GALLUP! kaukosuhteet..

Vastaan heti itse tähän perään.

Seurustelen slovakialaisen miehen kanssa, tapasimme reilut kolme vuotta sitten Skotlannissa mansikkamaalla ja nyt asumme yhdessä Irlannissa.
Välimatkaa ollu alussa paljon, ja ensimmäiset 2v tosiaan meni siihen puolin ja toisin ranaamiseen. Kävin hänen luonaan monta kertaa, hän kävi Suomessa pariin otteeseen ja oli mm. vaihto-oppilaana Turussa jonkin aikaa, olimme yhden kesän töissä USA:ssa, lomalla Italiassa jne... Sellaista edestakaista vääntöä siis. Nyt asumme yhdessä siis Irlannissa, kaukosuhde päättyi viimeinkin ja ns. normaali elämä sai alkaa. Ihanaa :)

Puhumme keskenämme englantia, olen itse oppinut jonkin verran ymmärtämään slovakian kieltä sillä olen ollut paljon slovakkiporukoissa ja joutunut kuuntelemaan. Hän osaa suomen kielestä nämä "pakolliset" kirosanat sekä muutamia erillisiä lauseita. Puhumme siis englantia mutta olemme tavallaan muodostaneet oman kielemme, jossa on välissä molempien äidinkielen sanoja, joita emme ehkä ole tienneet englanniksi tai jotka ovat muuten vaan tarttuneet puheeseemme.

Kyllä tämä tästä, kun alkuvaikeudet on päässyt yli! Tsemppiä kaikille!

Olen itse suomalainen ja mieheni on jugoslaviasta.
Tavattiin Belgiassa ja ollaan oltu yhdessa melkein kaksi vuotta.Belgiassa oltiin kaksi kuukautta yhdessa,jonka jalkeen menin takaisin Suomeen.Olin Suomessa kaksi kuukautta,jonka aikana pidettiin yhteytta puhelimitse.

Sitten menin toihin Luxemburgiin ja tavattiin aina viikonloppuisin.Tata kesti muutama kuukausi,jonka jalkeen muutettiin yhteen ja asuttiin yhdessa jotain kolme-nelja kuukautta.

Sitten halusin palata Suomeen,jossa olin kaksi kuukautta jalleen.Sen aikana kirjoiteltiin kirjeita ja soiteltiin.
Nyt asun taas ulkomailla ja poikakaverini muutti kuukausi sitten takaisin omaan maahansa.Olemme pitaneet yhteytta puhelimitse,kirjeitse ja maileilla.Ensi kuussa ollaan menossa naimisiin,jonka jalkeen palaamme luultavasti Belgiaan asumaan.

Kommunikoidaan englanniksi ja saksaksi.Lisaksi puhun myos serbiaa.Mutta ehka kuitenkin englanniksi.

Eri kulttuurisuudesta ei ainakaan kauheasti ole ollut haittaa.Mita nyt on tullut muutama kerta otettua yhteen hanen sukulaisten kanssa.Ne tekee joskus asioita,joita en hyvaksy ja en vain voi pitaa suutani kiinni,kun tiedan sen olevan vaarin.
He myoskin luulevat minua hienohelmaksi,joka on tullut heidan ja poikakaverinin valiin.En varmasti ole mennyt heidan valiin.Mieheni on aina mun puolella tallaisissa sotkuissa.

Mieheni on todella samanlainen kuin mina,luultavasti siksi,kun ei ole kasvanut omassa maassaan.

Hyvia puolia...Kaikki.Me nyt ollaan vaan niin rakastuneita,etta maailmaa tulee katsottua eri tavalla:)

Huonoja puolia on ehka ikava!Kauhea ikava toista koko ajan ja joskus tuntuu,etta tulee hulluksi sen takia:)Mutta kenellapa ei olis ikava omaa poikaystavaansa,kun joutuu oleen erossa...
Mustasukkaisuus myos.Suhteen alussa sita ei ole ilmennyt,mutta nyt on tullut.Olen mustasukkainen ja mieheni on myos,mutta me puhutaan ihan kaikesta,niin se menee aina ohi.

No tassa kai tama sitten olikin:)

minulla ollut kaukosuhde Biannz-heimosta olevan afrikkalaisen kanssa. tapasimme 8 vuotta sitten, kun olin kiertelemässä afrikassa ja tekemässä tutkimusta eri heimojen tavoista ja kulttuurista. asuin heidän kylässään 1,5 vuotta ja tänä aikana opimme tuntemaan toisiamme. tämän jälkeen menin toiseen heimoon tekemään työtäni loppuun, joten näimme silloinkin parin viikon välein, koska matkustimme edestakaisin afrikkaa (siis sen takia, että näkisimme).

tämän urakan jälkeen palasin suomeen kirjoittamaan raporttiani loppuun. yhteyden pito suomesta käsin oli vaivalloista ja todella hidasta. lähinnä kirjeitä lähettämällä yhteyttä sai pidettyä. joskus puhelinsoitoin, jos hän oli kaupungissa käymässä ja minä soitin tuttuun ravintolaan, jossa hän otti puhelun vastaan.

8 kk:n jälkeen olin saanut työni tehtyä ja olimme sopineet, että palaan afrikkaan. lähdin sinne ja sille tielle olen jäänyt. minun oli suht koht helppo päästä sisälle heidän kulttuuriinsa, koska olin asunut afrikassa jo niin kauan (3v) ja tiesin heidän tapansa. tiesin että joudun luopumaan joistain asioista, mutta toisaalta en ole ikinä ollut materialistinen henkilö. yleensä naiset ovat kotona, mutta tässä asiassa mieheni tuli vastaan ja antoi minun työskennellä. se onkin minulle tärkeää. työskentelen kansainvälisen työnantajan leivissä tehden sosiaalista työtä. jouduimme muuttamaan työni takia, mutta työni mahdollistaa meille auton, joten pääsemme käymään sukulaisissa vaivatta. tietysti meillä on paremmat olot työni takia (tarkoitan asuntoa ja elämistä. tietää, että aina on ruokaa), mutta se on sivuseikka. mieheni työskentelee myös.

menimme naimisiin 1999 ja olemme olleet melko onnellisia. välillä on erimielisyyksiä, mutta eiköhän niin ole joka suhteessa. meillä on kaksi lasta, jotka ovat silmäterämme.

tietysti maahan tullessa oli kova paperisota vähän joka asiasta, mutta tällä hetkellä työnantajani huolehtii oleskeluluvista ym.

parhaillaan olemme vierailemassa suomessa, tapaamassa sukulaisia. lapsille täällä riittääkin ihmeteltävää, vaikka olemme käyneet joka vuosi. olen puhunut lapsille suomea, mutta täydellisesti he eivät sitä puhu. perheessämme puhutaan myös eglantia ja ranskaa. monikulttuurisuus on meille ollut rikkaus, ja olemme oppineet paljon itsestämme ja toisistamme tänä aikana!

Me tavattiin joitakin vuosia sitten Kreikassa lomailun merkeissa. Rakastuttiin toisiimme, mutta vakavina ihmisina ei haluttu kummatkaan lomaromanssia vaan haluttiin nahda mita tulevaisuus tuo tullessaan. Kun kotiuduimme, han englantiin ja mina suomeen alkoi todellinen yhteydenpito paivittain. ( han on muuten intialainen mutta asunnut eng. koko ikansa )
Kirjoittelimme sahkopostia, tavallisia kirjeita, puheluita, chattailua, pienia yllareita jne ..
Mieheni halusi nahda minut ja edellisesta tapaamisesta oli kulunnut jo 8 kk joten paatin lahtea eng. hanen luokseen. Tata edestakas reissaamista kesti kauan, kolmisen vuotta kunnes lopulta teimme ratkaisun muuttaa pysyvasti yhteen. Se on ollut elamani paras ratkaisu. Olemme asunneetkin jo yhdessa n 2 vuotta ja tana aikana olemme menneet naimisiin ja hankkineet ensimmaisen yhteisen kodin jne.
Varsinaisia ongelmia, siis kulttuurista johtuvia ongelmia ei ole ollut koska mieheni on lansimaalainen vaikkakin intialainen, mutta suku pahin ja muutamat ystavat. Esimerkiksi hanen vanhempiensa kanssa tulen toimeen hyvin.
Kotikieli on eng.
Mutta ..siis kulttueroista viela: Olen sen verran huomannut etta mieheni arvostaa kovasti naista joka on perhekeskeinen ja viihtyy kotona. Mutta itse en koe sita haittana, koska EN SIIS OLE TOSSUN ALLA.
Onnea kaikille kaukosuhteissa elaville.

Sain työpuhelun Ranskattarelta. Ihastuin heti hänen ääneensä. Soitimme päivittäin työsaisoita. Ajattelin kuitenkin aina miltä hän näyttää.

MAtkustin viimein työn merkeissä Ranskaan häntä tapaamaan. Teimme viikon töitä tiiviisti yhdessä. Viimeisenä iltana hän pyysi minut huoneeseen ja sanoi rakastuneensa minuun heti ensimmäisellä puhelinsoitolla. Tunsin, että hän on sieluni puuttuva vastakappale.

Emme menneet kuitenkaan halailua ja suukottelua pidemmälle koska olen naimisissa ja minulla on kaksi pientä poikaa, joita rakastan.
Yritän unohtaa hänet, mutten voi. Kaiken lisäksi työmme tulee tuomaan meidät yhteen vielä monta kertaa.

Tapasin ranskalaisen poikaystavani Ranskassa, jossa olin opiskelemassa tutkintoa. Oltiin heti tiivisti yhdessa, heti yhteen asumaan etc. tata kesti 6 kk, jonka jalkeen mies joutui muuttamaan toiseen kaupunkiin tyon perassa (2h junamatkan paassa). Nain ollaan sitten eletty 3.5 v, jona aikana lopettelin opinnot ja sain toita samaisesta opiskelukaupungistani.

Tavoitteena on paatya samaan kaupunkiin asumaan! Ei ole vaan niin helppoa kahden korkeasti koulutetun saada mielenkiintoista tyota mista vaan. Meilla on useita kaveripariskuntia samassa tilanteessa. Pikkuhiljaa kylla alkaa kypsyttamaan, vaikka suhteessa menee todella hyvin. Luottamusta riittaa ja ei olla mustasukkaisia, toisen saa aina kiinni kun tulee ikava, toissa sahkopostaillaan joka paiva etc. Olis kuitenkin kiva perustaa oikea "perhe", ostaa oma asunto etc. kun vuodet kuluu...

NB. Nuorempana ex-kundikaverin kanssa olin paljon "yksinaisempi" vaikka asuin saman katon alla, yhteista aikaa ei ollut juuri enempaa!

Tsemppia kaikille kaukosuhteissa oleville!

Kulttuurikysymykseen viela, olen niin ranskalaistunut, etta se ei juuri ole ongelma (omaa vanhempia ja muuta perhetta vaan on ikava!)

Tutustuimme italiassa 2,5 vuotta sitten asuessani siellä. Palasin välillä Suomeen. Kävin hänen luonaan Sisiliassa 1,5 vuotta sitten,jolloin aloimme seurustelemaan. Päätin lähteä vuodeksi Sisiliaan, asuimme yhdessä ja keväällä menimme kihloihin. Tänä syksynä muutin takaisin Suomeen jatkaakseni opintojani ja päättääkseni ne. Tapaamme chatissa, lähettelemme tekstiviestejä ja soittelemme joskus, hän tulee Jouluksi Suomeen (kävimme myös yhdessä viime kesänä). Homma toimii oikein hyvin tällä hetkellä, eikä luottamusongelmia ole. Kaukosuhde antaa myös kaipaamaani omaa tilaa ja kuitenkin jossain on joku joka rakastaa. Kielenämme on italia, jota puhun kuin toista äidinkieltä. Olemme kumpikin 25 vuotiaita.