Kirjoitanpa nyt tännekin kun ottaa päähän. Olen seurustellut 2 vuotta miehen kanssa, ollaan molemmat jo aikuisia 44 ja 49 v. Lapset edellisistä avioliitoista on aikuisia/teinejä. Suhde on tasapainonen ja hyvä. Mutta mikä sitten mättää... mies ei osaa tehdä päätöstä mihinkään suuntaan, suhde on kuin seisova vesi. Toivoisin jonkinlaista liikahdusta siihen suuntaan että olemme oikeasti pari, esim kihlaus, yhteenmuutto tms. Viikot vierähtävät molempien tehdessä töitä ja relatessa omissa osoitteissaan. Joka toinen viikonloppu on "lasten"hoitovuoro, mutta nuoret on jo niin isoja, että enimmäkseen kulkevat omia menojaan. Eli olen tosi paljon yksin. Mikä miehessä mättää, kun ei ota kuuleviin korviinsa ehdotuksiani suhteen vakinaistamiseksi tai yhteenmuutosta. Tunnen olevani edelleen henkisesti "sinkku", vaikka en enää tietenkään käyttäydy siten, olen kaikin tavoin vakiintunut ja yksiavioinen. Ehkä hän ei ole kuitenkaan varma tunteistaan? Alkaa jotenkin jäytää, mahtaako tässä olla edessä paluu sinkkumarkkinoille. Mutta tuskin sieltä mitään sen ihmeellisempää löytyy. Perhanan ukot :-) Perhanan elämä :-)
Jahkaileva mies
maia100
5322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
maia100...mulla sama juttu. Ollaan oltu koht 3 vuotta ja edelleen vaan seurustellaan. Mäkin oon odotellu sormusta sormeeni,mutta eipä sitä taida tulla koskaan. Mies kun sanoi heti jo alussa,ettei enää mee naimisiin,eikä osta enää toiste sormuksia. Ensin tyydyin tähän,mutta nyt olen pettynyt. Kyllähän se kihlaus sinetöisi suhteen astetta varmemmalle tasolle. En olisi enää pelkkä tyttöystävä vaan kihlattu. Ja antaishan se tiedon et toinen on tosissaan.Mullakin sellainen olo ettei mies oo tosissaan,pitää vaan ajanvietteenä ja hupina. Tämä asia todella rassaa mua ja oon jo valmis luovuttamaan hänet vapaille markkinoille ja itse lähtisin etsimään sitä "varmaa" suhdetta johon kuuluu romanttinen kihlaus ja ehkäpä naimisiinmenokin.
En ymmärrä... Mies on heti alkuunsa sanonut, ettei mene naimisiin eikä osta toiste sormuksia ?! Mies on sanonut rehellisesti ääneen ajatuksensa ja that's it. Olet siis tiennyt alusta asti, mikä on homman nimi - mikset siis voi kunnioittaa toisen päätöstä tai jossei se sinulle sovi, lopettaa suhdetta?
Kaikki ihmiset eivät tunne tarvetta samanlaisiin sitoumuksen osoituksiin kuin nuorempana - eikä se silti tarkoita, että sitoumus olisi jotenkin "heikompilaatuinen" kuin nuorempana. Jos menet vilkaisemaan vaikkapa tuonne uskottomuus-palstalle, huomaat äkkiä, ettei sormus sormessa merkitse toisille yhtikäs mitään. Eikä yhteinen osoite sen kummemmin.
Olen itse ns toisella kierroksella, nelikymppinen nainen ja parisuhteessa itseni ikäisen miehen kanssa. Yhdessä ollaan oltu viitisen vuotta, asutaan kumpikin omissa huusholleissamme kaupungin eri laidoilla. Tunteeni miestä kohtaan ovat hyvin vahvat ja vakaat, ja tiedän hänen tuntevan samoin minua kohtaan. Olemme pari ilman sormuksia ja yhteistä osoitetta. Se, ettei tällaisia ulospäin näkyviä merkkejä parisuhdesidoksesta ole ei muuta asiaa mitenkään. Tiedän, että voin luottaa siihen, että vaikkemme kyhnääkään toisissamme kiinni 24/7, mies ei silti käy viihdyttämässä muita naisia minun silmäni välttäessä - eikä hänenkään tarvitse epäillä, että touhuilisin jotain muuta kuin sanon.
Elämä on valintoja... Jos sormus sormessa on tärkeämpi juttu kuin toimiva parisuhde, pitää sitten etsiä se sormuksenostaja.
Tuossa tilanteessa ei auta muu kuin nostaa kissa pöydälle ja esittää rehellinen kysymys suhteen laadusta ja sen tulevaisuudesta, koska selvästikään se ei tyydytä toista osapuolta. Täytyy kertoa omista tunteistaan ja toiveistaan mitä parisuhteeseen tulee, muuten mies ei niitä tiedä, eikä näin ollen osaa toimia! Jokainenhan tietää, ettei epätyydyttävässä parisuhteessa kannata olla.
En tiedä olisiko oma miehenikään tajunnut minua kosia, jos en olisi asiasta aloittanut puhumaan. Tietenkään en painostanut, mutta kerroin rakastavani häntä niin paljon, että naimisiin meno tuntuisi hyvältä asialta lähitulevaisuudessa. Tästä mieheni sai miettimisen aihetta ja sitten kosiminen tapahtuikin puolen vuoden sisällä. Tietty olisin voinut kosia itse miestäni, mutta ajattelin antaa hänelle aikaa miettiä asioita ja kosia sitten kun se tuntui hänestä hyvältä. Tämä nyt vain oli esimerkki, toive voi olla muukin kuin kosinta, pointtini on se, että kukaan ei ole ajatusten lukija. Asioista pitää puhua eikä vain odottaa, että jotain ehkä joskus tapahtuisi!
Olisikohan niin, että mies ei enää koe tarvetta sitoutua niin syvästi, koska lapsetkin on jo tehty eikä mikään tuollainen luonnollinen syy aja avioon? Ei se tarkoita, ettei mies olisi esim. uskollinen ja ihan tyytyväinen suhteessa. Voi olla, että moni mies meni aikoinaan naimisiin vain lasten tähden ylipäätään. Koeta levätä siinä suhteessa ihan rauhassa, aika näyttää mihin etenette. Painostus vaan rassaa mieltä ja miestä...
Aika vähän te näette, jos oikein käsitin että vain joka toinen viikonloppu. Kuulostaa enemmän tapailulta kuin seurustelulta. Mutta tietysti seurustelette jos olette niin sopineet.
Hyvä puoli on se, että suhde pysyy tuoreena kun noin harvakseltaan näkee. Kuulostaa kuitenkin pahalta että olet paljon yksin, kuin hylätty.