Tohotettu lentolippujen kanssa, pyykätty, siivottu, ostettu tuliaisia, järkätty kukkien kastelijaa ja sun muuta.
Matkustetaan tuntikaupalla, yritetään pysyä aikatauluissa, juostaan vaihtoyhteyksien perässä ja hikoillaan.
Sitten istutaan sohvan nurkalla, keittiön tuolilla ja pihakeinussa.
Anoppi hyysää, otaotaotaota.
Vatsa sekaisin istut pöntöllä, sohvan nurkalla, keittiön tuolilla, pihakeinussa ja sukulaisten takapihoilla.
Anoppi hyysää, syösyösyö ja otaotaota.
Vatsa sekaisin, makaat patjalla. Mies pihisee.
Karataan pubiin. Tuopin äärellä lasketaan enää vain niin ja niin monta tuntia ja sitten pääsee kotiin.
Lentokentällä halataan appea. Mukava mies.
Ensi kesänä uudestaan.
Matkustetaan tuntikaupalla, yritetään pysyä aikatauluissa, juostaan vaihtoyhteyksien perässä ja hikoillaan.
Sitten istutaan sohvan nurkalla, keittiön tuolilla ja pihakeinussa.
Anoppi hyysää, otaotaotaota.
Vatsa sekaisin istut pöntöllä, sohvan nurkalla, keittiön tuolilla, pihakeinussa ja sukulaisten takapihoilla.
Anoppi hyysää, syösyösyö ja otaotaota.
Vatsa sekaisin, makaat patjalla. Mies pihisee.
Karataan pubiin. Tuopin äärellä lasketaan enää vain niin ja niin monta tuntia ja sitten pääsee kotiin.
Lentokentällä halataan appea. Mukava mies.
Ensi kesänä uudestaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jopas kuulosti tylsälle. Nimittäin asenteesi.
Miksi lähdit matkalle ollenkaan?
Niin..... kiittämättömyys on maailman palkka.
Luultavasti anoppisikin vetää henkeään vaativan miniän lähdettyä ja passaamisen helpotuttua.
Kaikkensa yritti..... mutta ei vain onnistunut :( sääli......
Istutaan vierekkäin lentokoneessa.
Mies pihisee.
Ei se ole äitiänsä valinnut.
Eikä äitinsä onnea elämäänsä.
Otaotaota, syösyösyö.
hokee onneton nainen,
eikä näe sitä kaikkea hyvää, joka on elämässä annettu.
Vieressä terve puoliso, lapset reippaasti maailmalla.
Mutta se kun ei riitä.
Pitäisi olla niinkuin silloin ennen,
kun lapset asuvat kotona ja äiti oli elossa.
Mies pihisee.
Minä olen hiljaa.
Vierailu kerran kesässä, kyllä sen melkein kestää,
kun on kerran luvattu.
Hanki itsellesi elämä.
Elämä ei ole anoppi ei yksin edes hänen poikansa miehesi.
Miten joku, kolmannella vuosi tuhannella, voi olla noin tyhmä ja rajoittunut?
Älä ainakaan tee lapsia: "Omena ei kauas puusta putoa."
NIINKÖ
Kuulostaa mukavalta ja vieraanvaraiselta anopilta. Harmi, ettette osaa arvostaa häntä. :(
Minä nautin sukulaisvierailuista.
Pojalla on outo asenne.
Onko hänellä syömishäiriö?
Loma on nyt ohitse ja anoppila vierailut hoidettu tältä vuodelta. Alkuperäisen kirjoituksen tarkoitus oli hieman purkaa sitä tunnemöykkyä, joka liittyy näihin miehen lapsuuden kodissa vierailuihin. Ulkoisestihan puitteet ovat mitä parhaimmat. On anoppi, joka passa ja hyysää, ja kasa muita mukavia sukulaisia joiden luona rampata. Mutta vaikka kaiken pitäisi olla hyvin, niin mieheni kotona on usein hieman ahdistava tunnelma. Tänä kesänä se tunnelman syy sitten aukeni, anoppini on niitä ihmisiä, jotka elävät menneisyydessä surren jokaista muutosta.
Mies ei saisi olla aikuinen, vaan hänen pitäisi olla se äitiä tarvitseva pikku poika tai ainakin pojan pitäisi elää äidin naapurissa. Mieheni, joka on äärimmäisen itsenäinen ja omapäinen, kokee äidin vihjailut kiusallisina, mutta ei osaa puuttua niihin. Sillä jos anopille sanoo tuosta, niin hän muuttuu vuosisadan marttyyriksi taikka kieltää kaiken. Eli periaatteessa kun me vierailemme anoppilassa niin kaikki se vieraanvaraus on vain meidän mielistelyä ja houkuttelua takaisin miehen kotiseuduille, ja valitettavasti, kun tuota paluuta ei tule tapahtumaaan niin pinnan alla kuplii se anopin pieni pettymys.
Tietyllä tavalla ymmärrän kyllä, miksi anoppi ei osaa luovuttaa haaveistaan. Hän on näitä isojen ikäpolvien kilttejä naisia, jotka ovat tehneet kuten omat vanhemmat ovat sanoneet. Hänellä ei ole sellaisen suhteen mallia, jossa lapsi ja vanhempi ovat kummatkin itsellisiä aikuisia, koska ei ole sellaista itse kokenut. Ja nyt itsellisen poikansa kanssa hän on aivan pulassa, koska ei tiedä miten saisi pojan pidettyä lähellä. Mieheni kun ei ole samalla tavalla kiltti ja tahdoton suhteessa vanhempiinsa kuin anoppini on ollut.
Harmillistahan tuo on, mieheni pitää etäisyyttä äitiinsä, koska ei koe saaneensa äidiltään hyväksyntää omana itsenänsä, maata kiertelevänä itsenäisenä miehenä. Ja anoppi puolestaan vaistoaa etäisyyden, mutta ei osaa luovuttaa menneisyydestä ja haaveistaan. Joten sitä lopullista kohtaamista äidin ja pojan välillä ei kait sitten kait koskaan tapahdu, ei ainakaan näillä asetelmilla.
En tiedä onko muilla samanlaisia kokemuksia, mutta hieman ounastelen, ettei tämä tilanne ihan ainoa ole.