Auttakaa suunnittelemaan elämäntapamuutos jolla saan vyötäröläskit pois.
Tilanneselostus alkuun. 'Vyötäröläskit' ei edes kuvaa hyvin tätä tilannetta. Olen siis kohtuullisen normaalin näköinen nainen. Sopusuhtaiset kädet, naama, jalat. Jos maha on peitossa niin näytän normaalipainoiselta. Mutta jos se näkyy, näytän kuin olisin 9. kuulla raskaana. Oikeasti. Vatsalihasten päällä on monta senttiä läskiä, mutta lisäksi niiden alla on lisää läskiä. Vatsa on kuin läskillä päällystetty tynnyri. On inhottavaa kumartua kun se ottaa vastaan.
Ruumiinrakenne on ollut tällainen niin kauan kuin muistan. Jo lapsena otetuissa kuvissa seison selkä notkolla maha pystyssä. Aina kun olen ollut hoikempikin niin mahassa on ollut ylimääräistä.
En kestä enää. Farkkujen pitäminen on tukalaa kun isotkin koot kuristavat vyötäröstä ja persus lepattaa. Tutkimuksen mukaan vyötärölihavuus tekee astmaa, tell me about it, tuntuu että keuhkot ei edes mahdu tuonne läskin sekaan enää. Siitepölyaikaan liikunta on helvettiä kun koko ruho turvoksissa ja henki ei kulje. Mikään vaate ei näytä hyvältä päällä kun naisen paras kohta pitäisi olla se hoikka varsi eikä jabba the hutin ylijäämävarasto.
Olen ollut liikunnallinen melkein koko elämän. Kävely ja pyöräily kuuluu joka päivään, kunto hyvä. Keskivartalon lihaksisto on harrastusten puolesta kunnossa, kai sille kuitenkin voi vielä jotain tehdä.
Ruokavalio on ollut välillä lautasmallin mukainen, välillä niukempi, välillä proteeinipitoisempi. Nopeita hiilihydraatteja ja sokereita en ole suosinut kymmeneen vuoteen. Syön 4 kertaa päivässä enkä napostele. En syö eineksiä vaan vihanneksista ja muista puhtaista raaka-aineista tehtyä kotiruokaa. Alkoholia juon ehkä 2 annosta viikossa. Makeisia tai leivonnaisia en osta. En ole ahmijatyyppiä. Mutta silti lihon hiipivästi ehkä vajaan kilon vuodessa ja kaikki menee mahaan. Ei ehkä kova tahti, mutta jos se jatkuu niin painan viisikymppisenä melkein 100 kg.
Eli ongelma tulee tässä. Olen noudattanut kahta hyvää ohjelmaa, kiloklubia ja gfg:tä. Molemmat on järkeviä mielestäni. Pystyn menemään niiden mukaan 3 viikkoa ihan kevyesti. Sitten tapahtuu jotain. Tuntuu että aivot ei kestä sitä matalilla kaloreilla oloa. Olo tulee väsyneeksi ja veteläksi, pinna lyhenee. Pahinta on kuitenkin se, kun teen raskasta ajatustyötä ja en saa enää mitään aikaiseksi. Tuntuu että pää menee säästöliekille, pieni päänsärky koko ajan ja raivokohtaus lähellä. Siitähän ei tietty tule töissä mitään joten alan syödä enemmän ja ongelma menee ohi. Ja alan taas lihoa.
Nyt ihmiset ihan konkreettisia ratkaisuja minulle. Ihan turha kertoa että joo, vyötärölihavuus on vaarallista, riskiraja on 90 cm tai kertoa että kuluta vähemmän kuin syöt. Joo, tiedän. Haluan nämä läskit pois enkä vaadi täydellistä mukavuutta itselleni koko ajan. Mutta työt on pakko saada tehtyä ja läskit on saatava pois samaan aikaan. Miten onnistuu?
Kertokaa jos tiedätte muita vinkkejä jotka liittyy vyötärölihavuuteen. Tuli joku uutinen että aspartaami aiheuttaa. Olen itse niitä litkinyt ja jätän pois nyt. Ja muutenkin ihan kaikki elämää helpottavat niksit nyt kehään. Eli onko liikunta oikeasti tehokasta ennen aamiaista, pitääkö juosta kovaa vai onko parempi matalalla sykkeellä pitkään. Mutta ennen kaikkea tuo että miten pystyy ajattelemaan vielä monen viikon vähäkalorisen dieetin jälkeen. Kuulemma aivot käyttää 25% elimistön energiasta niin ei ihme että niitä haittaa.
Vyötärölihavuus hiiteen, auttakaa
20
1304
Vastaukset
- .............
Mulla on todennäköisesti samanlainen kroppa (tai siis oli). Eli mulla auttoi vähäliilarinen ruokavalio ja olen aloittanut hulailemaan. Teen myös muutenkin vatsalihaksia muutaman kerran viikossa. Ylävatsalta on jo lähtenyt läskit ja tilalla on vatsalihaksia. Nyt vielä olisi alamahan kanssa ongelmaa, mutta siinäkin enään vähän läskiä. Mitat tällä hetkellä 161/62 ja tosiaan -6kg on lähteny.
Tuo hulailu auttaa syvempiin vatsalihaksiin ja vetää korsettia kasaan niin. Käy ihmeessä ostamassa hulavanne painolla (esim. urheiluliikkeistä). - jepjep19991
Googlaa esim. P90X. Siinä sulle treeniohjelma, joka polttaa rasvaa ja muokkaa kroppaa parempaan suuntaan. Hommia on tehtävä että voit tuntea olosi paremmaksi.
- obelixia
Kiitti vastauksista. Lähtee kokeiluun molempien vinkit, hula ja treeniohjelma. P90X näyttäisi olevan vähän hankalasti saatavilla, mutta eikös joku toinen 6-7-kiertonen intensiiviohjelma pelaa samalla lailla? youtubessa on kuitenkin hyviä treenivideoita malliksi.
Hommia haluan tehdä. Tuossa intensiivitreenissä voisi olla se puoli ettei tarvitse vetää kitudieetillä. Ehkä pää kestäisi sen paremmin. Huomenna alkaa.
Jos jollain on valmiiksi sorvattua pitkää ohjelmaa tiedossa niin vielä ehtii tähän lähtöön. Mutta siis kiitti tästäkin. Turpea möhömaha lähtee nyt. Itse kehitelin juuri kahvakuulilla itselleni tuollaisen liikkeen:
http://youtu.be/tJbV_L5qNvE
Vaikka siinä heilutetaan enimmäkseen käsiä, melko jäykkinä, ei löyisinä, jolloin ne joutuvat vastustanmaan heiluriliikettä, aktivoituvat siinä samalla myöskin kekivartalon lihakset. Kuuntele kehoasi ja muuta liikettä vielä enemmän keskivartalon lihaksia käyttäväksi esim. hieman pyörimällä puolelta toiselle, mutta sitäkin liikettä tehden sillä tavalla, että et anna kuulien heilutttaa sinua, vaan itsen heilutat jäykillä käsillä kuulia ja yrität pitää vartaloasi melko paikoillaan, jolloin se siis Newtoniun mekaniikan lain mukaisesti joutuu tuottamaan kuulien heiluriliikkeelle vastavoiman.- erdtjnkm
Vahvistaako liike rintalihaksia silleen että tissit näyttää isommilta ja kiinteämmiltä?
erdtjnkm kirjoitti:
Vahvistaako liike rintalihaksia silleen että tissit näyttää isommilta ja kiinteämmiltä?
Eipä ole kokemusta omasta takaa, siis tisseistä, tai siis on ollut jo ihan pienenä, äitini kuulemma imetti minua. Onkos naisillakin tisseissä lihakset? Minä olen ollut kattovinani että naisilla on tisseissä, ainakin yleensä, isot nännin pihat ja sitten nännin nipukka vielä siinä päällimmäisimpänä. Kyllähän ne naisten tissit joskus heiluu puolelta toiselle, mutta minä olen luullut, että se on sellainen heiluriliike, minkä saa aikaiseksi kehon muut lihakset. Siis tisseissähän nyt on lähinnä maitorauhasia ja läskiä naisilla, jotta maitoa kehittyy. Eihän tisseillä muuta käyttötarkoitusta ole, eihän? Jos tisseissäs olisi lihaksia, niin pystyisit heiluttamaan niitä muuten kokonaan paikaillaan ollessas. Jos sen tempun osaat, niin teepäs video ja laita your tubeen. Ja linkki tänne sinne.
Eli vastaus lyhykäisyydessän oli: en tiedä, kokeile.
PS. tämän threadin viimeisimpänä on tällä hetkellä viesti, jossa on paljon mielenkiintoisempi liike. Mulla on ehtinyt tulla siitä jo positiivisia kokemuksia liittyen ... no, sanotaan nyt suoraan: vatsahuuhteluun, you know? Joskus nuoruudessa kun kokeilin paastoa ja luin siitä, niin neuvottiin makaamaan molemmilla kyljillä vuorotellen, jotta nesteet huuhtoo paskaa pois. Mutta tuo liike osoittautui äsken paljon tehokkaammaksi. Vielä kun siihen liitetään oikeanlainen kyykkimisasento, kuten - jos kukaan muistaa sellaista videota kuin Sex Pistolsin God save the queen, niin Rotten kyykki siinä juuri sellaisesssa asennossa. Pöntöllä istuminen on epäterveellistä alaraajojen verenkierrolle. Ihminen on vuosimiljoonia hoitanut homman kyykkien. Siis lämmintä vettä vaan suihkulla perseeseen niin lähtevät kuona-aineet liikkeelle. Siitä on sekin etu, että ei tule nestevajausta, koska peräsuolesta imeytyy nesteet ja ravintoaineet hyvin tehokkaasti verenkiertoon. Ei siis tarvitse laihduttajan juoda sitä vähintään kolmea litraa nestettä päivässä, muitakin keinoja on, siis.
Olis mulla enemmänkin juttua ollut, mutta lopetanpa tähän.
- lihava
Joo ois kyllä kiva saada itekki vastaus tähän :( Mikään ei tunnu tehoavan. Ite 165 cm, 53 kg, maha siitä läskeimmästä kohdasta lähes 90 cm mikä tuntuu niin hullulta ku en muuten oo todellakaan mikään lihava!
- selvittäisin ensin
Hei! Olen sinua pari senttiä lyhyempi ja pari kiloa painavampi. Tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että sinulla, joka olet minua hoikemmassa kunnossa olisi vyötärö lähes 90cm. Onko kyseessä pallea vai vyötärö? Voisiko kyseessä olla turvotus, jota itsellä lähes poikkeuksetta kaikki vilja- ja maitotuotteet aiheuttavat? Kannattaisiko ensin jättää nuo tuotteet pois ruokavaliosta ja jos et viikossa huomaa muutosta niin varata äkkiä aika lääkärille ja selvittää, ettei taustalla vaan ole mitään sairautta/allergiaa? Tuntuu, että meidän nykyiset muka-terveellisetkin syömistottumuksemme sairastuttavat meidät, joten ihan oman terveytesi kannalta ottaisin ko. asioista selvää.
- KCALORITEORIA TOIMI
Olin n 6 v sitten samassa tilanteessa, ja älysin itse että nyt on tehtävä jotain ja siihen ei riitä mikään " himpula -dietti " vaan laiva pitää kääntää 360 astetta.
Aloin liikkumaan
Aloin pienentämään annoskokoja
ja kas kummaa 6 v ja 40 kiloa pois !
Asennoidu niin että muutat koko tähänastisen tapasi syödä
laihduttaminen on maailman YKSINKERTAINEN asia !
SYÖ VÄHEMMÄN-- -- KULUTA ENEMMÄN - 1612
Hmm, mitään ei kyllä ole nyt sanottavana varsinaisesti vyötärölihavuuteen, ikävä kyllä... :/
Mutta mitä tulee esim, kiloklubin elämään (jossa itsekin olen) niin kyllä sitä kannattaa yrittää noudattaa, on ainakin omasta mielestäni parhaimpia laihdutusmuotoja mitä olen kokeillut ja kokeiltu on kaikenlaista. Olethan sä määrittänyt siellä ollessasi aktiivisuustasosi oikein ja musta sitä syntyvää näläntunnetta vastaan kannattaisi lähteä taistelemaan rohkeasti katsomalla, että tulee riittävästi hyvää rasvaa ja proteiineja kasvisten kanssa nautittua. Tämän luultavasti kuitenkin jo tiedät, mutta mainitaan nyt kumminkin. Myös viljatuotteiden vähentämistä tai jättämistä pois kannattanee ainakin kokeilla jos ei ole jo tullut kokeiltua?
Luultavasti huonoja ja jo tiedossa olevia keinoja, mutta tuon silti ajatukseni kekoon... Kehittelin tänään taas pari uutta liikunta muotoa itselleni.
Lähdin kauppaan ostamaan juustoa ja olutta, ja yhdistin reissuun kuntoilua. Pyöräilin Kallahdenniemeen ja lähdin kävellen etsimään itselleni tutkimattomia polkuja ja maisemia ja kuin ihmeen kaupalla niitä taas löytyi. Sehän on sellaista, jos haluaa lähteä etsimään uusia maisemia, niin ei voi etukäteen tietää mistä itsensä lötää. Siksi on joskus vähän typerää päättää jo kotona lähtevänsä kävelemään jonnekin jotain tiettyä reittiä. Jos lähden kävelylle ja joku kysyisi, että minnes tällä kertaa aiot mennä, niin vastaukseni taitais olla, että "toivottavsti en vielä tiedä". Ja uusia maisemiahan taas löytyi:
http://youtu.be/2zYDmBkR7GY
En ajatellut ottaa mitään julkaistavaa videota enkä jaksanut jälkikäsitellä tätä. Halusin vain yhdessä vaiheessa kuvata olematonta habaani nähdäkseni itse videolta missä kunnossa se on. Peiliin kun ei voi aina luottaa. Hävettää nuo pullistelun yritykset yhdessä vaiheessa, mutta ei ole pakko katsoa jos ärsyttää liikaa.
Löysin itseni myös puusta yhdessä vaiheessa:
http://youtu.be/7u3cyW_co6g
Sinne kiipeäminen vetreytti kehoa, niin että aloin voimailemaan:
http://youtu.be/41x82wmTG10
Sitten juoksentelin vähän maisemissa ja kävin kiroamassa yksityisaluetta Kallahden niemen kärjessä, minne ennen oli vapaa pääsy, mutta ei enää.
Tuli taas kiva puu vastaan ja kiipesin sinne:
http://youtu.be/jJvxqFZXA8g
Ennen kauppaan menemistä piti tietysti käydä viileässä merivedessä poistamassa hikeä. Siitäkin olisi videota, mutta rannalle jääneellä kameralla oli niin huono sihti tai uimari ei tiennyt kameran kuvausalueen rajoja, että viiden minuutin videosta puolet oli tylsää merimaisemaa. Kaiken lisäksi uimarilla oli talven jäljiltä vielä sen verran rumaa ihraa varastossa, että parempi ettei sitä näytetä julkisella Youtubella. Matkalla kauppaan ihmettelin kun vastaan tuli sellaisia olentoja, jotka kantoivat kävellessään joitain kävelyä haittaavia sauvoja mukanaan. Ihmettelin, että mitähän ufoja ne olivat, mutta taisivat olla ihan vain perussuomalaisia.- nainen-76
Itselläni vyötärönympärys (mitattu navan kohdalta) on 92 cm vaikka olen 167/69.Olen laihtunut reilu 20 kiloa ja menettänyt lihasta,koska en ole harrastanut liikuntaa.Ruokavaliolla olen laihduttanut.
Mitä tavoittelette pelkällä painon pudotuksellanne? Itse painan tällä hetkellä n.100 kg pituutta 182 cm eli olen taulukoiden mukaan olen merkittävän ja lievän lihavuuden rajamailla (tarkka raja-arvo noin 99.4 kg painoindeksiin 30). Kehonrakentajilla taitanee olla paljon suurempi painoindeksi kuin minulla.
Lihas painaa enemmän kuin läski. Lihaskudos kiinteyttää vartaloa. Lihaskudos kasvaa vain jos sitä käyttää eli harrastaa liikuntaa ja syö samalla hyvää ravintoa eli protskuja rakennusaineeksi ja hh:ta että jaksaa lihasta liikuja rasvoja avustamaan arvintoaineiden imeytymistä jne...Lihaskudos myös levossa ollessan kuluttaa enrgiaa eli auttaa painoa pysymään tolpillaan laihdutuksen jälkeen.
Saavuttaisin taulukoiden mukaisen normaalipaino alueen (62.9 - 82.8 kg) kun leikkaisin kehostani jonkin 20 kg painavan osan pois, vaikkapa vasemman jalkani ja normaalipainoalueen keskipisteeseen eli ilmeisesti ihannepainooni (72.85 kg) pääsisin kun leikkaisin vielä jotain lisää, mutta vastaisko se tarkoitustaan?
Kun pudottaa painoaan harrastamatta liikuntaa tulee ja jää helposti löysäihoiseksi, naisilla lihavina ollessaan isot tissit alkavat roikkumaan entisestään. Laihdutuksessa eri puolille kehoa jäävästä löysästä ihosta eli ihosta jonka alla on vielä sitkeetä läskiä pääsee siitäkin eroon aineenvaihduntaa boostaamlla eli lihaksiaan käyttämällä ja ehkä jokin itsehieronta auttaa myös, jos ei osaa eikä halua mennä, kuten minä, kenenkään "ammattitaitoisen, joka tuntee kehosi paremmin kuin sinä itse" hierottavaksi.
- filosofiaa.........
Kun vetää jusstoa ja olutta niin siinä on turha liikkua painonhallinan vuoksi sillä se on turhaa.........
Ensin olut ja juustot pois ja sitten vasta harkitsemaan liikkumista joka tähtää TERVEYTEEN ekäi yksistään itsensä viihdyttämiseen, kuten olut ja juusto tekevät..- yks vaan
ehdottomasti alkoholi pois jos aikoo painoo puottaa ja saada vatsan pois.
yks vaan kirjoitti:
ehdottomasti alkoholi pois jos aikoo painoo puottaa ja saada vatsan pois.
Uskomattoman käsittämättömiä idiootteja molemmat. Suomalaisia naisia? eiköhän se riipu juuston ja oluen määrästä. ja lihavuuteni muuten johtuu lääkäreiden minulle syöttämistä myrkyistä.
Olen laihtunut yli kolmekymmentä kiloa puolessatoista vuodessa syömällä jonkun verran myös juustoa ja juomalla olutta.
http://personal.inet.fi/koti/keckman/painonputotukseni2.html
- yks vaan
vatsa lähtee vatsalihasliikkeillä mutta ei hetkessä samaa ruokaa voi syödä mutta pienenpiä annoksia kasviksia ja hedelmiä paljon.olen 160 painoa oli 67 nyt on 63 2 viikkoa 4 kiloa pois eikä ole tarttenu nälässä olla ja lenkkeily ja paljon juoda vettä vatsa pienentynyt puolella.
tuli huomattua uusi keskikehoa vahvistava kuntoiluliike nimittäin kantapäillä seisominen, ettäkö mitä? ennen kuin jätätte kokeilematta niin kokeilkaa edes, eihän siihen mene kuin parisen sekuntia. itselläni käy ainakin tällä tavalla:
http://youtu.be/u2nGsTrKCC4- nainen-76
en käytä alkoholia.Olen vaan laihduttanut nopeasti ilman liikuntaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401420Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981355Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2901255- 1091115
- 191061
- 651038
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161019- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176878Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841