Ulkonäkö:
Hän on minua pidempi.
Tukan mallilla ja värillä ei ole paljon väliä, kunhan ei sorru hirveisiin kasariletteihin ja/tai ymmärtää ettei kaljuuntuvalle enää käy mikä tahansa hiustyyli, eikä missään tapauksessa yritä peittää kaljuuntumistaan.
Parta saa olla naamassa tai olla olematta, se ei kuulu minulle. Pukeutumisessa tältä vuosikymmeneltä olevat farkut ja T-paita kelpaa, kunhan vaatteet on siistit. Juoksulenkkarit vain lenkille, purkkarit iso eikiitos.
Luonne: Saa minut nauramaan, mutta ei miljardi kertaa kierrettyjä vitsejä laukomalla. Koska olen itse äykkämäykkä, niin rauhallinen saa olla: Riitelytaidot pitäisi olla sitä luokkaa, että kuuntelee ja antaa minun räyhätä. Iloluontoinen, mutta ei sellainen joka vetää kaiken vitsiksi. Jos jokin mättää, niin sanoo mikä mättää eikä mökötä päiväkaupalla. Jos vielä saisi haleja ja pusuja ilman että tarvitsee pyytää, niin hyvä. Ja jos tekee mieli, niin ei käy kiinni kuin sika limppuun.
Äly: Sitä pitää olla. En ole idiootimmasta päästä itsekään, mutta liian "sivistyneitä" keskustelevat ihmiset ovat rasittavia. Ja en todellakaan pidä Jörn Donnerin paskasta, Dostojevskista enkä Kafkasta. Mieluummin luen Andersenin satuja. Yhtä elämää on tylsä kuluttaa ylimielisen sonnan lukemiseen.
Kielitaito: Edes englanti pitäisi hallita hyvin, ilman tanka-aksenttia. Ei käytä töykeää, ylimielistä tai junttimaista puhetapaa kenenkään kuullen. Puhuu ja pussaa, mutta ei puhu liikaa. Inhoan lepertelyä, lässytystä ja neitimäistä puhetyyliä miehellä.
Maailmankatsomus: Ei minkään sortin uskovainen. Autan heikkoja, mutta en suvaitse niitä jotka käyttävät hyväkseen muiden hyväntahtoisuutta. En arvosta minkään sortin punaviherpiiperöitä, joten en sellaista halua kumppaniksikaan. Niin ja minä syön lihaa, sehän meidät erotti aikoinaan veljistämme apinoista.
Koulutus ja työ: On ja on. Sama kai onko putkimies tai professori, kunhan puheenaiheet, kiinnostuksenkohteet ja käytöstavat natsaavat. Enemmän merkitystä on yleisellä olemuksella, eli en halua hävetä junttia enkä tylsistyä kuoliaaksi jonkun itsestään liikoja ajattelevan mahtipontisen miessovinistisian kanssa.
Lapset: Ei ole edellisestä, kuten ei minullakaan.
Suku: Saa olla, mutta se ei saa sanella minun, hänen eikä meidän tekemisiä. Soittaa äidilleen ainakin kerran kuussa, mutta ei roikuta puolin ja toisin.
Asunto: Siisti. Ei tarvitse olla taidetta, klassikkokirjoja, viinitelineitä ja muuta sontaa, kunhan vessanpöntössä ei ole jarrutusraitoja ja siitä läheltä löytyy vessapaperia.
Harrastukset: Saa olla ihan ikiomat, mutta semmoiset että yhdet treenit voi jättää väliin ja viedä minut vaikka ajelulle - ihan pyytämättä. Arki-illat ovat harrastuksia varten, viikonloppuna vedetään lonkkaa.
Kaverit: Saa ja pitää olla, mutta mielellään semmoisia joilla on oma elämä kasassa. Hätämajoitusta saa, mutta meille ei tarvitse tulla viikkokausiksi venymään. Minun kanssani on helppo tulla toimeen, kunhan ei esitä mitään ja käyttäytyy asialllisesti.
Naiskaverit: Saa olla. Mutta ne on esiteltävä minulle ja myös minut kutsuttava rientoihin. Ja niiden kanssa olisi parempi olla viettämättä kahdenkeskisiä hetkiä toisessa huoneessa. Ja propun seinään laittaminen ei ole mikään tekosyy soittaa MINUN miehelleni. Ei se ole rakettitiedettä.
Exät: Saa olla. Mutta ei semmoisia, jotka soittelevat keskellä yötä/kännissä/muuten vaan muistellen menneitä. En tee sitä itsekään. Puhelimessani ei ole exien puhelinnumeroita, joten ei tarvitse hänelläkään olla. Entinen on entinen yleensä ihan syystä.
Sosiaalinen media: Saa käyttää, mutta kavereiden on parempi olla vain IRL-kavereita ja sukulaisia, kuten minulla.
Porno: Saa katsoa, kunhan minun ei tarvitse katsoa sitä vierestä.. tai mennä yksin nukkumaan.
Uskollisuus: Toisen naisen kanssa saa jutella ja nauraa. Halauksesta voidaan neuvotella, jos ollaan oltu tuttuja jo ennen minua. Kaikki muu pistää pelin poikki meidän välillä. En itsekään hali kuin sellaisia miehiä jotka olen tuntenut kakarasta asti. Kaunista naista saa katsoa perään, mutta mielellään monttu kiinni ja aurinkolasien takaa, ettei minulle tule paha mieli. Katsonhan itsekin jos joku luomakunnan valio ohi kulkee, mutta vaivihkaa, mikäli olen seurassa.
Alkoholi: Ehdottomasti ei. Ei edes saunakaljaa.
Tupakka: Ei missään muodossa. Tupakoitsijan pussaaminen on ällöttävää.
Vielä lopuksi: Tietää, että minulle romanttinen ilta on leffa, ravintolaan syömään ja sen jälkeen kotisohvalla erä laivanupotusta. Tietää, että syksyn tullen masennun ja haluan kuunnella musiikkia pimeässä - eikä keksi tehdä tikusta härkästä. Ja jos raahaan niska vääränä painavia matkalaukkuja, hän tarjoutuu kantamaan toisen, mutta ei raasta sitä käsistäni ihan kuin olisin heikko. Itsehän olen ne pakannut, mutta saatan joskus yliarvioida voimani.

Vastaukset 14
Vanhimmat
ihana provo :)
On siinä passiivista aggressiota kerrakseen.
"Ja en todellakaan pidä Jörn Donnerin paskasta, Dostojevskista enkä Kafkasta. Mieluummin luen Andersenin satuja. Yhtä elämää on tylsä kuluttaa ylimielisen sonnan lukemiseen."
-Eli se että kirjoitukset ja ajatukset menevät yli sun hilseen tekee niistä "ylimielistä sontaa"?! XD
Ehkä sä sittenkin olet sieltä "idiootimmasta päästä".... X)
Joo no ihan ok lista, mutta tuo ei minkään sortin uskovainen on mielestäni ihan turha pyyntö. Uskovaiset ovat erittäin mukavaa porukkaa ja moni parhaista kavereistanikin on uskovainen. Ja uskovaiset osaa käyttäytyä eivätkä kiroile ainakaan turhaan. Sama juttu viherpiipertäjistä aika turha. Ymmärrän kyllä ettei sellaset kiinnosta kuten ei muakaa....
No toi täydellinen alkoholittomuus on mielestäni kova pyyntö mutta saahan sitä pyytää. Itselläni repesi tuohon iha täysin.
Toi sosiaalinen media juttu ymmärrän kyllä että vain irl kaverit sinne kuuluu mutta onko sillä oikeasti merkitystä.
Mielestäni outoa ettei saa toisia tyttökavereita halata. Kunhan ei tee mitää muuta, halaushan on klassinen ystävyyden merkki.
Ja muista jättää sitten itsekkin ne kaverit joilla ei oo elämä kasassa tai kaatuu. Ei kauheen hyvän ystävän merkki tuollainen. Itsekkin vaadin ettei ole kaveri kokoajan häiritsemässä.
Mutta rento olet näissä asunto porno ja työ asioisa.
Muuten kelpaisit mulle mutta minä juon ja tulen myös aina juomaan
Kahteen kohtaan tyssäsi:
-Lapsia on tehty.
-Sillon tällöin polttelen pikkusikarin. Ei päivittäinen eikä edes jokaviikkoinen tapa.
Yks jäi epäselväksi: Laivanupotusta kotisohvalla. Onko kyseessä siis se seurapeli, vaiko "laivanupotus", josta kaksimielisellä ajattelutavalla assosioituu helposti kohtuuton vaatimus miehen fyysisistä ulottuvuuksista?
heh heh heh
Mikäli tämä ei ollut provo, kuten joku tuossa aprikoi, niin lista oli ihan kohtuullinen. Veikkaanpa että alkoholi on vaatimus joka on lähinnä mahdotonta.
Tosi jees jutut sulla muutoin, erittäin hyviä ja realistisia kriteerejä, mutta mutta, tuo totaalinen alkoholikielto tuli kyllä aika puun takaa. Siihen kosahti, voi voi.
Olisi nyt edes ollut pari kertaa kuussa kohtuudella, tai että viini/hyvä olut ruoan kanssa menee tms. Mutta täydellinen ei! Höh.
Oletko kenties itse (juomaton) alkoholisti? Alkoholistiperheestä? Alkoholistiukkoja aina valitsemaan onnistunut?
Sulle on toi viina kovastikin arka asia?
Miksi miinukset ?
Tämän "rotumääritelmän" lukeminen sai hymyn huulille. Henk koht en kaikkea allekirjoita, esim alkoholin suhteen olen tasolla "pari saunakaljaa" ja tavallinen tapakrisititty passaa minulle, toiselle samanlaiselle oivallisesti.
Varsin realistisesti Tinja81 kirjoittaa. Ei turhaan "kruusaile" asioita ja sanoo, mille ei lämpene. Sehän on pelkästään positiivista, koska eipähän sitten tule yllätyksenä. Ei mitään nirppanokka-prinsessan tekstiä, vaan kirjoitettu tietoisena, ettei maailma ole täydellinen paikka eikä sen tarvitsekaan olla. Tinja81 on perillä siitä, mitä elämä on.
"Kliimaksi" asiassa on se, että kappas: tuollainen "määritelmän mukainen" mies leikkaa juuri takapihalla ruohoa..! Olen onnekas ja sattunut oikeaan aikaan oikeaan paikkaan törmätäkseni häneen ja mikä parasta, hän ei siitä törmäyksestä enää tointunut vaeltaakseen toiseen suuntaan.
Hyvää kannattaa odottaa - ja sitä parasta etenkin :-))
Onhan tuo nähty aika monienkin kohdalla miten se yks kalja menee. En yhtään ihmettele kun ihan omassa tuttavapiirissäkin näkee, miten paljon oma perhe merkitsee sen perjantain ja sunnuntain välisen yön "yhden kaljan" rinnalla.
vammanen hippi oot
Taidat olla jostain alkkisperheestä, kun suhtautuminen alkoholiin on tuota luokkaa...
Niin mitä sitten jos onkin? Tää ketju on oikein hyvä esimerkki siitä miten alkoholi on härmäläiselle tuulipukukansalle suurempi asia kuin Allah talebaneille.
yleissivistymätön, se oli maanviljelys joka mahdollisti kaikenlaisen suunnittelun, ei suinkaan liha!!!!
Muutoinkin sinusta saa sen kuvan, että olet aika karski ja kylmä, hieman pönttö.
Ihan normaalin fiksun miehen kriteerit nuo on.
Tosin saat aika fanaattisen ihmisen riesakseen jos otat absolutistin.
Pari provoahan tuolla on joukossa mutta jos aloittaja noin vaativa ja omistushaluinen niin suotta vaivaudut suhteeseen, sut dumpataan heti.