Nyt meinaa usko loppua!

kyllä lähtee!

Heippa!

Päätin kirjoittaa tänne, kun nyt muutaman päivän aikana on tunutunt, etten ikinä saavuta tavoitepainoani. Olen siis tehnyt elämäntapamuutoksen keväällä: herkut ja mässäilyt ovat saaneet jäädä (väillä tietty herkuttelupäiviä ym) ja liikuntaa on tullut lisättyä entisen lähes olemattomasta nykyiseen 6 kertaan viikossa.
Paino onkin tippunut jo 12 kiloa, eli suurinpiirtein kilo/viikko - vauhtia. Ja kaikki on siis mennyt tosi hyvin, tykkään nykyisin urheilla, syön ihan kunnon ruokaa mutta kohtuudella ja herkkujaan ei tee samallalailla mieli kuin ennen.

Silti nyt viikon verran on ollut tunne, että usko meinaa loppua. Enkä edes tiedä miksi :) Tänään kävin vaa'alla, ja paino oli tippunut taas uusiin lukemiin. Ensimmäisen kerran nyt tuntuu, että haluaisin näitä kiloja mahdollisimman äkkiä pois ja etenkin tän ihanan vatsamakkaran saisi joku tulla noutamaan. Tiedän, ettei näissä fiiliksissä ole kai järkeä, kun paino kerta koko ajan tippuu, mutta oon nyt kovin malttamaton! Haluaisin jo niin sen vartalon, josta oon haaveillut.

Saako kukaan kiinni ajatuksesta, jota haen takaa? Samanlaisia tuntemuksia kellään?

Asiallisia vastauksia, kiitos!

3

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pötkylä

      Terve,

      Kirjoittelen tuonne "Ne viimeiset kilot - tsemppiä"-ketjuun itse. Ymmärrän aivan tasan, mitä ajat takaa! Ei minullakaan ollut aiemmin mihinkään kiire, mutta nyt en enää jaksaisi "toppuutella" itseäni niin milään. Nyt kun kiloja on karissut ja ulkomuoto muuttunut, mielessä pyörii jo haavekuvat siitä "finaalivartalosta". Olen myös huomannut, että kävisin jo mielelläni shoppailemassa (jota en 12 kg sitten halunnut tehdä millään), mutta en raaskisi ostaa uusia vaatteita vielä, kun ne saattavat vielä jäädä hieman isoiksi. Tarkoituksenani on siis vielä saada (ainakin) viitisen kiloa pois. Jos tsemppausmielellä olet liikkeellä ja haluat kertoa omia kokemuksia ja tukea muita, tule toki kirjoittelemaan mainitsemaani ketjuun! :)

    • kyllä lähtee!

      Kiitos Pötkylä, tulen mielelläni mainitsemaasi ketjuun :)
      Kiva tietää, etten ole yksin tällaisten ajatusten kanssa. Heh, ymmärrän täysin tuon shoppailupointin. Itsellä jäänyt jo vaatteita, esim housuja, liian isoiksi (tietty positiivista) mutta kun shoppailuintoinen olen, on vaikee malttaa olla ostamatta uusia vaatteita, vaikka tiedänkin, että ne isoiksi vielä jäävät :)

      Nim. Tänään juuri ostin caprit, mutta perustelin itselleni, että kun ne nyt ovat kireähköt, voi niitä käyttää myös löysempänä "rentoina" housuina :D

    • kyllä lähtee!

      Nyt ollaan siinä vaiheessa, että paino junnaa vaan paikallaan.
      Mikä avuksi?

      Olisiko tässä vaiheessa hyvä jatkaa jollain viikon/kahden dieetillä vai mikä avuksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe