Seurusteltiin 2 vuotta ja nyt oltu 5 vuotta naimisissa. Tuntuu, että meillä ei ole enää mitään. Kaksi lasta 3v. ja 8kk. Minä kotona lasten kanssa ja mies tekee pitkää työpäivää. Riidellään kaikesta jatkuvasti. En halua edes olla miehen lähellä, enkä tiedä onko tunne molemmin puolinen. Tätä on jatkunut keväästä saakka. Onko oikeasti olemassa 7 vuoden jälkeen tuleva kriisi johon kaikki kaatuu? Edellisen kanssa minulle kävi niin. Tuntuu ettei jaksa alkaa edes selvittämään tätä ja puhumaan.
7. vuoden kriisi?!
Claraaa
81624
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Parisuhteessa on aika ajoin kriisejä. Hyvä parisuhde mitataan juuri sillä, miten kriiseistä selvitään. Luovuttaminen on helppoa.
kriisiä tässä odotellaan, muttei siitä vielä ole mitään merkkejä...
Yhdessä ollaan oltu 19v.
Itse en usko noihin mantroihin "kaikissa suhteissa riidellään" ja "kaikilla on kriisejä" "jos ei ole riitoja ei ole myöskään rakkautta" yms.
Luin joskus erään psykologin kirjoituksen, jossa sanottiin, että jollei suhteessa riidellä niin silloin toinen on alistettu. En allekirjoita, vaan uskon kyllä, että on muitakin pareja, jotka osaavat keskustella asioista kuten mekin. Mielestäni riidalla juuri yritetään alistaa toista eikä haluta, että toinen tekisi omia päätelmiään.
Itsekään en oikein jaksa uskoa noihin kriiseihin tai siihen, että ne tulevat tietyin aikavälein parisuhteessa. Olemme nyt olleet mieheni kanssa yhdessä 6 v. ja 4 v. kohdalla juttelimme vakavammin siitä, mitä kumpikin haluaa suhteelta, tulevaisuudelta ja toiselta. Tuon isomman keskustelun jälkeen sävelet ovat olleet hyvin selvät, eikä isoista asioista tarvitse vääntää :) Pikkuriitoja saattaa välillä tulla, mutta ne menevät yhtä nopeasti ohi kun alkavat. Niitäkään ei varmasti olisi, jos saisin hillittyä tulistumistani hieman enemmän. Its en jaksaisi olla riitaisessa parisuhteessa, koska se syö voimia, silloin on paha olla toisen kanssa.
En usko, että 7. vuoden kriisi olisi mikään sääntö. Uskon, että siitä puhutaan sen takia, että siinä vaiheessa on varmasti monella parisuhteesta tullut aika arkinen, on pieniä lapsia, mahdollisesti asuntovelkaa, kiireinen elämänvaihe ja romantiikka on jo päässyt hiipumaan suhteesta. Kerrot, että mies on paljon töissä, olet yksin kotona lasten kanssa, läheisyyttä ei ole ja riitelette paljon. Kuulostaa nimenomaan siltä, että teidän parisuhteen hoito on päässyt unohtumaan arjen pyörityksessä. Sanot, ettet jaksaisi edes selvittää asiaa ja puhua siitä. Mutta sehän on juuri se avain, millä kriisit ratkaistaan, Tai puhumalla jo ajoissa ja jatkuvasti asioista kriisit voi myös välttää. Viisi vuotta sitten sinulta kaiketi kysyttiin alttarilla, että tahdotko. Nyt punnitaan se, kuinka tosissasi olit. Tahdotko selvittää tämän? Tahdotko jatkaa elämääsi ihmisen kanssa, jota olet joskus rakastanut niin paljon, että olet mennyt naimisiin ja tehnyt lapsia hänen kanssaan? Tahdotko tehdä työtä parisuhteenne eteen? Jos edelleen tahdot, ota asia puheeksi miehesi kanssa. Puhukaa rauhallisena hetkenä asiallisesti ja syyttelemättä. Puhukaa siitä, mikä teidän mielestänne voisi olla paremmin ja mitä te molemmat voisitte sen eteen tehdä. Järjestäkää aikaa kahdestaan ololle.
Olen edellisten kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että kriisit ja suuret riidat eivät kuulu kaikkiin parisuhteisiin. Kaikilla ei vaan sitä riideltävää niin paljon ole. Paljon riippuu siitä, miten suhteessa asioita käsitellään. Jos asioista keskustellaan ajoissa ja lähtökohtaisesti myös halutaan ymmärtää toisen huolia, säästytään paljolta turhalta vääntämiseltä.
Meillä tuo on tuntunut sille että nyt oikeesti tullut 7v. kriisi ja siitä päästään kyllä yli! Huom jos halua on molemmilla :)
Nyt loppuu vaimo noin valitukset täällä. Sä tykkäät asua Sodankylässä ja vasta saimme vauvan, tiedän että vauva on happilaitteissa, mutta älä mollaa minua täälläkin. Kotona olet räjähdellyt minulle raskaana jatkuvasti ja pitääkö alkaa rakentaa oma huone.
En usko mihinkään vuosilukukriiseihin Elämäntilanteiden "ylimenokohdat" ovat vaikuttaneet meillä.
Kun muutimme 2 ja 4 vuotisten penskojen kanssa velaksi tekemäämme taloon olivat sekä hihat, että kukkaro tyhjät.
Ensimmäiset 2 - 3kk oli olo jotenkin joutava. Ei se ollut varsinainen parisuhdekrii eikä oikeastaan kriisi lainkaan muta poikkeava olotila kuitenkin.
Toinen ylimenokohta oli viimeisenkin tenavan lähdettyä muualle opiskelemaan.
Vaimo oli muutaman kuukauden jotenkin toisaikainen
Normaalisti vilkas, ulospäin suuntautunut ihminen tuijaili omissa ajatuksissaan.
Toipui tuosta kuitenkin ennalleen.
Jossakin vaiheessa tullee todennäköinen "oikea" kriisi.
Minulla on tunne. että intiimisuhteessa olen aloittamassa loppukiriä.
Vielä ei ole pahempia merkkejä havaittavissa mutta täytyyhän tässä olla realisti.
Ehkä se ei sitten toden tullen ole niin karmea tilanne mutta nyt, lähimenneisyyden häiriöt tuntuivat karmeilta.
Clara hyvä, mene neuvolan tätien ja mielellään neuvolapsykologin kanssa puhumaan omasta olostasi. Saatat olla masentunut tietämättäsi, se ei ole miehen syy.
Jos et ole masentunut, hae syksyksi hoitopaikkaa pienellekin ja mene töihin. Vaikka vain osapäiväistä, mutta jotakin mielenvirkistystä sinulle.
Muutenkin vaikutat joko kovin nuorelta tai naiivilta. Olet imetettävän vauvan ja toisen leikki-ikäisen äiti, yksin kaikesta vetovastuussa. Nyt on turha vertailla omaa liittoa mihinkään Harlekiineihin tai naistenlehtien kiiltokuviin. Jos olet uupunut ja huonotuulinen koko ajan, käy työhön oman olosi kohentamiseksi. Suurin este hurmaavalle parisuhteelle on itse järjestämäsi elämäntilanne. Hormonisi selkenevät, ja ajattelusi samoin, vasta suunnilleen kun vauva on kolmivuotias. Sitä ennen elät "naisten armeijan" asemasotavaihetta hammasta purren, päivästä toiseen selviytyen. Tyhmä olet jos odotat kaiken ilon ja onnen saapuvan miehesi kautta elämääsi. Hanki muuta kautta lastenhoitoapua (miten, on varmaan joku jonka tunnet ja joka voi auttaa nyt kun tarvitset apua) ja paranna itse elämääsi. Eron miettimisen joutaa sitten kahden vuoden päästä, kun on käyty srk:n parisuhdeviikonloput jne.