Olen seurustellut 3 vuotta tämän miehen kanssa. Nyt on tultu kuitenkin siihen pisteeseen että juttu ei oikein toimi. Minulle on aina ollut tärkeämpi perhe ja läheisyys. Kun taas hän haluaa nousta uralla ja tehdä omia juttuja. Ymmärrän sen täysin sillä itsekkin haluan vielä paljon elämältä. Minusta vain tuntuu että hän ei anna minulle tarpeeksi aikaa ja läheisyyttä. Ei edes jutella asioista kunnolla.
Minusta tämä ei ole enään terveen parisuhteen tapaista, Vai onko se vain niin että se rakkaus ei ole ikuista? onko joskus sellaisia pitkiäkin kausia milloin parisuhteessa milloin se kumppani jää toiseksi ja ura on se ykkönen? Miksi sitten minä osaan balansoida nämä asiat?
Kertokaa mielipiteenne. Mielenkiintoista tietää miten muilla on pitkissä parisuhteessa. Sillä kaikki äheiseni ovat sinkkuja ja heillä ei ole ollut näin pitkiä suhteita, Siksi haluaisin kuulla objektiivista mielipidettä asiasta.
Minusta tämä ei ole enään terveen parisuhteen tapaista, Vai onko se vain niin että se rakkaus ei ole ikuista? onko joskus sellaisia pitkiäkin kausia milloin parisuhteessa milloin se kumppani jää toiseksi ja ura on se ykkönen? Miksi sitten minä osaan balansoida nämä asiat?
Kertokaa mielipiteenne. Mielenkiintoista tietää miten muilla on pitkissä parisuhteessa. Sillä kaikki äheiseni ovat sinkkuja ja heillä ei ole ollut näin pitkiä suhteita, Siksi haluaisin kuulla objektiivista mielipidettä asiasta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Rakkaus ei ole ikuista, mutta joku rakkauksista jää viimeiseksi elämässä. Se voi olla se pisin ja paras.
Ei parisuhteessa kuulu olla pitkiä kausia, jolloin kumppani jää toiseksi, kolmanneksi jne. Siinä toivossa moni kitkuttaa, että se olis joku vaihe vaan. Ei ole. Se ei muutu kummemmaksi kuin eroamalla. Tee itsellesi se palvelus, koska tuolla on kuin meren mutaa vapaana miehiä, jotka haluaa antaa ja saada läheisyyttä yhtä paljon kuin sinä.
Onkohan koskaan tällainen "aloitetaan puhtaalta pöydältä " juttu oikeast toiminut?
en ainakaan usko..
Meillä on samantyyppinen tilanne, seurusteltu n. 3 vuotta. Miehelle työ on se ykkösjuttu, minulle taas parisuhde ja läheisyys. Alkuaikoina meillä oli enemmän yhteistä aikaa ja tekemistä, mutta ne ovat vähitellen jääneet pois. Nyt olemme kuin kämppikset, jotka asuvat yhdessä ja näkevät silloin tällöin. Mielestäni normaaliin, toimivaan parisuhteeseen kuuluu kuitenkin myös läheisyyttä, toisen huomioon ottamista sanoin ja teoin, keskustelua, yhteisiä harrastuksia/tekemistä. Olen miettinyt tulevaisuutta ja sitä, olemmeko liian erilaisia? Tottakai kumppanissani on myös paljon hyviä puolia, minkä vuoksi olen aikoinaan hänen kanssaan suhteen aloittanut.
Juttele miehesi kanssa ja vaadi selkeä vastaus.
Tai laita aikajana.
On kait niin että olette olleet tietty ihastuneita yms. mutta elämäntoiveet/ tavoitteet ovat vain eri linjalla.
Kannattaisi ehdottomasti ottaa selvää.
Ja toimivan parisuhteen kannalta pitää keskustella jutut auki.
Jos se ei onnistu niin perhekuvio tulee olemaan vaikea, koska tuosta lähtökohdasta ilmeisesti ristiriitoja tulee - kuka hoitaa/siivoo/tekee mitäkin?
Lapsille ei hyvä juttu.
Ja sitten kun miehillä on vaikeaa niin helposti luiskahtavat sinne takaportille.
Että kuka siinä tulee kärsimään loppupeleissä?
Lasten hankkiminen tulisi ehdottomasti olla molemmille osapuolille 1. juttu - jos ei ole niin ei kannata hankkia lapsia jos suhde on niin tärkeä.
Sääntö numero 1.
Älä koskaan yritä uudelleen !!
Tämä sääntö riittää pärjäämään.