En ole kuullut ystävästäni neljään päivään, mikä on todella pitkä aika hänen yhteydenpitotahdillaan mitattuna. Tiedän hänen kantavan minulle kaunaa, varmaan vielä kauankin.
Sain päälleni silmittömän raivokohtauksen ja syytökset siitä, etten ole enää vähään aikaan kuulostanut kiinnostuneelta hänen huolistaan. Olen ollut ilkeä.
Oikeastaan olen vain ihminen.
Hän on epätasapainoinen, moniongelmainen, äkkipikainen, vihaa sisällään kantava nuori nainen. Lapsuuden traumoja vaikka muille jakaa. Ei käy terapiassa tällä hetkellä, vaikka olen sitä ehdottanut. Läheisriippuvainen hän on, kasaa elämänsä yhden ihmisen ympärille (viimeisimmän vuoden ajan olen ollut Se Bestis, miesystävän puuttuessa), huolehtii kyllä vastavuoroisesti, jotenkin liikaakin, jatkuvasti jakelee neuvoja ja loukkaantuu itse syvästi jos hänen käytöksensä kiemuroista huomauttaa. Ei pysty olemaan hetkeäkään yksin.
Ja minä taas, puolierakko, niin haluaisin välillä olla inhottavan itsekäs ja löhötä rauhassa kotisohvalla, ilman että täytyy jatkuvasti varautua olemaan Täydellinen Ystävä.
Toisaalta syytän itseäni, hän tulee vielä kolauttamaan minua siitä, että olen huono välittämään, mutta olen väsynyt.
Hänen elämänsä on jyrännyt omani päälle, tuntuu kuin olisin menettänyt osan itsestäni hänen dominointinsa ja kiukkuilunsa myötä. Onhan hänessä niin paljon hyvää, olen hänelle todella tärkeä ja tiedän hänen pitävän minua arvossa, mutta hänen liiallinen tunnollisuutensa (jaksaa AINA kuunnella, on AINA tavattavissa, holhoaa ja höösaa, jakelee neuvoja ulkonäkööni liittyen, viettäisi varmaan 24 tuntia päivässä seurassani jos antaisin niin tapahtua) ja se, että hän vaatii minulta samantasoista itsensä uhraamista, ei tunnu ihan terveeltä. Hän kohtelee minua aivan kuin edellisiä seurustelukumppaneitaan, antaa itsestään paljon mutta myös vaatii samaa määrää takaisin. Ei suuttumatta anna omaa tilaa.
Äh, onhan tässä osaksi luonne-eroakin, mutta kertoisitteko te palstalaiset onko teillä kokemusta hankalasta ystävästä, läheisriippuvaisesta, helposti suuttuvasta ja raivoavasta (eikä tunnusta ikinä itse olevansa erehtynyt, täysin toivotonta yrittää kääntää päätä riidoissa tai muutenkaan)...
Välitän hänestä kyllä ja olen auttanut, kuunnellut monet kriisit, ollut hänelle aidosti tukena ja hän on tukenut minua, mutta nyt minusta tuntuu (hävettää myöntää) että minulla olisi vapaampi olo jos hän loittonisi elämästäni. Haluan oman elämän, haluan hänen oppivan olemaan itsenäinen. Siinähän minä en voi auttaa, sillä verisin loukkaus hänelle on jos hänen läheisyydentarpeensa kielletään ja vihjataan asiassa tarvittavan ammattiauttajaa. Nyt kuitenkin vallitsee miellyttävä rauha, ehkä hän on jo etsimässä uutta liian tärkeää ystävää...
Sain päälleni silmittömän raivokohtauksen ja syytökset siitä, etten ole enää vähään aikaan kuulostanut kiinnostuneelta hänen huolistaan. Olen ollut ilkeä.
Oikeastaan olen vain ihminen.
Hän on epätasapainoinen, moniongelmainen, äkkipikainen, vihaa sisällään kantava nuori nainen. Lapsuuden traumoja vaikka muille jakaa. Ei käy terapiassa tällä hetkellä, vaikka olen sitä ehdottanut. Läheisriippuvainen hän on, kasaa elämänsä yhden ihmisen ympärille (viimeisimmän vuoden ajan olen ollut Se Bestis, miesystävän puuttuessa), huolehtii kyllä vastavuoroisesti, jotenkin liikaakin, jatkuvasti jakelee neuvoja ja loukkaantuu itse syvästi jos hänen käytöksensä kiemuroista huomauttaa. Ei pysty olemaan hetkeäkään yksin.
Ja minä taas, puolierakko, niin haluaisin välillä olla inhottavan itsekäs ja löhötä rauhassa kotisohvalla, ilman että täytyy jatkuvasti varautua olemaan Täydellinen Ystävä.
Toisaalta syytän itseäni, hän tulee vielä kolauttamaan minua siitä, että olen huono välittämään, mutta olen väsynyt.
Hänen elämänsä on jyrännyt omani päälle, tuntuu kuin olisin menettänyt osan itsestäni hänen dominointinsa ja kiukkuilunsa myötä. Onhan hänessä niin paljon hyvää, olen hänelle todella tärkeä ja tiedän hänen pitävän minua arvossa, mutta hänen liiallinen tunnollisuutensa (jaksaa AINA kuunnella, on AINA tavattavissa, holhoaa ja höösaa, jakelee neuvoja ulkonäkööni liittyen, viettäisi varmaan 24 tuntia päivässä seurassani jos antaisin niin tapahtua) ja se, että hän vaatii minulta samantasoista itsensä uhraamista, ei tunnu ihan terveeltä. Hän kohtelee minua aivan kuin edellisiä seurustelukumppaneitaan, antaa itsestään paljon mutta myös vaatii samaa määrää takaisin. Ei suuttumatta anna omaa tilaa.
Äh, onhan tässä osaksi luonne-eroakin, mutta kertoisitteko te palstalaiset onko teillä kokemusta hankalasta ystävästä, läheisriippuvaisesta, helposti suuttuvasta ja raivoavasta (eikä tunnusta ikinä itse olevansa erehtynyt, täysin toivotonta yrittää kääntää päätä riidoissa tai muutenkaan)...
Välitän hänestä kyllä ja olen auttanut, kuunnellut monet kriisit, ollut hänelle aidosti tukena ja hän on tukenut minua, mutta nyt minusta tuntuu (hävettää myöntää) että minulla olisi vapaampi olo jos hän loittonisi elämästäni. Haluan oman elämän, haluan hänen oppivan olemaan itsenäinen. Siinähän minä en voi auttaa, sillä verisin loukkaus hänelle on jos hänen läheisyydentarpeensa kielletään ja vihjataan asiassa tarvittavan ammattiauttajaa. Nyt kuitenkin vallitsee miellyttävä rauha, ehkä hän on jo etsimässä uutta liian tärkeää ystävää...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sinulla kuitenkin olisi hiukkasen ikävä.
Ymmärrän täysin. Itselläni on myös ystävä, joka kaataa huolensa, murheensa, masennuksensa ja itsemurhan halunsa niskaani. Muille hän näyttää hyvin pärjäävän roolia. Minulle ilkeilee, jos minulle tapahtuu jotain kivaa tai kerron jotain kivaa elämästäni. Muutenkin puhumme aina vain HÄNEN asioistaan, minun asiani eivät häntä kiinnosta. Olen ehdottanut hänelle terapiaa, muttei kuulemma ole ns. hullu omien sanojensa mukaan. Mitä en ymmärrä, koska olen itse kokenut erään rankan asian aikoinani ja turvautunut kelaamisen tarpeessa terapiaan, ettei tarvinnut muita rasittaa ylenmäärin huolillani. Nyt olen tuntenut itseni hänen roskakopakseen, ja ottanutkin hieman väliä kyseiseen henkilöön. Rajansa kaikella ja myös muille ihmisille täytyy antaa oma tilansa.
Tuttua tekstiä, vaikuttaa kovin narsistiselta persoonalta. Lukaiseppa joku kirja joka kertoo narsisitisesta persoonasta, siitä voisi olla sinulle paljon hyötyä.
käyttää sinua ilmaisena terapeuttinaan, tai likasankonaan, ihan miten vaan. Toisaalta tämä on myös positiivinen asia, ehkä hän kokee sinut muita tuntemiaan ihmisiä empaattisemmaksi. Siis sellaiseksi, jolle voi ja haluaa kertoa ongelmistaan. Liika on tietysti aina liikaa.
Saman kokeneena tiedän miten raskasta tuo on pidemmän päälle, ystävyys (kuten muutkin ihmissuhteet) perustuu mielestäni vastavuoroisuudelle, ja sitä tämänkaltaisissa "terapiasuhteissa" on harvoin. Jos tilanne käy liikaa voimille, niin mikään ei estä ottamasta vähän etäisyyttä tähän ystävään. Omaa henkistä hyvinvointiaan ei kannata uhrata liian vaativan ihmissuhteen takia. Kun saa itsensä taas balanssiin jaksaa paremmin näitäkin "ongelmakimppuja".
Mikset sitten sano suoraan hälle mitä ajattelet. Vai etkö osaa, oletko niin sovinnainen ettet osaa pukea sanoiksi ajatuksia? Se voisi laukaista tilanteen, jos saisit hänet itsensä ajattelemaan tekemisiään. Pientä oivallusta ehkä vaatii.
Sanomisten seurana loukkaantuminen, kuten tämäkin mykkäkoulu osoittaa. Ei kestä kritiikin murustakaan.
Siis tässä on tulos siitä kun kerrankin olen pyrkinyt ulos hänen valtansa alta, tuossa narsistisuudessa saattaa siis olla osa totuutta. Jollei häntä tottele tai kuuntele, saa kaiken toivon heittää...
Harmittaa ettemme kyenneet asialliseen keskusteluun vaan hän hyökkäsi sanallisesti (ja lähellä oli ettei fyysisestikin) kimppuuni. Yritin perustella "itsekästä" (en ole kuunnellut huolia) käytöstäni ja sanoin, onko hän itse huomannut olevansa ajoittain aika hankala. Siitäkös raivo syttyi...
Nyt riittää, keskityn muihin ystäviini.
Ystäväsi kuulostaa senverran hankalalta tapaukselta, että teet aivan oikean ratkaisun (itsesi kannalta nimittäin) jättämällä hänet toistaiseksi ellei lopullisesti omaan arvoonsa. Kuulostaa kovalta, mutta tässä tilanteessa se on valitettavasti ainoa järkevä asia mitä voi tehdä. Ystäväsi tarvitsisi ammattiapua käytökseensä, "maallikon" tuki ei taida enää riittää.
Ei kaikki ole narsistejä jotka narisee,
Entä jos hän yrittää herätellä sinua elämään,saada sinut liikkeelle löhöämästä elämääsi?