Varoitan heti tähän kärkeen, että tämä on pitkä kertomus (joudun jakamaan tämän useampaan viestiin 5000 merkin rajoituksen vuoksi...). Suurin osa teistä pitää minua taatusti jonain friikkinä tämän vuoksi; eihän mies voi puhua tunteistaan ja avata henkilökohtaisia asioitaan näin. Jos joku teistä ihanista naisista tämän kuitenkin lukee, niin oikeasti toivon asiallista ja rehellistä vastausta kaiken suhteen. Tunnen kuitenkin että minulla on elämänkumppanini panoksena tässä näin... Mutta aloitan nyt tosiaan kertomalla taustat:
Olen parikymppinen miespuolinen henkilö, joka satumaisesti pari vuotta sitten tutustui naiseen, jonka ulkonäköön ihastuin saman tien ja kuukaudenpäivien jälkeen rakastuinkin palavasti kun hänen luonteensakin hurmaavuus tuli minulle tutuksi. Ja en ollut todellakaan yksin tunteideni kanssa, mainittakoon se vain näin ilman sen enempiä selittelemättä. Silloin jo meillä oli kuitenkin yksi iso ongelma - välimatka välillämme. Koko suhteemme kehittyi puolen vuoden ajan lähes yksinomaan puhelinta/Skypeä/Facebookia/Messengeriä apua käyttäen. Totesimme sen ajanjakson jälkeen, että haluamme tavata in-real-life, koska molemmat tunsivat sen tarpeellisuuden. Näin tapahtuikin, hän oli kyseisen kesän aikana luonani vieraana viikon verran kuten minä hänenkin luonaan viitisen päivää. Meillä oli todella hauskaa keskenämme sekä vietimme erittäin intiimejä hetkiä, ja myönnettäköön, olin itse ihan myyty koko pakettiin ulkokuoresta sisimmän jokaista sopukkaa myöten. Niin upea nainen oli kyseessä.
Sitten asiat alkoivatkin mennä raskaiksi... Meillä molemmilla oli alkamassa abiturienttivuosi lukiossa sen kesän jälkeen, ja yhtälö koulu välimatka parisuhde oli erittäin suuri kysymysmerkki. En itse kyennyt luomaan mitään toimivaa ratkaisua, koska olin niin hulluna häneen. Hän kuitenkin teki oman ratkaisunsa, koska tilanne ahdisti ja satutti häntä niin paljon... Hän otti "eron" minusta, olin murtunut. Pahinta asiassa oli kuitenkin se, että hän ei kyennyt minua pelkästään ystävänään pitää, joten hän katkaisi ihan kaikki yhteydet minuun mitä välillämme oli… Jälkeenpäin selvisi sitten myös, että se oli hänen tapansa tyrehdyttää "mahdottomat" tunteensa minuun, koska niissä olosuhteissa niillä ei ollut mahdollisuuksia kukoistaa.
Noh, aikaa sitten kului… Olin tosiaan ihan rikki, en kyennyt lähestymään ketään naista "siinä mielessä" 4kk aikana, koska jokainen nainen toi mieleen hänet… Sitten vähitellen tunnetila helpotti, ja kiinnostuinkin yhdestä neidosta koulustamme. Aika oli kerennyt kultaamaan muistot, mitä minulle jäi runsaasti naisestani. Sitten tapahtui jotain odottamatonta, oli kulunut aikalailla tasan 6 kuukautta erostamme - Hän otti minuun jälleen yhteyttä.
Olen parikymppinen miespuolinen henkilö, joka satumaisesti pari vuotta sitten tutustui naiseen, jonka ulkonäköön ihastuin saman tien ja kuukaudenpäivien jälkeen rakastuinkin palavasti kun hänen luonteensakin hurmaavuus tuli minulle tutuksi. Ja en ollut todellakaan yksin tunteideni kanssa, mainittakoon se vain näin ilman sen enempiä selittelemättä. Silloin jo meillä oli kuitenkin yksi iso ongelma - välimatka välillämme. Koko suhteemme kehittyi puolen vuoden ajan lähes yksinomaan puhelinta/Skypeä/Facebookia/Messengeriä apua käyttäen. Totesimme sen ajanjakson jälkeen, että haluamme tavata in-real-life, koska molemmat tunsivat sen tarpeellisuuden. Näin tapahtuikin, hän oli kyseisen kesän aikana luonani vieraana viikon verran kuten minä hänenkin luonaan viitisen päivää. Meillä oli todella hauskaa keskenämme sekä vietimme erittäin intiimejä hetkiä, ja myönnettäköön, olin itse ihan myyty koko pakettiin ulkokuoresta sisimmän jokaista sopukkaa myöten. Niin upea nainen oli kyseessä.
Sitten asiat alkoivatkin mennä raskaiksi... Meillä molemmilla oli alkamassa abiturienttivuosi lukiossa sen kesän jälkeen, ja yhtälö koulu välimatka parisuhde oli erittäin suuri kysymysmerkki. En itse kyennyt luomaan mitään toimivaa ratkaisua, koska olin niin hulluna häneen. Hän kuitenkin teki oman ratkaisunsa, koska tilanne ahdisti ja satutti häntä niin paljon... Hän otti "eron" minusta, olin murtunut. Pahinta asiassa oli kuitenkin se, että hän ei kyennyt minua pelkästään ystävänään pitää, joten hän katkaisi ihan kaikki yhteydet minuun mitä välillämme oli… Jälkeenpäin selvisi sitten myös, että se oli hänen tapansa tyrehdyttää "mahdottomat" tunteensa minuun, koska niissä olosuhteissa niillä ei ollut mahdollisuuksia kukoistaa.
Noh, aikaa sitten kului… Olin tosiaan ihan rikki, en kyennyt lähestymään ketään naista "siinä mielessä" 4kk aikana, koska jokainen nainen toi mieleen hänet… Sitten vähitellen tunnetila helpotti, ja kiinnostuinkin yhdestä neidosta koulustamme. Aika oli kerennyt kultaamaan muistot, mitä minulle jäi runsaasti naisestani. Sitten tapahtui jotain odottamatonta, oli kulunut aikalailla tasan 6 kuukautta erostamme - Hän otti minuun jälleen yhteyttä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olin shokissa: Kaikki vanhat tunteet palasivat pintaan, ja mietin kuumeisesti mitä kaikki tarkoittaa. En tiedä vleläkään mitä niihin aikoihin liikkui hänen päässään (voin vain arvailla), joten tämän vaiheen kerron pikakelauksena. Hän siis seurusteli jo itse jonkun toisen kanssa, ja kertoi haluavansa jälleen olemaan puheväleissä kanssani, koska tunsi huonoa omaatuntoa tekemästään ratkaisusta ja kuitenkin tykkäsi jutella minulle ja niin edelleen.
Näin tilanne jatkui sitten noin 9kk ajan. Minulla oli alkanut armeija ja olimme koko tuon ajan jutelleet aikas säännöllisesti, vaikka kummatkin omilla tahoillamme elimme jonkintasoisessa suhteessa. Sitten tilanne muuttui. Itse olin ollut sinkkuna armeijan alkamisesta lähtien, mutta talven lähestyessä hänkin erosi poikaystävästään. En tiedä miksi, mutta tunsin jo silloin, että minä olin syypää siihen, että he ajautuivat eroon. Tämä johtui varmaan siitä, että itsekin alitajuisesti kaiketi yritin hurmata hänet, koska tunteeni eivät olleet kadonneet mihinkään, vaikka hänen parisuhteensa vuoksi niitä pyrin peittämäänkin.
Tilanne jatkui jännittyneenä välillämme kuukausien ajan. Olimme sopineet olevamme vain kavereita, koska olosuhteet olivat entistäkin huonommat armeijan vuoksi, ja olinkin ihan okei sen suhteen. Ongelmaksi kuitenkin nousi se, että emme kyenneet ylläpitämään keskusteluja vain kaveritasolla, vaan se rupesi aina lipsumaan "häröksi" ja vaikuttamaan siltä kuin meillä olisi taas jotain enemmän… Keskustelumme aaltoilivat 1-2kk välein niin, että juttu aina eteni tiettyyn pisteeseen, kunnes jompi kumpi aina vuorollaan ravisteli itsensä irti ja laittoi jarrua/pakkia tilanteeseen… Olosuhteet kuitenkin vielä tekivät jonkin enemmän mahdottomaksi.
Näin jatkui kevään vaihtuessa kesään. Silloin meistä rupesi jälleen tulemaan läheisempiä, mutta tällä kertaa kumpikaan ei laittanut jarruja tai stoppia tilanteeseen. Yksi syy siihen saattoi olla se, että kumpikin tiesimme välimatkan väliltämme häviävän syksyllä, kun muutamme samaan opiskelukaupunkiin. Toisaalta silloin myös keskustelumme olivatkin mielestäni erittäin spontaaneja ja mukavia. Jokatapauksessa, muutamissa keskusteluissamme sitten tapahtui kumminkin puolin avautumista tunteistamme toisiamme kohtaan… Olin itse ällikällä lyöty, kun nainen kertoi hänelläkin olevan vahvoja tunteita minua kohtaa ja näkee minut kuuluvaksi todennäköisesti jopa rinnallaan läpi elämänsä matkalle. Olimme/olemme nähneet tässä muutamina viikonloppuina ja yhdellä pitkällä lomallani, ja silloin pystyi jo huomata, että yhteytemme on vain parantunut meidän aikuistuessamme vuosien mittaa.
Nyt pääsenkin itse ongelmaani. Tilanne on tässä kehittynyt koko ajan, mutta tunnen itse oloni todella vaikeaksi… Kaikki on siis paremmin kuin koskaan fiiliksen pohjalta, en minä sillä… Mutta pelkään tulevaisuutta ja mitä se tuo tullessaan. Tässä on ollut erittäin hankalaa tasapainotella tarramaisuuden ja välinpitämättömyyden välillä, pysyäkseni kultaisella keskitiellä. Tosiaan kun edelleenkin vielä elektroniikka on kommunikointikeinomme. Yleensä sorrunkin tarramaisuuteen, koska tunteeni ajavat minut siihen.
Ongelmia minulla on siis kaksi. Ensinnäkin pelkään, että kusen koko homman ennen kuin se edes kykenee alkamaan kunnolla… Tämä tunne on varsinkin sen vuoksi tullut vahvasti esille, koska olen joutunut tässä kesällä kerran pitämään 2 vkon mittaisen lähes täydellisen kommunikointitauon, koska häntä ahdisti tulevaisuus ja minun "liika välittäminen" -> annoin hänelle omaa tilaa. Toiseksi, pelkään että kusen tilanteen sitten, kun me tosiaan molemmat asumme samassa kaupungissa ja esteet ovat poissa. Olen epätavanomainen mies (monessakin suhteessa, ainakin niin sanotaan) siten, että ajattelen aivan helvetisti kaikkia asioita. Tämän vuoksi päässäni on liikkunut lukuisia eri vaihtoehtoja, miten onnistuisinkin kusemaan kaiken… Muun muassa pelkään olevani liian tarramainen edelleen, niin häätäen hänet pois…
Nyt itse kysymykseeni siis… En tiedä saiko kukaan teistä lukeneista mitään tolkkua tilanteesta, mutta kaipaisin niin paljon hyviä neuvoja siitä, miten minun tulisi menetellä saadakseni ja pidettyä hänet ikuisesti omanani? En siis kaipaa kuitenkaan mitään itsestään selviä neuvoja, koska tietenkin jos meistä tulee aviopari ja niin pois päin, niin se tulee tapahtumaan "itsestään" eikä joidenkin neuvojen avulla. Haluaisin kuitenkin kuulla mahdollisen monipuolisia mielipiteitä siitä, miten minun kuuluisi NYT toimia aikana ennen muuttoa opiskelukaupunkiin ja miten MYÖHEMMIN jatkan toimintaani, että kauko- ja internetsuhteestamme muodostuisi todennöisimmin oikea parisuhde.
Te naiset olette sen verran paljon fiksumpia näissä asioissa, että oletan ettei minun tarvitse tähän luetella niitä lukuisia alakysymyksiä mitä noihin liittyy. Tämä jo muutenkin aivan järkyttävän pitkä luettavaksi! Olen kuitenkin tuhottoman paljon velkaa niille teistä, jotka vastaavat asiallisesti ongelmaani… :) Minä näen hänet tulevien lapsieni äitinä, kuten hänkin VIELÄ sanoo näkevänsä minut isänä lapsilleen… Haluan unelmastani tulevan totta, siksi avauduin näin. Tämä ei ole ainoa foorumin tapainen paikka mihin tämän saman viestin olen laittanut; janoan kuulla muita mielipiteitä!
Kiitos! Seuraan keskustelun etenemistä päivittäin; lisäkysymyksiä saa esittää tietenkin, mutta yksityiskohtiin en mene kuitenkaan hirveän tarkasti, ettei henkilöllisyyteni paljastu… Tiedän kuitenkin lukuisten naispuolisten ystävieni ja itse elämäni naisenkin tarkastelevan näitä foorumeita… :) Tämä on tietoinen riski, mutta toivottavasti sen arvoista!
Siinä riitti kyllä lukemista... :D
Mutta siis, suosittelen että olet häneen jollain tapaa yhteydessä aktiivisesti ja puhut sillä tavoin että hän varmasti huomaa että kiinnostus ei olle lakannut mihinkään. Siitä on sitten hyvä jatkaa kun muutatte samaan kaupunkiin, kun kuiteskin parisuhteeseen hänen kanssaan haluat.
Toivottavasti nämä neuvot auttavat.
Jos rakastaa, on melkein sama, mitä tekee tai jättää tekemättä. Rakkaus on lahja, ei palkkaa siitä, että on tai ei ole jotakin tai jotenkin. Oikeastaan voisitkin tehdä pitkän rivin virheitä, sillähän se vain selviää, mikä siinä suhteessa on tärkeää, mikä sinulle tai toiselle on tärkeää. Silloin ne virheet pitääkin tehdä, jotta paljastuu se, mitkä ne tosi tunteet ovat. Eikö olisi ahdistavaa, että rakkaus pitäisi jotenkin ostaa jollakin tavalla, vaikka ymmärrän epävarmuutesi. Pieni epävarmuus kuuluu aina asiaan, mutta erota se siitä, ettet ala kynnysmatoksi omissakaan silmissäsi ostamalla kenenkään hyväksyntää.
Yhtä tärkeää kuin omien tunteiden jakaminen, on osata ottaa niitä vastaan ilman, että asettaa niille ehtoja tai sääntöjä milloin ne saisi kokea. Hirveän herkästi sitä alkaakin tavoitella itsestään jotakin parempaa kuvaa, joko ulkoisesti tai sisäisesti, mutta se on aika stressaavaa lopulta ja kuitenkaan sitten ei luota siihen, että voiko toinen välittää arkipersoonana, Voit tarkastella sitä itsessäsi, miten opit vastaanottamaan toisen tunteet lahjana, josta voit nauttia, ei ikäänkuin maksuna jostakin, jota olet tai teet. Voi olla uusi kokemus vain ottaa vastaan, ja ehkä pistää merkille, miten helposti tulee noita ajatuksia, että koskeeko tämä minua, tai ansaitsenko minä tämän tai voiko toinen olla oikeasti tuntemassa niin. Joskus kun joku välittää, sitä ikäänkuin itse asettaa itselleen vaatimuksen, millä sen välittämisen ikäänkuin maksaisi. Vaikka se on vain ja pelkästään lahja, joka tulee osata ottaa vastaan.
Yhtä olennaista kuin osata ilmaista toiselle tunteita, on hyväksyä toisen tunteet sellaisena ihmisenä kuin on, ei sellaisena, mitä olettaisi toisen haluavan olla tai mitä ajattelisi, että itse olisi ihanneihminen. Miksi sinulla ei olisi oikeutta saada rakkautta tai hyväksyntää, miksi muilla on?
Vähän ymmärrystä itseäsi kohtaan itseltäsi.
Ei tuon ikäiset osaa sitoutua. Soudatte edes takas koko ajan ja ette edes tiedä mitä haluatte toisiltanne. Parempi vaan pysyä erossa. Siite okun olette 10 vuotta vanhemoia niin ehkä osaatte tehdä asiallenne jotain.
Yritä hellittää irti siitä tarrautumisesta, vaan anna hänelle suhteellisen vapaat kädet toimia miten parhaaksi katsoo. Esimerkiksi, kun juttelette mesessä, niin ole rento ja mukava, mutta jätä sellaiset ylenpalttiset vihjailut ja "Voi, tahdon olla kanssasi lopun elämän" -kaltaiset viestit vähemmälle, sillä se on omiaan tuomaan ahdistusta suurista odotuksista ja luo hiukan päällekäyvän kuvan.
Ilmaise tunteesi hänelle, mutta tee se sellaisella mukavalla, hiukan leikillisellä tavalla. Älä vedä ihan överiksi ja ole ylidramaattinen. Kun saat tytön huomion kiinnitetyksi tunteista puhuttaessa, voit sitte puhua vakavammin ja olla täysin rehellinen ja avoin tunteistasi.
Kun hän lähtee vaikka viettämään iltaa kavereineen tai lähtee jonnekkin tai ei vain ole mesessä, älä ole heti kännykkä kourassa kyselemässä perään. Anna hänelle sen verran luottamusta. Toivota hänelle hyvää iltaa, kun hän lähtee jonnekkin ja ole muutenkin rento asian sunteen. Mikään ei ole ahdistavampaa kuin että viestiä pukkaa jatkuvaan syöttöön, kun haluaa saada omaa aikaa.
Anna hänelle nyt ohjat ja katso, kuinka hän alkaa asiaa käsittelemään. Saattaa olla pelottavaa vain odottaa millaisiksi asiat muuttuvat ja mihin suuntaan homma alkaa kehittymään, mutta tuossa tilanteessa et paljon muuta voi tehdäkään. Tee tunteesi hänelle selväksi ja anna ymmärtää, että asia on ok, ja katso sitten miten hän suhtautuu asiaan.
En tiedä onko tästä nyt mitään apua, mutta availinpahan suutani. Toivottavasti jokin ratkaisu tilanteeseen löytyy, onnea sen suhteen :) päivittele joskus tätä ja kerro kuinka asiat edistyivät.