Mauri Kärpänen syntyi köyhään perheeseen, menetti molemmat vanhempansa jo pikkulapsena myytiin huutokaupalla toiseen perheeseen ns. huutolaislapseksi. Siellä Mauria hakattiin ja pieni taapero taivalsi eräänä pakkaspäivänä vähissä vaatteissa 20 kilometrin päähän äidilleen, koska tiesi, ettei siellä hakattaisi.
Aivan kuin tässä ei olisi ollut yhdelle miehelle tarpeeksi hänestä tuli kaukopartion johtaja jatkosodassa. Maurin viimeisellä kaukopartioreissulla heidät jätettiin yön pimeydessä vesitasolentokoneella kaukaiselle erämaajärvelle, melkein sadan kilometrin päähän rajan taakse vihollisen selustaan. Partiossa oli kahdeksan miestä, mm. hyviä ampujia, radisti, vararadisti sekä valokuvaaja. Kaikki todellisia sissejä henkeen ja vereen. He olivat kaukana omista.
Partio suoritti heille käskettyä tehtävää ja joutui lopulta pakenemaan puolitoista viikkoa takaa-ajavaa neuvotoliiton joukkoja. Maurilta oli toinen polvi ammuttu riekaleiksi ja hän konttasi ja häntä raahattiin puolitoista viikkoa pitkin erämaita vihollinen perässä. Toisella partion jäsenellä oli luoti vienyt sormen.
He lymysivät parikin vuorokautta kaatuneiden puiden alla ja tuskin uskasivat hengittää vihollisen yöpyessä muutaman kymmenen metrin päässä suurella miesmäärällä. Yhteenottoja oli ja vihollisia ammuttiin. Matkaa taitettiin satoja kilometrejä kantamuksineen ja Mauria raahaten.
Tilanne oli parille partion miehellle liikaa ja he päättivät lähteä kahdestaan pyrkimään rintaman läpi takaisin Suomen puolelle. Matkaa n. 150 kilometriä mikä piti tehdä yön pimeydessä. Partiosta oli jäljellä enää kuusi miestä, kun nämä kaksi livistivät. Useista radiopyynnöistä huolimatta noutoa ei voitu järjestää.
Vihdoin heille luvattiin nouto eräältä järveltä ja sinne päästyään kuului lentokoneen ääni. Se valitettavasti laskeutui väärälle järvelle ja jäi viholliselle.
Helvettiä kesti kokonaista kolme viikkoa, kunnes suomalaiset onnistuttiin lopulta noutamaan pois toiselta erämaajärveltä.
Sodan jälkeen noita kaikkensa antaneita miehiä ei enää tarvittu. Silti he jaksoivat vielä rakentaa tämän jälleen kerran lunastamansa maan meille.
Aika miehiä olivat miehet silloin. Ei ihme, että aliupseerimiehiä todella arvostettiin sodassa, vaikka kahvikupposten ääressä istunut upseerikunta luonnollisesti palkitsi vain omiaan.
Harvassa ovat ne nykymiehet, jotka jaksavat henkisesti ja fyysisesti vaeltaa lähes kuukauden vihollisen seassa erämaassa takaa-ajettuna ja seulaksi ammuttuna toivottomassa tilanteessa.
Nykymiehet murtuvat jo jostain koulukiusaamisesta ja ampuvat omiaan...
Aivan kuin tässä ei olisi ollut yhdelle miehelle tarpeeksi hänestä tuli kaukopartion johtaja jatkosodassa. Maurin viimeisellä kaukopartioreissulla heidät jätettiin yön pimeydessä vesitasolentokoneella kaukaiselle erämaajärvelle, melkein sadan kilometrin päähän rajan taakse vihollisen selustaan. Partiossa oli kahdeksan miestä, mm. hyviä ampujia, radisti, vararadisti sekä valokuvaaja. Kaikki todellisia sissejä henkeen ja vereen. He olivat kaukana omista.
Partio suoritti heille käskettyä tehtävää ja joutui lopulta pakenemaan puolitoista viikkoa takaa-ajavaa neuvotoliiton joukkoja. Maurilta oli toinen polvi ammuttu riekaleiksi ja hän konttasi ja häntä raahattiin puolitoista viikkoa pitkin erämaita vihollinen perässä. Toisella partion jäsenellä oli luoti vienyt sormen.
He lymysivät parikin vuorokautta kaatuneiden puiden alla ja tuskin uskasivat hengittää vihollisen yöpyessä muutaman kymmenen metrin päässä suurella miesmäärällä. Yhteenottoja oli ja vihollisia ammuttiin. Matkaa taitettiin satoja kilometrejä kantamuksineen ja Mauria raahaten.
Tilanne oli parille partion miehellle liikaa ja he päättivät lähteä kahdestaan pyrkimään rintaman läpi takaisin Suomen puolelle. Matkaa n. 150 kilometriä mikä piti tehdä yön pimeydessä. Partiosta oli jäljellä enää kuusi miestä, kun nämä kaksi livistivät. Useista radiopyynnöistä huolimatta noutoa ei voitu järjestää.
Vihdoin heille luvattiin nouto eräältä järveltä ja sinne päästyään kuului lentokoneen ääni. Se valitettavasti laskeutui väärälle järvelle ja jäi viholliselle.
Helvettiä kesti kokonaista kolme viikkoa, kunnes suomalaiset onnistuttiin lopulta noutamaan pois toiselta erämaajärveltä.
Sodan jälkeen noita kaikkensa antaneita miehiä ei enää tarvittu. Silti he jaksoivat vielä rakentaa tämän jälleen kerran lunastamansa maan meille.
Aika miehiä olivat miehet silloin. Ei ihme, että aliupseerimiehiä todella arvostettiin sodassa, vaikka kahvikupposten ääressä istunut upseerikunta luonnollisesti palkitsi vain omiaan.
Harvassa ovat ne nykymiehet, jotka jaksavat henkisesti ja fyysisesti vaeltaa lähes kuukauden vihollisen seassa erämaassa takaa-ajettuna ja seulaksi ammuttuna toivottomassa tilanteessa.
Nykymiehet murtuvat jo jostain koulukiusaamisesta ja ampuvat omiaan...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.