Olen huomannut tämän, kaikki miespuoliset ystäväni ovat joko tulleet iskemään minua baarissa tai muualla ja olemme tutustuneet sitä kautta. Usein on ollut vaikka mitä peliä ja säätöä (joka tietty loppui heti kun aloitin nykyisen parisuhteeni). Mutta siltikin olen katsellut (ja katselen edelleen) ystävämiehiäni sillä silmällä, muruttelen heitä ja he hanittelevat minua. Vaikka ollaankin pelkkiä ystäviä, ei silti olla pelkkiä ystäviä. Vaan siinä on aina jotain enemmän. Tiettyjen henkilöiden kanssa (joiden kanssa on makuukamari tai muuta historiaa) on aina seksuaalinen jännite ja flirttiä ilmassa, vaikka rakastankin omaa miestäni. Useat naispuoliset ystäväni ovat kertoneet minulle samasta ongelmasta. Jotkut väittävät tämän johtuvan ulkonäöstäni, mutta epäilen sitä. Muilla kokemuksia samasta?
mies ja nainen ei voi olla vain ystäviä.
ystäviäkö
2163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
niin ja vaikka olemmekin vain ystäviä noiden miehien kanssa he silti pitävät minusta, ulkonäöstäni ja kertovat sen, myös heittävät seksistisiä vitsejä ja imartelevat minua, muistavat merkkipäiväni paremmin kuin omien tyttöystäviensä. Ystävä nainen on siis aina uhka ellei ole itse varattu
On kokemuksia, tai on ollut. Silloin nuorempana, kun olin flirtimpi, ja näin jälkikäteen voisi sanoa että saatoin monesti "antaa ymmärtää". Siitähän miehet tykkää, hivelee egoa. Nykyään olen viisastunut ja ottanut viileämmän tavan suhtautua, sillä joskus jouduin huonoihin tilanteisiin käytökseni vuoksi. Joskus ihastuin varattuun kaverimieheen, ja aloitettiin salasuhde. No, kuinka ollakaan, mies ei koskaan ollut tosissani kanssani, vaan olin vain hetken viihdyke, ja egon nostatus kun miehellä meni huonosti tyttöystävänsä kanssa. Kysyin että miksi juuri minä, ja hän vastasi että luuli että minua ei haittaa, kun olen niin "kevytkenkäinen". Olen saanut myös uhkauksia ja huoritteluja tyttöystäviltä, eikä se tuntunut mukavalta.
Suhtauduin siis nuorempana vähän kevyemmin miehiin ja suhteisiin. Nautin heidän huomiosta, ja provosoin. En enää tunne sitä ihmistä joka teki niin. Olin silloin hyvin epävarma, ja miesten huomio nosti itsetuntoani, tai ainakin kuvittelin niin. Pikkuhiljaa olo kuitenkin paheni, ja tuntui tyhjältä. Tajusin että ei sillä ole mitään merkitystä kuinka monelta mieheltä olen saanut kehuja, kuinka moni on minua halunnut. Miehethän kehuu että saisivat, helppoja kehutaan eniten. Ja hölmöhän minä olin kun uskoin, luulin olevani erityinen, vaikka loppujen lopuksi olin vain helppo lohtu/miehisyyden nostatus/ ja joskus panokin.
Tein tuota siis kaksikymppisyyden alussa, nyt olen kasvanut ja tajuan jotain suhteista, tunteista ja kunnioitan muita ja itseäni. Ja kyllä, minulla on nykyään miehiä ihan pelkkiä kavereina, paitsi se yksi kenen kanssa olen avoliitossa.