valllannut palstan,vaikka toisin pitäisi olla.Aurinko hellii meitä vihdoikin ja kesää on vielä jäljellä.
Meille suomalaisille on varmaankin jo syntymässä luiskahtanut melankoaliageeni vereen,kun olemme aina niin kiittämättömiä.
Meillä pitäisi aina olla paremmin,kuin tolla naapurilla jolla ei mennytkään niin hyvin...
Voi meitä kateellisia,vihamielisiä lähimmäisiä,myrkytämme vain oman elämämme,elämällä toisten elämää
Viikonlopun melankolia
61
212
Vastaukset
- kesämieli on taas
Ei kai sentään melankolia näin keskellä kesää. Onhan täällä kivoja juttujakin tai katseltavia, jos vaan ovatten pesässä kuten nuo amurinleopardin pennut ja kalakotkakset lapsineen. Niissä on mielenvirkistystä ihan hyvin.
Joka junaan riittää kirjottajia ja vielä jää asemallekin osa. Niin minullakin,olen kesäihminen syntynytkin kesähelteillä.
Kaiketi aloitus on osoitettu riidanjyviä kylväville kirjoittelijoille.
Olen saanut nauttia oikeastaan kesälomaa,joka omaishoitajalle vain kaukainen haave.Mieheni on hoitojaksolla ja minä saan nauttia joka solullani kesän etenemisestä.En voi sanoa,että auringosta,kun solumuutokseni eivät noista ultraviolettisäteistä oikein tykkää.
Uskomatonta pentuna aina viiletin pitkin ketoa napa paljaana ja aina oli karrelle palanut keho.Eeva Joenpellon viisaat istuvat varjossa,on kaiketi kirjoitettu auringonpalvojien kiusaksi.Ihosyöpä, melanooma on kans näitä mynsterijuttuja. Se voi latenttina vissiin piileskellä elimistössä vuosikausia, ehkä vuosikymmeniäkin oireettomana.
Sitten se voi näkyä ulkoisina merkkeinä; otetaan koepala ja aletaan erilaisin menetelmin estää sairaan solukudoksen leviämistä laajemmalle.
Sillalailla erikoinen, että nuorella iällä paljo auringossa työskentely yai oleilu voi vanhemmalla iällä ilmetä ihosyöpänä.
Niin se melankolisuus.Yks pohjoisten kansojen ominaisuus. Luulen että vaikkapa inuiitit tai saamelaiset potisivat vähemmän apatiaa&melankolista mielialaa.Minulla se vielä vain okasolusyöpä,mutta sekin lähettää etäispesäkkeitä jos oiken häijyksi heittäytyy.
Minulta poistettu toi okasolu ja tyvisolusyövät,mutta ei vielä melanoomaa ole.
Melankoolisuus,kaiketi synkkäyksinpuhelu kertoo osan siitä.
Minä en edes muista,kenen kirjoittama,mutta kolahtaa kyllä.
Toinen hyvä heppu Tarmo Manni oli,kun hän esitti sitä herra Oblomovia tai jotain sinne päin se nimi oli.Hiton laiska ainaskin oli,mutta saarijärvenpoika veti roolin tosi hyvin,vai oliko hän sieltä kotoisin tämä Tarmo Manni?
- Ramoona*
Näin Eino Leinon, suven ja runon päivänä täytyy aurinkoisen aloitukseen liittää ilman muuta pari säkeistöä Eino Leinon iki-ihanasta Aurinkolaulusta.
Tai ootteko koskaan te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan?
Sinikellot tokko ne keinuivat?
Lepinkäiset tokko ne leijuivat?
Ne tuoksuiko kukkaset tuhannet?
– Sitä hetkeä unhota et.
Tai ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin?
Sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret, niemet ne terheniset?
– Sitä utua unhota et.
Tänään on myös kansainvälinen suutelupäivä, erään lähteen mukaan ihan YK:n siunaamana. Monasti on esiteltyn eri kansojen suutelutapoja , inuitiiteilla sen korvaa nenien yhteen hierominen. Papua-Uusi-Quineassa puraistaan huulista ja näykitään kulmakarvoja, Thaimaassa nuuhkitaan. Ranskalaisten tavathan tunnetaan myös. ;)
Päivän teemaan liittyen pari tutkimustulosta :
Kaksi kolmesta kallistaa päätään oikealle suudellessaan eikä tällä ole mitään tekemistä oikeakätisyyden kanssa.
Keskivertoihminen viettää kolme kuukautta elämästään suudellen.
Suutelemisen huumausainevaikutuksia: Intohimoinen suudelma saa pupillit laajentumaan, mistä johtuen moni sulkee silmänsä suudelleessaan. Suuteleminen voi lisätä myös dopamiini-välittäjäaineen tuotantoa samalla tapaa kuin riippuvuutta aiheuttava kokaiini.
P.s. Kuvissa esitetään suutelevan parin nainen usein jalka taivutettuna polvesta taaksepäin...mikähän tarkoitus sillä on ?
Auriinkoista viikonloppua ja mieltä !- besame mucho
tulisuudelma. kirjoitti:
muisto nuoruuden tanssilavoilta
http://www.youtube.com/watch?v=Bq3lViXfEBY - aurinko+suutelo
besame mucho kirjoitti:
muisto nuoruuden tanssilavoilta
http://www.youtube.com/watch?v=Bq3lViXfEBY - oosoolemiiooo
aurinko+suutelo kirjoitti:
- melankooliaaa
oosoolemiiooo kirjoitti:
Melankoliaako? IRVING GOODMAN, Vain elämää:D
http://www.youtube.com/watch?v=teFVIKbdls0&feature=relmfu- vilistealainen
Varmaan jostain kreikan sanasta johtuu toikin melankolia termi, eikä niinkään Filip Malanctolista tai jostain sellasesta vanhan liiton historian hepusta.
Melankolia voi olla kaunistakin, hiljentymistä, surua jonka täytyy saada
purkautua,...soittokin, - on joskus surusta syntynyt ja viihdyttää sydäntä:)- *Kukkahame*
Ei kesällä kaivat melankoliaa, ollaan ilois kuin peiponpojat ja tirskutellaan iloisesti nauttien kesän antimista, mansikoista, mustikoista ja paljain varpain.
En suostu melankololoimaan ;-DDD- pysy aiheessa
Voihan sitä ymmärtää muitakin joskus, eikä olla aina täynnä itseään?
- *Kukkahame*
pysy aiheessa kirjoitti:
Voihan sitä ymmärtää muitakin joskus, eikä olla aina täynnä itseään?
Ja sinäkö vastasit aloitukseen ???
- so sad
*Kukkahame* kirjoitti:
Ja sinäkö vastasit aloitukseen ???
Kyllä. Puute on sinulla jos et ymmärtänyt sitä!
- *Kukkahame*
so sad kirjoitti:
Kyllä. Puute on sinulla jos et ymmärtänyt sitä!
Puhuin omasta puolestani ja olin rehellinen mitä sinä haluat sotia taas?
Olet sairas ja kateellinen, en silti tunne itseäni melankoliseksi, hupsis, kiukuttaako vielä enemmän nyt? Ehkä kaikilla ei ole se tirskutusvaihe.Meillä jollakin voi olla syvä masis.Ei mansikat ja mustikat voi sitä olotilaa poistaa.
Minulla se oli 26v sitten,kesä kauneimmillaan,kuljin kuin unessa vieraalla planeetalla.
Poikani oli tehnyt itsarin.
Nyt hoidan viidettä lastani,miestän Alheimerikköä,eikä paljon lintujenlaulu kiinosta,vaikka hoitovaapaalla olen.
Sorry Kukkis olet yleensä asiallinen ko kirjoittelija,mutta nyt täytyy minun tuoda esiin eriävä mielipiteeni*Kukkahame* kirjoitti:
Puhuin omasta puolestani ja olin rehellinen mitä sinä haluat sotia taas?
Olet sairas ja kateellinen, en silti tunne itseäni melankoliseksi, hupsis, kiukuttaako vielä enemmän nyt?Tuo ei ole kaunista käytöstä, miksi et voi antaa tilaa muillekin, iloitse kesän onnesta, mutta palstan tila ja ajankohtaisuudet saanevat
vaikuttaa, etköhän ollut hieman ilkeä nyt Kukkahame? Ja ajattelematon.- *Kukkahame*
rituliini_38 kirjoitti:
Ehkä kaikilla ei ole se tirskutusvaihe.Meillä jollakin voi olla syvä masis.Ei mansikat ja mustikat voi sitä olotilaa poistaa.
Minulla se oli 26v sitten,kesä kauneimmillaan,kuljin kuin unessa vieraalla planeetalla.
Poikani oli tehnyt itsarin.
Nyt hoidan viidettä lastani,miestän Alheimerikköä,eikä paljon lintujenlaulu kiinosta,vaikka hoitovaapaalla olen.
Sorry Kukkis olet yleensä asiallinen ko kirjoittelija,mutta nyt täytyy minun tuoda esiin eriävä mielipiteeniNo niin vastausta tulee rituliini. kirjotin sen ensimmäisen vain tämän hetken ja tämän kesän tunteesta.
Mikäli olet tuo ''so ad'' niin en minäkään sinua ymmärrä,
Täällä on monesti painotettu omaa mielipidettä, en voi toisen puolesta sitä kirjoittaa.
Kun täällä on yhtä ja toista mielipidettä ei voi odottaa että kaikkien mieleen kukaan kirjoittaa, se siitä.
En osaa surra toisten puolesta niin kuin ei moni muukaan täällä.
Saitte minut ketjusta mutta muita ketjuja kyllä löytyy. - kiitos tex
texsanell kirjoitti:
Tuo ei ole kaunista käytöstä, miksi et voi antaa tilaa muillekin, iloitse kesän onnesta, mutta palstan tila ja ajankohtaisuudet saanevat
vaikuttaa, etköhän ollut hieman ilkeä nyt Kukkahame? Ja ajattelematon.olen usein ollut hyvin pahoilla mielin, kun hän meitä huonompi osaisia haukkuu, että ei olla työtä aikanaan tehty. Jos uskaltaa jotain siihen sanoa, tuon kateellisuuden heti paiskaa vasten naamaa.
- : :
kiitos tex kirjoitti:
olen usein ollut hyvin pahoilla mielin, kun hän meitä huonompi osaisia haukkuu, että ei olla työtä aikanaan tehty. Jos uskaltaa jotain siihen sanoa, tuon kateellisuuden heti paiskaa vasten naamaa.
Vain taksi puuttu.
*Kukkahame* kirjoitti:
No niin vastausta tulee rituliini. kirjotin sen ensimmäisen vain tämän hetken ja tämän kesän tunteesta.
Mikäli olet tuo ''so ad'' niin en minäkään sinua ymmärrä,
Täällä on monesti painotettu omaa mielipidettä, en voi toisen puolesta sitä kirjoittaa.
Kun täällä on yhtä ja toista mielipidettä ei voi odottaa että kaikkien mieleen kukaan kirjoittaa, se siitä.
En osaa surra toisten puolesta niin kuin ei moni muukaan täällä.
Saitte minut ketjusta mutta muita ketjuja kyllä löytyy.Ai että olisin joku puskista huhuileva,olipa loukaava kannanotto,jos tarkoitat minua rituliini_38 nicillä kirjoittelevaa omaishoitajaa.Nyt en tunne sinua enää samaksi
kukkahameeksi,jolla aina ymmärtävä mielipide.- ihmettelijä U
kiitos tex kirjoitti:
olen usein ollut hyvin pahoilla mielin, kun hän meitä huonompi osaisia haukkuu, että ei olla työtä aikanaan tehty. Jos uskaltaa jotain siihen sanoa, tuon kateellisuuden heti paiskaa vasten naamaa.
Kun itseään kiittää niin varmasti huomataan kaunepuheinen
- 72v...
rituliini_38 kirjoitti:
Ehkä kaikilla ei ole se tirskutusvaihe.Meillä jollakin voi olla syvä masis.Ei mansikat ja mustikat voi sitä olotilaa poistaa.
Minulla se oli 26v sitten,kesä kauneimmillaan,kuljin kuin unessa vieraalla planeetalla.
Poikani oli tehnyt itsarin.
Nyt hoidan viidettä lastani,miestän Alheimerikköä,eikä paljon lintujenlaulu kiinosta,vaikka hoitovaapaalla olen.
Sorry Kukkis olet yleensä asiallinen ko kirjoittelija,mutta nyt täytyy minun tuoda esiin eriävä mielipiteeniMinusta kukkahame on vastannut nimettömälle, mikä kulkee kukkiksen vanavedessä, sen kyllä huomaa.
Niin ja lievä apeus, melankolinen mielentila voi olla hyvin tarpeen tasoittamaan liikaa tarpeetonta kohellusta.
Ellei tätä automaattista mielen 'relettä' olisi olemassa, raataisimme itsemme piippuun ennen aikojaan. Mutta 'öljyä laineille' off/on asento laittaa tuumimaan uudelleen.Minä nautin melankoliasta aamuisin,soitan sielua puhdistavaa musiikkia ja itkeä tirautan pahanolon pois ja senjälkeen päästän auringonvalon viirtaamaan kehooni.
Jonkinasteista henkistä joogaa,kun en muuhun pysty,siis jooga asentoihin.
Kyllä pysähtyminen,en tarkoita pysähtyneisyyttä,olet aivan oikeassa kapu,että on aivan kohdillaan pieni tutkistelu ja omaan minään sisälle kömpiminen.
Tämä tätä ajattelua keskikoulupohjalta,teille haaste lukeneet ja sivistyneet- *Kukkahame*
rituliini_38 kirjoitti:
Minä nautin melankoliasta aamuisin,soitan sielua puhdistavaa musiikkia ja itkeä tirautan pahanolon pois ja senjälkeen päästän auringonvalon viirtaamaan kehooni.
Jonkinasteista henkistä joogaa,kun en muuhun pysty,siis jooga asentoihin.
Kyllä pysähtyminen,en tarkoita pysähtyneisyyttä,olet aivan oikeassa kapu,että on aivan kohdillaan pieni tutkistelu ja omaan minään sisälle kömpiminen.
Tämä tätä ajattelua keskikoulupohjalta,teille haaste lukeneet ja sivistyneetKyllä jokainen tekee pysähdyksiä ja jää miettimään, näin eläkeläisenä kun ei ole velvotteita kuten sinulla rituliini_38, voi omaa tahtiaan vaihdella.
En vain tunne melankoliaa omakseni, voimakasta tulkinta nykymerkityksessään alakuloisuutta, raskasmielisyyttä tai epämääräistä masennusta.
Siihen liittyy aloitekyvyttömyyttä ja haluttomuutta tehdä mitään, tai kyvyttömyyttä innostua asioista.
Ei ole ollut noin syvällistä pysähtymistä koskaan. - allakka tietää
*Kukkahame* kirjoitti:
Kyllä jokainen tekee pysähdyksiä ja jää miettimään, näin eläkeläisenä kun ei ole velvotteita kuten sinulla rituliini_38, voi omaa tahtiaan vaihdella.
En vain tunne melankoliaa omakseni, voimakasta tulkinta nykymerkityksessään alakuloisuutta, raskasmielisyyttä tai epämääräistä masennusta.
Siihen liittyy aloitekyvyttömyyttä ja haluttomuutta tehdä mitään, tai kyvyttömyyttä innostua asioista.
Ei ole ollut noin syvällistä pysähtymistä koskaan.Melankoolia surumielisyys ei mielestäni ole mielenvikaisuutta,se on henkinen olotila,
joka valtaa meidät silloin tällöin.Se on mielestäni sitä henkistä kasvua,ei mielenvikaisuutta.En menis pilleripurkille heti moisen olotilan kohdalle osuessa.
Kuunkierto jo määrää osan käytöshäiriöistä.
- Lorena*
Melankolia kuulema johtuu mustan sapen ylituotannosta - näin kertoo google. En vain tiedä missä musta sappi sijaitsee. Jos on hiukan alamaissa voi lohduttautua sehän johtuu mustasta sapesta sen ylituotannosta.
Olkoon sappeni musta vai keltainen nyt ottaa päähän. Tossa parvekkeen alla on yhteinen patio grilleineen ja erään 35 nauru saa minut ärsyyntymään, se on samanlaista kun pari vuotta sitten Pafoksella istaisin kyyhkyt kujersivat ihan sama soundi on naisen naurussa, lopuksi hah-hah-ha-haaaaaaa.
Ei auttanut muu kun tehdä Dry Martini ja nauttia ginin mausta, kyllä tämä tästä.Hyvä Lorena Kiitos että siihenkin olotilaan saatiin kunnon selitys.
Tule Lorena tänne korpeen,hiljaisuus melkein puhkoo tärykalvot.
Tyyni järvi lepää tossa mäennyppylän alla,kuin odottaen että pieni tuulenpyrähdys saa sen pinnan väreilemään,loihtisi kirjailija joka näkisi tämän ihanuuden.Iki Kiantoa ei ehkä mutta Kalle Päätalo vois romaanin verran raottaa maisemakuvausta
- texsanell ek
Tässä Lorena illan ratoksi muutakin, heippa :)
http://www.youtube.com/watch?v=dWmtTPNeG44&feature=related - /////////////////
- susmorsian ek.
Sitkee sissi. Minäkö...kyllä.Edelleen kirjoitan tänne näitä aamunaikasia, juuri omalla tavallani, moitteitahan tulee joka tapauksessa, teki niin tai näin. En silti itseäni muuttamaan jonkun puskiksen, alituiseen nikkejään vaihtavan perässäkulkemisesta huolimatta. Jos edes nikeiksi voi sanoakaan lauseenpätkiä.
Onhan itsestään selvää, ettemme voi olla samaa mieltä jok´ikisen kanssa eikä minunkaan ajatuksiani ja niitten ilmituomisia voi aina ymmärtää, miksi pitäisikään.
Kyllä vaan pitää paikkansa tää sanonta...erilaisuus on rikkautta.
Täälläkin on ilahduttavan paljon näitä ´rikkaita´- omalle tyylilleen uskollisia kirjottajia...silloin voi sanoa, että on aika lailla oma itsensä.
Eihän melankolia ole mielestäni lainkaan negatiivinen asia, kyllä sekin olotila kuuluu asiaan ja on jopa hyväätekevää joskus.
Tässä kun juhannuksena kuoli hyvän kurdiystävättäreni, joskus aikasemmin oon maininnut tässä naapurissani asuvan, entinen mies, niin hän soitteli facebookissa iranilaista musiikkia.
Pitäs vihdoin itse opetella tuo musiikkilinkki laittamaan, mutta jos joku ystävällinen sielu taas laittaisi soimaan muittenkin kuultavaksi, ken haluaa, tämän Persian suosituimmaksi sanotun Moein´ in kappaleen. Se on persian kielellä laulettu, kertoo syvästä surusta rakkaan kuoltua.
Siis....Moein : Delam Tangete - texsanell ek
Kaihoisan hieno, Moen Tagente
http://www.youtube.com/watch?v=Q4BrSgxKanc - Ramoona*
Linkkien laittamisessa olisi varmaan hyvä saada joku kädestä pitäen neuvomaan, sillä koneissa on erilaisia ohjelmia. Voisin silti yrittää kertoa Sinulle oman tapani. Kun olet valinnut kuunneltavan kappaleen , vasemmalla yläkulmassa näkyy kentässä osoite, joka alkaa http://, ja hiiren vasemmalla korvalla klikkaamalla se aktivoituu siniseksi. Pitää olla huolellinen, että koko linkki värjäytyy. Klikkaan sitten oikealla korvalla siitä vierestä ja valitsen "kopioi". Siirryn sitten sille sivulle, mihin aion linkin siirtää. Se käy ainakin minulla niin, että oikealla yläkulmassa olevasta sivukoon valikosta painan tuon pikkuviivan - (pienennä) , jolloin sivu siirtyy alapalkkiin ja voin palata sivulle tai avata sivun, jolle olen liittämässä. Siellä on vasemmalla yläreunassa valikko "muokkaa", josta valitsen "liitä" - ja niin linkki siirtyy.
Vielä hiukan melankoliasta, minähän eilen vain auringosta ja suukoista sulottelin.
Melankoolikko on yksi klassisista luonnetyypeistä, tosin harvoinhan ne puhtaina esiintyvät. Tunnistan niitä piirteitä itsessäni ja ajoittain palstalaisten kirjoituksissa, vaikka en sinänsä juuri analysoi ihmisiä näiden nikkien takana. Toki sympatian tunteita syntyy useinkin. Joskus nuorena vähän pelkäsinkin näitä surumielisyyden ja nimettömän, päämäärättömän kaihon ja levottomuuden tunteita, joita runojen lukeminen ruokki, pakenin niitä liikuntaan ja se auttoikin. Huomasin, että niille on aikansa, mutta niiden valtaan ei tarvitse jäädä. Vastauksia olen tähän ikään saanut tarpeeksi, olen levollinen .
Luin eilen Susmorsian Sinun aloituksesi rahavallan lopun enteistä. Eilen sattui käteeni lehti, jossa puhuttiin lokalisaatiosta globalisaation vastapainona. Sehän on vanha idea, mutta nyt taas tarpeen, kun yhteiskunnan turvaverkot hapertuvat ja kolot pudota läpi yhä suurenevat. Valtakoneistot jauhavat kaukana tavallisten ihmisten arkipäivän kamppailun yläpuolella. Omaishoitajat ovat yksi hieno esimerkki tästä perheiden vastuun ottamisesta. Kalliossa nuoret yrittäjät olivat perustaneet yhteiseen tilaan pieniä yrityksiä ja antaneet asiantuntemuksensa toistensa käyttöön ilman rahaliikennettä. Näin on ainakin maaseudulla aina tehtykin, talkooapua on annettu tarpeessa oleville, työn vaihtoa on käytetty, kuka mitäkin erityistä on osannut. Äitini ompeli leninkejä siirtolaisperheen naisille ja sai karjalanpiirakoita isolle perheelle vastineeksi. Minä oppikoulun tokalla treenasin erästä Jukolan Jussimaista poikaa oppikoulun pääsykokeisiin ja parina kesänä autoin ehtojen suorituksessa, ja hänen isänsä toi tuoretta kalaa sen jälkeen kuolemaansa asti.
Melankolian eräs suomalainen tulkki on Rauli Badding Somerjoki, tässä Valo.
http://www.youtube.com/watch?v=4ri7W40lAYE- susmorsian ek.
Kiitos Ramoona ohjeesta, kirjoitan ihan muistiin ja kokeilen päivemmällä.
Niin, onhan suuri juttu täällä Tampereella tää Sosiaaliasema X - turvaverkosto.
Niin tylyä vastaanottoa sai täällä palstalla kertomani, että sen aiheen annankin olla .
Ilmeisesti monen vanhan oikeistoaktivistin mielestä kun oli väärien ihmisten alullesaama. Värilläkö väliä....voi hyvänen aika....se tekee, joka rohkenee ja ennenkaikkea viitsii vaivaa nähdä.
No se siitä ja sen pittuuesta.
- 14+14
- taksi puuttuu
Ei tänne voi mitään totuutta tuoda voi toki, ja se kuka on kirjoittaja paljastaa kaiken, kyllä melankolia hieno nimikkeenä on mutta totuus onkin pahasta.
Paljon kauniita sanoja, kiertäen kaartaen välillä kompastellen omiin todella kömpeläihin selityksiin.
Jokatapauksessa kiitos esille tuodusta totuudesta!
- )<
Nyt kyllä melalla peppulle että lätkähti, siin'on sulle melankoliaa,...:D
- tuleeko vaiko eikö
Minä en tuota alapalkkiin vetämistä koskaan ollut tajunnut enkä päässyt takasin sinne mihin halusin linkiin.Mulla tuo firefox selaimena.
Raulin melakollisimpia tämä Tähdet tähdet, taitaa liittyä itsemurhaan.
Katsotaampas, iten onnsituu.
http://www.youtube.com/watch?v=oJ5_leg8Gvg - Lorena*
Eri luonnetyyppejä on Lääketieteen isä Hippokrates aikoja sitten luokitellut. Ei siis melankolia ole ainut. Jos kiinnostaa tässä Sosiaalipsykologian esittämää tietoa
H:n määrittelemistä persoonallisuustyypeistä:.
http://www.uta.fi/avoinyliopisto/arkisto/sosiaalipsykologia/persoonallisuustyypit.htm
1. Kuivan ja kylmän (ilma ja maa) mustan sapen hallitsema melankolinen eli raskasmielinen, sisäänpäin kääntynyt, pohdiskeleva ja alistuva.
2. Kostean ja kylmän (vesi ja maa) hallitsema flegmaattinen eli tyynen rauhallinen, hidas ja välinpitämätön.
3. Kuivan ja kuuman (ilma ja tuli) keltaisen sapen hallitsema koleerinen eli ankara, kiivas, kuohahtelevainen, voimakas.
4. Kostean ja kuuman (vesi ja tuli) veren hallitsema sangviininen eli toiveikas, vilkas ja välitön tyyppi.
Luonnon peruselementit maa, vesi, tuli ja ilma ovat tutkimusten mukaan myös hallitsevia luonteessa, eräs pitkälle edennyt asiassa edennyt sanoi heti kättelyssä mikä luonnetyyppi olen ja mitkä elementit hallitsevat elämääni. Enpä tiedä, kait niillä jotakin merkitystä kuitenkin on - tunnustan.
Linkki antaa hyvää tietoa millainen melankolinen henkilö oikeastaan on ja mistä se johtuu. Googlesta löytyy kuten kaikki tietävät lisää "faktaa" asiasta.- Lorena*
Ylemmällä linkillä ei aukea sivu, koska linkin lopusta puuttuu ......l.....
http://www.uta.fi/avoinyliopisto/arkisto/sosiaalipsykologia/persoonallisuustyypit.html
Uusi yritys, please!
- mellan koli
Ihminen vaipuu melankoliaan niin kesällä kuin talvella ja tämäkin palsta edesauttaa asiattomuudellaan ja osaaattomuudellaan.
Yksinäisys on ehkä suurin perussyy. Syntyy raskasmelisyyttä, epämääräistä masentuneisuutta ja siihen liittyvää aloitekyvyttömyyttä ja haluttomuutta.
Otsikkona voisi olla Melankolia.
Tämä palsta on tarkoitettu antamaan hyvää mieltä, tuomaan iloa ja innostusta, mutta toisin käy.
Asialliset keskustelut voisivat antaa viihtyvyyttä päivään jos häiriköt san sallisivat.
Miksi siis te monet meilialojen tuhoojat tänne tulette?.- Lorena*
En halua olla negatiivisuuden lietsoja palstalla. Koska kuitenkin jokaista kiinnostaa eri luonnetyypit miksi olemme tällaisia, kättä pidempää tietoa y.o. linkistä saa. Suurin osa haluaisi olla sangviininen tyyppi - ainakin minä. Juttuja kun ajatuksella lukee ilman ennakko asennoitumista selvästi voi havaita millainen mieliala kirjoittajalla on.
Tää nyt on seli - seli - selitystä asian tiimoilta. Pardón!
Vihdoinkin tuli ilman selkeyttävä sade, ukkonen ikävä kyllä kiertää tämän asuma-alueen. Kunnon salamointi poistaisi sähkön paremmin, olen kai ite niin sähköinen, että sähkö tulee sähkön luo ja se tuo hankalan olon. Kangasalla on aina täälläpäin kovimmat ukkoset.
Erittäin sopivaahan tällainen vaihtelu, jokaiselle jotakin....yhelle aurinkoa, toiselle tuulta ja sadetta, ei oo moittimista.
Niin Lorena, noista tyypeistä, olikos ne nimeltään Kretschmerin luonnetyypit, niin taitaa olla myös niin, että monet ovat ns. sekatyyppejä. Ite olen ihan selvästi sekä kolmosta että nelosta. Harvoin kyllä suutun tosissain, mutta silloin onkin sitten leikki kaukana. Lepyn kyllä siinä samassa, kun olen saanut räjäyttää !!!- *Kukkahame*
näillä ajatuksilla jotka syntyivät mansikkapellolla.
Ei sovi minunkaan 'hipiälle' masennus/melankilia sitähän se on kauniimmalta nimeltään, ja nyt todella tarkoitan itseäni ettei taas tule amat ja texit sossottelemaan.
Tunteita löytyy laidasta toiseen ja joskus räjähtelen, mutta masennukseen en halua vaipua, olen opetellut montakin keinoa estämään tuon tilan.
Moni varmaan luulee mitä luulee, jokaisella meistä on omat murheet ja ilot ja jotkut meistä kirjoittaa ne avoimesti, vielä eritellen mistä mikin johtuu, jokainen saa tehdä sen eihän sitä toki kukaan kiellä, siitä vaa.
Minäkin kerron niistä mutta en täällä, on muita hyviä kanavia ja ymmärtävämpiä ystäviä.
Enkä piiloudu minnekkään.- no voi sentään khame
varmasti itsekullakin on ymmärtävämpiä ja ennen muuta ihan oikeita live ystäviä, mutta saahan täälläkin kertoa tuntemuksistaan. Etpä sinäkään niitä maan hiljaisia ole ollut.
Ei alakulon tunteissa mitään pahaa tai hävettävää ole, nehän ovat syvästi tuntevan ihmisen merkki.
Joskus on helpompi purkaa sydäntä ihan vieraille, läheisimpiä ei halua rasittaa .
Eipä tuo masennus kysele lupaa, kenelle se tulee, sairaus muitten sairauksien joukossa, jos siitä tulee elämää rasittava ja rajoittava. Mutta suurten menetysten sattuessa ihan luonnollinen reaktio, varmaan tarpeellinenkin. Kamalaa jos joutuu ylipirteää aina näyttelemään, kylmän ja kovan vaikutuksen tekee. Kyllä minua monasti masentaa kun on kipuja ja vanhoja ei arvosteta, ihan rasitteeksi haukutaan. Yksin minäkin sinnittelen, mies manan majoilla.Säästöt vanhuuden varalle taitaa huveta etelän maitten pankkien pelastukseksi.
Tsemmpiä sinulle kukkahame, ole oma itsesi vaan ja rentoudu. Ei kannata mörköjä joka nikin takana nähdä. - *Kukkahame*
no voi sentään khame kirjoitti:
varmasti itsekullakin on ymmärtävämpiä ja ennen muuta ihan oikeita live ystäviä, mutta saahan täälläkin kertoa tuntemuksistaan. Etpä sinäkään niitä maan hiljaisia ole ollut.
Ei alakulon tunteissa mitään pahaa tai hävettävää ole, nehän ovat syvästi tuntevan ihmisen merkki.
Joskus on helpompi purkaa sydäntä ihan vieraille, läheisimpiä ei halua rasittaa .
Eipä tuo masennus kysele lupaa, kenelle se tulee, sairaus muitten sairauksien joukossa, jos siitä tulee elämää rasittava ja rajoittava. Mutta suurten menetysten sattuessa ihan luonnollinen reaktio, varmaan tarpeellinenkin. Kamalaa jos joutuu ylipirteää aina näyttelemään, kylmän ja kovan vaikutuksen tekee. Kyllä minua monasti masentaa kun on kipuja ja vanhoja ei arvosteta, ihan rasitteeksi haukutaan. Yksin minäkin sinnittelen, mies manan majoilla.Säästöt vanhuuden varalle taitaa huveta etelän maitten pankkien pelastukseksi.
Tsemmpiä sinulle kukkahame, ole oma itsesi vaan ja rentoudu. Ei kannata mörköjä joka nikin takana nähdä.No helpottiko?
En ole aikonut asua täällä enkä rentoutua enempää kun on tarvis.
Sanoinhan että jokaisell meistä on omat kärsimyksemme, ja nyt jatkan ettei niistä voi täällä ketään syyttää niin kuin hiljattain on tullut esille.ö
Siis samaan tahtiin ja kertomatta sen tarkemmin kuin tähänkään asti. - Mitäs nimmarista
*Kukkahame* kirjoitti:
No helpottiko?
En ole aikonut asua täällä enkä rentoutua enempää kun on tarvis.
Sanoinhan että jokaisell meistä on omat kärsimyksemme, ja nyt jatkan ettei niistä voi täällä ketään syyttää niin kuin hiljattain on tullut esille.ö
Siis samaan tahtiin ja kertomatta sen tarkemmin kuin tähänkään asti.kun puskalainen puhuu.
Helvetti kun unohtui!
Onko se jotenkin sulta tai joltain muulta pois jos mieleni on kevyt ja kesäinen?
Luulisi tätä jo hautajaissaatoksi vierailevat ikäryhmät lukiessaan.
Enkä todellakaan tarvitse pinnistellä siksi että olen elämänmyönteinen tai kirjoitukseni ei sovellu murehtimiseen. - voi *****
Mitäs nimmarista kirjoitti:
kun puskalainen puhuu.
Helvetti kun unohtui!
Onko se jotenkin sulta tai joltain muulta pois jos mieleni on kevyt ja kesäinen?
Luulisi tätä jo hautajaissaatoksi vierailevat ikäryhmät lukiessaan.
Enkä todellakaan tarvitse pinnistellä siksi että olen elämänmyönteinen tai kirjoitukseni ei sovellu murehtimiseen.kun oot läpinäkyvä, syvän säälin osoitus koko palstalta.
Sakari Kuosmasen esittämä suojelusenkeli ryydittää mielestäni sopivasti lämpimän kesäpäivän luomaa uneliasta melankoliaa.
http://www.youtube.com/watch?v=BOcrph6CBzk&feature=related- Jag kommer snart
Hejsan! Hälsningar från Mariehamn
http://www.youtube.com/watch?v=9gRT0cYMXfY&feature=related - ´+w0r9yjm¨pk gm
Kiva että pian tulet, olet kuka sitten oletkin.
Tervetuloa tänne 70 palstalle uteliaita riittä ja "tittuilua" tuutin täydeltä, - Yksin oleva
Osataan lukea sivuun. Melankolia vaivaa joskus. Olen yksineläjä ja lapset lentäneet pesästä jne. Hyvä ja ajankohtainen aloitus. Meitä on niin moneksi. Olen ahkera lukija, mutta en kommentoi kovin usein. Tsemppiä kesällä teille!
- kanssakulkija
Samaa jaksamista ilon pilkahduksiila!
- Lorena*
Nyt se muutos tuli ainakin sään muutoksena. Vanha taivas on paksun pilviverhon takana, armas aurinko piilossa jossakin pilvien siimeksessä. Siispä sadetta nyt saadaan, luonto puhdistuu ukkosen ryskäessä jossakin lähituntumassa. Sähköisyys ilmasta hälvenee ja painostava olotila muuttuu jälleen virkeäksi. Eilen jopa otin päänsärkyyn Treton-tabletin sisältää asperiinia ja coffeinia poretablettina. Asperiin auttaa päänsärkyyn, cofeiini virkistää. Apua oli.
Viikonlopun melankoliset olotilat on menneen talven lumia, ei muuta kun sateen selättämiseksi laitetaan hyvää ruokaa ja päälle sitten vahvat kahvit.
Vaihteleva sää pitää mielenkiintoa yllä, milloin taas vanha taivas kirkkaana tulee esille päivänpaisteen antaessa lisäpotkua alkavalle viikolle. On siis muututtu kertaheitolla koko porukka toiveikkaiksi, vilkkaiksi ja välittömiksi tyypeiksi.
Onnekasta sunnuntaita, nautitaan nousviikolla makoisista mansikoista, pidän muuten Polka mansikoista.
Kostean ja kuuman (vesi ja tuli) veren hallitsema sangviininen eli toiveikas, vilkas ja välitön tyyppi. - *Kukkahame*
Noin yksinkertaistako se onkin, sitten varmaan alkaa auvoinen onnen aika, kesäinen kukkaistaika.
Täällä paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta tuulta ei lainkaan.
Lämpöasteita jo 23, nyt on kesä, Ilmatieteenlaitoksen sääkartalta katsoin tilanteita vain koilisenkulmalla seikkailee ukkoskuuropilviä.
Illalla jyrisee tuon kartan mukaan täälläkin, hyvä vaan jos kunnolla sataa dsaan kasteluvettä, voi kuulla vaikka melankolinaa.... Kuullostaa kivalta,- vilkas ja välitön, toiveikas vielä paremmalta.:D Aurinkokin pilkistää täällä Espoossa sälekaihtimen raoista niin virkeästi.
Ei tullut onneksi pahempaa ukonilmaa yöllä, vettä sentään melko hyvin. Sademittaria en olekaan tullut hankkineeksi, naurattaa kun ne melankoliat meillä kaikkoo niin hauskasti:) ja keltaiset ja mustat sapet, on sekin lajitelma! eikös vihreääkin ole ?
Tuosta muistui mieleeni vihreä tee, aika hyvää se onkin, vaikken olekaan erityisen innokas teenjuoja, aamulla varsinkin on hyvä kahvi poikaa voileivän kanssa.
Kahvia onkin vielä taikamukissani, ja siitä jatkan toivottaen:
Hyvää Sunnuntaiaamua palstalle :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2092718
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo521906Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4131531Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1531483Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3631405Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641288Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251266Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141206- 591046
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S23948