Uteliaat tuttavat

Sama täällä. Esim viime kesänä eräs puolituttu tuli rannalla - jossa olin tyttäreni kanssa - kyselemään, että "ette kai te vain kaksin täällä ole, missäs se mies on?"
Argh..! Tälle ihmiselle, jonka kanssa en halua edes olla tekemisissä, vastasin melko tiukasti, että minun ihmisarvoni ei ole riippuvainen siitä, olenko parisuhteessa vai en. Että tyttö on tärkeintä elämässä enkä halua sotkea hänen elämäänsä heti eron jälkeen millääin "isäpuoliehdokkaalla".
Muuten olen tyytynyt toteamaan kyselyihin, että ilmoitan sitten, jos jotain ilmoitettavaa on ja vaihtanut puheenaihetta.

Ihmiset ovat kovin ajattelemattomia... Ystävääni alettiin pommittaa heti häiden jälkeen "koskas vauvoja teette"-kysymyksillä. Ihmiset eivät tule ajatelleeksi, ettei lasten SAAMINEN ole mikään päivän selvä juttu. On ihmisiä, jotka kovasti haluaisivat saada lapsia, mutta eivät voi saada...
Ei nyt ihan tähän tietenkään voi rinnastaa tuota aloittajan asiaa - mutta on se ajattelematonta alkaa melkein saman tien eron jälkeen kysellä uudesta kumppanista! Toiselle ero on helpotus, toiselle rankka pala - jossain määrin rankka itsetutkiskelun paikka suurelle osalle meistä. Vaikka elämä jatkuukin, niin eipä siinä ensimmäisenä uusi seurustelu tule mieleen!

Onpa herkkää!
Miksi ottaa nuo kyselyt negatiivisesti?
Eikö enää siedetä mitään. Minua ei haittaa kyselyt, koska minulla on suuta sanoa nätisti ja kohteliaasti:

-ei, ei minulla ole miestä toistaiseksi. Odotellaan ja katsotaan.

tai
- kiitos kysymästä, vauvat eivät vielä kuulu suunnitelmiin.

Mitä hitsin posliinia te olette, että ette kestä tavallista ihmisten kanssakäymistä.
Sitä voi tarjota ystävilleen silkkihansikkaat ja sanoa, että please, minua käsitellään vain silkkihanskat käsissä varovasti.

Hyvin yksinkertaisesti:
Sanot, ettet ole edes etsinyt tositarkoituksella uutta miestä. Sanot ilmoittavasi, jos sellainen joskus löytyy.

Tuo on vielä sentään aika kesyä siihen nähden, että viisikymppisille naisille sanotaan päin naamaa kumppanin löydön olevan enää mahdotonta :-) En itse vakavissani etsi ketään mutta ei ole kiva olla tuomittukaan ainaiseen yksinäisyyteen.

Kai sä nyt aikuinen nainen osaat sanoa, että ei ole. Ei kuulu teille.

Mikä vit-tu teitä vaivaa? Liian herkkiksiä?

Olen nelikymppinen pari vuotta sitten eronnut nainen. Minua ei juurikaan utelut haittaa mutta hieman hymyilyttää ihmisen kiire ja hätä siitä, että minulla ei ole uutta miestä. Yhtenään toimitellaan baariin yms. nettipalstoille kumppania hakemaan. Minua kun ei vaan yhtään kiinnosta suhde ainakaan tällä hetkellä, sen verran syvät arvet jäi pitkästä avioliitosta ja avioerosta. Keskityn nyt lapsiin ja muihin elämän mukaviin asioihin. Pärjäilen mukavasti lasteni kanssa kolmestaan ilman ketään kakslahkeista pomottamaan elämääni, taloudellisesti ja muutenkin. Luulen että varsinkin toisten naisten parittamisinnossa on ripaus kateutta vapauttani kohtaan..