Menin 2-vuoden seurustelun jälkeen naimisiin.
Silloin vielä oli kaikki hyvin.
Sitten,ku olimme menneet naimisiin mieheni rupesi pelaamaan ja osteli aina kaikkea itselleen. Ei koskaan maksanut laskujaan. jatkuvasti tuli käräjäoikeudestä kirjeitä.
Minä jouduin maksamaan vuokran, ruuat ja elättämäään miehen. Koska hänellä ei ollut koskaan rahaa.
Saimme yhteisen lapsen hän ei osallistunut lapsen hoitoon vaan pelaaminen oli tärkeämpää ,kun yhteisen lapseme hoito.
Otin avioeron koska en jaksanut elättää miestäni!
Silloin vielä oli kaikki hyvin.
Sitten,ku olimme menneet naimisiin mieheni rupesi pelaamaan ja osteli aina kaikkea itselleen. Ei koskaan maksanut laskujaan. jatkuvasti tuli käräjäoikeudestä kirjeitä.
Minä jouduin maksamaan vuokran, ruuat ja elättämäään miehen. Koska hänellä ei ollut koskaan rahaa.
Saimme yhteisen lapsen hän ei osallistunut lapsen hoitoon vaan pelaaminen oli tärkeämpää ,kun yhteisen lapseme hoito.
Otin avioeron koska en jaksanut elättää miestäni!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meitä hyväksikäytettyjä on tosi paljon. Itselläni oli sama tilanne, Jälkikäteen olen syyttänyt itseäni siitä että suostuin hyväksikäytettäväksi. Se oli oma valintani siihen asti kunnes mies huomasi että en pysty enää antamaan. Hän lähti ja jätti kylmästi. Oli löytänyt uuden. Hyväksikäyttö ei ollut ainoastaan taloudellista vaan henkistä jonka koin paljon pahempana kuin taloudellisen hyväksikäytön.
Romahdin siitää tysin mutta nykyisin täytyy myöntää että tekonsa oli minun kannalta parasta mitä saattoi tapahtua. Nyt olen saanut koottua elämäni ja omaisuuteni takaisn. Petokset ei unohdu koskaan mutta elämän voi rakentaa niin että on hyvä olla. Minulla on tällähetkellä kaikki hyvin.
millaista hyvkäyttöö? Mitkä merkit huomasit? Miten sait itses kerättyä?
Miksi elätit miehen. Olisit eronnut heti kun jätti ekan laskun maksamatta niin olisit säästänyt paljon rahaa
Minulla samanlainen tilanne, tosin niin päin että elätän vaimoni. Lapset jo koulussa mutta vaimo vaan ei halua töihin. Minä maksan kaiken, lainat, autot, omamatkat, harrastukset siis tosiaankin kaiken koska vaimolla ei ole tuloja.
Hän omii lapsilisät itselleen, on mielestään hänen palkkaa kotitöistä.
Tunnen itseni niin hölmöksi, mutta lapsiakin pitää ajatella. Ero ei tekisi heille ainakaan hyvää.
Oletko kertonut että olet väsynyt yksin kantamaan vastuun perheen toimeentulosta ? Onko hän ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi ? Voisiko hän aluksi etsiä osa-aikaista työtä ?
Jos vaimo omii lapsilisät itselleen, mihin niitä käytetään ? Perheen hankintoihin vai vaimon yksityisiin menoihin ?
Tilanne jatkuu tuollaisena niin pitkään kuin sallit sen. Elokuussa kun lapset menevät kouluun, vaimon olisi hyvä aika aloittaa työt. Muistathan että vaimon ollessa töissä kotityöt myös jaettava uudelleen.
Minä olen tieten koko palstan aasein ja yksisilmäisin. Takana pitkä liitto ja lapsilauma. Retkahdin nuorena miehen matkaan, ikäeroa oli 9 vuotta ja olin onnesta sekaisin, kun kelpasin. Nyt ajatellen olin vain typerä. 24 vuotta kuljin töissä toin palkan tilille, mistä ukko sen lypsi asioihinsa, joutoajat hoidin ukon yritystä ja lapset myös huushollin pyöritys kuului ohjelmaan, koska olin laiska niin jotain minunkin oli leipäni eteen tehtävä. Äitiyslomat hoidin ukon yritystä vauvan ohella samoin sairaslomat, sillä ukon sairaudet piti sen niin tiukasti sohvassa kiinni, ettei siitä noustu kuin pakolliselle kauppareissulle. Siinä pyörityksessä, kun hermostui niin sai vielä nyrkistäkin, että älysi pysyä lestissään. Mitä minulle jäi, ukko möi yrityksen vei mitä vietävissä oli, osituksessa sain irtaimen ja lapsista kaikki paitsi yhden, isin pikkukulta meni ukon matkaan. Tässä vielä yllärinä tuli 27 tuhatta entisen yrityksen velkoja maksettavaksi, mutta ukko sen kun porskuttaa sosiaalipummina. Nyt täytyy raahautua työpaikalle, jotta saa vähän taas lyhennettyä.
Navettapiika:
Komia elämäntarinahan tuo on, 24 vuotta emäntäpiikana töitä paiskien.
Työtä ja vastuuta olet oppinut kantamaan, joten ne kannattelevat sinua edelleen.
Tuskin osaisit hellittää ja ottaa löysästi?
Koko jutun ydin on miehesi huijarimainen ja laiska luonto.
Toinen ydin se, että olit suostunut kestohuijattavaksi.
Kaiken kukkuraksi suostuit pylläyttämään lapsilauman huijarille.
Kuka on syyllinen, kuka syytön vai onko kukaan mikään? Suurin vaara sinulle ei ole huijattu elämäsi, vaan sisälläsi muhiva katkeruus.
Virheistä voi oppia ja ne kääntyvät vielä voitoksi.
Katkeruus on tuhoisinta, mitä sinulle voisi tapahtua.
Katkeruudesta pääsee, kun oppii hyväksymään menneet. Elämässä olemme kaikki syyllisiä sekä uhreja.
Miehen mukaan lähtenyt lapsi toimii perhedynamiikan roolissa.
Lapsi, tuo pikkukulta on ottanut sinun roolisi, hän on mennyt ikään kuin tilallesi.
Sen hän on tehnyt isänsä sekä sinun vuoksesi. Ei itsensä tähden.
Hän on todellisuudessa ottanut sinusta mallia, eikä ole vapaa ihminen.
Myönnän olen aika ajoin melko katkerakin, ainakin silloin kun oikein vihloo ja lenkuttaa. Nyt erehdyit tyttäreni ei ole ottanut minun paikkaa, vaan isänsä paikan. Joskus kun tytär oikein pompottaa exää niin tunnen suurta mielihyvää. On sosiaalitädit ja psykologi yrittänyt saada tytärtä poiskin, mutta onhan selvää kumman valitsee, kun toisella joutuu tekemäänkin jotain ja toisella sinulla on kuski ja rahaa, rajana vain tilin kate. Nyt pienimmät on isäviikolla, vanhin tuli jo kesken pois, kun tämä isänkulta sai raivarin ja koko tilanne meni riitelyksi. Isä oli tyypillisesti siirtänyt kasvatusvastuun sosiaalityöntekijöille ja minulle, niinpä tilanne hoidettiin poistamalla toinen paikalta. Niin työstä hellittäminen ei nyt taida oikein olla mahdollista, vai mitä luulet ennen hoidin 30 ja lisäksi palkkatyö, nyt 150 päätä ja tenavat, minne panen tämän jäähylle. Valitettavasti nykyajan karjatalous pyörii koko ajan täysillä tai ei ollenkaan. Ja niin julma en voisi pojilleni olla, että kaiken sen kokemansa jälkeen jättäisin heidät pulaan tämän tilan kanssa, vaikeuksia on kertynyt jo ihan selvitä asti. Isänsä kyllä jakoi heidän lapsuudessaan sitä kuria ja kurjuutta ihan koko perheelle, ainut joka säästyi oli tämä isinkulta. Mutta sitä saa mitä tilaa, vanhimmat lapset ovat aikoneet tavata isänsä seuraavan kerran sitten hautajaisissa, aikovat antaa arkulle kunnon kyydit. Minusta ainakin tuntuisi, ettei koko elämä ole elämisen arvoista jos menettäisin omien lasteni suhteet, vaikka saan joskus hyvinkin negatiivista palautetta, mutta tiedän heidän kuitenkin rakastavankin minua. Tämä yksi tytär on kyllä minulle aika raskas pala, mutta en voi tilannetta muuksi muuttaa ja viisaammatkin sanovat, että jospa näkee tilanteen toisin vanhetessaan, koska 15 kesäsenä ihminen on aina viisaimmillaan siitä sitä tyhmennytään päivä päivältä. Ja taas unohduin tähän, mökä kuuluu jo...jos taas muutaman lypsäisikin.
Käsititkös Kaketuomaan väärin?
En minä kehottanut sinua työstä hellittämään, vaan totesin, että tuskin osaisitkaan työstä hellittää. Ja kysymysmerkin siihen vippasin perään vielä.
Työihminen sinä olet persoonaltasi. Huomaa, tuokin on toteamus, ei arvostelu.
Älä ota kaikkea arvostelun kannalta. Jotkin asiat ovat vain todettavia vailla laatusanoja tai moralisointia.
Voi lapsi se tyttönen vasta on, joka on lähtenyt isänsä kelkkaan. Taitaa olla melko sekaisin avioliittonne ristiriitojen vuoksi.
Murrosikäinen saa helposti raivarin, siinä ei ole kummallista. Kunnon murrosikäisen kuuluukin raivota välillä. Kuuluu kehityskuvioon.
Perheeseenne ei ole kuulunut näköjään toisen ihmisen kunnioitus, ilmeisesti sanan säilää on heitelty tai muulla tavoin halveerattu puolin ja toisin.
Jopa kuoleman yhteydessä haluttaisiin pistää vainajaa halvalla. Siinä kuitenkin sinua neuvoisin, että voisi olla kaikesta katkeruudesta huolimatta sivistynyttä lapsen kasvatusta, että opettaa toisen ihmisen kuolemaa kunnioitettamaan.
Vain barbaarit häpäisevät vainajan, oli tämä sitten elänyt huonon elämän tai ei.
Kyllä, kyllä minä edelleen väitän, että tyttäresi on jollain tapaa mennyt sinun tilallesi isän kanssa elämään.
Likka on ilmeisesti sen verran fiksumpi, että aikoo hyödyntää tilanteen kuitenkin.
Onko jotenkin niin, ettet oikein tykkää tyttärestäsi? Oliko tytär isin omaisuutta jo vauvasta asti, ja se sinua suututti? Tämä on kysymys, ei arvostelu.
En ole jalo ihminen eikä sädekehä loista, vaikka niin saattaisi uskoakin. Tuo barbaarimainen käytös on kuitenkin samanlaista, mitä exäni harrasti olipa elävä tai kuollut jos ei mieleinen ollut. Niin sitä saa mitä tilaa. Tytär ei koskaan ollut oikein isin tyttö. Tämä perheen kahtiajako tuli siinä vaiheessa, kun exä meni vähän liian pitkälle pelastustouhuissaan, harrastaa ihmisiä, joilla menee huonosti nk. projekteja. Tukee hetken ja kun toinen luottaa viskaa menemään. Tunsi tieten hetkellistä katumusta ja aloitti hyvittelemään tälle tyttärelle, osti ja kuletti. Nyt loppuaikoina, kun totesi ettei minusta ole kuin riesaa, maksoi tyttärelle, siitä että osasi olla mahdollisimman hankala ja ilkeä minulle. Käytti tätä tytärtä kiusatakseen minua, kun sitten lopulta ei päässytkään tappamaan minua, vaikka se oli suunnitelmissa loppuun saakka. Myönnän, että olen vihainen tästä sekä isälle että tyttärelle. Tytär omistautui tälle tehtävälle täysin, kun isi oli luvannut kaiken muuttuvan paremmaksi kunhan äiti on joko kuollut tai ikuisesti hoidossa. Uskon että tässäkin tulee se vanha totuus eteen, minkä taakseen jättää sen eestään löytää. Poliisit olisivat kuulemma valmiit tutkimaan laittoman uhkauksen, koska exä julisti tätä tappamista niin aikuisille lapsille kuin sosiaalityöntekijöillekin, mutta muuttaako se tilannetta, en usko. Välit on mennyttä ikuisiksi ajoiksi ja samasta sukuhaudasta meitä ei löydä. Nyt vain on katsottava eteenpäin ja ehkäpä joskus jonkun kanssa ajatuksia vaihtaa, muutenkin kuin netin kautta, mutta siihen on matkaa vielä pitkästi. En kyllä usko, että tätä meidän "espanjalaista-perhettä" kukaan jaksaisi..
Jaa-a. Jopa on soppa keitetty! Otan osaa ja varsinkin lasten osalta. Tuskin kukaan haluaisi vaihtaa osia ainakaan lastenne kanssa.
On ihme, jos lapsi vaurioitumatta selviää kahden noinkin itsepäisen vanhemman välissä.
Uumoilen, että taistelutahtoanne on vielä jäljellä ja se viimeinen kana on kynimättä.
Lapsianne, tytärtäsi myöten käy kyllä sääli.
Miten tuosta kuviosta aloitetaan elämä, joka sisältäisi kunnioitusta, arvokkuutta, rakkautta, anteeksiantoa ja hellyyttä?
Miten tehdään rauha sodan jälkeen? Siinäpä se, tuhannen taalan kysymys.
Se, mitä aistin kirjoituksestasi, on tummasävyinen viha ja katkeruus, yksisilmäisyys, matalamieliset ajatukset, kiinnipitäminen, sydämettömyys, itsepäisyys, kurttuotsaisuus ja valta. Ei välttämättä liity juuri nimenomaan sinun persoonasi.
On jotain todella pahaa, josta ei haluta irrottaa otetta. Elämä ja kasvaminen huutaa irroittautumista, jota ei haluta tehdä. Jos peliä ei saada loppumaan, tulokset voivat olla äärimmäisen traagiset.
Kyllä peli on nyt ohi. Minä olen kääntänyt uuden lehden, muistelen kyllä ja välillä nappaa, mutta jokapäiväistä kuplettia se ei ole. Vanhimmat lapset ovat myös ottaneet suunnan eteenpäin ja katkeruus isäänsä alkaa pikkuhiljaa haalistua, mutta joskus aina pulpahtaa. Ja minusta hyvä niin, parempi kun jokainen saa ja pystyy tuulettamaan tunteitaan täällä kotona, ja tietää ettei mitään kamalaa satu vaikka sanoo juuri sen, miltä tuntuu, ja vaikka huutaa tuskaansa. Minun mielestä se on perhe, mikä ottaa vastaan ja kannattelee, kun oikein kovasti sattuu, eikä jätä yksin. Näinhän sen olisi pitänyt olla ennenkin, mutta meillä piti aina ottaa isin herkät tunteet huomioon ja hyssytellä, kätkeä tunteet hiljaiseen mökötykseen. Varoa pienintäkin negatiivistä sävyä, ettei vain draama ala jälleen. Siitä olen olen iloinen, että lapset ovat hitsautuneet yhteen kuin muskettisoturit. Tiedän, että kun minua ei enään ole heillä on aina toisensa, mutta tämä yksi tytär on tämän ulkopuolella, valitettavasti. Sitä on vaikeampi korjata, liikaa on mennyt rikki. Mutta eteenpäin kuin mummo lumessa ja uusia vastoinkäymisiä kohti rinta tanassa.
Onnea uudelle elämällenne!
Kyllä se siitä valkenee ja toivottavasti ei uusia vastoinkäymisiä kohti, vaan rakkaudelliseen ja vapaaseen elämään...