaikutussuhteissani. Pystyn hyvin analysoimaan kaikkea tätä. Se ei kuitenkaan välttämättä johda siihen, että mieleni muuttuisi miesmakuni suhteen. Olen hieman luovutusmielialalla hyvän ihmissuhteen suhteen. Osaan jo aika hyvin välttää huonoja ihmissuhteita, mutta mahdollisuudet hyvään ohitan vissiin yhä, koska en vain välitä. Mutta mieli muuttuu vähitellen, siis ehkä huominen on parempi. Sitä toivon sinullekin.

      • apua tarvitaan

        Huomaan että kohtaan, todellisuudessa tämä on ensimmäinen kerta ku puhun tästä ja pyydän apua. Arvostan todella syytöksiä, varsinkin kun uskon itsekin olevani kaiken pahan alku ja juuri, luojan kiitos terapiassa taottiin vähän järkeä päähän, koska en halunut elää itseni kanssa. Harmi etteivät ihmiset tahdo auttaa niitä jotka sitä kaipaavat. Minäkin itkin kun kirjotin tuota aluksi, nyt tajuan että olen yksin oikeasti. Mutta "kohtasin pedon"- henkilö, kiitos, tuo auttoi


    • Ex narsu

      Käyhän ammattiauttajalla. Narsistin uhri monesti imee itseensäkin narsistisia piirteitä tai jopa muuttuu itse narsistiksi. Silloin alkaa tuntua, että kaikki ympärillä ovat narsisteja, vaikka ongelma onkin itsessä. En tarkoita, että olisit alunalkaen ollut syyllinen mihinkään, mutta jos ympärilläsin on vaan narsisteja toisensa jälkeen, niin se voi olla peiliinkatsomisen paikka. En kirjoita tätä pahalla, vaan auttaakseni. itse samassa tilanteessa ollut ja tiedän mistä puhun. Meillä "itseoppineilla narsisteilla" on kuitenkin se etu puolellamme, että meillä on mahdollisuus parantua, toisin kun oikeilla narsisteilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      3978
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2871
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2292
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1301
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      889
    6. 131
      865
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      824
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe