Raivostun tyhjästä?

(varoitus: kirjoittaja on mies)

Niin tuo stressi ja oma "takakireä vire" josta ei ole itse edes tietoinen ennenkuin sähähtää itsensäkin yllättäen. Ei toi ole naisten etuoikeus, huomaan miehenä että ihan sama pätee kyllä minuunkin.

On vain huono kehä tuokin "pännii kaikki/muista olla kiva, älä suutu". Huono neuvoa mitään kun en tiedä millainen suhteenne on, ts se mikä jollain pariskunnalla on "pientä laukaustenvaihtoa" on jollain toisella pariskunnalla jo "avioliittoneuvojan paikka". :) Hymiö sallittakoon, elämää tämä vain on. Yksin tai kaksin.

Sanoisin niin että yritä keksiä joku keino jolla tota taustastressiäsi mielessäsi saisit hakattua turpiin, mikä tahansa tekeminen. Se enemmän mun mielestä se syy, äijäsi enenmmänkin se tikku bensaan noiden asioiden suhteen.

Mietis mielessäsi että kuinka usein sinusta sähähtää enemmänkin se tyytymättömyys/väsymys (tms ym ym) kuin se että sinua olisi oikeasti haluttu loukata.

Se stressikiukun purku taustalta MILLÄ TAHANSA tavalla minkä omaksesi koet, olisi SINULLE se paras juttu nyt, siitä hyötyy muutkin siinä siivellä.

Oliko tolkkua?

Kyllähän tuo vähän oudolta kuulostaa. Ymmärsinköhän oikein? Eli poikaystäväsi toistuvasti loukkaa sinua puheillaan, mutta ainoastaan sinun tulisi muuttua, sinun tulisi oppia pitämään mölyt mahassasi?

Minusta sinun kannattaisi joskus rauhassa selittää mikä hänen puheissaan sinua loukkaa tai jos aiheesta on vaikea puhua kirjoita hänelle kirje, jossa erittelet sen, miksi loukkaannut hänen puheistaan. Kirjoittaminen olisi siinä mielessäkin hyvä, että saisit rauhassa itsellesi selkeytettyä syitä loukkaantumisellesi. Eikä sillä oikeastaan ole edes väliä, vaikka poikaystäväsi ei täysin ymmärtäisikään miksi jotkut hänen puheensa loukkaavat, koska sinulle kyseessä voi olla tärkeä asia, esim. jostain aiemmista huonoista kokemuksista kumpuava, ja kyllä poikaystäväsi tulisi silloin kunnioittaa sinua ja erilaisuuttanne. Hänelle taas jotkin muut asiat voivat yhtä lailla on tärkeitä, vaikkeivat sinulle olisikaan.

Jos hän sen jälkeen vielä jatkaa loukkaavia puheitaan, niin silloinhan kyseessä on jo tietoinen kiusanteko ja alistaminen ja silloin sinuna kyllä vakavasti miettisin kannattaako sellaista suhdetta jatkaa.

Vuosia sitten seurustelin pojan kanssa, jolla oli jatkuvasti tapana puhua existään ja muista naisista, vaikka tiesi sen loukkaavan minua. Oli esimerkiksi pettänyt minua erään tuttavansa kanssa ja aina kun hän puhui siitä, se pettämisen tuska nousi taas mieleeni. Pyysin häntä useaan otteeseen olemaan puhumatta aiheesta, mutta loppujen lopuksi tuntui, ettei hän vain yksinkertaisesti välittänyt siitä, että toistuvasti loukkasi minua. Saattoi esimerkiksi alkaa puhua muista naisista yhteisten ystäviemme luona ihan selkeästi tarkoituksenaan vaan kiusata ja alistaa minua, ikään kuin haluten näyttää ystävillemme että katsokaa nyt, noin hullu tuo (minä) on.

Lopulta homma meni siihen pisteeseen, ettei muuta vaihtoehtoa ollut kuin lopettaa suhde ja hetkeäkään en ole katunut.

En tietenkään voi tietää, onko teillä kyse tästä, mutta tulipa vain mieleeni.

Kiitos carabinieri hyvistä vinkeistä. :) Sain kyllä hyvin tolkkua mitä hait takaa kirjoituksellasi.

Tottahan se on, että nuo stressitekijät ja väsymys useimmiten ne kiukunpurkaukset aiheuttaa. Pitäisi keksiä joku uusi harrastus tai asia millä saisi omaa stressiä vähän tasaantumaan. Joo, ei avioliittoneuvojan luo ihan herkästi taida olla itsekään menossa, ja toki sellainen pieni naljailu puolin ja toisin on ihan virkistävää. Joskus ihan huomaamatta mies voi vahingossa osua minulle arkaan paikkaan. Liittyen esim. siihen mitä minulla aiemmassa suhteessa ollut tai muu henk koht vaikea asia, niin tuntuu vaan pahalta.

Sepä se, kun en saa sanottua aina mikä mättää. Helpompi siis minullakin on ihan kirjoittaa asiani joko paperille tms, ja näin olen välillä tehnytkin. Mutta sitä pitäisi kai tehdä paljon useammin...ettei tule sitten kaikki kerralla. Ei haluaisi itsekään pitää asioita sisällään ja siitä johtuen olla huonolla tuulella jatkuvasti. Oliskos se nyrkkeilysäkki asiaa :D

Niin vielä tarkennukseksi, ettei mies siis tarkoituksella mitenkään minua mollaa sanoillaan. Itse on vain muutamiin asioihin niin herkkä, ja loput on sitten vain mielen oikutteluja..johtunevat noista edellä mainituista seikoista.

Mitä minun pitäisi tehdä kun minun tyttöystäväni suuttuu siis olen mies :) ja se kyllä suuttuu pienistäkin asioista. Esim :no ei oikee tuu nyt mitään hyvää esimerkkiä mieleen :/, mutta oikeesti toivoisin apua koska kohta minulla menee lopullisesti hermot. En uskalla kohta sanoa sanaakaan, kun suuttuu jokaisesta asiasta mitä sanon. Toivoisin oikeesti jonkinlaista apua tähän asiaan. Ja ollaan oltu yhdessä 22 kk.

Eli myönnät nyt avoimesti olevasi vatipää. Mitä jos vaikka kasvaisit henkisesti vakaaksi ihmiseksi.

Tiedän miltä toi tuntuu, koska itse olen lähes täysin samanlainen. Kärsin erittäin huonosta itsetunnosta, ja saatan ottaa kaikenlaisen palautteen negatiivisena. Ja miehet joskus tosiaan saattavat sanoa jotain, ajattelematta sen suuremmin, että miltä se toisesta tuntuu. Olen myös itse huomannut, että saatan hermostua siitäkin, jos mies kertoo yhdenkin tarinan entisestä naisystävästään. Minusta se tuntuu pahalta, että "nykyisen" suhteen aikana täytyy kerrata edellistä suhdetta. Voin myöntää ihan rehellisesti, että minua ei kiinnosta se, että millainen ex-naisystävä on ollut. Ja vielä raivostuttavampaa on se, jos ihannoiden kerrataan suhteen hyviä puolia. Ja minun mielestäni edellisiä seksikokemuksia ei tarvitse suhteessa kerrata, mutta jos aiotaan "kokeilla jotain uutta" tai keskustellaan fantasioista ja mieliasioista, niin silloin voi hieman palata vanhaan.

Olen myös huomannut, että kiukutteluni ja suuttumiseni ärsyttää miestä, ja jopa työntää häntä pois luotani, mutta eikö parisuhteen tarkoituksena ole vähän niinkuin rakastaa toista sellaisena kuin tämä on? Että periaatteessa kummallakaan ei pitäisi olla syytä olla nyreissään toiselle, jos on aikoinaan toisen valinnut, mutta eihän kukaan todellakaan ole täydellinen. Ja mielestäni asioista täytyy keskustella ennen kuin on liian myöhäistä. Eli rakentava keskustelu miehen kanssa siitä, että mitä hän teki, mistä hermostuin, olisi hyvä, mutta kun miesten kanssa on joskus niin vaikea keskustella. Eikä miehet keskustele asioista, niinkuin naiset, vaan miehet niin sanotusti "pakkaa kamat ja häipyy" jos jokin mättää tai kyllästyttää.

Minun on ainakin erittäin vaikea olla hermostumatta, ja jopa perheeni sanoo että hermostun liian pienestä. Ja muutun todella ärsyttäväksi kun suutun. Ja aina, ihan aina sanon asioita mitä en tarkoita, se tuntuu pahalta jo sillä sekunnilla kun sanat ovat tulleet suusta.

Mutta täytyy yrittää, yrittää olla ymmärtäväisempi, ja olla stressaamatta liikaa, mutta niinkuin sanoit, helpommin sanottu kuin tehty. Ehkä minun otsassa ainakin pitäisi lukea, että "käsiteltävä erittäin hellävaroen, älä ravistele" :D

En sentään sano mitä en tarkottais, vaan tuo totta meilläkin, et onnistun sanomaan sellaista, mikä vaan ärsyttää miestä. Sitten kun kumpikin on edes vähän rauhoittunut koitan alkaa selvittää asiaa mistä tuli riitaa, hän (mies) ei halua puhua ja käskee olla hiljaa. Myöntää kuitenkin että intän ja lisäsi perään, että se on naisille tyypillistä, mutta jatkaa kuitenkin, ettei tämän takia kanssani voi keskustella, koska intän.

Minusta minulla oli joskus parempikin itsevarmuus ja vahvemmat mielipiteet, mutta tuntuu että riidat tuon toisen puolikkaan kanssa ovat ne musertaneet. Tuntuu että hän omilla sanoillaan on saanut ne hajalle, osaa ikään kuin vetää oikeista naruista, mistä musertaa ne. En tiiä tajuaako itse vai eikö vaan välitä. Eli tästä pitäisi nyt vaan vahvistua eikä antaa enää vaikuttaa omiin kantoihin. Mutta ei jaksais riidellä tuolleen. Mulla kuulema joskus tyhmät mielipiteet, aha?

Ihan kuin oisin itse kirjoittanut tuon. Niin ajankohtainen asia tällä hetkellä ja eilen oli hirveä riita aivan pikkuasiasta, joka sitten paisui koska mies ei tajunnut että hän loukkasi minua. Työstressi painaa tosi pahasti päälle, joten se ei tosiaan helpota asiaa.

Mulla kesti aikaa tosi paljon edes näyttää miehelle, että kuinka herkkä loppujen lopuksi olen, hyökkäys on paras puolustus periaatteella kun on itseään suojellut.
Sitten kun lopulta kykenin näyttämään että kuinka herkkä olen, niin miehenikin ymmärsi tilanteen aivan eri tavalla.

Lisäksi tarvitsen aikaa miettiä että mikä tilanteessa ärsytti. Ja kun saan rauhassa miettä asian ja sen että miten sen ilmaisen niin siinä vaiheessa riidatkin ratkeaa. Mies on oppinut siihen, että jos hanttiin menee niin antaa aikaa miettiä rauhassa.

Mutta sen neuvon annan, että ole oma itsesi ja älä pelkää näyttää tunteita. Pyydä aikaa miettiä, jos riita tulee ja selvittäkää asia.

Hienoa, että olet itse tiedostanut ongelman! Tuttu tilanne mullekin, mutta olen kai vähitellen aikuistunut ja oppinut tuntemaan ja hillitsemään reaktioitani. Jos olen huonolla tuulella, yritän pukea sen sanoiksi jo etukäteen. Stressi ja paha mieli eivät oikeuta kohtelemaan muita miten tahansa, mutta kun saa sanottua, että ketuttaa, puoliso voi suhtautua vähän ymmärtäväisemmin ja tajuta, että vika ei viime kädessä ole hänessä.

Ja silloinkin kun puolisossa on vikaa, kannattaa muistaa, että oma käytös on omalla vastuulla. Mulle riittää nykyään usein se, että keksin miehelle nasevan kommentin tai vastauksen (osaan olla tosi pisteliäs) - mutta en sano sitä ääneen. Ihan niin kuin laihdutuskuurilla herkusta kieltäytyminen saattaa johtaa suurempaan palkintoon kuin herkun nauttiminen, mutta viiveellä. Ja sitten yksi älyttömän yksinkertainen vinkki: kun huomaa sanoneensa jotain, mitä ei tarkoita ja jota katuu samalla hetkellä, voisko ajatella, että pyytäisi heti anteeksi ennen kuin konflikti laajenee? Ihmisellä on vapaus rikkoa kaavat ja valita toisin.

Mulla on paha tapa alkaa johdatella ajatuksiani harhaan. Kun mies tekee tai sanoo jotain, alan paisutella asiaa mielessäni ja tehdä omia tulkintojani. Tästä tavasta on vaikea päästä irti, varsinkin, jos on epävarma itsestään. Yritän kovasti ajatella, että mun ajatukseni ovat vain ajatuksia ja ne kertovat minusta, ei siitä, mitä mieheni yrittää sanoa.

Miehessänikin on tätä vikaa, että kun jokin suhteeseen kuulumaton asia mättää, mies on tosi kireä ja räjähdysherkkä. Hän ottaa normaalit vitsinheitot henkilökohtaisesti, etsii piilomerkityksiä ja syyttää mua vittuilusta. Näitä kausia tulee ja menee, ei siihen ole suhde kaatunut. Olen kyllä yrittänyt sanoa, että parisuhteessa meidän pitää olla samalla puolella, ei toisiamme vastaan. Ja jos on oikeita ongelmia (suhteen ulkopuolella), miksi antaa niiden nakertaa sitä, minkä pitäisi toimia tukena ja turvana?

Mutta raivostuttavinta on se, ettei mies halua selvittää riitoja. Kun hän on tyyntynyt, asia on hänen mielestään käsitelty. Anteeksi-sanaa ei suusta kuulu, joskin teoista anteeksipyyntö on luettavissa. OK. Itse haluaisin kuitenkin käsitellä riidan aiheen niin, ettei samasta asiasta tarvitsisi toista kertaa kinata. Jos ollaankin eri mieltä, ollaan sitten, mutta ei tapella. Mies taas vetäytyy ja ksäkee olemaan hiljaa. Ja se ärsyttää! Siitä tulee tunne, että minut torjutaan, että miestä ei kiinnosta, mitä mä ajattelen ja tunne. Että hän ikään kuin voisi ajatella mun puolesta, mikä on hyvin ja oikein.

Minulla on kanssa sama vika että raivostun helposti mitättömistä asioista kuin pikkupoika tai nainen ja olen täynnä valkohehkuista raivoa! Silloin olen aivan mahdoton!

T: 45 vuotias mies