Kohdallani kaikki alkoi vuosia sitten. Olin kunnan palveluksessa vuosia, olin ahkera sekä tunnollinen työntekijä. Osasin vaativan työni erinomaisesti, minuun luotettiin paljon.
Kaksi vuotta tästä päivästä taaksepäin, oma siviili elämäni koki kovia; paras ystäväni kuoli yllättäen, tuli miehen kanssa ero.. mielenterveyteni järkkyi. Lääkärit kirjoittivat rauhottavia ja unilääkkeitä. Työssä yrtin roikkua ja tehdä työni hyvin, mutta mikään ei tuntunut enää menevän hyvin. Muutamat henkilöt töissä osasivat nyt iskeä, juuri silloin kun olin eniten tukea tarvinnut. Minua mustamaalattiin, työpanostani arvosteltiin, jouduin esimiesten puhutteluun, koska tulin töihin sen näköisenä kuin olisin käyttänyt huumeita. Jouduin työterveyshuoltoon, jossa lääkäri ei kuunnellut minua, kertoi minun olevan hajanainen persoona ja määräsi minut psykiatrille. Psykiatri heitti minulle massiivisen lääkityksen, kuljin sumussa. ½ vuotta söin noita lääkkeitä, en edes kyseenalaistanut lääkityksen vaikutusta minuun. Lääkitys muutti persoonani toiseksi, tein asioista joita nyt häpeän ja kadun (velkaannuin nettilainojen vuoksi todella pahoin, etsin epätoivon vimmalla netistä itselleni seuraa)
Työpaikalla olin yleinen ivan ja pilkan kohde, en saanut tehdä enää kuin päivävuoroa, minulta otettiin vuorotyöoikeus pois, tuloni romahtivat. Olin ahdistunut ja peloissani, tästä kerroin psykiatrille, joka vain lisäsi lääkitystäni. Olin henkisesti ajettu tilanteeseen, jossa moni olisi jo luovuttanut. Koko elämäni oli pois hallinnastani. Vaikka etsin töitä muulta, en saanut. Olihan esimieheni sanoneet minulle, että he pitävät huolen siitä, etten koskaan tule saamaan töitä mistään. Painostivat minun ottamaan lopputilin. Olin ylivelkaantunut, rahat eivät enää riittäneet velkojen ja vippien maksuun, en kuitenkaan tajunnut tilanteen vakavuutta, koska lääkitys piti mieleni turtana; nyt eivät varoituskellotkaan soineet. Psykiatrille kerroin jälleen kerran miten ahdistaa olla töissä, hän vain lisäsi lääkitystä. Sairalomaa tämä henkilö ei koskaan ehdottanut!! Tilanne työpaikalla vain paheni, entiset työkaverit näkivät kaiken käytökseni olevan sairasta ja raportoivat esimiehille, jotka hillostivat minua alati enemmän ja enemmän. Itse tajusin jossain vaiheessa pyytää siirtoa toisiin työtehtäviin; sellaisen sain mutta se ei ratkaissut mitään, koska maineeni oli levinnyt koko "kylän" keskuuteen. Minua ei arvostettu, työpanokseni oli naurettavaa. Minut suljettiin työyhteisön ulkopuolelle, kaikki tekemäni oli väärin.
Kunnes tänä keväänä tajusin että ensimmäinen korjaussiirto olisi tuon turhan lääkityksen lopettaminen. Lopetin kaikki lääkkeeni, painoni on pudonnut tammikuun jälkeen 25kg (lääkitys nosti painoni 30kg) sekä toukokuussa sanoin itseni irti. Nämä kaksi ratkaisua ovat pudottaneet valtavan taakan harteiltani.
Muttei kaikki menisi liian helposti, tulee ongelmia vastaan. Sain uuden duunipaikan jossa ehdin olla määräaikaisena sijaisena reilu 2vkoa, kun romahdin totaalisesti. Olin päätynyt tilanteeseen jossa ei muuta ulospääsyä ei ollut kuin kuolema. En kyennyt kuin huutamaan apua.. en jaksanut enää. Pääsinkin osastolle toipumaan, jossa pikkuhiljaa pienin askelin olen ymmärtämässä tilaa jossa olen.
Hartellani on edelleen velat, ja uutena ongelmana uuden työnantajan hienovaraiset puhelinsoitot ja tekstiviestit siitä miten minun pitäisi irtisanoa itseni.
Työnantaja joutui maksamaan minulle 2 vkon ajalta sairausloman palkan, sen jälkeen putoan Kelan päivärahalle. Mutta enhän minä voi sanoa itseäni irti, koska sen jälkeen minulla on karenssit joka paikkaan. Rahaa tarvitsen elämäiseen ja laskujen maksuun.
Olen suunnitellut jo uutta työtäkin, mutta kuka ottaa töihin henkilöä, joka on ollut mielujuttujen vuoksi osastolla?? Työnantajat kertovat toislleen millainen olen ollut henkilönä =(
Tässäkö minun elämäni oli? Ei näy toivoa missään. Ahdistaa ja pelottaa sekä hävettää.
Joten ilmoitanko huomenna työnantajalleni, että sanon itseni irti? Jään roikkumaan Kelan päivärahalle? Eihän minulla taida olla muuta ratkaisua? Oli virhe hakea apua mielenterveysasioihin, koska kuka mitään henkistä rampaa haluaa palkkalistoilleen?
Mistä aloitan elämäni uudelleen rakentamisen? Taloushuolet häviävät sillä, että olisin päässyt töihin sairauslomani jälkeen, mutta nykyinen esimieheni ei minua sinne enää halua. Miksei työnantaja sano minua irti? Haluan hoitaa edes raha-asiani, mutten eihän se onnistu jos ei ole tuloja. Toiseksi itse koen työnteon saavan minut takaisin raiteilleen. Tuohon määräaikaiseen paikkaan, en ole tervetullut.
Auttakaa, mitä teen???
Kaksi vuotta tästä päivästä taaksepäin, oma siviili elämäni koki kovia; paras ystäväni kuoli yllättäen, tuli miehen kanssa ero.. mielenterveyteni järkkyi. Lääkärit kirjoittivat rauhottavia ja unilääkkeitä. Työssä yrtin roikkua ja tehdä työni hyvin, mutta mikään ei tuntunut enää menevän hyvin. Muutamat henkilöt töissä osasivat nyt iskeä, juuri silloin kun olin eniten tukea tarvinnut. Minua mustamaalattiin, työpanostani arvosteltiin, jouduin esimiesten puhutteluun, koska tulin töihin sen näköisenä kuin olisin käyttänyt huumeita. Jouduin työterveyshuoltoon, jossa lääkäri ei kuunnellut minua, kertoi minun olevan hajanainen persoona ja määräsi minut psykiatrille. Psykiatri heitti minulle massiivisen lääkityksen, kuljin sumussa. ½ vuotta söin noita lääkkeitä, en edes kyseenalaistanut lääkityksen vaikutusta minuun. Lääkitys muutti persoonani toiseksi, tein asioista joita nyt häpeän ja kadun (velkaannuin nettilainojen vuoksi todella pahoin, etsin epätoivon vimmalla netistä itselleni seuraa)
Työpaikalla olin yleinen ivan ja pilkan kohde, en saanut tehdä enää kuin päivävuoroa, minulta otettiin vuorotyöoikeus pois, tuloni romahtivat. Olin ahdistunut ja peloissani, tästä kerroin psykiatrille, joka vain lisäsi lääkitystäni. Olin henkisesti ajettu tilanteeseen, jossa moni olisi jo luovuttanut. Koko elämäni oli pois hallinnastani. Vaikka etsin töitä muulta, en saanut. Olihan esimieheni sanoneet minulle, että he pitävät huolen siitä, etten koskaan tule saamaan töitä mistään. Painostivat minun ottamaan lopputilin. Olin ylivelkaantunut, rahat eivät enää riittäneet velkojen ja vippien maksuun, en kuitenkaan tajunnut tilanteen vakavuutta, koska lääkitys piti mieleni turtana; nyt eivät varoituskellotkaan soineet. Psykiatrille kerroin jälleen kerran miten ahdistaa olla töissä, hän vain lisäsi lääkitystä. Sairalomaa tämä henkilö ei koskaan ehdottanut!! Tilanne työpaikalla vain paheni, entiset työkaverit näkivät kaiken käytökseni olevan sairasta ja raportoivat esimiehille, jotka hillostivat minua alati enemmän ja enemmän. Itse tajusin jossain vaiheessa pyytää siirtoa toisiin työtehtäviin; sellaisen sain mutta se ei ratkaissut mitään, koska maineeni oli levinnyt koko "kylän" keskuuteen. Minua ei arvostettu, työpanokseni oli naurettavaa. Minut suljettiin työyhteisön ulkopuolelle, kaikki tekemäni oli väärin.
Kunnes tänä keväänä tajusin että ensimmäinen korjaussiirto olisi tuon turhan lääkityksen lopettaminen. Lopetin kaikki lääkkeeni, painoni on pudonnut tammikuun jälkeen 25kg (lääkitys nosti painoni 30kg) sekä toukokuussa sanoin itseni irti. Nämä kaksi ratkaisua ovat pudottaneet valtavan taakan harteiltani.
Muttei kaikki menisi liian helposti, tulee ongelmia vastaan. Sain uuden duunipaikan jossa ehdin olla määräaikaisena sijaisena reilu 2vkoa, kun romahdin totaalisesti. Olin päätynyt tilanteeseen jossa ei muuta ulospääsyä ei ollut kuin kuolema. En kyennyt kuin huutamaan apua.. en jaksanut enää. Pääsinkin osastolle toipumaan, jossa pikkuhiljaa pienin askelin olen ymmärtämässä tilaa jossa olen.
Hartellani on edelleen velat, ja uutena ongelmana uuden työnantajan hienovaraiset puhelinsoitot ja tekstiviestit siitä miten minun pitäisi irtisanoa itseni.
Työnantaja joutui maksamaan minulle 2 vkon ajalta sairausloman palkan, sen jälkeen putoan Kelan päivärahalle. Mutta enhän minä voi sanoa itseäni irti, koska sen jälkeen minulla on karenssit joka paikkaan. Rahaa tarvitsen elämäiseen ja laskujen maksuun.
Olen suunnitellut jo uutta työtäkin, mutta kuka ottaa töihin henkilöä, joka on ollut mielujuttujen vuoksi osastolla?? Työnantajat kertovat toislleen millainen olen ollut henkilönä =(
Tässäkö minun elämäni oli? Ei näy toivoa missään. Ahdistaa ja pelottaa sekä hävettää.
Joten ilmoitanko huomenna työnantajalleni, että sanon itseni irti? Jään roikkumaan Kelan päivärahalle? Eihän minulla taida olla muuta ratkaisua? Oli virhe hakea apua mielenterveysasioihin, koska kuka mitään henkistä rampaa haluaa palkkalistoilleen?
Mistä aloitan elämäni uudelleen rakentamisen? Taloushuolet häviävät sillä, että olisin päässyt töihin sairauslomani jälkeen, mutta nykyinen esimieheni ei minua sinne enää halua. Miksei työnantaja sano minua irti? Haluan hoitaa edes raha-asiani, mutten eihän se onnistu jos ei ole tuloja. Toiseksi itse koen työnteon saavan minut takaisin raiteilleen. Tuohon määräaikaiseen paikkaan, en ole tervetullut.
Auttakaa, mitä teen???
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eli pääsit työpaikkakiusaamisen uhriksi.
Ota yhteyttä työterveyshuoltoon ja käy keskustelemassa siellä lääkärin kanssa.
Toinen osoite johon ottaa yhteyttä:
Valtakunnallinen kriisipuhelin
p. 01019 5202
ma-pe 9.00-06.00
la 15.00-06.00
su 15.00-22.00
Puhelimeen vastaavat sekä kriisityöntekijät että Suomen Mielenterveysseuran mallin mukaisesti koulutetut tukihenkilöt. Valtakunnallinen kriisipuhelin toimii 22 eri paikkakunnalla ympäri Suomea.
Voimia! Olet kokenut tosi kovia, tuollaisten tapahtumien vuoksi ei ole ihme että masentuu! Olen itse kokenut myös työpaikkakiusaamista kunnallisen esimiehen taholta, voin sanoa että koville otti. Irtisanouduin ja lopulta, vuosi tapahtuman jälkeen olen saanut otteen jälleen elämään, olen kouluttautumassa uuteen ammattiin ja raha-asiat alkaa paranemaan. Olen pohtinut asioita paljon ja nyt lopulta "päässyt turvaan" . Luota itseesi ja tee niinkuin vaisto sanoo, kuuntele sisintäsi ja ole rehellinen itsellesi, niin elämä asettuu raiteilleen. Hyvää jatkoa, olet ainutlaatuinen ihminen!
Olen kokenut kiusaamista myös suomi24:n taholta kun eivät poista kommenttejani useista pyynnöistä huolimatta.