Päätin kirjoittaa tänne ajatuksiani ja tuntemuksiani.Kun ei ole ketään kelle näistä jutella.Otan vastaan kaikkia ajatuksianne joita tekstini teissä herättää.Haluan nyt vain puhua tästä jollekin kun koen olevani niin yksin. Pelkään että jos vielä pitkään pidän kaiken vain sisällä niin hajoaa pää.
Toisaalta kun mietin niin minulla on kaikki tosi hyvin ja on kaikki se mitä on halunnutkin. Olen nyt kuukauden verran asunut yhdessä mieheni kanssa. Ja nyt shokkiuutinen: tunnettu ollaan vähän yli kaksi KUUKAUTTA.Tiedän kyllä. Silti yhteenmuutto oli yhteinen päätös vaikka ainakin minä taisin mennä enemmän tunteiden kuin järjen mukaan. Suurin huolenaiheeni aluksi oli se saanko omaa aikaa, sillä se on minulle elintärkeää.Tarvitsen omaa aikaa ja paljon.Ja kyllähän sitä olen saanutkin kun mies on töissä ja itse olen sairauslomalla.
Mutta.Suhde on mielestäni mennyt karille.Tuntuu pahalle sanoa näin mutta niin se on... Meillä ei ole seksiä lainkaan.Jos on tuuria niin kerta viikossa on maksimi.Ja silloinkin on itse ollut aloitteen tekijä. Mainitsen tähän väliin että toivoisin asiallisia vastauksia. Emme tee asioita yhdessä.Syömme yhdessä ja käymme kaupassa, mutta siihen se jää. Hän pelaa tietokone pelejä kaiken sen vapaa ajan jota hänellä on.Sitten mennään sänkyyn lukemaan aku ankkaa. Hän jättää tiskit sinne sun tänne (pyykeistä puhumattakaan). En odota että hän tiskaisi joka ilta,riittäisi pelkästään että veisi tiskit altaaseen eikä minun tarvitsisi niitä joka puolelta etsiä.Mies on 23vuotias ja itse olen 25 (jos joku miettii).
Tänään ollut sellainen päivä, että en ole enää jaksanut hymyillä enkä katsoa hänen kanssaan youtubesta videopätkiä. Minua itkettää ja haluaisin olla vain rauhassa,yksin. Mieheni nukkui tänään puoleen päivään jonka jälkeen pelasi pari tuntia, mutta se oli niin uuvuttavaa että meni takaisin nukkumaan.Heräsi siinä kuuden aikoihin pelaamaan.Kohta on taas nukkumaanmeno aika. Olen vain ollut hiljaa.En saa sanoja suustani, olen kuin lukossa. Alkaa käydä liian raskaaksi jo psyykkisesti. Puhumisen kynnys on liian suuri koska aiemmin kun olen koittanut keskustella niin mies on vaan hiljaa eikä puhu mitään.Toisaalta ei hän myöskään voi ajatuksiani lukea.
Olen onnellisimmillani kun hän on töissä, mutta silloinkin on rinnassa "ahdistus", että voi ei,kohta se tulee taas kotiin. Järkeni mukaan haluan aikalisää.Mutta pelkään sen olevan suhteen loppu.Kuitenkin välitän hänestä hirmuisesti.Miten sanoa toiselle että lähdetkös nyt vaikka vanhemmillesi kun en jaksa katsoa pärstääsi? En pysty sanomaan niin pahasti toiselle...
Ymmärtäisin tämän kaiken jos oltaisi asuttu yhdessä vuodenpäivät, mutta tämä on niin alussa että huh... Tiedän olevani tähän osasyyllinen kun tähän otin asumaan.Mutta en olisi osannut aavistaa miten kaikki muuttuu.Ja nyt on kaikki niin solmussa.Pelkään mielenterveyteni puolesta.Pelkään että masennukseni puhkeaa uudestaan ja että alan saada paniikkikohtauksia.
Raskainta on se kun ei ole ketään kelle jutella,ei ketään joka ymmärtäisi...
Toisaalta kun mietin niin minulla on kaikki tosi hyvin ja on kaikki se mitä on halunnutkin. Olen nyt kuukauden verran asunut yhdessä mieheni kanssa. Ja nyt shokkiuutinen: tunnettu ollaan vähän yli kaksi KUUKAUTTA.Tiedän kyllä. Silti yhteenmuutto oli yhteinen päätös vaikka ainakin minä taisin mennä enemmän tunteiden kuin järjen mukaan. Suurin huolenaiheeni aluksi oli se saanko omaa aikaa, sillä se on minulle elintärkeää.Tarvitsen omaa aikaa ja paljon.Ja kyllähän sitä olen saanutkin kun mies on töissä ja itse olen sairauslomalla.
Mutta.Suhde on mielestäni mennyt karille.Tuntuu pahalle sanoa näin mutta niin se on... Meillä ei ole seksiä lainkaan.Jos on tuuria niin kerta viikossa on maksimi.Ja silloinkin on itse ollut aloitteen tekijä. Mainitsen tähän väliin että toivoisin asiallisia vastauksia. Emme tee asioita yhdessä.Syömme yhdessä ja käymme kaupassa, mutta siihen se jää. Hän pelaa tietokone pelejä kaiken sen vapaa ajan jota hänellä on.Sitten mennään sänkyyn lukemaan aku ankkaa. Hän jättää tiskit sinne sun tänne (pyykeistä puhumattakaan). En odota että hän tiskaisi joka ilta,riittäisi pelkästään että veisi tiskit altaaseen eikä minun tarvitsisi niitä joka puolelta etsiä.Mies on 23vuotias ja itse olen 25 (jos joku miettii).
Tänään ollut sellainen päivä, että en ole enää jaksanut hymyillä enkä katsoa hänen kanssaan youtubesta videopätkiä. Minua itkettää ja haluaisin olla vain rauhassa,yksin. Mieheni nukkui tänään puoleen päivään jonka jälkeen pelasi pari tuntia, mutta se oli niin uuvuttavaa että meni takaisin nukkumaan.Heräsi siinä kuuden aikoihin pelaamaan.Kohta on taas nukkumaanmeno aika. Olen vain ollut hiljaa.En saa sanoja suustani, olen kuin lukossa. Alkaa käydä liian raskaaksi jo psyykkisesti. Puhumisen kynnys on liian suuri koska aiemmin kun olen koittanut keskustella niin mies on vaan hiljaa eikä puhu mitään.Toisaalta ei hän myöskään voi ajatuksiani lukea.
Olen onnellisimmillani kun hän on töissä, mutta silloinkin on rinnassa "ahdistus", että voi ei,kohta se tulee taas kotiin. Järkeni mukaan haluan aikalisää.Mutta pelkään sen olevan suhteen loppu.Kuitenkin välitän hänestä hirmuisesti.Miten sanoa toiselle että lähdetkös nyt vaikka vanhemmillesi kun en jaksa katsoa pärstääsi? En pysty sanomaan niin pahasti toiselle...
Ymmärtäisin tämän kaiken jos oltaisi asuttu yhdessä vuodenpäivät, mutta tämä on niin alussa että huh... Tiedän olevani tähän osasyyllinen kun tähän otin asumaan.Mutta en olisi osannut aavistaa miten kaikki muuttuu.Ja nyt on kaikki niin solmussa.Pelkään mielenterveyteni puolesta.Pelkään että masennukseni puhkeaa uudestaan ja että alan saada paniikkikohtauksia.
Raskainta on se kun ei ole ketään kelle jutella,ei ketään joka ymmärtäisi...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ekaksi tekikisi mieli kirjoittaa muutama sananen liian nopeasta yhteenmuuttamisestanne, mutta jospa keskitytään syyllistämisen sijaan ratkomaan itse ongelmaa. Pelkäät siis, että aikalisä (jota ilmiselvästi tarvitset) olisi suhteen loppu? Eiköhän teidän suhteenne ala olemana jo aika taputeltu, kun sinusta tuntuu tuolta jo nyt. Kerro rohkeasti hänelle mitä tunnet ja jos ette saa asioihin selvyyttä niin ehdota hänelle poismuuttoa, that's it. Vaikka välität hänestä niin miksi ihmeessä uhraisit oman mielenterveytesi hänen takiaan? Vain sen takia, ettet kehtaa näyttää sille ovea? Elämässä, kun ei voi olla aina kiva kaikille tai olla satuttamatta. Tuskin mies sinusta välittää (ainakaan kertomasi perusteella) niin paljon, että hän sitä enää eronne jälkeen juuri muistelisi.
Tehän olette tunteneet vasta pari kuukautta, sinullahan on vielä "helppoa" verrattuna niihin, joita yhdistävät esim. lapset tai pitkä historia. Tsemppiä!
Heti alku kommentti sullakin taitaa olla vanhemmat joille voit aina puhua. Tosin vastaus ei ole yhtä rehti ja suora koska he haluavat olla hellävaraisia aika varmasti.
Olet tehnyt tyhmästi, menny liian helposti passaamaan nörttiä.
Mussa on samoja vikoja: pelaan, syönkoneella jätän likasii astioita pöydälleni. Mutta voin kokemuksesta sanoa että kun puhtaat astiat loppuvat ja tulee ilmoitus emännältä että sun tiskivuoro niin se on pakko tiskata ja samalla ne tiskaa kaikki. Nörtit tekee heti kun on pakko, tiskit tai pyykit sama lääke toimii.
Puhtaasti et pysty kilpailemaan jos ihmisen pääharrastus on pelit. Pelaaminen ei ole pakko (addiktio, paitsi hyvin hyvin harvoin) se on vaan hemmetin hauskaa, siinä on voittamisen tai saavuttamisen tunne joka tuntuu kivalta. Helpoin tapa on opetella itsekin pelaamaan ja sisäistää itseään nörtin maailmaan. Silloin hän näkee ettet vihaa hänen harrastustaan ja ette ole sen osalta eri planeetoilta. Yleensä nörtin ystävät löytyvät pelistä. Pelit sisältävät siis harrastuksen (tekemisen), harrastus yhteisön ja parhaat kaverit. Luuletko että joku ihminen voi hänet repiä suoraan irti? Not.
Toisaalta sun kanssa seurustelu saattoi unohtua häneltä koska siitä tuli itsestään selvyys kun muutti sun luokse, mutta sen illuusion tuhoaminen ei tuo häntä takaisin. Tän vanhempien luona asuneen nörtin pitää vaan iskee naama realiteeteihin, alkaa tekemään itse ja avot kun alkaa arvostamaan muutakin kuin pelejä.
Se on jännä ilmiö että kun nörtillä on tietokone ja pelit lähellä niin niistä saattaa tulla helpoin ja hauskin tekeminen. Jos kone hajoaa tai joku estää sen käytön se o ongelma joka korjataan. Jos saat nörtin pois koneelta niin että asiaa ei sinänsä voi korjata (kone kaukana reissun aikana tms)niin nörtin mieli hakeutuu muuhun kohteeseen, siis sinuun todennäköisesti koska hän sun kans alkoi suhteeseen pelien ulkopuolella.
Niin sanotusssa peli addiktiossa on kyse siitäkin että pelaaja saa pelissä hyväksyntää muilta ja hän kokee että hänen teoillaan on merkitystä muille. Toisin sanoen aika-lisä ei auta ongelmaan ainakaan hänen puoleltaan ja jättäminen ei myöskään hetkauta koska ajatus on varmaan "mjaaah... no eihän MULLA ollukaan väliä SULLE"
Älä mene nainen lukkoon ei sun välttis tarvi sanoa ongelmasta mitään sanot vaan että lähtään tekemään jotain muuta kuin ollaan kotona.
Jos passitat tyypin vanhempiensa luokse niin tod näk häntä ei kinnosta, sielläkin voi pelata (ollu pois himasta liian lyhyen aikaa että vanhemmat alkais vituttamaan kun takas joutuu). Ihminen ei tykkää hävitä mutta pikku 'häviö' ei haittaa jos kivaa tekemistä voi jatkaa heti kuitenkin.
Tämä siis parisuhteessa elävältä elämäntapa ammatti nörtiltä joka aamulla antaa puolisolleen pusun ennenkun haihtuu ovesta töihin.
Hahahahhahahaha hahahahahah, tollasii ne naiset on. Tyhmii kuin saapas. Mitä naiset oppii tästä tapauksesta. Tuskin mitään ut sanon nyt ainakin et kannattaa tutustua mieheen ennen kun muuttaa yhteen. Jos mies sanoo viikon tuntemisen jälkeen et rakastaa niin ei kannata pyytää muutamaan yhteen vielä.