Jostakin syystä riitelen mieheni kanssa aivan jatkuvasti. Usein vika on miehessä, mutta on se myönnettävä, että vähintään yhtä usein minä aiheutan kaikki ongelmat.
Taas otimme yhteen. Minä suutuin ja homma lähti hanskasta, riitelin ja riitelin. Lopulta mies alkoi taas ryyppäämään.
Olen huomannut itsessäni yhden ongelman. Haluan liikaa mieheni huomiota. Kun olemme esim. mökillä sukulaisteni tai ystävien kanssa, minusta tuntuu että mieheni ei huomioi minua tarpeeksi. Hän menee kalastamaan veljeni kanssa tai istuu grillipaikalla siskoni ja sukulaisteni kanssa ja juttu lentää. Minä ahdistun ja alan riidellä. Jälkeenpäin kaduttaa kauheasti.
Sille en voi mitään, että olen kateellinen siskolleni. Hän on hirmuisen nätti ja hoikka, ja exänsä istui aina hänen vieressään ja selvästi palvoi tätä. Nyt siskolla on samauuden miehensä kanssa, tämä istuu tiukasti kyljessä, tekevät paljon kaikkea yhdessä ja se miten tämä mies katsoo siskoani! Kunpa oma mieheni katsoisi minua samoin, haluaisi istua lähelläni kun lämmittelemme nuotiom loisteessa ja haluaisi tulla kanssani samaan aikaan laittamaan vauvaa nukkumaan ja itsekin peiton alle. Mutta ei, hän ei palvo minua.
Nyt olemme ihan eropisteessä. Ainoana pelastuksena näen sen, että luovun toiveestani ja tyydyn siihen mitä minulla on ja asennoidun niin että kumpikaan ei odota toiselta mitään ja molemmat saavat vapaasti mennä kuinka tahtovat. Että keksin jatkuvasti muuta tekemistä ja opetan itseni menemään jo valmiiksi istumaan pöydän toiselle puolelle enkä kaipaile miehen huomiota.
Miten lähes kolmekymppiselle voi tulla tällaisesta näin p*ska olo? Voikohan suhdetta pelastaa enää?
Taas otimme yhteen. Minä suutuin ja homma lähti hanskasta, riitelin ja riitelin. Lopulta mies alkoi taas ryyppäämään.
Olen huomannut itsessäni yhden ongelman. Haluan liikaa mieheni huomiota. Kun olemme esim. mökillä sukulaisteni tai ystävien kanssa, minusta tuntuu että mieheni ei huomioi minua tarpeeksi. Hän menee kalastamaan veljeni kanssa tai istuu grillipaikalla siskoni ja sukulaisteni kanssa ja juttu lentää. Minä ahdistun ja alan riidellä. Jälkeenpäin kaduttaa kauheasti.
Sille en voi mitään, että olen kateellinen siskolleni. Hän on hirmuisen nätti ja hoikka, ja exänsä istui aina hänen vieressään ja selvästi palvoi tätä. Nyt siskolla on samauuden miehensä kanssa, tämä istuu tiukasti kyljessä, tekevät paljon kaikkea yhdessä ja se miten tämä mies katsoo siskoani! Kunpa oma mieheni katsoisi minua samoin, haluaisi istua lähelläni kun lämmittelemme nuotiom loisteessa ja haluaisi tulla kanssani samaan aikaan laittamaan vauvaa nukkumaan ja itsekin peiton alle. Mutta ei, hän ei palvo minua.
Nyt olemme ihan eropisteessä. Ainoana pelastuksena näen sen, että luovun toiveestani ja tyydyn siihen mitä minulla on ja asennoidun niin että kumpikaan ei odota toiselta mitään ja molemmat saavat vapaasti mennä kuinka tahtovat. Että keksin jatkuvasti muuta tekemistä ja opetan itseni menemään jo valmiiksi istumaan pöydän toiselle puolelle enkä kaipaile miehen huomiota.
Miten lähes kolmekymppiselle voi tulla tällaisesta näin p*ska olo? Voikohan suhdetta pelastaa enää?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jos "palvontaa" ei saa kotoa, niin se haetaan sieltä, mistä sitä saa. Tai ainakin meikä tekee niin.
En osaa tuohon oikein muuta sanoa, kuin että tiedän tunteen. Kaikki muut miehet kyllä huomioivat, kehuvat ja yrittävät iskeä. Oma ukko ei ole ihastunein silmin katsonut pitkään aikaan.
Ymmärrän toki tietyn kyllästyneisyyden kun on saman ihmisen kanssa. Silti minä edelleen näen hänet "ihailtavana" ihmisenä, ja monesti katsonkin häntä juuri niin. Vaikka ei nyt varmasti monien silmään mikään Brad Pitt ole :) Silti olisi mahtava kokea tuo hänenkin puolesta, se ihaileva katse.
Ehkäpä voisit yrittää puhua hänelle avoimesti näistä tunteista, ja erityisesti kateudesta siskoasi kohtaan? Sen olen jo oppinut, että kun puhuu avoimesti myös niistä omista hävettävimmistä tunteistaan, saa kyllä osakseen ymmärrystä ja tukea, kun vain rakkautta löytyy. Ihmisiähän me kaikki vain ollaan.
Mieähet ovat rakennetut niin, että omaa, siis omaisuutta ei kehuta, jotta kukaan muu mies ei vain huomaisi ja hoksaisi eikä vaimolle kihahtaisi pissi nuppiin. Kun siippani kuuli kauan aikaa sitten vieraan miehen kehuvan minua, eikä kestänyt tilannetta, hän käänsi kehun itsenä 'nuolemiseksi'. Käsittämättömän kieroa, luonnottoman lieroa.
Palvontaa ja jalustalle nostamista ei kukaan aikuinen nainen tai mies tarvitse.Usein siinä jotakin häiriötä takana jos siltä tuntuu.Keskustele miehesi kanssa asioista.Varmasti teilla on rakkautta roppakaupalla.Ehkä teidän pitäisi järjestää aikaa vain teille kahdelle.
Tottakai jokainen tarvitsee välillä "palvontaa" omalta rakkaaltaan. Ei sen tarvitse olla jatkuvaa, mutta joskus se piristää suhdetta ja toiselle tulee hyvä mieli :)
"Palvonta"-sana onkin hieman huono kuvaus ihmisen tarpeelle tulla huomatuksi, huomioiduksi, saada osakseen vaikka kuinka pieniä osoituksia, että on toiselle tärkeä, läheinen, paras, rakkain ... ja ties mitä muuta potaskaa, jota meidät naiset on opetettu halajamaan ja toivomaan.
Ok, olet ehkä kädet siskollesi, mutta: kumman parisuhde on edelleen pystyssä? Siskollasi jo uusi kierrossa, lakkasiko se edellinen palvomasta riittävästi vai kyllästyikö mies prinsessaan? Ei kandee olla kärtty, lähde lenkille ja pää toimii taas selvemmin. :)
Moikka:D
Kuullostaa niin tutulta tuo tilanne. Etkä varmaan kuvittele, ja olet oikeassa että et saa riittävästi huomioita mieheltäsi. Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa, että mies seurallinen ja huomioiva seurassa muille, katsoo esim, veljensä vaimoa pitkään silmiin ja hymyilee hänelle tavalla jolla minulle ei. En ymmärrä mistä niillä riittää keskusteltavaakin??
Kyllä olen itseni ravistellut ja fiiliksiäni tuumaillut, ja olen sitä mieltä että kyse on intituutosta. Ihalua vaistoaa helposti, mutta onko se itselle vaarallista ja kannattaako siitä olla pahoillaan. Minua mies ei huomioi, mutta meillä on hiukan toisenlainen tilanne kuin teillä. Jospa koettasit olla niin, että et huomaa miestä, ja olet etäinen ja torjuva. Se vaatii paljon sisua, ja toisaalta, jos se todistaa edelleen sen, että mies ei huomioi sinua eikä kaipaa läheisyyttäsi... onko rakkautta ollenkaan enää jälkellä?Tiedän kuinka kaipaa hellyyttä- ja tiedän että monilla on mukava mies ja sellainen hellijä- minua ei ole sen suhteen onnistanut.. Sinä olet nuori, ja sinä voisit vielä löytää sinua rakastavan puolison. Laitapas nyt itsesi jäihin ja älä koske mieheesi, äläkä ruikuta, äläkä puhu tunteista, sitten näet miten käy. Jos tulee ero tsemppiä sinulle:D
Hyvänen aika sentään, kirjoitus oli kuin minun suustani tullut :/ itsekkin miettinyt, että miten jo kolmekymppinen muija voi tuntea tälläisiä tunteita ja että on "vain" tyydyttävä siihen, että itse en mieheltäni sellaista huomiota saa mitä muut naiset, niiden läsnäollessa. Tuntuu vain, että tämä asia kalvaa minua itseäni sisältä päin niin pahasti, että välillä tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja antaa olla...ja tuo ärsyttää myös, että muilta miehiltä kyllä huomiota saan, mutta en siltä keneltä sitä eniten haluaisin ja tarvitsisin, minulle muiden miesten huomio on, toki kivaa piristystä mielelle, mutta ei kiinnosta yhtään sen enempää! Vai meneekö se todella niin, että kun minut on kerran tähän viereensä saanut, olettaa minun tässä pysyvän vaikka maailman tappiin, vaikkei enää huomioikkaan minua tarpeeksi...olenko itsestään selvyys, säälittävä roikkuja :/
Päätin itsekkin, että nyt annan olla tuon roikkumisen ja oman kateellisuuteni ja otan ns. etäisyyttä, en hae enää hyväksyntää, enkä huomiota, annan miehelle tilaa olla ja mennä, katsotaan missä vaiheessa hän tajuaa, että en olekkaan enää odottamassa vieressä, jos liian kauaksi lähtee, vaan nautinkin omasta elämästäni ja ystävien ym. kanssa olemisesta.
Mulla sama ongelma poikaystäväni kanssa. Kokeilemme etäisyyden ottamista. Sitten, kun pitkästä aikaa näkee toisen, niin varmasti antaa enemmän huomiota :)
Mitä sitä rupeaisit kylmäksi ja etäiseksi..? Ei suurin osa miehistä tuollaista rivien välistä lukemista osaa. Jospa vaan alkaisit ihanaksi, elämäniloiseksi naiseksi taas? Pidä itsestäsi huoli, ala tanssia, maalata, juosta, kuntoilla, laulaa.. mitä vain mistä nautit! Kerää hyvää oloa ympärillesi ja tee itsesi onnelliseksi.Miehesikin varmasti huomaa tämän, ja mikäs sen mukavampaa kuin imeä itseensäkin toisen hyvää mieltä ja aurinkoisuutta. Ei se toisen huomio tee sinua onnelliseksi jos et osaa itseäsi tehdä onnelliseksi.
Jäitä hattuun, älkää tehkö kärpäsestä härkästä.
No.: mies kyllä varmasti huomaa muutoksen eikä tykkää yhtään. Mutta siitä huolimatta kannattaa muuttua juuri kuvailemasi laiseksi. Kokeiltu ja koettu on.
Melko epäterveellä pohjalla on suhde, jos toista täytyy palvoa.
Miksi et vain myönnä, että syy on sinussa. Olet tyytymätön itseesi, kateellinen siskollesi ja muutenkin epävarma. Siksi miehesi kuuluisi palvoa sinua, jotta tuntisit olosi hyväksi.
Terveessä suhteessa on kaksi tasa-arvoista, tai ainakin suunnilleen tasa-arvoista ihmistä, ei sellaisessa tarvitse kummankaan asettaa toista jonkun puolijumalan asemaan ja palvoa.
Toisaalta ei miehesikään kovin hyvin asioita selvitä, jos ratkaisuna on TAAS alkaa ryyppäämään. Ryyppäämisellä ei yleensä ratkaisuja löydetä.
Kuulostaa hiukan siltäkin, että haluaisit todistella jotain niille sukulaisillesi. Haluasit että miehesi kihnuttaa koko ajan vieressäsi ja lääppää kaikkien nähden, jotta kaikki näkevät kuinka hän "palvoo" sinua.
Se on kyllä täysin normaalia, että kun ollaan jossain vierailulla, niin vietetään aikaa ja jutustellaan myös muiden kuin oman kumppanin kanssa. Se vasta rasittavaa onkin, kun pariskunta tulee kylään, mutta vain söpöpusuhaleilee keskenään koko ajan.
Sun on pakko olla Jussi! :D
Sellaisesta itsekkäästä prinsessasta miehet juuri pitävätkin.