Olen kuulemma tylsä, koska olen niin rehellinen.
En jaksa pelata mitään parisuhdeleikkejä, vaan tuppaan olemaan se mikä olen. Kerron hyvinkin suoraan mitä odotan, kaipaan tai ajattelen. Jos olen vihainen tai mietin jotain, kerron myös sen suoraan. Olen nainen, aikuinen sellainen.
Minun pitäisi kuulemma jättää jotain mystiikkaa ja salaisuuksia, että miestä kiinnostaisi enemmän. Olen nyt kuulemma liian suora ja siksi myös liian turvallinen. Ei ole edes ensimmäinen parisuhde jossa kuulen tuon.
Olen kieltämättä naurettavan rehellinen ja en oikein edes osaa valehdella kunnolla. Toki jotain pientä joskus, mutta en viitsi alkaa järjestämään draamaa pienistä asioista. Kerron että kävin vaatekaupassa ja tuhlasin aivan liikaa, tai että minua laiskottaa tänään ja haluan että mies passaa, tai että olen todella pahalla päällä ja en kertakaikkiaan tiedä miksi jne. En ole naivi, olen vain hyvin hyvin suora.
En vain jaksa tai halua olla tai esittää muuta kuin olen. Toivoisin tosi paljon tuota samaa toiseltakin osapuolelta. Itse olisin älyttömän onnellinen jos ei tarvitsisi ihmetellä esim. uudessa suhteessa puolen vuoden päästä että miksi se nyt onkin ihan täysi erilainen, tai ihmetellä arjessa mitä se mies nyt mököttää, tai tuskastua kun näkee että toinen valehtelee ihan selvästi jostain isosta tai tärkeästä asiasta. Saisi suoran vastauksen ilman kiertelyä ja kaartelua, tappelua ja diskuteeraamista kun kysyisi jotain asiaa.
Mitä mieltä olette, onko tärkeää olla ns. mystinen? Miten ja kuinka paljon?
Pitääkö se arjen virkeämpänä jos on salaisuuksia tai jotain jännitystä yllä ja voittaako kertomatta jättämisellä tai hiljaisuudella jotain?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Toivottavasti suoruutesi ja rehellisyytesi ei tarkoita hienotunteisuuden puutetta. Itse olen nainen, mutta en kyllä kestäisi seurustella miehen kanssa, joka "päästelisi suustaan" milloin mitäkin ja sitten sanoisi olevansa vain rehellinen. Joskus olen törmännyt ihmisiin, jotka suorastaan loukkaavat ja sitten selittävät vain olevansa rehellisiä, toisen tunteista välittämättä. En kyllä haluaisin seurustella sellaisen ihmisen kanssa.
Ei, en ole mielestäni liian ronski tai tunteeton. Olen hyvinkin empaattinen ja huomioiva. En ole suora loukatakseni toista, vaan siksi että en halua esittää olevani muuta. Tiedostan kyllä mitkä asiat voivat loukata toista. Ehkä silti joskus teen niin, tahtotilastani huolimatta. Toivottavasti en kovin usein.
Ei minun ole pakko tyrkyttää mielipidettäni joka asiaan. Osaan käyttäytyä ihmisten ilmoilla ja siellä kieltämättä joudun harrastamaan aikamoista itsesensuuria joskus, vaikka rehellinen olisinkin.