Pitkän suhteen myötä keväällä tuli mittani täyteen, sillä mieheni ei viettänyt ollenkaan aikaa kanssani. Harrasti omia harrastuksiaa ja lopun ajan olli töissä..Kävi vain kotosalla ns. nukkumassa.
Ahdistuin todella ja tunsin kovaa yksinäisyyttä, josta johtuen menin kuin meninkin ehdottamaan tästä syystä eroa, että olisiko se oikea vaihtoehto. Mies ei näyttänyt asiasta olevan moksiskaan (ainakaan minun aikanani), hän vain tokaisi; ota tai jätä, tällainen hän on. Saat kuitenkin asua tässä niin kauan kuin tarvii, hän tokaisi. Sitten alkoikin ainainen kinastelu, mutta toisinaan oli taas sitä normaalia kivaa suhdettakin. En uskaltanut puhua ko. aiheesta miehelle mitään, sillä hän heti eteentyi ja lähti pois tilanteesta.
Kevään/kesän aikana saman katon alla edelleen olleena on ollut mukavia hetkiä ja kinaa puolin ja toisin…Yhtenä päivänä mieheni ehdotti puhumista tästä asiasta ja suostuin totta kai. Hän ei kuitenkaan puhunut mitään vaan vain odotti, että minä kerron ja puhun asiasta mitä tässä tulee tapahtumaan.
Olin miettinyt pitkään asiaa ja kysyin häneltä, että olisiko mahdollista korjata kaikki, hän pamauttikin siihen ettei usko asioiden korjaantuvan ja tätä hän on nyt jankannut, vaikkakin toisaalta hän välillä on kuin ei mitään olisi ollutkaan eli normaali oma itsensä ihanassa mielessä.
Mitä ihmettä teen? Olen pyytänyt anteeksi ja selittänyt miksi menin tuollaista ehdottamaan, mutta ei auta. Hän vain käyttäytyy ristiriitaisesti ja kylmästi minua kohtaan, muttei sano kuitenkaan, että pakkaa kamasi!?
Jos nyt lähden naama peruslukemilla, pakaten hissukseen tavarani ja rakkauteni mukanani, luuletteko että hän vielä joskus tulee tajuamaan mitä menetti?
On aika toivoton olo…. ;(
Ahdistuin todella ja tunsin kovaa yksinäisyyttä, josta johtuen menin kuin meninkin ehdottamaan tästä syystä eroa, että olisiko se oikea vaihtoehto. Mies ei näyttänyt asiasta olevan moksiskaan (ainakaan minun aikanani), hän vain tokaisi; ota tai jätä, tällainen hän on. Saat kuitenkin asua tässä niin kauan kuin tarvii, hän tokaisi. Sitten alkoikin ainainen kinastelu, mutta toisinaan oli taas sitä normaalia kivaa suhdettakin. En uskaltanut puhua ko. aiheesta miehelle mitään, sillä hän heti eteentyi ja lähti pois tilanteesta.
Kevään/kesän aikana saman katon alla edelleen olleena on ollut mukavia hetkiä ja kinaa puolin ja toisin…Yhtenä päivänä mieheni ehdotti puhumista tästä asiasta ja suostuin totta kai. Hän ei kuitenkaan puhunut mitään vaan vain odotti, että minä kerron ja puhun asiasta mitä tässä tulee tapahtumaan.
Olin miettinyt pitkään asiaa ja kysyin häneltä, että olisiko mahdollista korjata kaikki, hän pamauttikin siihen ettei usko asioiden korjaantuvan ja tätä hän on nyt jankannut, vaikkakin toisaalta hän välillä on kuin ei mitään olisi ollutkaan eli normaali oma itsensä ihanassa mielessä.
Mitä ihmettä teen? Olen pyytänyt anteeksi ja selittänyt miksi menin tuollaista ehdottamaan, mutta ei auta. Hän vain käyttäytyy ristiriitaisesti ja kylmästi minua kohtaan, muttei sano kuitenkaan, että pakkaa kamasi!?
Jos nyt lähden naama peruslukemilla, pakaten hissukseen tavarani ja rakkauteni mukanani, luuletteko että hän vielä joskus tulee tajuamaan mitä menetti?
On aika toivoton olo…. ;(
Vastaukset 26
Vanhimmat
Mies kuulostaa nyt olevan loukkaantunut poika, loukaantui jo pelkästä ajatuksesta että sinä "uhkailit" erolla, joten hän maksaa nyt potut pottuina heittäytymällä kylmäksi aina kun mahdollista. Se on vallan käyttöä. Hän kokee olevansa vahvoilla enää vain silloin kun esiintyy torjuvana ja syyllistävänä, koska sen vaikutukset on niin helppo lukea sinusta.
Jos nyt lähtisit nostelemaan, hän olisi totta kai se joka eniten menettäisi, koska sinä panisit vain täytäntöön itse ehdottamasi eron. Se, miksi hän ei ole ajamassa sinua pois, johtuu pelosta. Ei hän todellisuudessa halua menettää sinua, loukattu ylpeys ei vain anna periksi nöyrtyä edes anteeksipyynnön edessä, joten hän näyttelee kylmää muttei kuitenkaan tee mitään käytännön päätöksiä edes oman tulevaisuutensa suhteen.
Sinä vaikutat hyvin tietoiselta ja ajattelevalta naiselta, joka kykenee näkemään asioiden koko laajuuden. Käytä sitä taitoasi nyt kumppanisi rauhoittamiseen, sillä hän ei vaikuta pääsevän yksin yli tuon luokan "säikähdyksestä", vaan jankkaa sitä tylyä vastaustaan kaiken korjaamisesta. Jos hän olisi äkkipikaisempi luonne, hän olisi jo ottanut ohjat ja päättänyt teidän suhteenne yksipuolisesti.
Sinä tunnet hänet ja sen, miten hän leppyy. Nyt on kyse vain tavanomaista kinaa ja riitaa rankemmasta haasteesta. Hän tykkää sinusta, mutta sinä rikoit hänen "viattomuutensa", ja ne kaksi yhdessä tekevät tuntuvampaa tuhoa kuin jonkun vähemmän tärkeän ihmisen sanat tai teot.
Luultavasti riittää kun pysyt ns. "aikuisen tasolla" vaikka pelästynyt "pikkupoika" nyt vähän oikutteleekin. Ole sitä mitä tunnet häntä kohtaan, ole sitä teoissasi ja sanoissasi, viesti menee kyllä perille ja menneet loukkaantumiset unohtuu hissun kissun.
On suuri helpotus, kun on paikka minne asiaa purkaa.
Tilanne on nyt sellainen, että kävin katsomassa asuntoa itselleni. Tästä ilmoitin miehelleni normaaliin keskustelusävyyn. Hän oli todella surullisen oloinen ja ei ilmeisesti saanut sanottua mitään vai oliko edes sanoja..Joka tapauksessa sanoin hänelle, etten voi muutakaan tehdä, kun muuttaa pois, koska itse haluaisin korjata tilanteen ja jatkaa yhdessä, mutta kun hän sanoi minulle, että en saa jankuttaa asiaa ja että on sanonut jo oman kantansa asiaan.
Olen maailman surullisin ja en voi käsittää kuinka toinen heittää kaiken hukkaan.
Eilen illalla hän raivosi minulle ja huusi, kuinka minun olisi kannattanut miettiä silloin kun menin keväällä hänelle sanomaan yksinäisyyden ja siitä johtuvan ahdistuksen puitteissa, että olisiko parempi olla erillään, koska hänellä ei aikaa minulle/parisuhteelle ollut.
Hän karjui ja hermosi ja lateli niin ilkeitä asioita minulle. Itse pysyin rauhallisena ja itkuhan minulta sitten tietysti pääsi..Hänen mielestään olen vienyt häneltä suhteen aikana itsetunnon (johtuen ilmeisesti vähäisestä seksistä) sekä kaikki on minun vikaani. Olen miettinyt tätä seksittömyyttäkin..eikö se ole kummankin juttu, vaiko vaan minun..täytyyhän tässä tapauksessa minunkin saada tuntea oloni naiseksi ja ssiten että kelpaan hänelle? Mitä olette mieltä?
Lisäksi ihmettelen sitä ettei hän kestä yhtään jos avaan suuni, hän tekee koko ajan kantansa selväksi: en jaksa ja halua puhua koko asiasta. Vielä 2,5 kuukautta sitten hän katseli meille talopakettia ja nyt kaikki muuttui vain siksi että ilmeisesti en olisi saanut sanoa mitä tunsin, kun olin yksinäinen.
Hän myös tokaisi minulle, ei ole normaalia, että suhteessa tulee tälläisiä. Sanoin, että kyllä se on aivan normaalia parisuhteessa, johon hän sanoi; Ei hänelle.
Neuvokaa minua miten voin käyttäytyä tai miten toimin ja pääsenkö ikinä tästä yli ? Ajattelin viikonlopun aikana viedä omat tavarani pois ja häipyä kuvioista..Tajuaako hän vielä, jossain vaiheessa mitä meni tekemään ja menettämään?
Olen melkein samassa tilanteessa kuin sinä. Minusta vaan tuntuu että jos mainitsen eron ääneen, niin mies sanoo että alahan painella.
Voi kun minulla olisi rohkeutta lähteä, niin kuin Sinulla.
mitä (oletettavasti) tuleva exä mielestäsi ihan oikeasti menettää.
Hän menettää hyvän kumppanin, rehellisen, avoimen ja luotettavan ihmisen. Rakastavan ihmisen, joka ottaa hänet sellaisena kun hän on. Hän menettää myös hyvän tulevan vaimon ja mahdollisten lasten äidin. :´(
ominaisuuksissa ei ole mitään sellaista, mitä ei olisi sadoissq miljoonissa muissakin naisissa.
Ei sinun siis kannata olla huolissaan miehesi tulevista mietteistä. Varsinkin kun ihmisillä on taipumus valita alitajuisesti aina tietyn tyyppinen pari (sekä hyvässä että pahassa).
Mies on kadoksissa tunne-elämänsä, vai miksi sitä hänellä nyt voisi nimittää, kanssa.
Hän on niin hukassa, että on sekoittanut sinutkin siihen samaan hukkaan. Et oikein erota, mikä on hänen ja mikä sinun aluettasi, ja mistä yleensä keskustellaan, missä mennään.
Hän on malliesimerkki siitä, kun ihminen ei tunnista tunteitaan, eikä osaa niitä nimittää millään nimikkeillä.
Saatikka käsitellä haahuilevia ailahduksiaan, jotka enemmän pyörivät voiman, manipuloinnin -ja vallantunteiden käsitteissä.
Miehesi on tunteiltaan kapea-alainen, kylmähkö persoona.
Tuskinpa hän kykenee asettumaan sinun asemaasi ja näkökulmaasi.
Olet hänen tarpeilleen tehty, jos onnistut tyydyttämään hänet, niin hänelle hyvä, jos et, niin hänelle huono.
Ja muusta on sitten turha puhua hänelle, sinun tarpeistasi ja yksinäisyydestä hän ei halua kuulla sanaakaan, koska ne eivät ole hänen tarpeitaan...
eli poikki ja pinoon, ota tai jätä , jos ei kelpaa mennä miehen tarvepakin mukaan, niin ei sitten...
Minäpä Kaketuomas kehoittaisin lähtemään suhteesta.
Tuo mies ei tule tekemään ketään onnelliseksi, ei ainakaan naista. Sonnimullikan hän ehkä voi tehdä tarjotulla ruohotukolla tyytyväiseksi tai tarhassaan tonkivan villisian, joista mies tietää piakkoin tulevan hänelle vastineeksi maukkaan aterian.
Sen enempää tunnetta siihen liittymättä.
Mies on ristiriitaisessa tilanteessa, koska haluaa sinun oppivan, ettei häntä vastaan pullikoida haastelemalla omista tuntemuksista, ja toisaalla on pelko, että sinä lähdet vieden erilaiset palvelukset mukanasi.
Ihan reippaasti voit viedä rakkautesi mukanasi, mies kyllä tajuaa, mitä menetti. Vaan ei tajua, mitä häneltä jäi sinulle antamatta.
Enempi sinun on miettiminen, että mikä oli sinun saldosi. Luulen, että saldosi, mitä mieheltä sait, oli sen verran vaatimaton, että eroaminen oli parasta mitä olet pitkään aikaan tehnyt.
Mies ei ole valmis vielä hyvin pitkään aikaan sitoutumaan kehenkään yhteen ihmiseen. Hän käyttäytyy kuin kukatahaansa 17-18 vuotias nuorimies jolla on kämppäkaveri. Kämppäkaveri joka puolittaa asumisen kustannukset. Ei muuta, Tuo asenne on oikeastaan normaalia nuorella. Harrastukset ja tyo ovat tuiki tärkeitä, kämppäkaverilla on omat menonsa.
Teillä on vain siinä mennyt vikaan että olet sotkenut tunteitasi mukaan, luulet, uskot ja toivot että tuo mies olisi tuleva aviomiehesi. Miehellä taas ei ole lainkaan tuollaiset suunnitelmat mielessä. Talon osto oli mielijuolahduksen tulos josta hän (onneksi) pääsi nopeasti ulos.
Sinä taas haluat viettää aikaa miehen kanssa josta tulisi aviomiehesi, joka olisi valmis perustamaan perheen kanssasi. Täysin normaali ajatus.
Olet vain valinnut väärän miehen.
Hei Oppeliini. Nuo ovat viisaita sanoja ja pätevät minun miesystävääni erinomaisesti. Hän on jo enemmän kuin 35 v. Avoliitossa hän ei edes halunnut puolittaa asumiskuluja. Eli laskut maksoin kokonaan minä. Muuten hän halusi elää kuin kämppäkaveri miesystävän edut siihen päälle. Hän halusi vapautta ja haluaa edelleen kun olemme seurustelusuhteessa. Hän haluaa harrastuksia ja niitä hänellä on niin paljon, että ei edes kesälomalla ehdi viettää aikaa kanssani kuin klo 22 illalla tai sen jälkeen tullessaan jostain harrastuksesta. Hän haluaa viettää aikaa kavereiden kanssa ja saada mennä ilman, että kyselen, minne menee. Hänellä on ne omat menot, joihin minä en todellakaan kuulu. Minäkin olen aina haaveissani kuvitellut, että meistä tulisi oikea pari, niin kuin mies ja vaimo, mutta niiden ajatusten romuttuessa olen itsekin ihan romuna. Haluan päästä pois tästä suhteesta. Miten teen sen? Aina kun yritän loitontua, hän tulee paikan päälle, koska hän tietää, että kun näen hänet, niin irrottautuminen on vaikeampaa. Ei hän minua oikeasti halua. Muutenhan hän toisi minulle hyvää oloa. Mutta hän tuo minulle surua ja ahdistusta. Elämäni ja toiveeni ja suunnitelmani valuvat juoksuhiekkaan ja katoavat sinne. Hänellä on niin suuri valta minuun. Kun hän suuttuu, minä katson alas ja olen hiljaa, yritän olla kuin en olisi. Itkeä en uskalla, koska hän ei siedä sitä, kun näytän silloin niin rumalta. En uskalla kysyä mitään ja jos silmissäni on kysyvä tai surullinen katse, hän suutuu ja uhkaa pettämisellä. Jos ilmaisen toiveita esim perhe-elämästä, hän tuhahtaa ja sanoo, että minun tulee tyytyä tähän, koska minulla ei ole toivoa paremmasta miehestä. Kun näet noin selvästi, niin ehkä sinulla olisi viisautta, jolla voimistan itseni pääsemään tästä surullisesta suhteesta. En enää usko, että mies koskaan muuttuisi. Eli miten uskaltaisin sanoa ääneen, että lopetetaan tämä suhde, kun pelkään sitä, että ikävöin itseni sairaaksi asti?
Jos niin kovasti pelkäät pukea tunteitasi sanoiksi, jätä ne sanomatta!
Sinä todellakaan ET VOI sanoa enää mitään uutta miehelle josta hän ei olisi jo kauan aikaa ollut tietoinen.
Vain yksinkertaisesti hae oma asunto, mistä tahaansa, kokoa tavarasi ja omaisuutesi miehen luota ja aivan yksinkertaisesti lähde pois.
Niin helppoa se on.
Ihminen kuolee ilman ja veden puutteeseen, ei siihen että pääsee eroon miehestä joka ei vastaa omia ihanteita toisesta ihmisestä, joka viis veisaa toisen toiveista ja niiden edes minimaalista täyttymyksistä,joka van syo sinun kallista aikaasi - aikaa joka täytyisi käyttää itseään kehittäen ja eteenpäin menemiseen - aikaa jolloin voisi hakea parhaan mahdollisen aviiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiomihen.
Sinä et suinkaa tule enää nuoremmaksi!
Vaihtoehtoisesti hän voi olla samanlainen kuin minä, eli hän on kertonut ja näyttänyt sinulle minkälainen hän on, hänellä on omia menoja, hänellä on omia mielipiteitä, hänellä on oma käsitys tilanteesta, eikä hän koe tarvetta piilotella tai kaunistella sitä vaan rehellisesti on oma itsensä (eikä hän aio käytöstään tai käsityksiään muuttaa).
Nyt jos sinä et ole häneen tyytyväinen sellaisenaan kun hän on hän kehottaa sinua vaihtamaan parempaan, sellaiseen mikä sinua miellyttää, eli ota tai jätä. Kuitenkin koska hän oli katselemassa talopakettia eikä ole ajanut sinua pihalle se tarkoittaa, että hän haluaa sinut lähelleen (ja jos ei haluaisi, et enää todellakaan asuisi siellä). Mutta nyt hän odottaa sinun ratkaisuasi, mitä sinä päätät tehdä.
Raivoaminen kuulostaa kyllä oudolta, mutta ehkä se kielii mielestäni siitä, että hän ei pidä epävarmoista tilanteista, jossa toinen ei oikein osaa päättää mitä tekee, lähteekö vai jääkö (eli toisella on langat käsissään, jotka vaikuttavat myös hänen elämään). Ja se purkaus on merkki siitä, että sieto- ja käsittelykyvyn rajat on hetkellisesti ylitetty. Pahemmaksi tämän tekee se, että hän välittää sinusta, sillä henkilön, jolla ei ole itselle väliä, pystyy leikkaan irti elämästään helposti (kyllä, helposti), mutta toista se on sinun kohdallasi.
Edellinen kirjoittaja puhuu tunne-elämän kadoksissa olemisesta ja kapea-alaisuudesta, mutta itse puhuisin ajatusten hallinnasta ja päättämisestä. Ainakin omalta kohdin tunnen kyllä asioita ja voimakkaasti, mutta yleensä en anna niiten suoraan ohjata minua ja käytöstäni, eli siis mielummin nautin tuntemuksista, mutta teen päätökset sen pohjalta mitä koen loogiseksi ja järkeväksi ratkaisuksi (vaikkei ne aina niitä olisikaan). Ehkäpä joidenkin mielestä tämä on sitten sitä tunne-elämän kapea-alaisuutta.
Mies 27 vee...
Järkevä ratkaisu sisältää kaikki päätökseen vaikuttavat osa-alueet: ulkoiset realiteetit, mutta myös sisäiset tekijät kuten tunteet.
Jos tunteiden kohtaaminen ja tajuaminen jää köyhäksi, se johtaa köyhdyttävästi ratkaisun järkevyyteen.
Kapea-alaisuus vaikuttaa empatiakykyyn, koska ei ole elementtejä, joilla voitaisiin tajuta toisen ihmisen tunneperäinen kokemus.
Logiikka ja järjen käyttöä suosin, kun kaikki asiaan vaikuttavat seikat otetaan huomioon. Järjen ratkaisua voi pitää eräänlaisena yhteenvetona kaikesta huomioidusta.
Kiitos kaikille vastanneille, on suuri tuki ja turva, että voi purkaa asiansa jonnekkin
Luitko tai ymmärrsitko lainkaa edellisen viestini? Sinä olet miehelle vain kämppäkaveri.
Hänen mittansa alkaa tulla täyteen mutta sivistyneeä ihmisenä yrittää kuitenkin toimia vielä kohteliaasti sinua kohtaan.
Miksi kiusaat ja piinaat häntä?JA itseäsi?
Itkemisestä saat vain turvonneet silmät ja näytät kamalata. Sinä pärjäät paljon paremmin omillasi, hanki harrastuksia ja lopeta tuo naukuminen ja valittaminen. Ja jätä tuo nuori mies jo rauhaan! Kätä aikasi uusien asioiden oppimiseen, hankkimaan uusia ystäviä ja laajentamaan maailmaasi. JA jätä tuo nuori mies jo rauhaan!
Kiukuttele sinäkin aikuisiksi jos kiukutta.
lumipallon rinteeltä alas.
On vanha sanonta "sanasta miestä".
Meneillään olevana reippaasti toisena tasa-arvon vuosisatana olettasi, että
nainen toimii sanansa mukaan, eikä sohvan nurkassa lehteä lueskellen valmista/synninpäästöä odota.
Kolmekymppisen naisen mielipiteeni on, että olet kerta kaikkiaan naiivi yksilö.
--- mieltä. teinitaso paistaa kauttaaltaan läpi ap:n tilanneselostuksista.
(tai voi olla feikkikin.)
mitä pitäis esim aatella ap:n rakkauden määrästä ja ketä hän oikeastaan rakastaa,
kun suurin pelko näyttää olevan se, ettei mies eron jälkeen jääkään pohtiman ja
älyä, mitä hänessä menetti?
Kotileikkiä leikkivälle, minäkeskeiselle daamille on Oppeliinin tavoin kerrottava
asiat selkokielellä. :)
"Vettä" ei kannata heittää ankan selkään. Ei se kuitenkaan mitään hoksaa.
Puhut niinkuin olisi miehellesi normaalia käyttäytyä huomioonottavasti ja rakastavasti. Minusta kuitenkin tuntuu, että miehellesi tyypillistä käyttäytymistä on enemmänkin se huomiotta jättäminen. Esittää voi aina hetkittäin ja skarpata jonkun aikaam toisen mieliksi. Todellinen luonne ja tavat ovat kuitenkin ne, joita hän toistaa eniten.
nulle Ap.
Sinunko ideasta pistitte aikanaan hynttyyt yhteen?
Kertoilu sinulta luistaa, mutta yksinkertaisen helppoon
kysymykseen et vastaa.
Miksi?
Hyväntahtoisesti,
poikien äiti
viittasin nimimerkkiin "Suora..."
Voi sentään:
Oppia ikä kaikki, kuten minullekin netissä kommunikoiminen.
http://yle.fi/uutiset/avioerobuumi_alkaa_pian_-_nain_paljon_se_maksaa/6219513
Täällä nämä keittiö psykologit esittää faktoja. Eipä nuo tiedot vielä riitä Diagnoosiin edes ammattilaisella.
Ainoa mitä voi tehdä on keskustella asiasta.
Toinen nainen ja raadollinen valehtelu viimeiseen asti. Eipä tässä enään hirveästi ole vastattavaa :(
Miten tämä asia sitten selvisi?
Ja totta kai lähdet nyt ja äkkiä moisesta "suhteesta", koska hyvään suhteeseen ei mahdu ulkopuolisia. Toinen sanonta jonka mummovainaa opetti oli "älä ota sellaista miestä jonka kanssa voit elää vaan sellainen jota ilman et voi olla". Luulenpa sinunkin pystyvän elämään sangen mukavasti ilman petturia.
"Jos nyt lähden naama peruslukemilla, pakaten hissukseen tavarani ja rakkauteni mukanani, luuletteko että hän vielä joskus tulee tajuamaan mitä menetti?"
Onko sillä enää siinä vaiheessa oikeasti väliä? Jos on, niin en suosittelisi lähtemään vielä. Vaikka keskenkasvuisena miestäsi pidänkin..