Jo etukäteen kiitän kaikkia vastauksista, kaikki tulevat tarpeeseen. Olen 25vuotias nainen ja olen elänyt nyt avoliitossa mieheni kanssa kuukauden.
Kirjoitan tänne purkaakseni sydäntäni ja samalla toivoen, että löytäisin ihmisiä joiden kanssa keskustella ja ennen kaikkea kuulla ulkopuolisten mietteitä asian suhteen nyt.Kaikki tuki on nyt tarpeen.Minulla ei ole ystäviä joille puhua, ja tuntuu kuin olisin musertumassa.En jaksa enää itkeä,on kuin en tuntisi yhtään mitään.Kuin olisin tunteeton.
Olen siis kuukauden verran asunut mieheni kanssa.Tunnettu ollaan vähän yli kaksi kuukautta(niinpä!), ja vaikka myönnän että tuli hätiköityä niin päätös oli kuitenkin molempien. En tiedä...Olin tosi sokeana ihastuksesta.Lisäksi olen sairaalloisen kiltti.En osaa sanoa ei.En voi sanoa ei koska en tahdo satuttaa toista, mutta usein käy sitten niin että satutan itseäni.Minua on helppo vetää kuin pässiä narussa. Ja nyt tunnen olevani sellaisessa solmussa että en usko minulla olevan voimia selvitä.
Välitän miehestäni tosi paljon, mutta en enää pysty olemaan hänen kanssaan "rentoutunut".Olen kokoajan todella ahdistunut.Olen alkanut saamaan paniikkikohtauksia päivittäin ja odotan kuin kuuta nousevaa että hän lähtisi töihin.Kavahdan hänen kosketustaan ja vihaan kaikkia hänen tapojaan. Seksiä meillä ei ole ollut lainkaan yhteenmuuton jälkeen.Kaksi kertaa ja sekin on siinä.
Kun vain ajattelenkin että hän olisi jonkun muun kanssa,tai eroaisimme niin kyyneleet valuvat silmistäni.Haluan olla hänen kanssaan,hän on ihana ihminen.Välittävä,huumorintajuinen,rauhallinen ja luotettava.Miksi sitten käyttäydyn näin jos minulla on kaikki se mistä olen haaveillutkin? Eikö minulle mikään riitä?
Kuten jo edellä mainitsin, minua on helppo johdatella kun en henno sanoa ei. Hän sai minutkin innostumaan omakotitalosta ihan vanhempieni naapurissa.Pankissa ollaan jo käyty kysymässä lainaa ja kauppapaperit ovat allekirjoitusta vaille valmiit.Vasta eilen sain suuni auki ja kerroin että minusta on liian hätäistä ostaa omakotitalo vain parin kuukauden seurustelun jälkeen.Mieheni ei puhunut asiasta mitään, oli vain hiljaa (mökötyksen merkki), mutta vanhempani melkein haukkuivat minut pystyyn. He sanoivat että jos kieltäydyn asuntokaupasta niin katuisin myöhemmin. Ehkä katuisinkin, onhan talo ihana ja koirillakin olisi tilaa juosta pihalla.Mutta entä tulevat vastoinkäymiset? Olenko teidän mielestänne nyt liian itsekäs? Sellaiseksi itseni tunnen.
Vanhempani ovat ainoita joiden kanssa olen aina voinut puhua kaikesta.Mutta nyt he ovat molemmat kääntäneet selkänsä. Äiti haluaisi suhteemme kestävän koska pitää niin miehestäni.Ja onhan se niin ettei minulla koskaan ennen ole noin ihanaa miestä ollutkaan. Tunnen itseni hirviöksi... Nytkin olen ollut niin masentunut että käytös on heijastunut mieheeni. En puhu mitään ja olen etäinen, jopa kylmä.Huomaan että hän kärsii tilanteesta.En halua tahallani käyttäytyä kylmästi enkä ilkeästi, mutta silti niin käyttäydyn...
Keskustelun jaloa taitoa emme osaa kumpikaan... Minulla on vaikeuksia saada alussa suuni auki, ja kun saan viimein puettua sanoiksi tunteeni niin toinen on vain hiljaa. Ja sitä pelkkää hiljaisuutta voi kestää jopa päivän.Hänen kanssaan on miltei mahdotonta keskustella kun hän pitää kaiken sisällään.-Ja silloin minä tunnen itseni tyhmäksi kun olen puhunut kuin papupata. Emme ole vielä kertaakaan riidelleet, joten en tiedä minkälainen hän on suuttuessaan tms. Mitä loppujen lopuksi tiedän? Tavallaan on vasta tutustumisvaihe menossa. Hänen vanhempansa asuvat parin kilometrin päässä, ja olen miettinyt jos hän menisi hetkeksi sinne.Saisin vähän omaa kallista aikaani, ja mietittyä näitä asioita rauhassa. Toisaalta, jos passitan hänet vanhemmilleen niin koko hänen sukunsa pitää minua hirviönä. Kunpa he tietäisivät miltä minusta tuntuu! Kunpa joku ymmärtäisi...
Kirjoitan tänne purkaakseni sydäntäni ja samalla toivoen, että löytäisin ihmisiä joiden kanssa keskustella ja ennen kaikkea kuulla ulkopuolisten mietteitä asian suhteen nyt.Kaikki tuki on nyt tarpeen.Minulla ei ole ystäviä joille puhua, ja tuntuu kuin olisin musertumassa.En jaksa enää itkeä,on kuin en tuntisi yhtään mitään.Kuin olisin tunteeton.
Olen siis kuukauden verran asunut mieheni kanssa.Tunnettu ollaan vähän yli kaksi kuukautta(niinpä!), ja vaikka myönnän että tuli hätiköityä niin päätös oli kuitenkin molempien. En tiedä...Olin tosi sokeana ihastuksesta.Lisäksi olen sairaalloisen kiltti.En osaa sanoa ei.En voi sanoa ei koska en tahdo satuttaa toista, mutta usein käy sitten niin että satutan itseäni.Minua on helppo vetää kuin pässiä narussa. Ja nyt tunnen olevani sellaisessa solmussa että en usko minulla olevan voimia selvitä.
Välitän miehestäni tosi paljon, mutta en enää pysty olemaan hänen kanssaan "rentoutunut".Olen kokoajan todella ahdistunut.Olen alkanut saamaan paniikkikohtauksia päivittäin ja odotan kuin kuuta nousevaa että hän lähtisi töihin.Kavahdan hänen kosketustaan ja vihaan kaikkia hänen tapojaan. Seksiä meillä ei ole ollut lainkaan yhteenmuuton jälkeen.Kaksi kertaa ja sekin on siinä.
Kun vain ajattelenkin että hän olisi jonkun muun kanssa,tai eroaisimme niin kyyneleet valuvat silmistäni.Haluan olla hänen kanssaan,hän on ihana ihminen.Välittävä,huumorintajuinen,rauhallinen ja luotettava.Miksi sitten käyttäydyn näin jos minulla on kaikki se mistä olen haaveillutkin? Eikö minulle mikään riitä?
Kuten jo edellä mainitsin, minua on helppo johdatella kun en henno sanoa ei. Hän sai minutkin innostumaan omakotitalosta ihan vanhempieni naapurissa.Pankissa ollaan jo käyty kysymässä lainaa ja kauppapaperit ovat allekirjoitusta vaille valmiit.Vasta eilen sain suuni auki ja kerroin että minusta on liian hätäistä ostaa omakotitalo vain parin kuukauden seurustelun jälkeen.Mieheni ei puhunut asiasta mitään, oli vain hiljaa (mökötyksen merkki), mutta vanhempani melkein haukkuivat minut pystyyn. He sanoivat että jos kieltäydyn asuntokaupasta niin katuisin myöhemmin. Ehkä katuisinkin, onhan talo ihana ja koirillakin olisi tilaa juosta pihalla.Mutta entä tulevat vastoinkäymiset? Olenko teidän mielestänne nyt liian itsekäs? Sellaiseksi itseni tunnen.
Vanhempani ovat ainoita joiden kanssa olen aina voinut puhua kaikesta.Mutta nyt he ovat molemmat kääntäneet selkänsä. Äiti haluaisi suhteemme kestävän koska pitää niin miehestäni.Ja onhan se niin ettei minulla koskaan ennen ole noin ihanaa miestä ollutkaan. Tunnen itseni hirviöksi... Nytkin olen ollut niin masentunut että käytös on heijastunut mieheeni. En puhu mitään ja olen etäinen, jopa kylmä.Huomaan että hän kärsii tilanteesta.En halua tahallani käyttäytyä kylmästi enkä ilkeästi, mutta silti niin käyttäydyn...
Keskustelun jaloa taitoa emme osaa kumpikaan... Minulla on vaikeuksia saada alussa suuni auki, ja kun saan viimein puettua sanoiksi tunteeni niin toinen on vain hiljaa. Ja sitä pelkkää hiljaisuutta voi kestää jopa päivän.Hänen kanssaan on miltei mahdotonta keskustella kun hän pitää kaiken sisällään.-Ja silloin minä tunnen itseni tyhmäksi kun olen puhunut kuin papupata. Emme ole vielä kertaakaan riidelleet, joten en tiedä minkälainen hän on suuttuessaan tms. Mitä loppujen lopuksi tiedän? Tavallaan on vasta tutustumisvaihe menossa. Hänen vanhempansa asuvat parin kilometrin päässä, ja olen miettinyt jos hän menisi hetkeksi sinne.Saisin vähän omaa kallista aikaani, ja mietittyä näitä asioita rauhassa. Toisaalta, jos passitan hänet vanhemmilleen niin koko hänen sukunsa pitää minua hirviönä. Kunpa he tietäisivät miltä minusta tuntuu! Kunpa joku ymmärtäisi...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Nyt on teille aikalisä paikallaan, sopikaa vaikka kuukauden mittaisesta tauosta. Äläkä aattele, mitä muut siitä sanovat, se on sinun elämä, ei muiden ja jokainenhan me saadaan päättää, miten me haluamme elämämme elää.
just juu. älä osta taloa jos et halua ostaa ja olet kyllä muuttanut ihanliian äkkiä yhteen sen miehen kanssa. Et edes tunne sitä kunnolla ja ties mikä hirviö siitä vielä avautuu kun aikaa menee tarpeeksi. Ja sinä ainoastaan teet päätöksesi. Jos vanhempasi painostaa niin älä kuuntele niitä koska sinä sen talon maksat omista rahoistasi. Lainan joudut takas maksamaan ja jos tulee ongelmia niin pankki joka tapauksessa ottaa omansa pois eli voit menettää talon jos hommat ei suju.
1. Jutelkaa yhdessä sinun vanhemmillesi asioista.
2. Jutelkaa yhdessä miehesi vanhemmille asioista.
3. Keskusteluyhteys pitää saada auki ehdottomasti.
4. Minun mielestäni ei mitään väkisin tehtyjä eroja (erilllään asumisia) kannata nyt aloittaa.
5. Kuulostaa minun silmiin "rimakauhulta" ?
Mitä itse olet näistä minun ajatuksistani mieltä?
sitte vähän taustakysymyksiä:
Oletko itse töissä? Minkä ikäinen miehesi on?
Onko teillä muita lainoja tai vastuita?
NUMERO 1. Jutelkaa keskenänne asiat halki. Selvästi ei molemmat ole samalla sivulla.
Haha
"Hänen kanssaan on miltei mahdotonta keskustella kun hän pitää kaiken sisällään"
Ite et saatana saa sitä turpaas auki! Ehkä kuule toinen on vaan tosissaan sun kanssa, ja sitten itse temppuilet tolla tavalla ettet itse osaa puhua tuntemuksistasi, vaan annat toisen olettaa valheellisesti.
Kyllä se sinä olet se kusettaja. Turha siinä on selitellä olevansa "liian kiltti"!!! Ai taivas, mistä näitä idiootteja oikein putoilee!!!
Sinä olet nyt sotkun aiheuttanut, joten siivoa se itse!
Sinulla on selkeästi ongelmia itsesi kanssa. Se ei ole mikään hyvä lähtökohta suhteen rakentamiselle. Ette oikeasti edes nykyisellään näe, sovitteko toisillenne kun et pysty rentoutumaan miehen kanssa ja olet muutenkin ihan lukossa paniikkihäiriöiden yms. kanssa. Teillä ei edes ole toimivaa seksielämää, sekin kertoo jo paljon..
Älä ihmeessä nyt osta mitään taloa tai tee mitään muitakaan sitoumuksia. Hae ensin jotain apua omiin ongelmiisi ja saa itsesi tasapainoon. Sitten voit taas katsella josko tästä tai jostain toisesta suhteesta tulisi jotain.
Kuuntele omia tuntojasi, jos et halua taloa miehesi kanssa, sitten et halua. Jos nyt käännyt itseäsi vastaan yhdessä vanhempiesi ja miehesi kanssa, tulet masentumaan pahemman kerran. Et voi jättää kuuntelematta itseäsi. Selvitä mitä haluat ja sitten vasta lähdet uusiin sitoumuksiin. Muuttakaa vaikka hetkeksi erilleen. Älä missään tapauksessa lapsuudenkotiisi. Käy juttelemassa jollekin ammattiauttajalle.
Siis mitä ihmeen sinkoilua ihmisillä tänä päivänä.
Et edes tunne toista ihmistä ja nyt ollaan jo yhteistä tulevaisuutta rakentamassa.... voi hellurei.
Huh, nyt kiireesti jarrua niiden talokauppojen kanssa eikä mitään muitakaan isoja taloudellisia sitoumuksia vielä hetkeen, on sitten helppo erota jos sen aika tulee. Jos ette osaa puhua kirjoita asiasi paperille, kerrot juuri niinkuin tässäkin kuinka pidä hänestä ym. mutta että nyt sinua ahdistaa tuo kiire ja haluat ensin kokeilla ihan normaalia seurustelua ja vain ajoittaista yhteisasumista, jos homma sujuu ainakin vuoden niin sitten vakituiseen yhteen ja oman pesän hankintaan, kaveri ymmärtää kyllä ja voi olla itsekin helpottunut kun ei kakkea tarvitse hetkessä puristaa pakettiin.
Toivottavasti tämä ei ole totta vaan trollaus. Jos on, tarvitsette molemmat todellakin ammattiapua. Jos muuttaa kuukauden kuluttua yhteen, ei ole oma itse ihan hallussa. Samoin jos ette pysty keskustelemaan. Miehesi kiire on todellakin sairaalloista, samoin kuin omalta kohdaltasi se ettei sinulla tunnu olevan omaa tahtoa. Kummallakaan ei ole vielä valmiutta parisuhteeseen. Nyt muutat itse saman tien ulos sieltä ja keskustelet asiasta vakavasti jonkun ammattilaisen kanssa.
Olette seurusteleet *ari kuukautta. SIis rakastunut voi olla, mutta *itääkö olla ihan tyhmä?
Aika outoa, että olet jo nyt kyllästynyt miehen ta*oihin. Siis vihaat hänen kaikkia ta*ojaan ja kavahdat kosketusta? Huhhuh. Ja vain *ari kuukautta olette seurustelleet? Aika no*easti olet kyllästynyt.. En usko, että tuo mies on sinulle oikea tai varsinkaan sinä hänelle.
Kun talokau**oja alkaa miettimään, niin kannattaa miettiä myös sitä mitä hallaa teet miehellesi. Mies varmaan on ihan hulluna sinuun, mutta sinä vihaat hänen käyttäytymistään ja et halua hänen ksokevan sinuun. Veikkaan, että tuossa tuli syy miksei seksiä ole enää.
Kerro REHELLISESTI tuntemuksistasi miehelle, koska voi olla, ettei hänellä ole aavistustakaan mitä on meneillään. On äärettömän itsekästä ja edesvastuutonta johtaa toista ihmistä harhaan.
Sanot, että et halua miehen olevan kenenkään muunkaan kanssa. Mikset? Eikö olisi *arem*i hänelle saada nainen joka oikeasti viihtyy hänen seurassaan, janoaa hänen ksoketustaan ja rakastaa häntä. Sinun tuntemuksesi siitä, että miehellä olisi joku muu nainen, kuulostaa ihan läheisrii**uvuudelta. Rakkaudesta kaukana.