Tutustuin mieheen ollessani ehkä 21-vuotias. Hän asui tuhansien kilometrien päässä ja keskustelimme netissä melkein joka päivä. Usein myös puhuimme mahdollisesta tapaamisesta ja kiertelimme yhdessä erilaisia nettifoorumeja kuin haukat, edistäen omaa ideologiaamme sekä ihan vain pitämässä hauskaa. Mutta kun olin 23-vuotias, tunsin että olimme kasvamassa eri suuntiin ja kaverini kritisoi minua välillä liiasta lempeydestä ja armollisuudesta naisia kohtaan, joskus aika kovinkin sanoin. Välimme pysyivät kuitenkin pohjimmiltaan samoina.
-
Kunnes sitten täyttäessäni 24, syntymäpäivänäni, kirjoitin hänelle sielukkaan sähköpostiviestin jossa selitin lopettavani ystävyyssuhteemme. Vielä samana päivänä, tietysti aiemmin, hän taisi kysyä että miten menee. Se tuli siis varmasti suurena yllätyksenä. Sain häneltä vastauksen ehkä 1-1,5 vuotta myöhemmin mutta en kehdannut lukea sitä ja sanoinkin viestissäni etten halua hänen vastaavan koska se järkyttäisi tunnemaailmaani.
-
Tähän päivään asti olen vältellyt ja jollain tavalla unohtanutkin kaverini kunnes sitten tänään sain vain yhtäkkiä idean käydä katsomassa vieläkö hänen fooruminsa on pystyssä ja siellähän se oli, lähes muuttumattomana mutta huomattavasti laajentuneena. Alussa välttelin meille yhteisiä foorumeita ja muita paikkoja koska halusin tulla näkymättömäksi. Nyt varmaa olenkin sitä.
Joskus mietin jopa olisiko kaverini voinut tehdä itsemurhan tai kenties tehdä jonkinlaisen läpimurron elämässään ja löytää naisen.
-
Foorumia lukiessa näin että hän ainakin vielä pari kuukautta sitten oli aivan yhtä vihamielisen oloinen kuin silloin ennenkin ja kirjoittaa yhä samalla, persoonallisella tavalla. Sinänsä mukavaa nähdä että hän on yhä kuvioissa ja nuoleskelun puutteesta päätellen hän on edelleen sinkkuna. Joskus hänellä oli sellaisia herkkiä, lähes skitsofrenisiä hetkiä joiden perusteella olisin voinut kuvitella hänen pehmentyneen jos hän olisi pariutunut mutta ilmeisestikään näin ei ole tapahtunut.
Jollain tavalla kaipaan hänen ystävyyttään koska nykyään minulla ei ole enää mitään vastaavanlaista kaveria eikä enää oikein niitä hyvän päivän teinituttujakaan. Kyllähän minulla yksi sinänsä läheinen kaveri on mutta hänen hektinen elämäntilanteensa vähentää kontakteja ja myös vaikeuttaa samaistumista. Voisin tietysti yrittää ottaa häneen yhteyttä tai lukea vanhan sähköpostini mutta en tiedä olisiko yhteydenotto enää kunniallista.
-
Kunnes sitten täyttäessäni 24, syntymäpäivänäni, kirjoitin hänelle sielukkaan sähköpostiviestin jossa selitin lopettavani ystävyyssuhteemme. Vielä samana päivänä, tietysti aiemmin, hän taisi kysyä että miten menee. Se tuli siis varmasti suurena yllätyksenä. Sain häneltä vastauksen ehkä 1-1,5 vuotta myöhemmin mutta en kehdannut lukea sitä ja sanoinkin viestissäni etten halua hänen vastaavan koska se järkyttäisi tunnemaailmaani.
-
Tähän päivään asti olen vältellyt ja jollain tavalla unohtanutkin kaverini kunnes sitten tänään sain vain yhtäkkiä idean käydä katsomassa vieläkö hänen fooruminsa on pystyssä ja siellähän se oli, lähes muuttumattomana mutta huomattavasti laajentuneena. Alussa välttelin meille yhteisiä foorumeita ja muita paikkoja koska halusin tulla näkymättömäksi. Nyt varmaa olenkin sitä.
Joskus mietin jopa olisiko kaverini voinut tehdä itsemurhan tai kenties tehdä jonkinlaisen läpimurron elämässään ja löytää naisen.
-
Foorumia lukiessa näin että hän ainakin vielä pari kuukautta sitten oli aivan yhtä vihamielisen oloinen kuin silloin ennenkin ja kirjoittaa yhä samalla, persoonallisella tavalla. Sinänsä mukavaa nähdä että hän on yhä kuvioissa ja nuoleskelun puutteesta päätellen hän on edelleen sinkkuna. Joskus hänellä oli sellaisia herkkiä, lähes skitsofrenisiä hetkiä joiden perusteella olisin voinut kuvitella hänen pehmentyneen jos hän olisi pariutunut mutta ilmeisestikään näin ei ole tapahtunut.
Jollain tavalla kaipaan hänen ystävyyttään koska nykyään minulla ei ole enää mitään vastaavanlaista kaveria eikä enää oikein niitä hyvän päivän teinituttujakaan. Kyllähän minulla yksi sinänsä läheinen kaveri on mutta hänen hektinen elämäntilanteensa vähentää kontakteja ja myös vaikeuttaa samaistumista. Voisin tietysti yrittää ottaa häneen yhteyttä tai lukea vanhan sähköpostini mutta en tiedä olisiko yhteydenotto enää kunniallista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Once an ATM, always an ATM.
Oletko joskus miettinyt, missä määrin kasvun iässä nettifoorumit saattavat vahvistaa myös osallistujiensa ei-toivottavia ominaisuuksia. Ne nimittäin periaatteessa mahdollistavat vertaistuen kaikenlaisille ajatuksille. MItä ideologiaa muuten julistitte?
Toki, aikanaan kun nettikeskustelut tulivat kenen tahansa ulottuville, se uutena asiana saattoi koukuttaakin, koska palaute oli (ja on) ajallisesti niin välitöntä, eikä suurtakaan moderointia ole kuten painetuilla foorumeilla. Äärimmillään vapaassa 'tilassa' toteutuu ns.Petken laki: keskustelu suppenee vähitellen kohden b-rappua, olipa lähtöaihe mikä hyvänsä :)
Ja onko yleisemmin niin, että eri sanajulistajat eivät oikein osaa hoitaa omaa kohtaansa sitten kuitenkaan huolimatta viisaudestaan, vaan homma pyrkii usein jatkumaan entistä rataansa. Jos "kaipaat ystävyyttään", mitä hänellä on tarjolla, jos tilanne huolimatta ideologioista ei ole oleellisesti muuttunut. Toisaalta muistelevat varmaan monet 60-luvun vasemmistoideologistit ystävinä vieläkin, vaikka koko ajatus suuressa osassa maailmaa on jo kaatunut... Se on vaan sopeutuminen uuteen (tai vanhaan, suhteellista).
Niin, mikä kieltää ottamasta yhteyttä jos haluaa, mutta parempi olisi jos voisit olemaan jonkinlaisen neuvonantajan asemassa, voi olla ettei hyväksy, jos ennen 'valtasuhteenne' olivat toisin eli olit ottamassa vastaan vaikutteita häneltä. Siinä on pieni riskinsä, mutta vanha asetelmanne kai meinais sitä että mitään järisyttävän uutta ei ajatuksissanne tapahtuisi.
Kaverini piti sellaista antifeminismisivustoa, erilaisine sivuilmiöineen.
Mitä tuohon vertaistukeen tulee, huomasin että hänen fooruminsa oli laajentunut valtavasti ja toisaalta paikalla oli myös monia vanhoja eläkeikäisiä ukkoja joilla oli yhä yhtä äärimmäiset näkemykset.
On mielestäni ystävyydellä liian kova hinta jos sen mukana tulee täysin ihmisluonnolle negatiivinen ideologia.
Kritisoin naisten ja miehen välistä sosiaalista kanssakäymistä iskemis tilanteessa eli asiakaspalvelua hetkittäin irroitettuna, mutta normaaliin kanssa käymiseen tulisi ihmisten kyetä niin miesten kuin naisten. Juuri negatiivisuus estää tämän, ja jos tueksi otetaan ideologia jossa jokainen yksittäinenkin nainen on paha kun on nainen, on asetelma hyvin huono vaikka miten fiksu yksilö sinänsä olisi kyseessä. tälläiseen ideologiaan samaistuminen altistaa syrjäytymiseen sosiaalisesta normaaliudesta, joka on hyvin vaarallista.
Tämä erilaisten palstojen vertaistuki marginaaliryhmien miehille on mielestäni lähinnä monotonista teesien toistelua ja niiden todistelua. Ne miehet jotka kykenevät kehittymään parisuhdekelpoiseksi eivät tarvitse nettiä vertaistuekseen tai ammentakseen ideologiaa joka todistaa oman tilan jonkun asian syyksi eikä omaksi syyksi.