Olen tässä vuosien saatossa ollut parissa pitkässä parisuhteessa ja kerran naimisissa. Melkein kaikki suhteet ovat kaatuneet ilmeisesti (?) minun luonteeseeni.
Yleensä vuosi tai pari on mennyt hyvin, mutta sitten omat "erikoispiireeni" ovat pääseet pinnalle, kun arki on iskenyt vastaan...
Olen lähtöisin perheestä, jossa äitini joutui useamman lapsen yksinhuoltajana huolehtimaan aivan kaikesta, sekä ns. miesten että naisten töistä. Kuulin koko lapsuuteni, kuinka kehenkään ei voi luottaa ja asiat on tehtävä itse. Sama käyttäytymismalli on iskostunut myös minuun. Jos jotain haluaa saada, on se tehtävä itse.
Niinpä minä kokkaan, hoidan puutarhaa, kudon, siivoan sekä myös remontoin ja korjaan, ajan moottoripyörää, vaihdan renkaat, käsittelen raskaita koneita jne. Olen myös rakentanut hyvät puitteet ympärilleni ja hommannut hyvän työn.
Millä ihmeellä sitä oppisi rennommaksi? Tunnustan heti olevani juuri sitä tyyppiä joka ärsyyntyy niistä ”joo joo vähän myöhemmin” -puheista, tai vastaavasti ”nämä ovat naisten töitä” -toteamuksista. Olen opetellut kaikkea laidasta laitaan ja teen ennemmin itse kuin odotan ja muistuttelen puoli vuotta.
Odotan vain että asiat sujuisivat tasapuolisesti, koska opettelusta tai viitseliäisyydestähän tuossa on monesti kyse. Nipotusta inhoan yli kaiken, suuntaan jos toiseen. En itsekään tykkää muistuttelusta tai besserwisser-kommenteista.
Olen kuulemma liian itsenäinen / vahva. Pitääkö tässä ruveta leikkimään saamattomampaa tai tyhmempää kuin on vai mitä? Olla avuton ja heikko? Odottaa, vaikka kuinka ärsyttäisi? Se ei todellakaan ole helppoa muuttaa itseään tai olla ns. rennompi.
Yleensä vuosi tai pari on mennyt hyvin, mutta sitten omat "erikoispiireeni" ovat pääseet pinnalle, kun arki on iskenyt vastaan...
Olen lähtöisin perheestä, jossa äitini joutui useamman lapsen yksinhuoltajana huolehtimaan aivan kaikesta, sekä ns. miesten että naisten töistä. Kuulin koko lapsuuteni, kuinka kehenkään ei voi luottaa ja asiat on tehtävä itse. Sama käyttäytymismalli on iskostunut myös minuun. Jos jotain haluaa saada, on se tehtävä itse.
Niinpä minä kokkaan, hoidan puutarhaa, kudon, siivoan sekä myös remontoin ja korjaan, ajan moottoripyörää, vaihdan renkaat, käsittelen raskaita koneita jne. Olen myös rakentanut hyvät puitteet ympärilleni ja hommannut hyvän työn.
Millä ihmeellä sitä oppisi rennommaksi? Tunnustan heti olevani juuri sitä tyyppiä joka ärsyyntyy niistä ”joo joo vähän myöhemmin” -puheista, tai vastaavasti ”nämä ovat naisten töitä” -toteamuksista. Olen opetellut kaikkea laidasta laitaan ja teen ennemmin itse kuin odotan ja muistuttelen puoli vuotta.
Odotan vain että asiat sujuisivat tasapuolisesti, koska opettelusta tai viitseliäisyydestähän tuossa on monesti kyse. Nipotusta inhoan yli kaiken, suuntaan jos toiseen. En itsekään tykkää muistuttelusta tai besserwisser-kommenteista.
Olen kuulemma liian itsenäinen / vahva. Pitääkö tässä ruveta leikkimään saamattomampaa tai tyhmempää kuin on vai mitä? Olla avuton ja heikko? Odottaa, vaikka kuinka ärsyttäisi? Se ei todellakaan ole helppoa muuttaa itseään tai olla ns. rennompi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minulla on sama ongelma ja olen nainen. Haluan elää tavallani. Jos haluaa saada, sitä saa jos tekee. Asenne ratkaisee. Minä myös remontoin, neljä kotia, olen tehnyt omaisuuden. Nyt hyvässä työssä ja miehet tuntee että latistuvat rinnallani hiirulaisiksi. Olen vahva ja voimakas, iloinen ja naurava. Perinteistä naista minusta ei saa.
Rento tosin olen, mutta erittäin yritteliäs. Teen ilolla sen mitä teen.
Hienoa huomata, että joku toinenkin on tällainen:)
No sitten alat opettelemaan sitä luottamista toiseen. Apua saa ammattihenkilöiltä. Jos haluat muuttua, muutut.
Voi vittu. Hakea nyt ammattiapua jos on työteliäs ja hallitsee kaikki kodin työt. Kaikki naiset ei vaan viilaa kynsiään ja lue "Me Naiset" lehteä. Jos ei mies arvosta osaamistasi, niin katelkoon pata laiskan ja tyhmän akan. Jatka samaan malliin.
Et nyt snaijannut. Aloittajahan pyytää apua kontrollifriikin luonteeseensa, siis omaan asennoitumiseensa asiaan. Voi siihen hakea apua, jos ei itse löydä keskitietä. Vahvuuskin voi olla 'sairaus' ja pahasta - ja vahvimmillakin on omat heikot kohtansa. Tämä ei löydä riittävän vahvaa kaveria itselleen, joka ei vedä herneitä nenukkaan, kun toinen osaa ja onnistuu joka puuhassa.
Jakakaa työt niin, että miehelle tulee tehtäväksi jotkin hommat, joihin sinulla ei ole sitten lupaa koskea. Opettele kärsivällisyyttä. Kyllä se mies ne hommat tekee, mutta osa ihmisistä tarvitsee ensin inspiraatiota tms, että jaksavat aloittaa hommien teon. Älä jatkuvasti nalkuta miehelle tekemättömistä töistä vaan luota siihen, että mies jossain vaiheessa tekee sovitut työt. Muista kehua miestä kun hän on saanut jotain tehtyä.
Tuollainen nainen olisi kiva, kun voisi puuhata kaikkea kahdestaan. Ei ainakaan yhteinen tekeminen loppuis:)
Nosta hattua teille daamit.
T: Äijä jolta luonnistuu kaikki ja hyvin
Mulla oli aikoinaan samanlainen vaimo. Hän teki koko ajan jaksamisensa äärirajoilla ja oli kova ohjelmoimaan minunkin ajankäyttöä. Kaiken piti aina tapahtua hänen hänen haluamallaan tavalla ja hänen aikataulujensa mukaan. Vapaa-aika alkoi olla työntekoakin stressaavampaa. Mihinkään sosiaaliseen elämään ei ollut enää aikaa ja kaikki oli yhtä suorittamista. Jos joskus yritettiin ottaa hetki yhteistä aikaa, niin ei ollut enää mitään puhumista. En jaksanut sellaista.
Mihin te Raaraa ja Itsenäinen miestä tarvitsette? Jokainen haluaa tuntea itsensä tarpeelliseksi. Jos otatte miehen paikan arjessa ja elämisessä niin mitä jää miehelle?
Helliminen, hyvänä pitäminen, kehuminen, arvostaminen, hieronta, selän pesu, kaikenlaisten nautittavien asioitten tuottaminen, rakastelu ...
Keskusteluun, seuraksi, hyvänä pitämään...
Kyllä taas pieni munaset vastaa kun vastassa on tekevä ja itsenäinen nainen.
Kyllä se aikaansaava nainen silti oikeeta miest'ä kaipaa. pitääkö suomentaa mihin ??
On tässä vuosien varrella tullut kokeiltua erilaisia kikkoja arjen sujuvuuden parantamiseksi.
Olen minä koittanut tuota hommien jakamista ja kun tiesin oman luonteeni ja sen että ärsyynnyn jos mitään ei tapahdu, niin tein myös ns. työlistoja (mies ihan itse ehdotti). Esim. parin viikon aikana sai ihan omassa aikataulussaan tehdä asioita, kunhan ne vaan tuli tehtyä. Muutaman yrityksen jälkeen huomasin että oma listani oli parin viikon päästä tehty ja miehellä vain pari askaretta alotettu... Kehumista ja tsemppaamistakin olen yrittänyt, mutta kun itse teki moninkertaisesti ja kukaan ei edes huomannut, niin tuokin vähentynyt.
Autotallin lattialla lojuvat lukemattomat keskeneräiset projektit. Vaihtamattomat renkaat kesän korvilla. Ostettu, mutta kokoamatta jäänyt ja paketissa oleva hyllykkö. Takapihan repsottava terassi. Alottamatta oleva kylppäriremontti. Huoh. Olen koittanut kyllä kertoa millainen olen ja miten nuo asiat minuun vaikuttaa. Ei meillä olla työleirissä eletty. Puhun nyt ihan tavallisista vastaan tulevista asioista.
Tiedän ja myönnän olevani nipo kun ärsyynnyn moisista. Itselläni kun tuo vaikuttaa vaan kaikkeen. Jos en saa arkea jaettua, niin en vain jaksa itsekään panostaa niin paljon parisuhteeseen ja siitä se lähtee sitten alamäkeen. Yritän olla sanomatta asioista, mutta minulla tuo turhautuminen purkautuu sitten pettymyksenä toiseen. Ei tuokaan kovin mukavaa.
Olen myös kokeillut jättää paikat rempalleen ja semmoista hällä väliä -asennetta, mutta vähintään viikon jälkeen alkaa se sotku ja tekemättömät asiat rassaamaan vielä enemmän.
Se että teen erilaisia asioita ei edes tarkoita, että olisin todella ahkera. Oikeasti olen hieman laiskanpulskea, mutta kun tiedän ettei ne asiat valmistu jos niitä ei tee. Joskus minäkin vain tahtoisin lyödä lekkeriksi, niin että asiat valmistuisi samalla ilman niistä huolehtimista. Tuotakin on kokeiltu, mutta huonoin tuloksin.